Siihen on paras vastaamaan ateisti eli jumalaton?
Mitä ne ovat?
Miksi vanhurskas joutuu kärsimään?
8
212
Vastaukset
- oma.vikansa
Vanhurskas kärsii, koska hän sikailee vanillaan (pakettiautolla). Sikailu on samaa kuin hurskastelu.
- DRHouse
Kysy siltä jumalaltasi. Jos kerran kärsit uskostasi huolimatta, niin voisiko siitä päätellä että jumalasi on fiktiivinen hahmo?
- hfh.fhfh
Niin, ja miksi on niin paljon kärsimystä ja pahaa? Ainoa selitys on mielestäni se, että kristinopin kuvailemaa Jumalaa ei ole olemassa. Siis kaikkivoipaa, rakastavaa, oikeudenmukaista ja kaiken näkevää. Tiedän kyllä, että on voimia, jotka ihmisiä tarkkailevat ja opastavat, mutta eivät hekään ole kaikki voipaisia. Ja jos ajatellaan esimerkiksi 2.maailmansotaa, niin monien kärsimykset olivat hirvittäviä. Missä oli tuolloin Jumala ja missä olivat suojelus Enkelit? Tai tsunami vuodelta 2004, jossa menehtyi noin 400 000 ihmistä. Olivatko he kaikki ansainneet äkkilopun? Tuskinpa vaan.
Saattaa olla lohdullista ajatella niin, että jos kuolema tulee vaikka tsunamin muodossa, niin se on Jumalan ennalta määrärämä kohtalo, mutta itse en sellaiseen välttämättä kyllä usko. Ehkä se on kohtalo joissakin tapauksissa, mutta ei kaikissa.
Entä miksi niin usein pahat(ahneet, röyhkeät ja epärehelliset) ihmiset menestyvät oikein hyvin?
Selvästikään se kuva mitä fatalistit ja jotkut uskovaiset tarjoavat, ei ole ainakaan ihan kokonainen ja oikea.- Luucifer
"Tiedän kyllä, että on voimia, jotka ihmisiä tarkkailevat"... mistä sinä tuollaisia voit tietää? Hyvänen aika, voit mullistaa koko maailman ja kaikki sen yhteiskunnat tiedoillasi. Kerro ihmeessä, mitä tiedät ja mistä olet nämä asiat oppinut.
- jotain.rajaa
Syy itseään vanhurskaina pitämien ihmisten kärsimykseen on ollut tiedossa jo iät ja ajat : Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Vanhurskaasta hänen kärsimyksensä luultavasti ovat mitä vahvin todiste jumalansa olemassaolosta. Sillä noinhan se jumalansa koettelee.
Jos taas vanhurskas saisi arpajais- ja lottovoittoja perä perään ja kameli- ja lammaslaumat kukoistaisivat, tällöinkin jumalansa vain koettelisi.- returt
Mielipiteesi kärsimyksiesi syistä ei kumoa faktaa: Jumalaa ei olemassa. Joudut oman elämäsi eteen työtä tekemään.
On oikein että vanhurskaat kärsivät jo tässä elämässä missä he niin paljon aiheuttavat tuskaa muille harhauskomuksineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2524548Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1282978Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551314
- 931235
- 471085
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041083