VIRANOMAISET MIELENOSOITUKSISSA

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen vaatii blogissaan, että viranomaiset ja julkiset laitokset eivät osallistuisi viikonloppuna järjestettävään Pride-tapahtumaan. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on kutsunut julkisia organisaatioita ja viranomaisia osallistumaan tapahtumaan.

"Pidän tätä erittäin huonosti harkittuna. Tapahtuman järjestää Helsingin Seta, ja julkisten tietojen mukaan Poliisihallitus, Kela ja eräät ministeriöt ovat jo ilmoittautuneet mukaan. Vetoan kansanedustajana puolestani, että nämä tahot jäävät kulkueesta pois", Räsänen sanoo.

Hänen mukaansa on ongelmallista, jos julkinen viranomainen tekee kollektiivisen päätöksen osallistua mielenilmaukseen, joka jakaa mielipiteitä.

"Perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus ilmaista mieltään ja käyttää sananvapauttaan. Yksilönä kuka tahansa voi toki osallistua vapaasti mihin tahansa mielenilmaukseen. Setan ajamat tavoitteet ovat ristiriidassa monen suomalaisen henkilökohtaisen vakaumuksen ja näkemyksen kanssa. Seta ajaa muun muassa translain ja äitiyslain muutoksia, joilla lapsen luonnollista oikeutta äitiin ja isään entisestään hämärretään. Tavoiteltujen lakimuutosten seurauksena juridinen mies voisi olla lapsen synnyttävä äiti."
Räsänen kysyy, millä tavoin yhdenvertaisuusvaltuutettu turvaa Poliisin, Kelan tai muiden kulkueeseen osallistuvien organisaatioiden koko henkilöstön yhdenvertaisen oikeuden omaan vakaumukseensa ja mielipiteeseensä.

"Miksi ministeriöt ovat tukemassa tavoitteita, joita edes Juha Sipilän hallitus ei kannata? Julkisten viranomaisten ja organisaatioiden henkilöstöä ei tule asettaa tilanteeseen, jossa työnantajan viralliseksi mielipiteeksi nostetaan yksipuolisesti Helsingin Setan ajamat tavoitteet", Räsänen päättää
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KETÄEDUSTAA kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu