Suomen.
Housut repeävät tiltuilla tästä uutisista. 7Tottakai P-Korea ei ole uhka venäjälle kun ne ovat kavereitta. No nyt ,tutisee suomi! Työläinen kommunistinen maa tekee ydintuhkaa kaikista kapitallisesta maista! Ohjukset voi putoa matkan kesken, ei haita, ryskeä on paljon, ne kestää sen.
Pelottava kuva paljastaa: Pohjois-Korean ohjus kantaisi Suomeen asti
Isompi kuva Pohjois-Korean ohjuksen kantamasta on jutussa sisällä. (
Ohjuskoe Uutistoimisto AFP:n mukaan Pohjois-Korean testaaman ohjuksen kantomatka voi olla jopa 8 000 kilometriä. Näin ollen ohjus yltäisi paitsi Kanadaan, myös Suomeen asti.
Pohjois-Korean televisiossa ilmoitettiin tiistaiaamuna, että maan tekemä ohjuskoe mannertenvälisellä ballistisella ohjuksella oli onnistunut. Hwasong-14-niminen ohjus nousi noin 2 500 kilometrin korkeuteen ja lensi noin tuhannen kilometrin matkan ennen syöksymistään Japaninmereen.
Yhdysvaltojen ja Venäjän sotilaslähteet epäilivät aluksi, että kyseessä olisi ollut keskimatkan ohjus, mutta Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson vahvisti myöhemmin Pohjois-Korean testanneen mannertenvälistä ballistista ohjusta.
Tiistaina annettujen arvioiden mukaan testattu ohjus voisi kantaa 6 700 kilometrin päähän, jolloin sen kantomatka yltäisi aina Yhdysvaltain Alaskaan asti. Ohjuksen kantomatkaa havainnollistava kuva paljastaa, että kantomatkan ollessa 6 700 kilometriä ohjus voisi kantaa myös Suomeen sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosiin asti.
Myös uutistoimisto AFP julkaisi keskiviikkona Twitterissä samankaltaisen kuvan. Uutistoimiston mukaan jotkut analyytikot ovat arvioineet, että testatun ohjuksen kantomatka voisi olla jopa 8 000 kilometriä. Tämä tarkoittaisi, että kantomatka riittäisi Pohjois-Amerikassa Alaskan lisäksi Kanadaan asti. AFP:n julkaisemassa kuvassa ohjuksen kantomatkan kattavalla alueella ovat myös Ruotsin pääkaupunki Tukholma sekä Baltian maat.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi keskiviikkona STT:lle, että tilanne Korean niemimaalla etenee kohti Yhdysvaltojen sotilaallista operaatiota.
– Kyllä tämä tuo sitä päivää lähemmäksi, kun Yhdysvallat reagoi sotilaallisesti Pohjois-Korean ydin- ja ohjusohjelmaan, Aaltola sanoo.
Vanhempi tutkija Elina Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista huomautti tiistaina IS:n haastattelussa, ettei Pohjois-Korea ole vielä tavoitteessaan, sillä mannertenväliseen ohjukseen pitäisi saada kehitettyä myös toimiva ydinkärki.
– Toki tämä on yksi askel prosessissa. Teknologia, joka vaaditaan siihen, että ohjus palaa takaisin ilmakehään kiertoradalta, on aika monimutkaista. Kauemmas, kuten esimerkiksi Manner-Yhdysvaltoihin laukaistun ohjuksen paluussa ilmakehään voi tulla ongelmia, vaikka tämä koe vaikutti onnistuneelta.
Katariina Karjalainen

Vastaukset 15
Vanhimmat
Missä Tiltun riemu on?
Hullu paksukainenvoi tuhoa Helsingin yhdellä ohjuksella.
Tiltulla on syy tänään juoda vodka litran verran.
Nyt on niin, että myös Etelä-Koreassa osoitetaan mieltä amerikkalaisten puuhasteluja vastaan Korean niemimaalla ja sen läheisyydessä.
USA lietsoo sotaa!
Koreoiden jako on pelkästään USA:n syytä. Sen joukot menivät muka YK joukkoina tekemään rauhaa, mutta tekivätkin sodan, jonka tavan mukaan hävisivät. Nyt haluaisivat revanssia, mutta tuulet ovat Trumpille ja "hullu koira" Mattisille kovin vastaiset.
Nuolkoot Mattis omiaan ja Trumpin munia hullun koiran lailla.
Korean sota on aina ajankohtainen muistutus siitä mitä seuraa on tiltuvaltakunnan naapuri laiminlyö sotavarustelut ja liittoutumisen. Tulee raaka hyökkäys.
Etelä-Koreakin tarvitsi ulkomaista apua tiltujen yllätyshyökkäyksen torjuntaan ja venäläisten tukema tiltuarmeija potkittiinkin takaisin aina Pjongjangiin asti mutta Kiinan mukaantulo oli liikaa ja USA-Kiina tasapeli tuli. Etelä-Korealaisittain torjuntavoitto koska mitään aluetta ei lopulta menetetty tiltuille.
Rauhan Etelä-Korea sitten voittikin 100-0 nousten maailman vauraimpien joukkoon kun tiltujen suosikki rahtaa kansalaisiaan pakkotyöhön Putinistaniin Venäjän oligarkkien pankkitalletuksia lihottamaan nollapalkallaan
Pohjois-Korealla on oikeus varustautua ja jos se ei olisi sitä tehnyt olisi se jo aikoja menettänyt itsenäisyytensä.
Israelilla on ydinase, josta kukaan ei ole huolestunut vaikka maa on jo vuosikymmeniä murjonut naapureitaan ja on ollut hyvin herkkä 'liipasinsormi'?
Pohjois-Korean vertaaminen Lähi-idän ainoaan demokratiaan (siellä on jopa rauhanliike ja Israelin johtajia on tuomittu vankilaan koska riippumaton oikeuslaitos) on osoitus tyhmyydestä.
Pohjois-Korealla on suvereenin valtion oikeudet mutta myös velvollisuudet ja silti sen käytös on kuin Hamasilla tai jollain hihhulikultilla. Ydinpommi Hamasilla tai Isisillä olisi sekin kai okei.
Israelin komppaamisesta pitäisi rankaista, niin rikollista on sen politiikka koko alueella ja laajemmassakin mittasuhteessa.
Maa pitäisi todella siirtää pois jonnekin Etelänavalle, sitten olisi toivoa rauhaan Lähi-Idässä kunhan länsikoalition hajoittamat hallitukset saataisiin kasaan, heimot kuriin ja nuhteeseen.
Jospa menet perskohtaisesti paikan päälle ... jakamaan ylivertaishumanistisia neuvojasi ... . ;-)
IMHO.
Ihmiset ovat paljon enemmän sekaisin kuin minä, kun minustaki sanotaan, että oon kuulemma sekaisin. Ihmisillä taitaa olla vaan mittasuhteet vähän sekaisin =)
Ryzge trolli odotta P-Korean iskua suomeen.
Kuka tervejärkinen ihaile orjavaltiosta P-Korea?
Tiltut aina ihailevat p-Korea mutta lähtivät asumaan länteen, kun kaikki venäjän oligarkiatkin.
Ei tilausta venäläisistä murtuneet korean ketään, mutta jopa suomessa niitä löytyy. Esimerkiksi Rotenberk ja Timsinko
Eiköhän se P-Korea kohdista ohjuksensa niille ketkä sen ansaitsevat, eikä ole vaikea arvata kenestä puhun. Yhdysvallat ei halua diplomatiaa kenenkään kanssa, koittasivat välillä puhetta uhon sijaan, niin asioihin saattaisi löytyä rauhanomainen ratkaisu. Ei vaan kuulu jenkkien tyyliin, jos joku ei alistu, se on tuhottava.
Katsokaas linkkaamastani artikkelista mitä käy kun se ydinase pamahtaa "vahingossa" maan kiertoradalla.
400km korkeudella 1,4 megatonnia rikkoi katuvaloja vielä 1600km päässä vuonna 1962 kun USA kokeili. Projekti oli Starfish Prime. Silloin ei ollut hienoa nykyelektroniikkaa joten suoraa vertausta ei voi tehdä että miten käryäisi taskussa älykännyt.
https://en.wikipedia.org/wiki/Starfish_Prime
USA:n kokeen seurauksena särkyi läjä silloisia satelliitteja kun ydinräjähdyksen säteily jää sinne avaruuteen ikäänkuin loukkuun pitkäksi aikaa (Starfish Primen tapauksessa 5 vuotta), ja jokainen siihen tuoreeltaan porhaltava kiertolainen on kohta huonossa hapessa:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_artificial_radiation_belts
Usa tehtaili näitä pitkäaikaisiakin säteilyvöitä avaruuteen 6 kipaletta ja silloiset itänaapurimme 3. Sitten tulikin jo YK sopimuksia ettei avaruudessa paukutella.
Nykyisellä satelliittitiheydellä tulisi pahaa jälkeä. Etenkin kun paskaksi menneet laitteet ei enää kykenisi radankorjauksiin. Yksi törmäys ja ja lopputulos on kuin elokuvaa katsoisi, paitsi että George Clooney ei olisi kertomassa paskoja vitsejä.
Taidanpa ostaa paperisen kartan ja kompassin.
Ps. Auto jossa sytytys on perinteisellä puolalla, virranjakajalla ja katkojan kärjillä, kulkee EMP:n jälkeen. Kaikki nykykipot seisoo tienvarsilla. Mutta jokaisessa edelleen kulkevassa kasarikulkuvälineessä on jokainen transistoroitu laite hajalla.
Tiltuilla juhlan paikka se missä venäjä on epäonnistunut ja pilannut kaiken on pohjoiskorea pelastanut tiltutuksen siis joukolla tiltuttamaan pohjoiskoreaa
Miksipä ei, olla Suomen Kim on jokaisen looseritiltun päiväuni. Voisi juoda kalleinta konjakkia, valita koulutyttöhaaremista kauneimmat miellyttämään ja jos joku virkamies ei osoita kyllin kiihkeää palvontaa niin voi katsella kuinka mokoma imperialistien kätyri se ammutaan It-tykillä.
Ryssäarmeija ja KGB ne alunperin nosti isoisä Kiminkin valtaan 1945 joten sitähän ne tiltut kieli pitkänä täälläkin ajavat kun yrittävät lietsoa Nato-vastaisuutta ja puolustusvoimien sabotointia vaikkapa venäläisaseiden ostoilla.
On jo selvä mitä tapahtui kun P-Koreaan pistettiin johtajan virkaan KGB kapteeni.
Nyt ryslandissa johtajan virassa on KGB majuri.
Tekevätkö venäläiset niin tai näin, aina tulee P-Korea tai Kamputsia.
Ei ole ihmeitä kun venäläiset rakastajat Paksukaista, ne ovat sama orjan perinne.
Mistä johtuu, että maapallolla on monia maita, joilla on ydinase, USA etunenässä. Siitä huolimatta Pohjois-Korealle ei sallittaisi ydinasetta!
Titityy, titityy...