Työväki alati Keskustan hampaissa, miksi ?

Aho jo yritti työreformiaan. Vanhanen kävi latuja hiihtelemässä ja miettimässä samaa kuningasajatusta. Sipilä viimein ajoi jonninjoutavan kikyn aikaiseksi. Kummaa touhua. Työtätekevä väestö elättää maalaiset kotiinsa ja silti palkakseen saa keput heidän kimppuunsa..
26317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Eikö Vanhanen saanut Rukan hangilla hiihtäessään ajatuksen eläkeuudistuksesta? Ja kertoi itse edustavansa ensimmäistä ikäryhmää, jota hänen ideoimansa uudistus koskisi. Samantien hän joutui kuitenkin selittämään, että hän olikin sekoittanut ikänsä ja syntymävuotensa keskenään.
Tuo selitys tuli, kun media repäisi jutun Vanhasen omituisista selityksistä.
Mitä tästä opimme? Ei kannata hiihtää. Se olisi kyllä pitänyt oppia jo Lahden 2001 MM- kepumömmöilyistäkin:)

Äänestä
  • Vanhanen esitti eläkeuudistuksen omana ideana, vaikka joku jo aiemmin oli asiasta puhunut ja jonkinlaista suunnitelmantynkääkin taisi olla esillä.

    Äänestä

Näin asia on ja on aina ollut, eivätkä kepulit edes häpeä.

Äänestä
  • Eikö vihervasemmistolaisten pitäisi ennemminkin hävetä, kun ne jättäisivät köyhät ja heterot aivan oman onnensa nojaan?

    Äänestä

Työreformihan on toteutunut pikku paloina jo ajat sitten. Juuri pätkittäin työmarkkinakierros kierrokselta tuollaiset uudistukset tuleekin toteuttaa. Ei ajaa liian monta muutosta läpi kerralla, saati että niistä käytetään ärsyttäviä ulkomaankielisiä termejä, kuten reformi.

Äänestä
  • se on niin että vanha lahtari nostaa päätään. sipilä on lahtari myös. kepulit lahtareita kaikki.

    Äänestä

  • tottaturiset kirjoitti:

    se on niin että vanha lahtari nostaa päätään. sipilä on lahtari myös. kepulit lahtareita kaikki.

    Lahtareiden uhrit eivät sitä vastoin enää päitään nostele.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Lahtareiden uhrit eivät sitä vastoin enää päitään nostele.

    Ei niin.

    Ja mistään ei löydy tietoa niiden ihmisten henkilöllisyydestä, joita Urho Kekkonen oli teloituttamassa seitsemäntoistavuotiaana Haminassa.

    Miksihän ei?

    Äänestä

Jussit halajaa lisää tukiaisia joten siksi pitää työläiseltä kupata lisää veroja. Puhdasta matematiikkaa.

Äänestä
  • Sossutuet ovat kyllä paljon suuremmat kun maataloustuet, Paljonkohan porukkaa kuolisi nälkään jos maailmasta poitettaisiin ruuan tuet?

    MIksi vain Suomesta pitäisi tuet poistaa, työläiset maksaisivat edelleen EU hun. Suurimina jusseina on mm Nalle W, valtio , kunnat ,

    Äänestä

  • demu.valehtelee.aina kirjoitti:

    Sossutuet ovat kyllä paljon suuremmat kun maataloustuet, Paljonkohan porukkaa kuolisi nälkään jos maailmasta poitettaisiin ruuan tuet?

    MIksi vain Suomesta pitäisi tuet poistaa, työläiset maksaisivat edelleen EU hun. Suurimina jusseina on mm Nalle W, valtio , kunnat ,

    Nälkään kuolisi huomattavasti vähemmän jos tuet poistettaisiin, syynä köyhempien maiden maatalouden kehittyminen viennin kautta.
    Pelkästään Suomesta tuet poistamalla säästettäisiin useita miljardeja. Kansallisesta tuesta voisi aloittaa.

    Äänestä

  • tuetpoisvaan kirjoitti:

    Nälkään kuolisi huomattavasti vähemmän jos tuet poistettaisiin, syynä köyhempien maiden maatalouden kehittyminen viennin kautta.
    Pelkästään Suomesta tuet poistamalla säästettäisiin useita miljardeja. Kansallisesta tuesta voisi aloittaa.

    Keskusta on ainoa puolue siinäkin asiassa, joka ymmärtää asian.
    Maataloustukien poisto on EU ohjelmassa vain keskustapuolueella.

    Äänestä

Ahon ylimielisyys näkyy tässäkin.
https://www.youtube.com/watch?v=NGPRcsTAKUg
Ja se sama ylimielisyys koitui tappioksi myös vuoden 2000 presidentinvaaleissakin. Vaikka itse Jari Sarasvuo oli palkattu Ahon tukijoukkoon naljailemaan Haloselle eräässä kahdenkeskisessä tentissä.
Sarasvuoltahan läppä lentää, päätellen jo siitä, millaisia palkkioita hän vetää suunsa aukomisesta jollain valmennuskursseilla. Vai mitä ne on?
Mutta tuossa videopätkässä ei Aholta oikein läppä lennä. Mutta ylimielisyys tulee silti ihan hyvin näkyviin, se ei ole vuosien saatossakaan mihinkään kadonnut.

Äänestä
  • Kepu SAK/SDP hampaissa aina, miksi? Tapa talonpoika päivässä ei kuitenkaan ole onnistunut

    Äänestä

  • 334545 kirjoitti:

    Kepu SAK/SDP hampaissa aina, miksi? Tapa talonpoika päivässä ei kuitenkaan ole onnistunut

    Kepulaisia on myös ammattiliitoissa. Miksi et perehdy asioihin, vaan möläyttelet kaikkea täysin sairasta ja älytöntä - suoraan sanoen kepulaisittain valehtelet kuin mustalainen.

    Äänestä

  • 334545 kirjoitti:

    Kepu SAK/SDP hampaissa aina, miksi? Tapa talonpoika päivässä ei kuitenkaan ole onnistunut

    Suomessa on viimeisen 20v:n aikana lopettanut n. 7 maatilaa päivässä, mutta ainoatakaan talonpoikaa ei ole tapettu, vaan he ovat siirtyneet pankolta tuottavaan työhön.

    Äänestä

  • Esko Ahohan on nykyään venäläisen pankin palveluksessa, eli varmasti lähempänä putinia, kuin ns putinintrollit koskaan.

    Äänestä

Pula Aholla ei ollut mitään muuta tarkoitusta kuin raiskata Suomi sellaiseen kuntoon, että ryssät jajämpteit on niskanpäällä. Vsikea uskoa, että Mauri Maukka 'Siperian miljardit' Pekkarinen lupasi miljoonille sen aikaisille pietarilaisille majoituksen Suomesta. Esko sai käskynsä lantamafialta ja Tehtaankadulta, Kannuksen Kennedyn aivot oli apulantaa.

Äänestä
  • Aho sai käsiinsä Holkerin-Liikasen-Koivisto konkurssipesän.
    Laman aikana Mauno Koivisto hirtätti 10 000 yrittäjää.

    Lamalta olisi voitu välttyä, muttaa SAK tyrmäsi Kalevi Sorsan esityksen.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Aho sai käsiinsä Holkerin-Liikasen-Koivisto konkurssipesän.
    Laman aikana Mauno Koivisto hirtätti 10 000 yrittäjää.

    Lamalta olisi voitu välttyä, muttaa SAK tyrmäsi Kalevi Sorsan esityksen.

    Ja taas tämä sama valehtelu. Sen te keskustapuolueessa kyllä osaatte, vai onko lestoillakin pyhissä kirjoissaan joku kehotus opetella valehtelemaan vääräuskoisille?

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Aho sai käsiinsä Holkerin-Liikasen-Koivisto konkurssipesän.
    Laman aikana Mauno Koivisto hirtätti 10 000 yrittäjää.

    Lamalta olisi voitu välttyä, muttaa SAK tyrmäsi Kalevi Sorsan esityksen.

    Laman kautta me voimme päästä vielä valtaan. Mutta valitettavasti se näyttää nyt mahdottomalta ajatukselta.

    Äänestä

  • Olen ymmärtänyt, että lestat kehottavat ja ohjeistavat lähinnä suusanallisesti sekä Päivämies-lehtensä kautta. Kirjoja tuskin edes painavat, saati lukevat.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt, että lestat kehottavat ja ohjeistavat lähinnä suusanallisesti sekä Päivämies-lehtensä kautta. Kirjoja tuskin edes painavat, saati lukevat.

    He ovat ev.lut kirkon jäseniä ja heidän kirjansa on sama raamattu kuin muillakin luterilaisilla. Tulkinta vaan on erilainen. Toisaalta samaa kirjaa käyttävät katoliset, ortodoksit ja muutama sata eri lahkoa. En ole huomannut että raamattu estäisi ketään valehtelemasta.

    Oikein on palkattuja pappeja satuja kertomassa

    Äänestä

  • satukirja- kirjoitti:

    Eikös se niin mene? Iso kirjakin käskee, että lähimmäisestä tykkää. Valitettavasti tuon kirjan ja sen tulintojen mukaan elävät ovat kaikkein sisäänpäinlämpiävimpiä ja herkimpiä tuomitsemaan muita.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Aho sai käsiinsä Holkerin-Liikasen-Koivisto konkurssipesän.
    Laman aikana Mauno Koivisto hirtätti 10 000 yrittäjää.

    Lamalta olisi voitu välttyä, muttaa SAK tyrmäsi Kalevi Sorsan esityksen.

    Älä jauha lantaa, punaisten vuorineuvoston ja maailman yleisen tilanteen aikaansaama lama. Ruottalaisillakin oli Ericsonit sun muut tuolloin konkurssin partaalla. Kekkoslovakiassa keskityttiin raaka-aine väsäilyy, kepuloisilla oli Sarola-juttuja ja muuta vastaavaa kulutustavaroiden tekijöitä pilatessa.

    Äänestä

Up

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

V..tunut.veronmaksaja kirjoitti:

Aho jo yritti työreformiaan. Vanhanen kävi latuja hiihtelemässä ja miettimässä samaa kuningasajatusta. Sipilä viimein ajoi jonninjoutavan kikyn aikaiseksi. Kummaa touhua. Työtätekevä väestö elättää maalaiset kotiinsa ja silti palkakseen saa keput heidän kimppuunsa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu