Suuta ei tarvinnut panna mitenkään. Ei lähtenyt ausseihin, eikä minnekään muuallekaan, vaikka hehkutti matkojansa puolen vuoden ajan. Kävikö edes Utajärvellä? Ritsard murun ominaisuudessa on mielikuvituksen tuotetta ja ainoa todennettu asuinpaikka on Oulu-Kempele. Viisumit ja kaikki oli mielikuvituksen tuotetta.
Nykyajan someilmiö köyhien keskuudessa on pyrkiä saamaan elämänsä näyttämään kuvittellulta keskituloisen työssäkäyvän elämältä. Katsokaa, minäkin teen kaikkea sitä mitä keskituloset työssäkäyvät. Hih. Kun tarkastellaan faktoja, oman elämänsä somessa tuunaajilla verotettavat tulot ovat reilusti alle köyhyysrajan eikä hyvästä elämästä ole mitään todellista näyttöä. Kuvitelkaa miten huonosti asioiden pitää olla kun pitää koettaa sovittaa itseään väkisin kuvittelemansa keskituloisen työssäkäyvän viitekehykseen.
Nykyajan someilmiö köyhien keskuudessa on pyrkiä saamaan elämänsä näyttämään kuvittellulta keskituloisen työssäkäyvän elämältä. Katsokaa, minäkin teen kaikkea sitä mitä keskituloset työssäkäyvät. Hih. Kun tarkastellaan faktoja, oman elämänsä somessa tuunaajilla verotettavat tulot ovat reilusti alle köyhyysrajan eikä hyvästä elämästä ole mitään todellista näyttöä. Kuvitelkaa miten huonosti asioiden pitää olla kun pitää koettaa sovittaa itseään väkisin kuvittelemansa keskituloisen työssäkäyvän viitekehykseen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Yrität näyttää teksteissäsi viisaamalta kuin olet. Säälittävän huvittava otus.
Hekla, moppi kouraan ja sassiin!
Jaahas palstan arvoisa puhemies jakelee taas vuoroja..
Minusta aloittaja kiteytti oivallisesti sometyrkkyjen lavastetun elämän.
Lisäksi näytät olevan myös vainoharhainen. Onko paha olla? Eikö ole muuta purkautumiskeinoa kuin Suoli24?
Onko liian pieni elämä vai mistä kiikastaa?
Säälittävän huvittava.
"Lisäksi näytät olevan myös vainoharhainen. Onko paha olla? Eikö ole muuta purkautumiskeinoa kuin Suoli24?
Onko liian pieni elämä vai mistä kiikastaa?
Säälittävän huvittava. "
Jaska, mene vaihteeksi avaamaan uusi ketju Martinasta. #Niinmuahhahha
Wuuputiwuu! Odotellaan ensimmäistä yhteiskuvaa koiranpennun kanssa “paikan päältä”.
Meneehän se kesä noinkin...
Jassukka on jo sammunut "tähti"! Nuoremmat ja eläväisemmät tyrkyt täyttävät jo juorupalstat. Jasmin teki valheineen pohjanoteerauksen "Austraalian matkallaan"! Toivotaan hänelle mukavia eläkepäiviä, yritä lopettaa juopottelu ja valehteleminen, niin elämäsi on hiukan mukavampaa!
Neuvot sopivat palstalla kirjoitteleviin itseensä. Jättäkää muutama kalja ja tupakka-aski ostamatta, hakeutukaa siivoattomista kämpistänne ulos laajentamaan omaa elämäänne. Ei tarvitsr roikkua Suoli24 purkamassa omaa pahaa oloaan ja vittuuntumista syyttömiin ihmisiin
Hahahaaaheheheeeehihihiiihohohooo heheehihihiiii...........
"Neuvot sopivat palstalla kirjoitteleviin itseensä. Jättäkää muutama kalja ja tupakka-aski ostamatta, hakeutukaa siivoattomista kämpistänne ulos laajentamaan omaa elämäänne. Ei tarvitsr roikkua Suoli24 purkamassa omaa pahaa oloaan ja vittuuntumista syyttömiin ihmisiin "
Jaska, neuvosi tuli bumerangina takaisin (Austraaliassa kun olet??). Noudattaisit vaan ihan itse noita neuvojasi, saisit ehkä elämäsi joten raiteilleen.
Tarkoitatkohan ihan itseäsi tuolla syyttömällä ihmisellä? Nyt ymmärrän miksi sinua pidetään Suomen naurettavimpana pellenä!
Ota ne hernesäkit pois nenulista, ja KORKKI KIINNI!! #Niinmuahhahha
Pappakärppä, ehehehhee, meitä Jaskoja onkin enemmän kuin yksi täällä sinun kiusana. Unohdit tuosta vuodatuksestasi Jaskan lemppaamaan letkun? Tosissaan Jasminin elämä on kuitenkin enemmän raiteilla kuin sinun, jolla on kuitenkin se kaunisvaaleatimmikouluttautunut vaimo lapsineen, joille taida mielenkiintosi riittää. Jaskaa vaan päivät pitkät, miettikää naiset tuonkaltaista kumppania...
Huomaavainen tuo Riku kun muistaa aina heti peukuttaa Debbien uusia facekuvia, nytkin vaikka on kiireinen roadshow käynnissä. Jaskan kuville ei heru yhtään, mistähän johtuukaan. Jaskalla on varmaan mennyt päivä vituiksi muutenkin kun samanikäinen Sini Ariel on saanut ihan oikean varakkaan aussimiehen.
No mut joo, elämä on laiffii kuten toinen seiskan lypsylehmä sanoi.
Mitäs jos hän on kuin onkin siellä ja kultansa kainalossa? Jos ovat sopineet, ettei mies näyttäydy kuvissa? Mitä sitä peukuttamaan instagramia tai facebookia, kun ovat samassa paikassa. Ette voi mitenkään tietää, ex-vaimon kuvia peukuttaneen. Ette tiedä edes mitään muuta hänestä, kuin etunimen. Saatteko jotain sairasta nautintoa, aikuiset ihmiset keksiessänne ja haukkuessanne Jasminia? Oletteko kenties kateellisia, kun ette pääse matkustelemaan kuten Jasmin? Hän on kaunis nainen ja liikkuessaan kääntää päitä, keräten miesten kaihoisia katseita, jopa ukkomiesten, hih. Mukavaa lomaa Jasminille ja nautihan jokaisesta hetkestä, sen olet oikeutetusti ansainnut!
Älä Jassu enää viitti jatkaa!! Olet tarpeeksi naurettava jo nyt!
Jo vain tiedämme Debbien sukunimenkin, ja sen, että on miehensä firmassa töissä. Ei ole mikään suuri yritys eli samassa toimistossa istuvat päivittäin silloin, kun Riku ei ole tien päällä. Eli samassa paikassa ovat keskenään. Jassu sen sijaan lymyää ties missä.
Sinä et osaa käyttää Facebookia, jos et tiedä, miten näkee kuka on tykännyt kenenkin kuvista ja kommenteista. Ei ole rakettitiedettä, lapsikin osaa. ;-)
Ihmisellä täytyy olla tosi huono itsetunto, jos hakee jopa parisuhteessa ollessaan huomiota vierailta miehiltä. Ja vieläpä nauttii siitä. Sääliksi käy, kun tietää, miten tuokin "reissu" tulee päättymään.
"Mitäs jos hän on kuin onkin siellä ja kultansa kainalossa? Jos ovat sopineet, ettei mies näyttäydy kuvissa? Mitä sitä peukuttamaan instagramia tai facebookia, kun ovat samassa paikassa. Ette voi mitenkään tietää, ex-vaimon kuvia peukuttaneen. Ette tiedä edes mitään muuta hänestä, kuin etunimen. Saatteko jotain sairasta nautintoa, aikuiset ihmiset keksiessänne ja haukkuessanne Jasminia? Oletteko kenties kateellisia, kun ette pääse matkustelemaan kuten Jasmin? Hän on kaunis nainen ja liikkuessaan kääntää päitä, keräten miesten kaihoisia katseita, jopa ukkomiesten, hih. Mukavaa lomaa Jasminille ja nautihan jokaisesta hetkestä, sen olet oikeutetusti ansainnut! "
Jaska, olet vieläkin ainoa joka uskoo feikkireissuusi. Koska ajattelit luovuttaa? Kateutesi kaunista Debsiä kohtaan on uskomaton. Avaisit varmaan hänestäkin kymmeniä ketjuja, kuten teet Martinasta.
Juu, kuten päätät tuon hölynpölysi, mukavaa lomaa siellä Aussi-Peltolassa, olet sen ansainnut.
Terkkuja Mielikuvitus-Riculle ja Pahvi-Saulille. #Niinmuahhahha
Ei näyttäydy myöskään vasen poski, koira, lentokone, eikä terminaalien lounget. Kuinka uskottavaa on että valokuvista elatonsa saava teeny-bopper (aka pissaliisa) käy toisella puolen palloa, saamatta aikaiseksi yhden yhtä kuvaa joka sitoisi hänet väittämäänsä paikkaan? Jos tarina kuullostaa liian uskomattomalta ollakseen totta, se ei ole siloin totta. On tullut ihan selväksi että mitään austaralian tai muutakaan ulkomaan matkaa ei ole tapahtunnut 3.2016 jälkeen. Minkäköhänlainen tauti laittaa ihmisen valehtelemaan elämästänsä aivan poskettomia?
Wuuputiwuu! Yhteiskuva Rikun koiranpennun kanssa ois tosi kiva.
Sellaista ei tule, koska koiranpentu ei halua samaan kuvaan Wopotiwoon kanssa.
Kuka tuo hullu peukuttaja on?
Se näyttää päivystävän täällä 24/7, trollailee Jaska- ja Martina-ketjuissa ja peukuttaa itselleen :-D
Palstalla asuva "ammattikyseenalaistaja," joka paheksuu muita julkkisjuorujen kirjoittajia.
Jassu on Ausseissa ja päivitti facensa profiilikuvansa uusiksi. Tämä surullisen kuuluisa "manipuloitu" yhteiskuva Richardista ja Helkasta ja Jassusta Nallikarin jäältä. Jotenkin aivan hoopoa, jos kerran on toisella puolen palloa, niin eikö mitään muuta kuvaa saa aikaiseksi. Onko Richard takavarikoinut madamen puhelimen, ettei saa viinipäissään mitään vahinkoa aikaiseksi vai mikä mättää. Vai onko tämä mielenosoitusta ex-rouvalle, jota Richard peukuttaa.
Tykittäisi nyt vihdoin ja viimein niitä ihania lomakuvia! Paikkoja, ihmisiä, uusia kokemuksia wohhoo!
Laittoihan se nyt kuvan pimeältä rannalta joka yllättäen näyttää samalta kuin viime vuoden matkalta. Riku ei ehdi kuviin koska on nyt viikolla kaukana reissussa ja tuskin palaa ennen perjantaita. Ja mikäs kiire sillä, kukaan ei ole kämpillä odottamassa. Koirakin viety hoitoon ehkä "tyypeille" tai Debsulle.
"Jassu on Ausseissa ja päivitti facensa profiilikuvansa uusiksi. Tämä surullisen kuuluisa "manipuloitu" yhteiskuva Richardista ja Helkasta ja Jassusta Nallikarin jäältä. Jotenkin aivan hoopoa, jos kerran on toisella puolen palloa, niin eikö mitään muuta kuvaa saa aikaiseksi. Onko Richard takavarikoinut madamen puhelimen, ettei saa viinipäissään mitään vahinkoa aikaiseksi vai mikä mättää. Vai onko tämä mielenosoitusta ex-rouvalle, jota Richard peukuttaa. "
Jaska MäntyLoisen on hankala sieltä Peltolasta löytää netistä mitään kuvia. Vanhat kuvatkin on jo kierrätetty pariin kertaan.
Ei se Mielikuvitus-Ricu pysty takavarikoimaan, kun ei ole ollut maisemissa yli vuoteen.
Se ei voi ottaa naamakuvaa, kun sen otsasuonet on niin pullistuneet mustasukkaisuudesta Kaunista Debsiä kohtaan. #Justsaying
Ha,ha miten surkeita kuvia!! JOS kuvat otettaisiin tosiaan Austraaliassa, niin kyllä upeita kohteita riittäisi ja niitä olisi kiva ottaa päiväseen aikaan! Ja voi miten ihania kuvia koiranpennusta saisi! Kyllä pitää Jassun olla törkeä, jos luulee, että nuo kuvat menee läpi!!
Debbie päivitti facebookissa kansikuvansa 6 tuntia sitten ja Rikke peukutti, tietenkin. Jassu ei taatusti tykkää moisesta, mutta estääkään ei voi.
On ihanat lapsenlapset Debbiellä ja Richiellä ja Debsu aivan hehkuu uudessa kuvassaan, yeah.
Tuntuu tuo ihana Debsu ja Ritchie(Rikke, oululaisittain)olevan kovinkin läheinen sinulle "perttilänaurinko", yeah. Ihanaa, kun toisella puolen maapalloa on ystäviä, joiden elämää voi(uteliaisuuttaan) seurata, toivottavasti myös heitä kiinnostaa sinun elämä.
"Tuntuu tuo ihana Debsu ja Ritchie(Rikke, oululaisittain)olevan kovinkin läheinen sinulle "perttilänaurinko", yeah. Ihanaa, kun toisella puolen maapalloa on ystäviä, joiden elämää voi(uteliaisuuttaan) seurata, toivottavasti myös heitä kiinnostaa sinun elämä. "
Jaska, kateellisuutesi ja katkeruutesi Kaunista Debsua ja Mielikuvitus-Ricua (Stadilaisittain) kohtaan on sairaalloista.
Ei varmaan ole kivaa siellä Peltolassa lukea palstaa, ja siten saada viimeisimmät uutiset ausseista. #Niinmuahhahha
Jännää, että. Jassu on onnistunut nappaamaan seesteisen auringonlaskun Cottesloen rannalta. Siellä on nimittäin ollut viime päivät hyvin pilvistä ja sateista, erityisesti iltaisin.
Tietysti kuva voi olla #throwbacktuesday menneiltä ajoilta.
Jassu yritti kovasti päästä mukaan Sofian ja Martinan tappeluun vaan kukaan ei noteerannut Jassun surkeeta huomiohuoraamista, hahaha! Aina ja joka asiassa pitää yrittää roikkua toisten vanavedessä. Onko Jassun seiskasisko lomalla vai miksi seiska ei reagoinut ollenkaan Jassun yritykseen.
Jassun lataama merenrantakuva on kopsattu ko rantaa kuvaavista valmiista otoksista. Googleta tuo ranta ja hupskukkuu saat juurikin saman kuvan, Jassun ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, sillä meri tulee näin Jassun tykö.
No vähän ihmettelinkin, kun kuvasta oli tykännyt jo minuutteja julkaisun jälkeen mm. yksi Perthin matkailusivusto ja australialainen naistenlehti! Haha, vähänkö noloa :D
jospa tuo kopsaaminen onkin toisinpäin? Mahdotontako? Mitä noita muittenkin julkkisten kuvia instassa seurannut, on samanlaisia sattumuksia, paikoissa safkoissa yms.
Millä se tuonne biitsille pääsi, kun Riku on maakuntakierroksella? Nytkö yhtäkkiä löytyi oma-aloitteisuutta ja rahaa tilata taksi :-D
"jospa tuo kopsaaminen onkin toisinpäin? Mahdotontako? Mitä noita muittenkin julkkisten kuvia instassa seurannut, on samanlaisia sattumuksia, paikoissa safkoissa yms. "
Jaska, et sinä siellä Peltolassa saa edes vasenta poskeasi kuvattua, niin miten onnistuu muka ausseista rantakuva.
Juu, seuraa muitten julkkisten instaa, niin huomaat ettei kukaan muu kun sinä ole tuollainen feikki. #Niinmuahhahha
On se hölmö! Jos valehtelee noin paljon, miksi laittaa noin synkkiä ja rumia kuvia!!??Jassulla ei todellakaan onnistu yhtään mikään!!Laittas nyt sitten aurinkorantaa, palmuja, uima-altaita, kukkia tai koiranpentukuvia, mutta eihän niitä mitään ole Jassun lähellä! Jassu kun on kotonaan!
Hmm kukahan ottaa mopin kouraan taas aamulla.
Jasmin ei ole kotonaan, vaan reissussa, mutta kylläkin ihan kotimaassa. En kerro enempää. Kertokoon itse, sitten kun on siihen valmis. Kirjoitin tämän siksi, että spekuloinnit "aussin perttulasta" voidaan lopettaa. Ai niin 1, en ole jassu, en helka, en kiim.kts.kokki en letku enkä thetee, vaan tavallinen oululainen, joka sattuu kuulemaan ja näkemään. Ai niin 2, on hirveän viihdyttävää lukea näitä julkkisjuttuja.
Eikös vain.
Oiskohan pyhäjärvi suomessa mitään.
Siis onko Jaska katkolla?
Nämä Oulussa on kaiketi sama henkilö, joka pyysi lanssihklökunnalle rauhallista juhannusta, samoin törmäili Jassun kanssa Aussilassa ostoskeskuksessa ja tuli samalla lennollakin takas Suomeeen. On tietävinään Jassun asiat paremmin kuin tämä itse. Aikas pelottavaa tälläinen mielikuvituselämä.
Jep ja lisäksi se nimimerkki Aller
Älä taas horise.Tämä on jo toinen yrityksesi .
"Jasmin ei ole kotonaan, vaan reissussa, mutta kylläkin ihan kotimaassa. En kerro enempää. Kertokoon itse, sitten kun on siihen valmis. Kirjoitin tämän siksi, että spekuloinnit "aussin perttulasta" voidaan lopettaa. Ai niin 1, en ole jassu, en helka, en kiim.kts.kokki en letku enkä thetee, vaan tavallinen oululainen, joka sattuu kuulemaan ja näkemään. Ai niin 2, on hirveän viihdyttävää lukea näitä julkkisjuttuja. "
Jaska, olet vieläkin ainoa joka uskoo noihin HuuHaa juttuihisi. Kaikki tietää että olet Peltolassa.
Itse näitä "Julkkisjuttujasi" keksit. "En ole Jaska,,,,,hihihi! #Niinmuahhahha
Wuuputiwuu! Katson autiota hiekkarantaa... vuonna 2016.
Jassu on sammunut "tähti"! Nyt menit jo liian pitkälle noitten valheittesi kanssa! Osaatko edes hävetä?? Meinaatko taas jatkaa vaan vas. posken ja surkeitten syömisten ja aforismien julkaisemista, ja selittämistä, miten rrrrehellinen, reipas ja mukava olet?Nyt kaikki tiedämme, että olet alkoholisoitunut, epärehellinen ja yksinäinen, keski-ikäinen, äipän helmoissa pyörivä lotjake!
"nythäivy", voi kauhia paikka, kun elämäsi seilaa tuota rataa, jonkun lehdistä tuntemasi ihmisen elämä ottaa noin syvälle sieluun että, ihan HUUTAA pitää. Rauhoitu ja elä oma elämäsi niin kuin toisilta vaadit, jooko. Yritä etes
Eipähän huutanut,itse korotit "äänesi"!!
Jos huutomerkit meinaa huutamista, eihän tuossa ole yhtä ainoaa. Kannattaisiko sinun rauhoittua, alat olla säälittävämpi kuin Jasmin.
Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen tarkoittaa huutamista.
Miten niin alan olla säälittävämpi kuin Jasmin? Kauanko olet minut tuntenut?
No asiaan, etkö tiennyt, että isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista.
Jaa, tajusin sen verran ettet tajunnut pointtia. montahuutomerkkiä. Joka tapauksessa, ei kai ventovieraan ihmisen elämän pitäisi mennä kenelläkään noin iholle? Lääkäri jos olisin niin hoitoon ohjaisin.
"Kauanko olet minut tuntenut?" En halua tutustuakaan.
Ei se aina, riippuu tilanteesta, voihan se korostaa asiaa, niin kuin tuolla oli. Sama kai noilla huutomerkeillä(!!!!!!!!!!) kun huudetaan tuskaa ulos. Rehellisyyden nimissä, eikö tuo nythäivy:n teksti ole huutamista?
Ihan miten haluat.
Ai Tarkoitatko ventovieraalla Jassua, joka markkinoi itseään jokaisen juorulehden kanteen, ja jos ei lehdillä kiinnostusta niin väkisin täytyy vääntää joku juttu, että jotenkin pysyisi julkisuudessa. Jos tahtoo olla ns ventovieras, niin kantsii miettiä mihin itseään tyrkyttää. Säälittävää...
Ja kansa kiittää, taas saa pohdittavaa monen moneen palstaan. Kyllä nuo julkkikset on ventovieraita, kun ajatellaan ettei ole mitään henkilökohtaista kosketusta heihin. Tuskinpa moniakaan edes tunnistaa, jos ja kun vastaan tulee.
Miksi pitäis tuntee henk.koht? Jaska on vain enterteinment person, ei muuta. Tuskin sitä lötjäkettä ja siipeilijää kukaan lähipiiriinsä haluaa. Eikä halua, ystäviä ei ole, yksin kyyhöttää romukomerossaan.
Oon ootellu niitä lupamiaan juttuja ja kuvia paikan päältä ausseista
Ei oo juttuja eikä tule. Ei oo mitään kerrottavaa down under paikan päältä. Ei menty maastoon samoileen vaikka Jaska kovasti harjoitteli asfaltilla kävelyä eikä tehty mitään muutakaan 50v murun kanssa. Ei Jaska edes lähtenyt yhtään mihinkään. Naiselle, joka järkkää kahdet häät inhoamansa sairaseläkeläisen kanssa vain seiskajutun takia, on pikku juttu järkätä feikkimatka instagramiin. Ihan piece of cake.
"Ei oo juttuja eikä tule. Ei oo mitään kerrottavaa down under paikan päältä. Ei menty maastoon samoileen vaikka Jaska kovasti harjoitteli asfaltilla kävelyä eikä tehty mitään muutakaan 50v murun kanssa. Ei Jaska edes lähtenyt yhtään mihinkään. Naiselle, joka järkkää kahdet häät inhoamansa sairaseläkeläisen kanssa vain seiskajutun takia, on pikku juttu järkätä feikkimatka instagramiin. Ihan piece of cake. "
Nyt Jaska vetäisee sellaiset hernesäkit klyyvaariinsa, koska ei siedä minkäänlaista totuutta.
Pieni korjaus tuohon "Ei Jaska edes lähtenyt yhtään mihinkään. ". Lähtihän se Jaska sinne Peltolaan, Letkun Dumppaamana. Eipä taida tulla seiskajuttua Aussi-Peltolasta. #Justsaying