Onko Huhtasaari käynyt suviseuroilla?

Porilaiset lähtivät seuroihin – järjestäjät ilahtuivat

Suviseurojen kävijämäärä on ylittänyt iloisesti järjestäjien odotukset. Lauantai-iltana kello 21 aikaan seuroissa oli väkeä noin 87 300 henkeä. Se on Suviseurojen historian suurin kävijämäärä.

Suviseurojen liikennetoimikunnan puheenjohtaja Timo Honkasalo kertoo, että kävijämäärän myönteinen yllätys johtuu pitkälti siitä, että seuroihin on saapunut runsaasti paikallisia Porin kaupungin asukkaita.
– Päiväkävijöitä on ollut lauantaina 12–13 000 henkilöä. Kaupunkilaisia näkyy suviseurakentällä tosi paljon, Honkasalo kertoo.

Nuorten tyytyväisyys teki vaikutuksen

Joensuulaiset Pirjo ja Jorma Suomalainen olivat lauantaina Suviseuroissa ensimmäistä kertaa. He kertovat, ettei heillä ole kosketusta vanhoillislestadiolaisuuteen muuten kuin Pirjon työkaverin kautta.

– Tulimme käymään Porissa tyttäremme luona. Tyttären mies sanoi, että menkäähän katsomaan Kirjurinluotoon, mutta olisimme tulleet kyllä muutenkin.

Pirjo ja Jorma sanovat olevansa vaikuttuneita Suviseuroissa näkemästään ja kuulemastaan.

– Meistä on ollut vaikuttavaa, kun olemme nähneet näin terhakan ja tyytyväisen näköisiä nuoria, Jorma kertoo.

– Tämä on uutta ja hämmästyttävää, kun nuoria on näin paljon.

Pirjo ja Jorma ihastelevat myös kentällä näkyvää lasten määrää.

– Tuo on jännä, miten pienet lapset keksivät vaikka mitä tekemistä, Pirjo sanoo.

Jorma arvelee, että seuroissa olevat lapset ovat oppineet oma-aloitteisiksi ja sosiaalisiksi, koska nämä ovat suurista perheistä.

– Isossa perheessä oppii auttamaan toisiaan, Pirjo sanoo.

– Tulevaisuus lienee turvattu, kun on näin paljon lapsia, Jorma toteaa.

Pariskunta aikoo tulla Suviseuroihin myös huomenna sunnuntaina. Silloin mukaan otetaan myös viisivuotias tyttärenpoika.
8160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lisääntykää ja täyttäkää maa lienee juhlien tunnus?

Äänestä

Homoilla ja Lespoilla kovasta harjottelusta ei vaan ole lisääntymisen kannalta apua koska urosten ja naaraitten välillä tämä onistuu jolle akka ole maho. Nythän marsittiin loumakunnan arvoja vastaan 35000 tuhatta oli marssioita jotka todistivat tyhmyyttään että tosiaan tunnenmyötähäpeää heidän puolesta.

Äänestä
  • Siis onko tuo 35 000 ollut samaan aikaan paikalla ja samassa paikassa?

    Suviseurain kävijämäärä on noin 300 000 , jos määrä lasketaan samalla tavalla kuin esim rock-festivaaleilla, eli kaikkien päivien osallistujamäärät yhteensä.
    Todellinen kävijämäärä on noin 120 000, mutta nämä kaikki eivät olleet yhtä aikaa paikalla. Edellinen koostuu noin 95 000 varsinaisesta lestadiolaisesta ja 25 000 porilaisesta satunnaiskävijästä neljän päivän aikana.

    Järjestäjät itse ilmoittavat tietyn piikin ja tietynhetkisen paikalla olevien määrän, muistaakseni 87 300 lauantai-iltana kello 20.00. Todellisuudessa lauantainakin on ollut paikalla yli satatuhatta eri henkilöä, mutta eivät kaikki yhtä-aikaa.

    Äänestä

Onko Juhaa näkynyt?

Äänestä

Onko Viljoo näkyny?

Äänestä

PUHEENJOHTAJA Halla-aho on kauan sitten kirjoittanut lestadiolaisten - hedelmällisten valkoisten suomalaisten heteroseksuaalien - positiivisesta yhteisöllisyydestä:

"Lestadiolaiseen kasvatukseen liittyy varmasti omia ongelmiaan, mutta en ole varma, ovatko ne sen suurempia kuin muissa elämäntavoissa. Ainakin mielialalääkkeiden kulutuksella ja koulunkäyntiongelmilla mitattuna maallinen nuoriso voi tällä hetkellä huonommin kuin koskaan. Minun mielestäni yksi syy on yhteisöllisen, vastuuta korostavan idean puuttuminen, se, mitä kutsutaan arvotyhjiöksi. Tällainen idea voi olla vaikka uskonto. Lapset eristetään aikuisten bailabaila-maailmasta, mistä johtuen he eivät integroidu aikuiseen maailmaan. Heiltä ei myöskään vaadita yhtään mitään. Unohdetaan, että velvoitteiden asettaminen on lapsen osaamisen ja valmiuksien tunnustamista ja kunnioittamista. Sen sanomista, että lapset ovat tarpeellinen ja tärkeä osa yhteisöä.
Joku kauhistelee sitä, että uskonnollisissa perheissä lapsiin istutetaan subjektiivisia, epätieteellisiä ajatuksia maailmasta. Tämä on varmasti totta, mutta ne arvot, joille tämän päivän urbaani yhteiskunta rakentuu, esimerkiksi ikiteini-ajattelu, hedonistinen individualismi tai "suvaitsevainen" monikultturismi, eivät ole lainkaan vähemmän uskonnollisia ja epätieteellisiä. Ero on lähinnä siinä, että ne - toisin kuin kristillinen fundamentalismi - ovat yhteiskunnan kannalta haitallisia, koska ne edistävät väestökatoa, häiriökäyttäytymistä, vastuuttomuutta ja turvattomuutta. Saattaa olla substanssin kannalta puppua, että "kiljuvan jalopeuran kaltainen sielunvihollinen" (lainaus puheesta jonka kuulin) väijyy askeleitamme, mutta jos tämä usko saa ihmisen elämään säädyllistä elämää, se on paljon parempi vaihtoehto kuin minäminäminä-ideologia."

PUHEENJOHTAJA Halla-aho on oikeassa: jos pitää valita, kumpi on pahempi, kotoperäinen kristillinen fundamentalismi (lieveilmiöineenkin) vai suurten kaupunkien punavihreän kuplan arvoliberalismi/kulttuurimarxismi/postmodernismi, on selvää että jälkimmäinen on ehdottomasti kansankokonaisuutta mädättävä tekijä, kun taas edellinen lisää ainakin valkoisten kantasuomalaisten syntyvyyttä ja sitä kautta koko suomalaisen kansakunnan elinvoimaa. Eloonjäämisestä nimittäin on kaikessa kysymys. Säilyykö suomalainen Suomi, eurooppalainen Eurooppa, valkoinen "rotu"?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entäJalonen kirjoitti:

Porilaiset lähtivät seuroihin – järjestäjät ilahtuivat

Suviseurojen kävijämäärä on ylittänyt iloisesti järjestäjien odotukset. Lauantai-iltana kello 21 aikaan seuroissa oli väkeä noin 87 300 henkeä. Se on Suviseurojen historian suurin kävijämäärä.

Suviseurojen liikennetoimikunnan puheenjohtaja Timo Honkasalo kertoo, että kävijämäärän myönteinen yllätys johtuu pitkälti siitä, että seuroihin on saapunut runsaasti paikallisia Porin kaupungin asukkaita.
– Päiväkävijöitä on ollut lauantaina 12–13 000 henkilöä. Kaupunkilaisia näkyy suviseurakentällä tosi paljon, Honkasalo kertoo.

Nuorten tyytyväisyys teki vaikutuksen

Joensuulaiset Pirjo ja Jorma Suomalainen olivat lauantaina Suviseuroissa ensimmäistä kertaa. He kertovat, ettei heillä ole kosketusta vanhoillislestadiolaisuuteen muuten kuin Pirjon työkaverin kautta.

– Tulimme käymään Porissa tyttäremme luona. Tyttären mies sanoi, että menkäähän katsomaan Kirjurinluotoon, mutta olisimme tulleet kyllä muutenkin.

Pirjo ja Jorma sanovat olevansa vaikuttuneita Suviseuroissa näkemästään ja kuulemastaan.

– Meistä on ollut vaikuttavaa, kun olemme nähneet näin terhakan ja tyytyväisen näköisiä nuoria, Jorma kertoo.

– Tämä on uutta ja hämmästyttävää, kun nuoria on näin paljon.

Pirjo ja Jorma ihastelevat myös kentällä näkyvää lasten määrää.

– Tuo on jännä, miten pienet lapset keksivät vaikka mitä tekemistä, Pirjo sanoo.

Jorma arvelee, että seuroissa olevat lapset ovat oppineet oma-aloitteisiksi ja sosiaalisiksi, koska nämä ovat suurista perheistä.

– Isossa perheessä oppii auttamaan toisiaan, Pirjo sanoo.

– Tulevaisuus lienee turvattu, kun on näin paljon lapsia, Jorma toteaa.

Pariskunta aikoo tulla Suviseuroihin myös huomenna sunnuntaina. Silloin mukaan otetaan myös viisivuotias tyttärenpoika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu