Tuholaineko guineanliisoihin iskenyt

Vastausta_odotellen

Istutin kesäkuussa hankkijan puutarhamyymälästä ostamani guineanliisat puhtaisiin ruukkuihin ja puhtaaseen multaan tukevasti ja kastelin hyvin.
Ennen juhannusta oli sateista ja koleaa ja sen jälkeenkin.
Sateelta ne siirsin suojaan, mutta viileydestä en sisälle tuonut, koska hallaa ei ollut.
Kastelin ohjeiden mukaan. Ne kukki aikansa kauniisti. Olin pari viikkoa poissa kotoa, mutta kävin kastelemassa kukat. Ennen juhannusta tuli sateita tiiviimmin, mutta myös rakeita. Ikkunalla olevassa parvekelaatikossa olevat kukat olivat alttiita raesateelle.

Kotiin palattuani juhannuksen jälkeen, liisojen lehdet lötköttivät ja osa käpristyi kippuralle ja niihin ilmestyi reikiä ja kukkien nuputkin kuivuivat ja putoilivat pois. Silti vaikka olin käynyt hoitamassa niitä normaalisti.
Kokeilin aina multaa, onko kasteluntarvetta. Kolealla ja sateisella säällä multa oli jatkuvasti kosteaa.

Lopulta nyppäsin koko kuolleen näköiset kasvit pois mullasta, Silloin huomasin, ettei sniissä ollut enää lainkaan juuria, pelkät varret vain ja nekin lötköjä.
Osaako kukaan sanoa, mikä liisojani vaivaa? Onko niihin iskenyt joku kasvitauti, tai tuholainen, joka on pesinyt niissä jo ehkä taimimyymälässä?
Muut kukat, esim.lumihiutale ja lobeliat, liisojen vierellä kukkalaatikossa eivät ole menneet tälläisiksi. Eli ei ainakaan ole tarttuvaa lajia. Miksi siis vain liisat kuukahti näin?
Ihan kuin joku olisi niihin jotain rikkaruohomyrkkyä tuikannut.

Minulla on naapurina vanhempi rouva, jolla on kiusallinen tarve olla apuna pyytämättä.
Hän on tuhonnut kaikki omat pihakasvinsa liikakastelulla ja ihmettelee, miksi ne aina kuolevat. Hän kastelee mielellään luvatta myös naapurin pihan kukkia.
Sateista ja koleudesta huolimatta kastelukannu on ahkerassa käytössä.
Hellepäivinä hän uittaa kukkiaan moneen kertaan päivän aikana.

Olen hienovaraisesti huomauttanut hänelle kukkiensa liikakastelusta, mutta turhaan.
Hän ei tunnu ymmärtävän seurauksia.
Joten on mahdollista, että liisojani on poissaollessani kasteltu sateellakin.
Koska aina käydessäni kotona, ihmettelin, kun multa oli melko märkää.
Yhtenä kesänä kauhistuin, kun kotiin palattuani parin päivän reissulta, taimeni uivat kukkalaatikoissa, joista kaadoin vettä pois. Rouva kertoi kastelleensa niitä.

2

172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poltinkarva

      liikakastelu

    • Probleema

      Miten saa kuriin tuollaisen naapurin himokastelijan? Sähköpaimenet kukkaruukkuihin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe