Putin aloittaa Karjalan palauttamista

Putin vierailee Savonlinnassa heinäkuun lopulla

https://yle.fi/uutiset/3-9704553

Putin neuvottelee suomalaisten viranomaisten kanssa Savonlinnan asettamiseksi Karjalan väliaikaisen suomalaisen hallinnon keskukseksi. Yhdessä Lappeenrannan kanssa kaupunkien kautta tullaan aluksi inventoimaan Karjalan alueensellainen infrastruktuuri, mikä täyttää länsimaiset vaatimukset. Heti sen jälkeen laaditaan suunnitelmat, purkutöistä sekä saastuneiden maa-aineksien kuljettamisesta Uralin taakse.
Suomessa on runsaasti kartta- ym. aineistoa päivittää kaikkien alueiden yleiskaavat että asemakaavat nykynormistoon sopiviksi.
Suomalaisväestöä ryhdytään siirtämään kotiseuduilleen heti sen jälkeen, kun venäläinen, maahan tunkeutunut ja pakkosiirretty väki on häädetty ja Puna-Armeijan "harjoitus"-sotana ikään kuin vankeina siirretty lähinnä Siperiaan. Tuo tietenkin Venäjän valtion antamana rangaistuksena siitä, ettei laiska ja aikaan saamaton venäläinen väestö, ole saanut sille NL:n ryöstämää ja edelleen lahjoittamaa maata ”kukoistamaan”, 70-vuotisista ponnisteluista huolimatta.
5362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oivallista että suuren naapurimme presidentti tulee kunniottamaan Savonlinnan hienoa kult-
tuuritapahtumaa läsnäolollaan,ei ole epäilystäkään etteikö tapahtuma tule olemaan menestys
monella tasolla! Suomen ja Venäjän hyviä suhteita suu auki ällisteleville ulkomaisille on taas
jutun juurta pitkäksi aikaa mutta siinähän pähkäilkööt. Meillä toimitaan näin ja mitä se muil-
le kuuluu. :)

Äänestä
  • toivotaan vaan ettei Putin teeskentele. Sehän on aika kiero äijä.

    Äänestä

  • "Viestit Karjala" sivustolla kommentoidaan ikään kuin suomeksi ??? Putinin vierailua!

    Andrew Waddington
    "Suomi johtaja oli paikalla, kun Presidentti Putin oikein laittaa hänen jalka alas tiukasti tarpeeksi ja puhu KANSSAMME monta vuotta ja MEIDÄT kasa enemmän paskaa maailmaa ,nollatoleranssi' kuten he sanovat joten anna heidän syödä omia sääntöjä , jokainen pelaa sääntöjen mukaan Niin sanottujen YK: n peruskirjan kaikki kansainvälisten elinten on siirtyä etelä-napa mikään kansakunta peguins, jotka pystyvät tuomitsemaan."

    Eihän tuosta ota selvää "erkkikään". Vieläköhän palstalla esiintynyt RYS S I EN agentti/ystävä Bror-Erik jotain ymmärtäisi ja osaisi pikkuisen paremmalla suomen kielen taidollaan tulkita, mitä tämä Andrew W. yrittää sanomallaan viestittää?
    Karjalan palautustako? Ja NL:n tuomitsemista!

    Äänestä

  • Tuomitkaamme kuule yhdessä NL ja Karjalan palautus. :) Eiks jeh?

    Äänestä

Niinistön naaman punotuksesta päätellen Putin on puhunut mm. Savonlinnan liittämisestä takaisin Venäjän alueeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeAvarakatseinen kirjoitti:

Putin vierailee Savonlinnassa heinäkuun lopulla

https://yle.fi/uutiset/3-9704553

Putin neuvottelee suomalaisten viranomaisten kanssa Savonlinnan asettamiseksi Karjalan väliaikaisen suomalaisen hallinnon keskukseksi. Yhdessä Lappeenrannan kanssa kaupunkien kautta tullaan aluksi inventoimaan Karjalan alueensellainen infrastruktuuri, mikä täyttää länsimaiset vaatimukset. Heti sen jälkeen laaditaan suunnitelmat, purkutöistä sekä saastuneiden maa-aineksien kuljettamisesta Uralin taakse.
Suomessa on runsaasti kartta- ym. aineistoa päivittää kaikkien alueiden yleiskaavat että asemakaavat nykynormistoon sopiviksi.
Suomalaisväestöä ryhdytään siirtämään kotiseuduilleen heti sen jälkeen, kun venäläinen, maahan tunkeutunut ja pakkosiirretty väki on häädetty ja Puna-Armeijan "harjoitus"-sotana ikään kuin vankeina siirretty lähinnä Siperiaan. Tuo tietenkin Venäjän valtion antamana rangaistuksena siitä, ettei laiska ja aikaan saamaton venäläinen väestö, ole saanut sille NL:n ryöstämää ja edelleen lahjoittamaa maata ”kukoistamaan”, 70-vuotisista ponnisteluista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu