www.di.se/nyheter/arla-varnar-smorbrist-vantar-priserna-skjuter-i-hojden/
Voi ja kerma loppumassa.
Miten tämä liittyy profetioihin, no siten että muistin heti Lindellin sanoman.
"Kreikassa paljastuu pahoja väärinkäytöksiä, jotka johtavat Kreikan valtion ja kansan suuriin kärsimyksiin, ja perässä tulevat seuraavassa järjestyksessä vuoden 2011 kesästä lähtien Portugali, Espanja ja Italia. Häikäilemättömät väärinkäytökset tulevat julki ja näissä maissa kaikki tulevat kärsimään eräitten harvojen valtaapitävien henkilöitten petoksista. Näissä maissa ihmiset saavat kokea uudestaan ja jopa pahempana sen mitä oli Euroopassa 1990-luvun alussa, koska näihin maihin alkaa virrata satojatuhansia pakolaisia, jotka järkyttävät muutenkin heidän heikkoa talouspohjaansa. Lopulta Italian tilanne puhkaisee todella pahan kriisin kaikkialla Euroopassa ja kaikilla sektoreilla: rahamaailmassa, työllisyydessä, ruokapulassa, pakolaisongelmassa. Italialaiset eivät edes kykene valvomaan rajojaan, joten ei-toivottujen ainesten virtaaminen Afrikasta jopa Euroopan pohjoisosiin on valtavaa. Lohdutukseksi meille suomalaisille, että sillä hetkellä niin Suomessa kuin muualla Skandinaviassakin ovat asiat muuta maailmaa paremmin. Norjaa aletaan kadehtia, ja yhtäkkiä kaikki muut Euroopan valtiot haluaisivat olla yhtä kauaskatseisia ja riippumattomia kuin norjalaiset."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.