Kertokaa sekä kotimaan reissuistanne että ulkomaanreissuista.Itse en pääse mihinkään koska rahaa ei ole matkusteluun.
Missä olette matkailleet tänä kesänä?
qwedrfgtn
13141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä pyörällä pääsee vaikka toiseen kaupunkiin ellei asu keskellä landea.
Asun keskellä landea.
Emme ole ehtineet lomailemaan. Palasimme Espanjasta 27.05. ja lähdemme Välimeren risteilylle 13.07. ja tuon välisen ajan olemme hapatissa Suomessa.
Ihan vaan kotomaassa kaupunkikierroksella olen käynyt. Venäjän Karjalassa tosin kävin ajelemassa isäni sotateillä ja muutamalla muistomerkillä.
Kotimaassa kannattaa käydä kansallispuistoissa harrastamassa luontomatkailua. On luontopolkuja, laavuja, koskia, järviä. Voi yöpyä laavussa tai teltassa, ei ole kallis harrastus.
Suomi on hyvä matkailumaa ja maailman paras maa asua!
Eväät mukaan ja luontoon.
Yhtään ei tee mieli yöpyä suon reunassa itikoiden syötävänä.
Miksi mennä suonreunaan kun muitakin luontopaikkoja on tarjolla?
Suomessa ei ole tarjolla edulliseen hintaan suon reunan lisäksi muuta kuin itse suo. Se vasta ikävä paikka onkin.
Lopeta trollaus kokoomuslainen. Sulla menee aina kaikki överiksi.
Maaseudulla Espoossa. Kohta sekin on pilalla, kun metrolla pääsee kaikki hampuusit sinne.
Tarkenna missä päin Espoota?
Kävimme joskus 80-luvulla työnantajan kustantamana ns. elämysmatkalla maaseudun pihapiirissä. Nähtävyytenä siellä oli koirankoppi, navetta ja tarjottavana jotain pahaa kuusenherkkää pieni puukupillinen. Itse en kyllä maksaisi tuollaisesta elämyksestä senttiäkään.