Kuinka helppoa ateistinkin olisi muuttaa oma elämänsä jos hän vain lakkaisi suhtautumasta uskoontuloon ja uskovaisuuteen paisutellen. Kaikki ihmiset ovat vain ihmisiä, myös uskovaiset. Miksi ateismissa tietentahtoen halutaa syyttää jotakuta toista omista "ongelmista"? Oma syntielämä jos vaivaa niin ei se ole uskovaisten syytä. Monille syntielämä on ylitsepääsemätön ongelma. Sellaiset ihmiset eivät käsitä sitä, että Jumala on jo heidän elämässään ja on aina ollut, ihan jo sieltä hedelmöityksen hetkestä. Sellaiset ihmiset väittävät että ihminen voisi muuttua ja että ihmisen pitäisi muuttua: joko tulla ateistista uskovaiseksi tai uskovaisesta ateistiksi. Mutta kukaan ateisti ei voi koskaan tulla uskoon koska ateismissa ovi on pantu kiinni. Ihminen ei voi muuttua, ihminen voi ainoastaan saada uusia avuja elämäänsä: hengen lahjoja.
Jos väität olevasi uskovainen, niin ymmärrät että nykyinen sairautesi on tärkeämpi linkki Jumalaan kuin mennyt parantumisesi.
Jumala läsnä alusta lähtien
27
283
Vastaukset
- Liittovaltio
Tuo voi pitää paikkaansa. Monella on myös sellainen ammatti, jonka he joutuisivat
jättämään ja siitä saadun suuren maallisen tulon. Kiistäminen on yhtä kuin hakea
hyväksyntää muilta ja elää kuitenkin epävarmuudessa ja huomata päivien häviävän.
Monen Työ on myös suuruuden osoittamista toisille ja väkivallan tekoja tekien
Myös kaikki joukkotuhoaseiden suunnittelijat ymmärtävät. Mitä he suunnittelevat,
joillekkin poliittisille järjestöille ja sen vastuun siitä myös ja siitä saatava tyydytys.
Puhuin Henkisestä itsetyydytyksestä. ( Aikoinaan Poliisin työtä mainostettiin, että
vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja se kuvaa myös palkkaa rahan lisäksi ja tämän vuoksi
moni Treenaa taistelulajeja tappamista ja se asia tulee henkiseltä puolelta ja silloin
haetaan vastausta ja hyväksyntää epätoivoisesti Ateismista ja kielletään jumala )
Osa taas on laittanut toivonsa ihmiseen tai johonkin jalosukuiseen ilman sen syvempää
ymmärrystä ja pelkää vaikka Leimautumista ja taistelee kahden todellisuuden välillä. Mitä on syntielämä? Ymmärrän rikollisuuden ja epäsosiaalisen paheksuntaa herättävän elämän, mutta mitä tarkoittaa normaalin yhteiskuntakelpoisen ihmisen kohdalla syntielämä?
Kai minullakin on joskus ollut mielikuva siitä, vaikka kyseistä termiä ei meidän piireissä juurikan käytetty. Nyt en enää osaa hahmottaa, mitä järkeä moisessa ilmaisussa on ainakaan sekulaarin ihmisen kohdalla.- kannattaakokeilllla
Syntielämä on juuri sitä ettei uskota että Jumala on aina ollut läsnä omassa elämässä.
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Syntielämä on juuri sitä ettei uskota että Jumala on aina ollut läsnä omassa elämässä.
Syntielämä on siis sitä, ettei usko yliluonnollisen entiteetin läsnäoloon. Eipä minusta tunnu kummoiseltakaan paheelta saati synniltä.
- kannattaakokeilllla
agnoskepo kirjoitti:
Syntielämä on siis sitä, ettei usko yliluonnollisen entiteetin läsnäoloon. Eipä minusta tunnu kummoiseltakaan paheelta saati synniltä.
Eikä ole senkin pönttö. Ei ole syntiä olla uskomatta sen olemassaoloon vaan on syntiä olla uskomatta siihen että Jumala on ollut kanssasi alusta lähtien.
- tieto.on.syntiä
Kaikki synti perustuu tietoon kuten perisynnin syntyhistoriakin asian ilmaisee. Vain täydellisen tietämätön ihminen voi olla synnitön ja vanhurskas. Siksi kristinuskonkin suurin tavoite on tietämättömyys. Vain mistään mitään tietämätön voi olla oikea uskovainen ja pelastua. Samasta syystä kiivaimpia Jumalan puolesta puhujia ovatkin tietämättömät koska juuri heissä palaa oikean uskon liekki.
- etsi.vapaus
Alussa sinäkin olit ateisti, kunnes joku sai sinut aivopestyä ja uskomaan olemattomiin. Nyt olet vain poloinen syntisäkki. Ei olis kannattanut kokeilla!!!
- vm41
Ateisti ei suhtaudu kummeksuen, vihamielisesti , eikä muutenkaan kielteisesti uskovaisiin, sillä meillähän on uskonnon vapaus, toisin sanoen vapaus uskontoon, tai olla uskomatta.
Uskovaiset vain itse syyllistyvät ymmärtämättöminä asioihin, jotka jokaiselle on Suomessa suotu.
Luulisi nyt noin yksinkertaisen asian olevan helppo normaalijärjellä ymmärtää.
Kuitenkin juuri uskovaiset itse "putkiaivoillaan" ovat aina ensimmäisinä olleet häiritsemässä normaali ihmisten elämää typerillä fraaseillaan.
Nytkin jotkut "urpot" ovat tyhmyyksissään eksyneet näille sivuille muka "viisastelemaan", vaikka heille on ihan omat sivustot jossa kieriskellä erinomaisuudessaan.
Vanha sanonta pitää kyllä todella paikkansa, > joukossa tyhmyys tiivistyy<- Liittovaltio
No vastaa sitten, kuinka monta vuotta on ollut ihmisiä ja milloin ihmiskunta
on syntynyt ja missä asunut ?
Muista ne jääkaudet ja kuinka ne on sitten tehneet veneet ja muut ja vettä ja
lunta on todennäköisesti ollut paljon ja ne on sitten säilöneet etikkaan Mammuteja
ja ajaneet moottorikelkoilla etelään ja ylittäneet vesialueita laivoilla ja soutamalla,
siis Nordealainen ja kaikki he pelastuivat jääkauden alta, koska olivat viisaita,
vain mammutit ja Tiikerit oli tyhmiä ja paleltu ? ?
Näinhän Te kerrotte, vai mitä niin kuin tarkoitatte ? - vm41
Liittovaltio kirjoitti:
No vastaa sitten, kuinka monta vuotta on ollut ihmisiä ja milloin ihmiskunta
on syntynyt ja missä asunut ?
Muista ne jääkaudet ja kuinka ne on sitten tehneet veneet ja muut ja vettä ja
lunta on todennäköisesti ollut paljon ja ne on sitten säilöneet etikkaan Mammuteja
ja ajaneet moottorikelkoilla etelään ja ylittäneet vesialueita laivoilla ja soutamalla,
siis Nordealainen ja kaikki he pelastuivat jääkauden alta, koska olivat viisaita,
vain mammutit ja Tiikerit oli tyhmiä ja paleltu ? ?
Näinhän Te kerrotte, vai mitä niin kuin tarkoitatte ?Eihän jääkausi nyt yhdessä yössä tullut !!
Afrikasta ihmiset on alkujaan liikkeelle lähteneet.
Nahka vain vaalentunut pohjoista kohden kulkiessaan.
Veneet tehtiin vain ryöstöretkille lähtemisen vuoksi, sekä uusia elinpaikkoja hakien.
Nykyäänkin tehdään avaruusaluksia ryöstöretkiä silmällä pitäen.
Marsin mineraalit muut luonnonrikkaudet kiinnostavat kovasti.
Ihmisille uskotellaan asuttamisen tarvetta liikakansoitusten vuoksi.
Maapallolla on kuitenkin miljoonia neliökilometrejä joutilaita maa-alueita siihen tarkoitukseen, joten uskoo nyt sitten kuka haluaa ja mitä haluaa.
Halvempaa, sekä järkevämpää olisi väestön kasvurajoitus joko valistusten avulla, tai pakkosteriloinneilla.
Samoin voitaisiin rajoittaa lasten saantia lupamenettelyiden avulla. - Liittovaltio
vm41 kirjoitti:
Eihän jääkausi nyt yhdessä yössä tullut !!
Afrikasta ihmiset on alkujaan liikkeelle lähteneet.
Nahka vain vaalentunut pohjoista kohden kulkiessaan.
Veneet tehtiin vain ryöstöretkille lähtemisen vuoksi, sekä uusia elinpaikkoja hakien.
Nykyäänkin tehdään avaruusaluksia ryöstöretkiä silmällä pitäen.
Marsin mineraalit muut luonnonrikkaudet kiinnostavat kovasti.
Ihmisille uskotellaan asuttamisen tarvetta liikakansoitusten vuoksi.
Maapallolla on kuitenkin miljoonia neliökilometrejä joutilaita maa-alueita siihen tarkoitukseen, joten uskoo nyt sitten kuka haluaa ja mitä haluaa.
Halvempaa, sekä järkevämpää olisi väestön kasvurajoitus joko valistusten avulla, tai pakkosteriloinneilla.
Samoin voitaisiin rajoittaa lasten saantia lupamenettelyiden avulla.Mammuttien suusta ja vatsasta on löydetty ruohoa, joten Jääkausi on tullut nopeasti.
Mammutti on pakastunut myös nopeasti ja se puhuisi runsaasta lumesta ja sen
satamisesta. Napajäätiköt sulaa, mutta merenpinnat laskee ? Puhuu jälleen
lumesta ja satamisesta.
Kyllä se näyttää aika äkkiä tulleen:
http://www.nationalgeographic.it/scienza/2015/10/28/foto/scoperti_cuccioli_leone_caverne_estinto_siberia-2823149/1/?refresh_ce
http://www.repubblica.it/scienze/2012/04/11/foto/lyuba_a_hong_kong_in_mostra_il_cucciolo_di_mammut-33128140/1/
Kasvillisuus olisi poistunut jos olisi tullut hitaasti ja nämä olisi mätääntyneet.
Selitäppä tämä. - mökkihöperö10
Liittovaltio kirjoitti:
Mammuttien suusta ja vatsasta on löydetty ruohoa, joten Jääkausi on tullut nopeasti.

Selitäppä tämä...onko "Liitovaltio" tosissaan vai oikea humoristi noissa kirjoituksissaan..veikkaan ,että huvikseen kirjoittelee tyhmiä!!
Liittovaltio kirjoitti:
Mammuttien suusta ja vatsasta on löydetty ruohoa, joten Jääkausi on tullut nopeasti.
Mammutti on pakastunut myös nopeasti ja se puhuisi runsaasta lumesta ja sen
satamisesta. Napajäätiköt sulaa, mutta merenpinnat laskee ? Puhuu jälleen
lumesta ja satamisesta.
Kyllä se näyttää aika äkkiä tulleen:
http://www.nationalgeographic.it/scienza/2015/10/28/foto/scoperti_cuccioli_leone_caverne_estinto_siberia-2823149/1/?refresh_ce
http://www.repubblica.it/scienze/2012/04/11/foto/lyuba_a_hong_kong_in_mostra_il_cucciolo_di_mammut-33128140/1/
Kasvillisuus olisi poistunut jos olisi tullut hitaasti ja nämä olisi mätääntyneet.
Selitäppä tämä."Mammutti on pakastunut myös nopeasti ja se puhuisi runsaasta lumesta ja sen
satamisesta."
Haehan kirjastosta Björn Kurtenin "Miten mammutti pakastetaan", niin ei tarvitse kuvitella omiaan.agnoskepo kirjoitti:
"Mammutti on pakastunut myös nopeasti ja se puhuisi runsaasta lumesta ja sen
satamisesta."
Haehan kirjastosta Björn Kurtenin "Miten mammutti pakastetaan", niin ei tarvitse kuvitella omiaan.Korjaus. Kirjan nimi on "Kuinka mammutti pakastetaan"
Toiseen sanasalaattipojuun, Bebebebeen, verrattuna tyylisi on lepertelevän lapsellinen, eikä pöpötyksestäsi muuta sanottavaa ole.
- ApukoulunPapupata
Lisäisin adjektiivit ylimielinen ja varsinkin alentuva. Ihan kuin kuvittelisi olevansa kyseenalaistamaton auktoriteetti, jonka sana on laki ja joka kuvittelee olevansa tekemisissä huomattavasti itseään tyhmempien ja kehittymättömämpien ihmisten kanssa massapostittaessaan näkemyksiään täällä. Jokseenkin vastenmielinen tyyppi, joka kyllä toisaalta toimii hyvin käänteispsykologisena ilmiönä, karkottamassa ihmisiä uskonnoista ja uskonnollisuudesta. Kuten niin monet netissä "totuuksiaan" muiden kurkkuihin pakottavat vastavaat julistajat.
Jos ihmiskunta ei ehdi räjäyttää itseään atomeiksi tätä ennen, väittäisin joskus tulevaisuudessa internetiä ja siellä uskontoaan myyviä pidettävän yhtenä suurimmista syistä uskontojen kuolemaan. Nämä eivät kertakaikkiaan ymmärrä tekevänsä ateismille, rationalismille ja sivistykselle lopulta, pitkässä juoksussa, vain palveluksen aina kun avaavat suunsa. - kannattaakokeilllla
ApukoulunPapupata kirjoitti:
Lisäisin adjektiivit ylimielinen ja varsinkin alentuva. Ihan kuin kuvittelisi olevansa kyseenalaistamaton auktoriteetti, jonka sana on laki ja joka kuvittelee olevansa tekemisissä huomattavasti itseään tyhmempien ja kehittymättömämpien ihmisten kanssa massapostittaessaan näkemyksiään täällä. Jokseenkin vastenmielinen tyyppi, joka kyllä toisaalta toimii hyvin käänteispsykologisena ilmiönä, karkottamassa ihmisiä uskonnoista ja uskonnollisuudesta. Kuten niin monet netissä "totuuksiaan" muiden kurkkuihin pakottavat vastavaat julistajat.
Jos ihmiskunta ei ehdi räjäyttää itseään atomeiksi tätä ennen, väittäisin joskus tulevaisuudessa internetiä ja siellä uskontoaan myyviä pidettävän yhtenä suurimmista syistä uskontojen kuolemaan. Nämä eivät kertakaikkiaan ymmärrä tekevänsä ateismille, rationalismille ja sivistykselle lopulta, pitkässä juoksussa, vain palveluksen aina kun avaavat suunsa.Ateismin ja rationalismin välinen kuviteltu linkki on kumottu tällä palstalla jo aikaa sitten epätotena. Ateismi perustuu erityyppisille löyhille oletuksille. Siitä on kylmä järkeily kaukana. Tunneperäistä touhua ja liittyy tiiviisti parapsykopaattisiin ilmiöihin.
- kokeile-järkeä
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Ateismin ja rationalismin välinen kuviteltu linkki on kumottu tällä palstalla jo aikaa sitten epätotena. Ateismi perustuu erityyppisille löyhille oletuksille. Siitä on kylmä järkeily kaukana. Tunneperäistä touhua ja liittyy tiiviisti parapsykopaattisiin ilmiöihin.
Sinun kannattaa kokeilla ottaa järki mukaan jutusteluusi.
Muutoin sepustat pehmoisia kuin puhuva aasi. - kannattaakokeilllla
kokeile-järkeä kirjoitti:
Sinun kannattaa kokeilla ottaa järki mukaan jutusteluusi.
Muutoin sepustat pehmoisia kuin puhuva aasi.Sinun kannattaa lopettaa syntielämä. Nyt heti! Homo
kannattaakokeilllla kirjoitti:
Ateismin ja rationalismin välinen kuviteltu linkki on kumottu tällä palstalla jo aikaa sitten epätotena. Ateismi perustuu erityyppisille löyhille oletuksille. Siitä on kylmä järkeily kaukana. Tunneperäistä touhua ja liittyy tiiviisti parapsykopaattisiin ilmiöihin.
Mitä ovat parapsykopaattiset ilmiöt? Parapsykologian tiedän ja psykopatian, mutta parapsykopaattinen ilmiö on jotain aivan uutta. Yllä oleva termi "sanasalaatti" on kohdallasi varsin kuvaava.
Ateismin ja rationalismin välillä ei varmaan voida osoittaa olevan suoranaista linkkiä. Selvä korrelaatio on kuitenkin. Enin osa ateisteista on rationaalisesti ajattelevia ainakin jos heitä verrataan fundamentalistisiin uskoviin. Toiset ateisteista ovat järkevämpiä kuin toiset, kuten aina heterogeenisen joukon kohdalla. Ateismi ei ole sillä tavoin määräävä ominaisuus, että sen perusteella ihmisen muita ominaisuuksia voisi karsinoida.
Ateismi perustuu vain yhdelle oletukselle: "Jumalia ei ole", joten väitteesi erityyppisistä löyhistä oletuksista on sekin tyhjää stiignafuuliaa.- kannattaakokeilllla
agnoskepo kirjoitti:
Mitä ovat parapsykopaattiset ilmiöt? Parapsykologian tiedän ja psykopatian, mutta parapsykopaattinen ilmiö on jotain aivan uutta. Yllä oleva termi "sanasalaatti" on kohdallasi varsin kuvaava.
Ateismin ja rationalismin välillä ei varmaan voida osoittaa olevan suoranaista linkkiä. Selvä korrelaatio on kuitenkin. Enin osa ateisteista on rationaalisesti ajattelevia ainakin jos heitä verrataan fundamentalistisiin uskoviin. Toiset ateisteista ovat järkevämpiä kuin toiset, kuten aina heterogeenisen joukon kohdalla. Ateismi ei ole sillä tavoin määräävä ominaisuus, että sen perusteella ihmisen muita ominaisuuksia voisi karsinoida.
Ateismi perustuu vain yhdelle oletukselle: "Jumalia ei ole", joten väitteesi erityyppisistä löyhistä oletuksista on sekin tyhjää stiignafuuliaa.Tyylikäs kehäpäätelmä tuo ateismi:oletetaan ensin että jumalia ei ole ja siitä voidaan päätellä että jumalia ei ole. Suuri osa ateisteista on aika nuoria. Eivät vielä ymmärrä tiedon suhteellisuutta ja ovat siksi pikkaisen jyrkkiä. Kyllä se siitä ajan kanssa. Toki on myös ns. aivovamma-ateisteja joissa jumalattomuus on uinut heidän päähänsä esim keinusta pääedellä pudotessa.
- q.v
agnoskepo kirjoitti:
Mitä ovat parapsykopaattiset ilmiöt? Parapsykologian tiedän ja psykopatian, mutta parapsykopaattinen ilmiö on jotain aivan uutta. Yllä oleva termi "sanasalaatti" on kohdallasi varsin kuvaava.
Ateismin ja rationalismin välillä ei varmaan voida osoittaa olevan suoranaista linkkiä. Selvä korrelaatio on kuitenkin. Enin osa ateisteista on rationaalisesti ajattelevia ainakin jos heitä verrataan fundamentalistisiin uskoviin. Toiset ateisteista ovat järkevämpiä kuin toiset, kuten aina heterogeenisen joukon kohdalla. Ateismi ei ole sillä tavoin määräävä ominaisuus, että sen perusteella ihmisen muita ominaisuuksia voisi karsinoida.
Ateismi perustuu vain yhdelle oletukselle: "Jumalia ei ole", joten väitteesi erityyppisistä löyhistä oletuksista on sekin tyhjää stiignafuuliaa.Ehkäpä parapsykopatia tutkii olemattomien henkiolentojen tunnekylmyyttä?
Jahve on siitä hyvä esimerkki. Mielikuvitusolento, joka tappaa talossa ja puutarhassa. kannattaakokeilllla kirjoitti:
Tyylikäs kehäpäätelmä tuo ateismi:oletetaan ensin että jumalia ei ole ja siitä voidaan päätellä että jumalia ei ole. Suuri osa ateisteista on aika nuoria. Eivät vielä ymmärrä tiedon suhteellisuutta ja ovat siksi pikkaisen jyrkkiä. Kyllä se siitä ajan kanssa. Toki on myös ns. aivovamma-ateisteja joissa jumalattomuus on uinut heidän päähänsä esim keinusta pääedellä pudotessa.
Taas väärin.
Kyseessä ei ole kehäpäätelmä. Ateismi lähtee siitä, että mitään näyttöä ei Jumalasta ole, eikä mikään tunnettu tosiasia vaadi yliluonnollista entitettiä selityksekseen.
Suurin osa uskovaisista on vanhoja. Se johtuu siitä, että heidän nuoruudessaan uskonnollinen kasvatus oli paljon nykyistä tiukempaa ja nuorena päähän taotut tottumukset pysyvät usein elämän loppuun asti.
Itselleni juuri tiedon ja uskonnollisten uskomusten ristiriita oli se, joka vaikutti vierautumiseeni uskosta. Jos olisin kasvanut fundamentalistisen herätysliikkeen sijasta liberaaliin luterilaisuuteen, voisin vieläkin olla kirkon jäsen ja jopa aktiivinen jäsen.
Käsitysten jyrkkyys on kokonaan uskovaisten puolella. Olet itse malliesimerkki mustavalkoisesta ajattelusta tai ehkä paremminkin ajttelemattomuudesta.- kannattaakokeilllla
agnoskepo kirjoitti:
Taas väärin.
Kyseessä ei ole kehäpäätelmä. Ateismi lähtee siitä, että mitään näyttöä ei Jumalasta ole, eikä mikään tunnettu tosiasia vaadi yliluonnollista entitettiä selityksekseen.
Suurin osa uskovaisista on vanhoja. Se johtuu siitä, että heidän nuoruudessaan uskonnollinen kasvatus oli paljon nykyistä tiukempaa ja nuorena päähän taotut tottumukset pysyvät usein elämän loppuun asti.
Itselleni juuri tiedon ja uskonnollisten uskomusten ristiriita oli se, joka vaikutti vierautumiseeni uskosta. Jos olisin kasvanut fundamentalistisen herätysliikkeen sijasta liberaaliin luterilaisuuteen, voisin vieläkin olla kirkon jäsen ja jopa aktiivinen jäsen.
Käsitysten jyrkkyys on kokonaan uskovaisten puolella. Olet itse malliesimerkki mustavalkoisesta ajattelusta tai ehkä paremminkin ajttelemattomuudesta.Uskovaisuus on aina ollut vanhojen juttu ja ateismi nuorten. Kyllä se siitä kun ajattelu saa vähän lisää ulottuvutta iän myötä.
Uskonto on kun huume, kerran koukkuun jäätyään siitä luopuminen on vaikeaa.
Uskonnon kuappaajat saavat nuoret koukkuunsa helposti, irti pääseminen tuottaa suuria vaikeuksia. Vasta päästyään irti huomaa olleensa huumehelvetissä vaikka kuvittelikin elävänsä taivaassa.- kannattaakokeilllla
Joudut lähtemään nyt pois täältä. Heippa!
Tämän allekirjoitan omalla kohdallani totena. Uskoontulo voi olla hyvinkin lyhyt prosessi ja samoin ajattelevien uskovien yhteisön antama sosiaalinen yhteys koukuttavaa. Kun sen kautta koko lähipiiri alkaa olla uskiksia, on ulosoppiminen uskosta vaikea prosessi, vaikka näkisikin opin epärationaalisuuden ja suoranaisen järjettömyyden. Kun uskonto on kietoutunut lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin, siitä irtautuminen vie vuosia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1215767- 292100
- 1771932
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661094Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101093Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24987- 73977
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24892Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42887Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12755