"Asiakirjat olivat arkistoituina neljännesvuosisadan. Vasta nyt juhannuksen alla puolustusministeriö antoi ne ensi kerran julkiselle sanalle, Iltalehdelle. Niistä käyvät ensi kerran virallisesti ilmi, miksi sotilaat ja hallitus valitsivat Hornetin eikä ruotsalaiskonetta, jonka oppositiossa olleet sosiaalidemokraatit olisivat halunneet."
"Gripen ja erityisesti osa sen tärkeistä järjestelmistä olivat prototyyppiasteella. Lisäksi projektin toteutumisaikatauluun sisältyi ilmavoimien mukaan merkittäviä riskejä.
Käytännössä Saab olisi halunnut Suomen mukaan jakamaan kanssaan keskeneräisen koneen suuria kehittämiskustannuksia sekä näin rahoittamaan koneen vientiponnisteluita muihin maihin."
"JAS Gripen oli lukuisten ongelmien kyllästämä prototyyppi.
Ilmavoimien arvio oli, että Ruotsille tuottaisi suuria vaikeuksia selättää koneen viat ja puutteet. Myyjillä oli paljon puheita ja lupauksia mutta ilman katetta.
Ruotsalaisten tapa tuottaa ja tukea koneita elinkaaren aikana oli erittäin kallis. Suomelle esitetty tarjous oli tyly. Suomi olisi sitoutunut avoimeen vekseliin. Suomen olisi pitänyt maksaa osansa koneen kehittämiskustannuksista, olivatpa ne kuinka korkeita tahansa."
"Suomella ei olisi tällä hetkellä uskottavaa ilmapuolustusta, jos valinta olisi osunut Gripeniin."
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707022200238131_u0.shtml

Vastaukset 10
Vanhimmat
Edelleenkään ei ole kerrottu vuoden -95 hävittäjän valinta äänestystä, kuka äänesti ja mitä, taitaa olla todella arka, topseagret aihe. Jotkut äänestivät raakile Jassia, mutta ketkä?
No eiköhän se ole aika selvää, että RKP ja demarit kannattivat ruotsalaisromua.
Hmm... in Sweden we have this thing called reilu meininki.
"Suomi olisi sitoutunut avoimeen vekseliin. Suomen olisi pitänyt maksaa osansa koneen kehittämiskustannuksista, olivatpa ne kuinka korkeita tahansa"
Toivotaan, ettei rkp:llä ole puolustusministerin salkkua, kun uudesta hävittäjästä päätetään.
Elisabeth Rehn on tehnyt samoin, kuin Wallin myöhemmin. Hän puhuu muunnettua totuutta.
Väitti, että Wallenberg oli uhkaillut häntä, mutta valitsi Hornetit. RKP talk never true!
Sotien jälkeen Suomessa oli vielä Valmet Lentokoneteollisuus eli Valtion lentokonetehdas. Suuri osa tehtaan lentokonesuunnittelijoista siirtyi sotakorvaustuotannon suunnitteluun, VTT:lle tai TKK:lle professoreiksi. Osa siirtyi Ruotsiin Saabin palvelukseen.
Eli Gripenit ovat lähes kolmen sukupolven ajalta fennojen suunnittelemia. Siis paska koneita?
Olen lähihistoriaa lukenut ja Elisabeth Rehnin osuudesta Hornet kauooaan, kenraalit kuvailivat hänen olleen lintulauta. Pihalla neuvotteluista.
Elisabeth oli Jassien kannalla, muttei voinut tehdä walliinilaista ohjausta asiassa. Erikoista on, että Ruotsin puolustusministeri tiesi, ketkä olivat äänestäneet Hornettien puolesta. Hänhän syytti silloista puolustusvoimain kansliapäällikköä, kenraali Pajusta, joka oli hänen mielestään pääsyyllinen, ettei Jasseja valittu. Ihmetteli, että kuinka on mahdollista, että kansliapäälliköllä on niin paljon valtaa. Kukahan hänelle valintaäänestystulokset oli kertonut? Kun sitä ei ole kansallekaan kerrottu.
Tänään vihersveko Pekka Haavisto ehdotti Jas-romujen hankkimista!? Ja turvautumista Ruotsiin puolustusasioissa!?
Että tällaisia presidenttiehdokkaita meillä svekokratiassa on... :-(
Uskomatonta!