VELKAANTUMINEN

Suomalaiset työttömät velkaantuvat hurjaa vauhtia. Nuoria jää mielenterveysongelmien takia n.8 henkilöä päivässä työkyvyttömyys eläkkeelle. Eduskunnan pitäisi keksiä lääkkeitä velkaantumisen estämiseksi koska se on yksi suurimpia syitä työllistymiseen. Kaikki eivät pääse eivätkä ymmärrä hakea velkajärjestelyä. Perintäyhtiöt ovat ainoita työllistäjiä kohta suomessa samoin ulosottovirasto. Kuka tekee työt ja saako Suomi veroeurot kun suuret kansainväliset perintäyhtiöt lähinnä ruotsalaiset ovat jopa julkisoikeudellisten maksujen välistä vetäjiä. HENKILÖKOHTAINEN KONKURSSILAKI ON AINUT JOKA VOI PELASTAA SUOMEN
6190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onhan velkoja muillakin kuin työttömillä kun otetaan kulutusluottoja mikä sinänsä ihme vimma ihmisillä ottaa velkaa.
Juu nuorilla hakusessa elämän hallinta esim, ei mennä armeijaan kun avoimia pikavippejä. Mikä järki kirjoittaa nuorelle eläkepaperit kun syrjäytyy entisestään.
30 vuotiaita ja muuta ei ole elämässään tehnyt kun ryypännyt ja vetänyt kamoja, välillä tietenkin istumassa linnassa.

Äänestä

Ihmettelen, ettei pikavippejä myöntäviä yrityksiä ole saatu mitenkään aisoihin. Ennen koronkiskonta oli täysin kriminalisoitua, nyt pikavippifirmat tekee todella hyvää tulosta köyhien kustannuksella. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pikavippifirmasta-kuoriutui-pankki---tekee-huimaa-tulosta/ZQSKixeT
En tätä sillä, että olisin kateellinen pikavippifirmoille, koska voisin perustaa sellaisen itsekin kavereiden kanssa, mutta emme perusta, kun se on mielestämme väärin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Koronkiskonta

Äänestä

Velkaantuminen on eri asia kuin työttömyys tai työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen. Aloittajalla on varmaan omassa päässään asiat aikalailla sekaisin, kun ulosannin logiikka on tuota luokkaa.

Ja aina vain paranee:

"Eduskunnan pitäisi keksiä lääkkeitä velkaantumisen estämiseksi koska se on yksi suurimpia syitä työllistymiseen. Kaikki eivät pääse eivätkä ymmärrä hakea velkajärjestelyä. "

Velkaantumisen esto on yksi suurimpia syitä työllistymiseen???

Ilmankos niitä työttömiä on niin paljon, kun aloittajakin haluaa vain lisätä työttömyyttä.

Eduskunnan tulee toimia, vaikka seuraavassa lauseessa aloittaja jo toteaa, että kaikki eivät pääse (minne???) eivätkä ymmärrä hakea velkajärjestelyä.

Aloittajan mielestä siis valtion pitää nyt tehdä jotakin, koska velkaantuneet eivät ymmärrä hakea tällä hetkellä tarjolla olevaa apua.

Aloittaja on varmaan oikein erityisen älykäs henkilö. Sellainen palstanero.

Voiko omaa vastuuta omasta tilanteestaan ja sen hoidosta enää enempää ulkoistaa toisten niskoille???

Äänestä
  • Välillä tulee mieleen, miten ihmeessä tämä maa voi olla koulutuksen mallimaa.

    Äänestä

  • Kigvu taitaa olla aika ulkona asioista. Ei näköjään ymmärrä koko asiaa mitä kommentoi. Tottakai valtion pitää tehdä vai sinäkö meinasit tehdä. Velkaantuminen ja työtömyys kulkee usein käsikädessä, tosin kaikki ei sitä vaan näy ymmärtävän. Kigvun pää näyttää olevan täyttä umpiluuta, pikkuihmisen höpötyksiä

    Äänestä

Niukat tulot -> velkaantuminen!? Älytön yhtälö!

Jos velan hoitomahdollisuudet heikkenevät niin silloinhan ihminen välttää lainan ottamista. Ei ole maksukykyä!
Minusta velkaantuminen liittyy riittävään tulotasoon siten, että velan kohde on pitemmällä tähtäyksellä järkevä ja niin suuri, ettei siihen säästämällä pääse kohtuullisessa ajassa.
Tyypillisin kohde on asunto.

Jo autovelka on älytön! On syytä ajella sellaisella menopelillä mihin käytettävissä olevat omat rahat riittävät ja suunnitellen säästettävä seuraavaan hankintaan.

Likimain älyttömyyden huippuna pidän erästä tuttavaani. Herra hammasteknikko uskoi muutaman kaverinsa neuvoja 1990 luvun alussa ja sijoitti pankista lainaamansa 600000mk pörssioskkeisiin.
Alle vuodessa tuo sijoitus suli 400000mk:aan ja lasku jatkui. Velkaa oli kuitenkin hoidettava.
Siinä revohkassa meni oma vastaanotto-osake, mersu ja eukko.

Kaverilla oli sentään tavoitteena vaurastuminen. Vielä typerämpä on rahoittaa päivittäisiä mielitekojaan lainarahalla.
Lieneekö hyvinvointyhteiskunnan seurausta. Aina joku hoitaa. Itselle riittää katto pään päälle, vaatteet niskaan, sapuskaa ja tupakkaa suuhun sekä kaljaa koneeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ULOSOTTOMAN kirjoitti:

Suomalaiset työttömät velkaantuvat hurjaa vauhtia. Nuoria jää mielenterveysongelmien takia n.8 henkilöä päivässä työkyvyttömyys eläkkeelle. Eduskunnan pitäisi keksiä lääkkeitä velkaantumisen estämiseksi koska se on yksi suurimpia syitä työllistymiseen. Kaikki eivät pääse eivätkä ymmärrä hakea velkajärjestelyä. Perintäyhtiöt ovat ainoita työllistäjiä kohta suomessa samoin ulosottovirasto. Kuka tekee työt ja saako Suomi veroeurot kun suuret kansainväliset perintäyhtiöt lähinnä ruotsalaiset ovat jopa julkisoikeudellisten maksujen välistä vetäjiä. HENKILÖKOHTAINEN KONKURSSILAKI ON AINUT JOKA VOI PELASTAA SUOMEN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu