Kreationistit: jumala on sadisti

DRHouse

Lienee reilua sanoa ettei esim. Tieteenharrastaja ole näin sanonut, mutta esimerkiksi jyri, mark5 ja 12_13 näin ilmaisivat. Kun tuli puhe siitä että jumala joko halusi että syntiinlankeemus tapahtuu, suunnittelemalla käärmeen Eevaa houkuttelemaan, tai että hän oli toistaitoinen, koska ei moista ennakoinut, vastaukset olivat tällaisia:

"Näyttää, että Jumala halusi antaa ihmisille mahdollisuuden oppia tuntemaan myös paha, niin kuin Jumala sen tuntee."

12_13

"Katsohan erityisen huolellisesti jaetta 31. Kaikki oli sangen hyvää, ei sangen huonoa, kuten sinä olet."

Jyri

"Hänen tarkoituksenaan ei siis ollut luoda robottia, joka tekisi automaattisesti vain hyvää. Tästä syystä Jumalan oli luotava kielletty puu, niin että ihmisellä olisi mahdollisuus valita."

Mark5

Eli jumala halusi että ihminen tuntee tuskaa, vaivaa ja pahuutta ja hänet heitetään ulos paratiisista sitä oppimaan. Siksi hän suunnitteli sangen hyvän saatanan ja asetti käärmeen paratiisiin ja teki ihmisestä sellaisen että tämä pystyisi tahallisesti tekemään sanoinkuvaamatonta pahaa, kuten kiduttamaan eläimiä, ihmisiä, suorittamaan kansanmurhia jne. 12_13 on myös sitä mieltä että jumala suunnitteli universumin rappeutumaan tahallisesti, joten hän olisi suunnitellut universumin joka lopulta tappaa kaiken hänen luomansa. Mitä hyvää siinä on?

Täytyy sanoa ettei moinen jumala ole niin millään mittarilla hyvä. Pikemminkin hän olisi jokin epäpyhä ristisiitos, Hannibal Lecteriä, Vlad Seivästäjää, Erzsébet Báthorya ja adolf hitleriä.

Sillä mikä hyvä entiteetti tahtoisi luomilleen olennoille pahaa niin paljon että varmistaisi että pahuuteen johtavat tapahtumat tapahtuisivat ja että tuo luotu olisi vielä pahaan kykenevä vaikka se vahingoittaisi viattomia? Ei niin mikään. Siksi tuli taas todistettua ettei kreationismi tarjoa älyllisesti rehellisiä vastauksia kysymyksiin joita sille asetetaan ja ettei se auta uskomaan jumalaan, vaan pikemminkin päinvastoin, jolloin kreationismi sotii itseään vastaan ja on järjetön ajatussuunta.

88

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen aikaisemminkin kirjoittanut saman asian.
      Yval Noah Hararin mielestä ainoa ratkaisu teodikean ongelmaan: "Jumala on kaikkivaltias, mutta Jumala on paha"

      • tieteenharrastaja

        Käännetty Harar (hyvä, mutta ei kirjaimellisen kaikkivaltias) sopisi mielestäni paremmin.

      • Täsmälleen näin. Hän on jopa itse myöntänyt antaneensa pahsntahtoisia neuvoja.

        25. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää," (Hesekiel 20:25)

      • Jumalaonoikeudenmukainen
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Täsmälleen näin. Hän on jopa itse myöntänyt antaneensa pahsntahtoisia neuvoja.

        25. Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää," (Hesekiel 20:25)

        24 koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään.
        25 Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää,
        26 ja annoin heidän saastua lahjoistansa, siitä, että polttivat uhrina kaiken, mikä avasi äidinkohdun, jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.

        Eihän pahan rankaiseminen ole pahantahtoisuutta vaan hyvyyttä. Jos paha jätetään rankaisematta tai hyvä palkitaan pahalla, se on pahantahtoisuutta.

      • Jumalaonoikeudenmukainen kirjoitti:

        Kerroppa mitä pahaa Israelin kansa oli tehnyt noiden kolmen jakeen mukaan. Huomioi vastauksessasi se näkökulma, että Raamatun lähtökohta oli polyteistinen ja Raamatusta riippumattomat lähteet vahvistavat myös tämän.

      • LakiV

        Jumala on Paha? Mitä helvettiä te höpisette, onko teille itselleen jo käynyt niin pahoin, että voitte noin sanoa? Jos onkin, älkää luulko, että kaikille käy. Jumalaa ajatellaan tavallisimmin eräänlaisena Tuomarina, Hän tietää kaiken sekä hyvästä ja pahasta, ja siksi hän voi olla tuomarimme niissä asioissa... Ymmärrättekö kuitenkin, ettei kukaan Oikeista Jumalista itse suorita mitään pahaa tekoja, minkä tietää ja ymmärtää pahaksi... Te puhuitte joistakin enkeleistä, pienistä jumalista, jollainen ihminenkin on.

      • LakiV kirjoitti:

        Hesekielin mukaan jumala on itse myöntänyt, että osa hänen antamasta 10 käskystä oli pahoja. Eikö tämä tee jumalasta pahan?

      • Jumalaonoikeudenmukainen
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Kerroppa mitä pahaa Israelin kansa oli tehnyt noiden kolmen jakeen mukaan. Huomioi vastauksessasi se näkökulma, että Raamatun lähtökohta oli polyteistinen ja Raamatusta riippumattomat lähteet vahvistavat myös tämän.

        Polttaneet lapsiaan uhrina epäjumalille.

        Jer. 32:35 Ja he ovat rakentaneet Baalille uhrikukkulat, jotka ovat Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä uhrina Molokille, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. Tällaisia kauhistuksia he tekivät ja saivat Juudan syntiä tekemään.

      • Jumalaonoikeudenmukainen
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Hesekielin mukaan jumala on itse myöntänyt, että osa hänen antamasta 10 käskystä oli pahoja. Eikö tämä tee jumalasta pahan?

        Eihän siinä kymmenestä käskystä mitään puhuta. Kymmenen käskyä oli, mitä he eivät pitäneet ja nämä olivat hyviä käskyjä. Nämä huonot käskyt ovat ennemminkin näitä:

        Jer. 8:8 Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä.

      • Jumalaonoikeudenmukainen kirjoitti:

        Polttaneet lapsiaan uhrina epäjumalille.

        Jer. 32:35 Ja he ovat rakentaneet Baalille uhrikukkulat, jotka ovat Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä uhrina Molokille, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. Tällaisia kauhistuksia he tekivät ja saivat Juudan syntiä tekemään.

        Mitä pahaa lapsiuhreissa oli? Jahve piti myöskin suuresti uhrisavun tuoksusta. Ainoa synti oli se, että he uhrasivat Jahven veljille, ei hänelle.

      • Jumalaonoikeudenmukainen kirjoitti:

        Eihän siinä kymmenestä käskystä mitään puhuta. Kymmenen käskyä oli, mitä he eivät pitäneet ja nämä olivat hyviä käskyjä. Nämä huonot käskyt ovat ennemminkin näitä:

        Jer. 8:8 Kuinka saatatte sanoa: 'Me olemme viisaita, ja meillä on Herran laki'? Totisesti! Katso, valheen työtä on tehnyt kirjanoppineiden valhekynä.

        Hesekiel 20

        24 koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään.
        25 Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää,
        26 ja annoin heidän saastua lahjoistansa, siitä, että polttivat uhrina kaiken, mikä avasi äidinkohdun, jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.

        2. Moos 34

        19 "Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle, samoin jokainen karjaasi syntyvä urospuolinen esikoinen, niin sonnivasikka kuin karitsakin.
        20 Mutta aasin ensimmäisen varsan voit lunastaa omaksesi uhraamalla karitsan, ja ellet halua sitä lunastaa, taita siltä niska. Lunasta omaksesi jokainen sinulle syntyvä esikoispoika. Älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin.

        27 Herra sanoi Moosekselle: "Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot."
        28 Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä.

        Kyllä Hesekiel viittaa nimenomaan kymmenen käskyyn, joista yhden mukaan esikoinen kuului Jahvelle. Eli se piti uhrata Jahvelle. Mene lukemaan Raamattusi paremmin ja lopeta valehtelu.

        Israelilaisilla oli eläinuhrit syntien sovittamiseksi, mutta eivät he suinkaan lapsiaan uhranneet. Eläinuhrit olivat esikuvaa Jeesuksen sovitustyöstä ja uudessa liitossa ne on lakkautettu. Kymmenessä käskyssä ei kyllä mainita mitään uhraamisesta, nämä kuuluivat uhrilakeihin. Uhrilait on lakkautettu, mutta kymmenen käskyä on edelleen voimassa kristityillekin.

        Väännetään rautalangasta, 2.Moos 34.luku, avainsanat:

        "...ensimmäisenä...äitinsä kohdusta... kuuluu minulle...älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin. Kirjoita muistiin...käskyt.Mooses ...kirjoitti tauluihin ...kymmenen käskyä."

        Vanhassa testamentissa on useita esikoisten uhrauksia, esimerkiksi Jeftan tytär ja Iisakin uhraaminen. Ja myöhemmissä kirjoissa muistutetaan kielteisestä suhtautumisesta ihmisuhreihin. Miksi tällaista jatkuvaa muistutusta tarvitaan, jollei se ole ollut normaali tapa?

        Olet siinä oikeassa, että nämä ovat esikuvia Jeesuksen uhraamiselle. Jeesus oli jumalan esikoispoika, tyypillinen ihmisuhri. Ihmisuhri oli kaikkein arvokkain uhrilahja. Jeesuksen uhraamisessa huipentuu Raamatun vinksahtanut ja moraaliton logiikka. Jeesus uhrataan omalle isälle sovitusuhrina hänen vihansa lepyttämiseksi. Sellainen satu.

        Ei ihmisten esikoisia uhrattu, vaan heidän edestään uhrattiin eläin ja näin heidät lunastettiin. Eihän Iisakia uhrattu. Ei Jumala ole käskenyt uhraamaan ihmisiä, ei Jeftan tytärtäkään, päinvastoin israelilaisilla oli kielto uhrata lapsiaan:

        30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen.
        31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.

        "Eihän Iisakia uhrattu."

        Ei, mutta tarina antaa selvät viitteet siitä, että ihmisuhrit olivat arkipäivää. Ei jumala koetellut Aabrahamissa sitä, kykeneekö hän tekemään moraalittoman teon jumalan käskystä. Eihän jumala muutenkaan koettelisi uskovaa ihmistä kehoittamalla moraalittomaan tekoon?

        Jumala koetteli, luottaako Aabraham jumalan johdatukseen. Jumala oli luvannut Aabrahamin jälkeläisille suuren tulevaisuuden, mutta tuossa vaiheessa hänen ainoa jälkeläinen oli Iisak. Jumalan uhrauskäsky oli siis ristiriidassa (Aabrahamin näkökulmasta, eihän hän tiennyt varmasti tulevaisuutta) suuren tulevaisuuden lupauksen kanssa ja Iisakin kuollessa suuri tulevaisuus olisi mennyttä.

        "Ei Jumala ole käskenyt uhraamaan ihmisiä, ei Jeftan tytärtäkään"

        Miksi jumala ei estänyt? Miksi hän antoi voiton taistelussa, jos Jefta oli tehnyt niin moraalittoman ja pahan lupauksen?

        Lopun Raamatun kohdassa Jahve paheksuu muille jumalille uhraamista, ei itsessään ihmisuhreja. Miksi Jahve muistuttaa ja paheksuu ihmisuhreja, jos se ei ole ollut maan tapa?

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Väännetään rautalangasta, 2.Moos 34.luku, avainsanat:

        "...ensimmäisenä...äitinsä kohdusta... kuuluu minulle...älköön kukaan tulko eteeni tyhjin käsin. Kirjoita muistiin...käskyt.Mooses ...kirjoitti tauluihin ...kymmenen käskyä."

        Vanhassa testamentissa on useita esikoisten uhrauksia, esimerkiksi Jeftan tytär ja Iisakin uhraaminen. Ja myöhemmissä kirjoissa muistutetaan kielteisestä suhtautumisesta ihmisuhreihin. Miksi tällaista jatkuvaa muistutusta tarvitaan, jollei se ole ollut normaali tapa?

        Olet siinä oikeassa, että nämä ovat esikuvia Jeesuksen uhraamiselle. Jeesus oli jumalan esikoispoika, tyypillinen ihmisuhri. Ihmisuhri oli kaikkein arvokkain uhrilahja. Jeesuksen uhraamisessa huipentuu Raamatun vinksahtanut ja moraaliton logiikka. Jeesus uhrataan omalle isälle sovitusuhrina hänen vihansa lepyttämiseksi. Sellainen satu.

        Nämä ihmisuhrit olivat erityisesti pakanuuden ominaisuus, ja koska ihmiset halusivat olla aina edes hetken, vanhingoniloisia, halutiin nähdä ihmisuhreja, yleensä uhrattiin kyllä vain rikollisia "risteilleen". Mutta ei helkutti Jumalaa kiinnosta mitkään uhrit, Hän omistaa kaiken siitäkin huolimatta maailmankaikkeudessa, se on ihmisen oma pahasta nouseva luulo vain, Jeesuskin sanoi, Wanhan Liiton profeettaa(Jesaja?) mukailleen:"Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja!".
        Te koko ajan sekoitatte Jumalan ja syntisen ihmisen ja paholaistensa omat koijaritemput, milloin viisastutte?!

      • LakiV

        Aabrahamin tapaus kyllä esittää, että Jumala EI HALUA IHMISUHREJA. Jos Aabaraham olisi ollut uhrikäskynsä saatuaan normaali pakana, hän olisi loppujen lopuksi uhrannut Iisakinsa, mutta Hän uskoi Jumalan halunneen ennemmin vain OINAAN, joka oli takertunut pensaaseensa, uhriksi. Eläinten elämä on yleensä turhempi kuin ihmisten, sen vuoksi eläimiä alunperin uhrattiin enemmän Israelissa ainakin ihmisten sijaan(ellemme puhu Moolokista tai Baalista), mutta ilmeisesti Jeesuksenkin sijaan silti uhrattiin jokin muu, kuin Jeesus, nimittäin vain Sanansa:-D Jeesus ei kuollut "lopullisesti" vielä ristille, edes ruumiinsa puolesta, millojn tämän tajuatte?!

      • Jumalaonoikeudenmukainen kirjoitti:

        Ei ihmisten esikoisia uhrattu, vaan heidän edestään uhrattiin eläin ja näin heidät lunastettiin. Eihän Iisakia uhrattu. Ei Jumala ole käskenyt uhraamaan ihmisiä, ei Jeftan tytärtäkään, päinvastoin israelilaisilla oli kielto uhrata lapsiaan:

        30 Sillä Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin, joka on otettu minun nimiini, ja saastuttaneet sen.
        31 Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.

        Tartun vielä erikseen kuvittelemaasi ihmisten uhrauskieltoon, jota perustelet Raamatun jakeilla.

        "...Juudan miehet ovat tehneet sen, mikä on pahaa minun silmissäni, sanoo Herra. He ovat asettaneet iljetyksensä temppeliin..."

        Tässä ei ole uhrikieltoa, Jahve paheksuu iljetystä temppelissä. Jahven mukaan muut jumalat ovat iljetyksiä.

        "...polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut."

        Tässä Jahve paheksuu muille jumalille uhraamista. Hän ei kiellä uhraamista, toteaa vain ettei ole käskenyt uhraamaan.

      • LakiV kirjoitti:

        Nämä ihmisuhrit olivat erityisesti pakanuuden ominaisuus, ja koska ihmiset halusivat olla aina edes hetken, vanhingoniloisia, halutiin nähdä ihmisuhreja, yleensä uhrattiin kyllä vain rikollisia "risteilleen". Mutta ei helkutti Jumalaa kiinnosta mitkään uhrit, Hän omistaa kaiken siitäkin huolimatta maailmankaikkeudessa, se on ihmisen oma pahasta nouseva luulo vain, Jeesuskin sanoi, Wanhan Liiton profeettaa(Jesaja?) mukailleen:"Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja!".
        Te koko ajan sekoitatte Jumalan ja syntisen ihmisen ja paholaistensa omat koijaritemput, milloin viisastutte?!

        Olet käsittänyt uhrauksen logiikan totaalisesti väärin. Tarkoituksena ei ole vahingonilo ta toisten kiduttaminen. Tuon ajan maailma on ollut väkivaltainen, sattumanvarainen ja selittämätön. Ihmisiä on kuollut sodissa, sairauksiin, onnettomuuksiin ja kaikenlaiseen ennalta-arvaamattomaan alkukantaiseen elämään liittyvään.

        Ainoa järkevä selitys on ollut jumala, joka vaatii verta. On parempi tyydyttää jumalan verenhimo itse valitsemillaan uhreilla kuin se, että ilman uhria jumala vaatisi sinun verta ja ottaisi sen esimerkiksi sodassa tai metsästysonnettomuudessa.

      • LakiV kirjoitti:

        Aabrahamin tapaus kyllä esittää, että Jumala EI HALUA IHMISUHREJA. Jos Aabaraham olisi ollut uhrikäskynsä saatuaan normaali pakana, hän olisi loppujen lopuksi uhrannut Iisakinsa, mutta Hän uskoi Jumalan halunneen ennemmin vain OINAAN, joka oli takertunut pensaaseensa, uhriksi. Eläinten elämä on yleensä turhempi kuin ihmisten, sen vuoksi eläimiä alunperin uhrattiin enemmän Israelissa ainakin ihmisten sijaan(ellemme puhu Moolokista tai Baalista), mutta ilmeisesti Jeesuksenkin sijaan silti uhrattiin jokin muu, kuin Jeesus, nimittäin vain Sanansa:-D Jeesus ei kuollut "lopullisesti" vielä ristille, edes ruumiinsa puolesta, millojn tämän tajuatte?!

        Kyllä se oli Herran enkeli, joka pysäytti Aabrahamin käden, ilman välntuloa än olisi uhrannut poikansa. Toteaahan enkeli itsekin, että Aabraham oli valmis uhraamaan.

        10 Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa,

        11 Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: "Abraham, Abraham!" Abraham vastasi: "Tässä olen."

        12 Herran enkeli sanoi: "Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi."

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Olet käsittänyt uhrauksen logiikan totaalisesti väärin. Tarkoituksena ei ole vahingonilo ta toisten kiduttaminen. Tuon ajan maailma on ollut väkivaltainen, sattumanvarainen ja selittämätön. Ihmisiä on kuollut sodissa, sairauksiin, onnettomuuksiin ja kaikenlaiseen ennalta-arvaamattomaan alkukantaiseen elämään liittyvään.

        Ainoa järkevä selitys on ollut jumala, joka vaatii verta. On parempi tyydyttää jumalan verenhimo itse valitsemillaan uhreilla kuin se, että ilman uhria jumala vaatisi sinun verta ja ottaisi sen esimerkiksi sodassa tai metsästysonnettomuudessa.

        ENkä ole. Uhrauskäsite on aivan ihmisen synnin oma keksintö.

      • LakiV kirjoitti:

        ENkä ole. Uhrauskäsite on aivan ihmisen synnin oma keksintö.

        No tottakai se on ihmisen keksintö. Ihminen kuvitteli, että hänen mielikuvitusjumalansa vaatii verta, kun maailmassa on niin paljon selittämätöntä vakivaltaa, sairauksia, onnettomuuksia ja kuolemaa. Tuot selittämätöntä kaaosta pyrittiin selittämään mielikuvitusjumalalla.

      • LakiV

        Uhraus perustui tosin alunperin oikeaaseen ajatukseen, eli samoin kuin nykyään työnantajalle tulisi tuottaa AINA parasta työtä, ja antaa "paras uhri", niin samoin Jumalalle. Mutta se, että Jumala vaatisi ihmisiltä yhteään jonkun ÄÄRIMMÄISEN kuuliaisuuden osoituksen on väärä käsitys. No, kyllä silti ehkä joskus, jos ihminen on vielä syntisesti syyttämässä Jumalaansa liian suuresta sadismista ja mielivallasta, niin Jumala joutuu testaamaan sen, OLIKO Ihminen oikeasti sitä mieltä, että se piti Isäänsä noin pahana? Joutui Aabraham ainakin myöntämään, ettei Jumala ollut noin paha. Jeesuksen uhri oli sekä vitsi, että vakava asia, koska Eihän Elämän Ruhtinasta kukaan kykenisi tappamaan kuitenkaan, vaikka se olisi ollut lopulta itse syntinenkin, Elämän Ruhtinas, mutta näin ei onneksi ollut, vaan Jeesus kykeni ja kykenee vielä täydellisesti käsittelemään kuolemaa aiheuttavat syntimme olemattomuuteen... Mutta meillä on väärä käsitys synnistä, jos luulemme, että syntiä on omien syytöstemme kohteet, esim. jotkut himoitsemamme ravinto-tai huumausaineet, ei vaan, pikemminkin itse syyttäminen on aina synti, koska juuri se on se DIABOLOS; paholainen. Eihän kukaan voi tehdylle enää mitään, ja syyttäminen ei yleensä saa ketään mistään kääntymään, päinvastoin...

      • DRHouse
        Jumalaonoikeudenmukainen kirjoitti:

        24 koska he eivät pitäneet minun käskyjäni, vaan ylenkatsoivat minun käskyni, rikkoivat minun sapattini ja heidän silmänsä pälyivät heidän isiensä kivijumalain perään.
        25 Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineet elää,
        26 ja annoin heidän saastua lahjoistansa, siitä, että polttivat uhrina kaiken, mikä avasi äidinkohdun, jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, että minä olen Herra.

        Eihän pahan rankaiseminen ole pahantahtoisuutta vaan hyvyyttä. Jos paha jätetään rankaisematta tai hyvä palkitaan pahalla, se on pahantahtoisuutta.

        "Eihän pahan rankaiseminen ole pahantahtoisuutta vaan hyvyyttä. Jos paha jätetään rankaisematta tai hyvä palkitaan pahalla, se on pahantahtoisuutta."

        Mutta se että tahallisesti houkutellaan pahasta tietämätön pahuuteen, on pahuutta. Niinhän jumalasi teki raamatun luomiskertomuksen mukaan.

        "Ei Jumala ole käskenyt uhraamaan ihmisiä, ei Jeftan tytärtäkään, päinvastoin israelilaisilla oli kielto uhrata lapsiaan."

        Muttei muiden. Siksi Joosuan kirjassa jumalasi vaatii kokonaisia kansoja uhriksi itselleen.

      • LakiV

        Jumala tarttuu AINA ihmisten omiin uskomuksiin? Jos et enää kykene ymmärtämään tuon ajan ihmisten masokismia, suurten tuntemattomien jumaliensa edessä, ja heidän vikaan menneitä arvauksiaan Jumalansa luonteesta, paholaisen, SIELUNVIHOLLISEN, ollessa niin lähellä jokaisen sydäntäkin, niin mikä avuksi? Uusi Testamentti, ainakin Paavalin ja Jeesuksensakin opetuksessa on Isä ja Rakkaus, ja kyllä te rakkaudesta sen tiedätte, että leppoisia sonneja on enemmän kuin vihaisia petoja, vaikka antavatkin aina rakkaudellisesti jonkun isonkin sonninsa joutua Jalon Peuransa suihin, mutta Leijonatkin valitettavasti tajuavat olevansa nykyään kai sukupuuton partaalla?! Ihmiset eivät todellakaan ole, olemmeko siitä ylpeitä? No, ei linnutkaan kai siitä ole ylpeitä, vaikka rääkyen taas tusinan munaa saavat tänäkin kesänä, lähes joka pari aikaiseksi?!

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Hesekielin mukaan jumala on itse myöntänyt, että osa hänen antamasta 10 käskystä oli pahoja. Eikö tämä tee jumalasta pahan?

        Ei 10 käskystä mikään ollut paha, mutta niissä jälkisäädökissä oli pahoja käskyjä.

    • vaikuttaatältä

      Sananlaskut 19:3

      Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.

      • Niinseonkin

        Juuri näin. Saatikka että otettaisiin vastuu omasta pahuudesta, niin osoitellaan sormella muualle. Tätä harrasti jo Aatami ja Eevakin. Vaimoni houkutteli, käärme houkutteli.

        Jumalaa syyttävät ja vihaavat ovat pelkureita.

      • Niinseonkin kirjoitti:

        Miksi luoja loi pahuuden?

      • Niinseonkin kirjoitti:

        Juuri näin. Saatikka että otettaisiin vastuu omasta pahuudesta, niin osoitellaan sormella muualle. Tätä harrasti jo Aatami ja Eevakin. Vaimoni houkutteli, käärme houkutteli.

        Jumalaa syyttävät ja vihaavat ovat pelkureita.

        Mitä pahuus on? Raamatun mukaan ei saa tappaa, mutta Jahve on mielistynyt ihmisuhreihin ja hänen nimessään toimeenpantuihin kansanmurhiin. Jos nämä eivät ole pahuutta, niin kuinka pöyristyttävä teko olisi pahuutta? Baalin tai Moolokin palvonta?

        Jahven ongelma on se, että hän määrittelee synnin ja pahuuden suhteessa itseensä. Muita kansoja saa murhata, kun se tehdään hänen nimissä. Muiden, hänen veljesjumalien, palvonta on sensijaan iljettävä synti. Tällainen moraalihan on aivan järjetön. Tämän vuoksi järkeen perustuva ateistinen moraali on paljon parempi.

        Onko toisen eliön tappaminen pahuutta? Miksi luoja loi niin, että käytännössä kaikkien eläinten täytyy hengissapysymiseksi tappaa muita eliöitä. Myös kasvissyöjät tappavat kasveja. Miksi luoja ei luonut myös eläimille fotosynteesiä, jotta saisimme energian suoraan auringosta, eikä elääkseen tarvitsisi tappaa.

      • LakiV

        Sitä pitää kysyä paholaiselta. Hähän on Pahan Jumala, sen Mestari. EI Taivaan Isä luonut pahuutta, länsimaisen teologian mukaan, vaikka venäläisten mukaan loi. (GOSBADIN?)
        Pahuus tarkoitettiin yleensä vain valheeksi, juuri sellaiseksi asiaksi, jota ei tarvisisi edes tehdä tai sanoa, mutta eräs enkeli, "Lucifer" näki mahdollisuutensa ruveta sen kautta voittamaan Luojaansa.

        Pari tarkentavaa kysymystä.

        Eikö taivaan isä olekaan kaikkivoipa, kun pahuuden jumala pystyy luomaan asiota, joita taivaan isä ei tahdo?

        Onko toisen ihmisen tappaminen kaikissa tapauksissa pahuutta vai onko sääntöön poikkeuksia?

      • LakiV

        ÖÖ, eikö tuo juuri kerro kaikkivoipuudesta, että Hän, se Ainoa, on hajottanut olemuksensa sen mukaan, mihin kukin persoonallinen piirteensä kykenee ja pystyy? Kysehän on vertailusta, ne jotka HYVÄKSYVÄT pahan, he päinvastoin tavallaan kokivat siinä olevan jotakin hyvempää kuin hyvä, ja siksi rupesivat sellaisiksi. Jokainen persoonallisuus on hajotettu omaksi ruumiikseen, Jumalien ja paholaistenkin keskuudessa sen mukaan, mihin ne pystyvät ja mikä on luonteenpiirteensä. Tietysti ihmisissäkin on paljon identtisyyttä, eli jotkut ihmiset ovat käytännössä täysin toistensa klooneja, moraaliltaan, älykkyydeltään, fyysisiltä voimiltaan, kauneudeltaan ja muutoinkin....Se tuskin oli alkuperäinen tarkoitus, mutta koska kaikki on mahdollista, siksi samoillakin ominaisuuksilla varustettuja ihmisiä on jonkin verran.

      • LakiV

        Ihmisen tappaminen ei olisi pahuutta? No, onko itselläsi mielessäsi poikkeuksia? Ei Jumala hyväksy edes syntisen kuolemaa, sanoo Raamattu, vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät kelvollisiksi ikuiseen elämään?! Vaikka Jeesus tuli poistamaan synnin, se ei tarkoita kai, että itse käyttäytmismallinsa tuhoutuisi, vaan teko sovitetaan, eli se ymmärretään, ja hyväksytään, eikä siitä sen koommin syytetä, kun ihminen pyytää Jeesuksen ristin kautta sitä anteeksi. Ihminen joutuu kuitenkin mm. marttyyriuden tai itsetuhoisuuden lohikäärmeluonteiden uhriksi toisinaan. Ne ovat käsittämätöntä typeryyttä, koska ihmisellä ei usein ollut monikaan asia huonosti, ehkä vain fiilis, sielu oli kadotuksen tilassa ehkä, tai hävisi jonkin vertailun tai kilpailun ja ihminen tappaa itsensä sen takia, tai naisen tai lapsen tai omaisuuden menettämisen takia tms.

        Mielestäsi ihmisen tappaminen on pahuutta, mutta miksi Jahve käskee tappamaan?

      • LakiV

        Fyysisen terveyden menettäminen on joillekin syy kuolla hetikin. Tietyssä tapauksessa eutanasia saattaa olla oikea ratkaisu, jos ihminen ei kykene tekemään enää mitään mielekästä, eikä Jumalakaan jostain syystä halua parantaa ihmistä, ketään vanhusta ja sen tauteihin sairastunutta, ei ole kuultu Jumalankaan haluavan parantaneen, ainakaan kovin moneksi vuodeksi...

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Mielestäsi ihmisen tappaminen on pahuutta, mutta miksi Jahve käskee tappamaan?

        JAhve ei noin käskenyt, vaan lainoppettajat: "Lainopettajien kynä oli väärentänyt lain, ja annoin heille sellaisiakin käskyjä, jotka veivät vain kuolemaan, koska kaikki kansat olivat vielä syntiensä vallassa"(Hesekiel muistaakseni näin tarinoi) Kyllä sodan lakien aikaan on mahdollista tappaa, viholliskansoista keitä lystää, koska Jumalalle oli kaikki mahdollista. Ihmisen sodat olivat kai kuitenkin aika turhia, ei ihmisillä vain tuolloinkaan ollut mitään hyvää tehtävää, ja siksi oli sama kuolla miehekkäästi, edes sotatoimissa, mieluummin kuin vanhuuden tauteihin...

      • LakiV kirjoitti:

        Fyysisen terveyden menettäminen on joillekin syy kuolla hetikin. Tietyssä tapauksessa eutanasia saattaa olla oikea ratkaisu, jos ihminen ei kykene tekemään enää mitään mielekästä, eikä Jumalakaan jostain syystä halua parantaa ihmistä, ketään vanhusta ja sen tauteihin sairastunutta, ei ole kuultu Jumalankaan haluavan parantaneen, ainakaan kovin moneksi vuodeksi...

        Mutta miksi jumala käskee tappamaan nuoria ja terveitä ihmisiä?

      • LakiV kirjoitti:

        JAhve ei noin käskenyt, vaan lainoppettajat: "Lainopettajien kynä oli väärentänyt lain, ja annoin heille sellaisiakin käskyjä, jotka veivät vain kuolemaan, koska kaikki kansat olivat vielä syntiensä vallassa"(Hesekiel muistaakseni näin tarinoi) Kyllä sodan lakien aikaan on mahdollista tappaa, viholliskansoista keitä lystää, koska Jumalalle oli kaikki mahdollista. Ihmisen sodat olivat kai kuitenkin aika turhia, ei ihmisillä vain tuolloinkaan ollut mitään hyvää tehtävää, ja siksi oli sama kuolla miehekkäästi, edes sotatoimissa, mieluummin kuin vanhuuden tauteihin...

        5.Moos. 20. luku esimerkiksi:

        13 ja kun Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne, surmatkaa kaikki sen miehet.

        14 Naiset, lapset, karjan ja kaiken muun, mitä kaupungista löytyy, voitte sitä vastoin ottaa itsellenne ja pitää saaliina. Sen on Herra, teidän Jumalanne, antanut teille.

        Parasta vain sinun lopettaa tuo selittely ja satujumalasi puolustelu. Jahve on paha käskiessään kansanmurhat ja ihmisuhrit hänelle.

      • tieteenharrastaja
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Mutta miksi jumala käskee tappamaan nuoria ja terveitä ihmisiä?

        Entä, jos Raamatusta poimimasi Jahven pahuuden todisteet ovatkin Häntä oman pahuutensa tekosyynä käyttävien ihmisten sinne kirjoittamia:

        "Käännetty Harari (Jumala hyvä, mutta ei kirjaimellisen kaikkivaltias) sopisi mielestäni paremmin."

        Tätä vaihtoehtoista ratkaisuani et kommentoinut lainkaan.

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        5.Moos. 20. luku esimerkiksi:

        13 ja kun Herra, teidän Jumalanne, antaa sen teidän käsiinne, surmatkaa kaikki sen miehet.

        14 Naiset, lapset, karjan ja kaiken muun, mitä kaupungista löytyy, voitte sitä vastoin ottaa itsellenne ja pitää saaliina. Sen on Herra, teidän Jumalanne, antanut teille.

        Parasta vain sinun lopettaa tuo selittely ja satujumalasi puolustelu. Jahve on paha käskiessään kansanmurhat ja ihmisuhrit hänelle.

        "Lainopettajien kynä väärensi lain". Mutta en minä ymmärrä mitä ajat takaa, olemme kuolevaisia, ja kuolevaisten on kuoltava, kummakos tuo, jos vaikka itse Jahve olisi vain toisinaan halunnut lyhentää aikaa vääjämättömään kohtaloomme. Kuitenkin, IKUISEN elämän Jahve Jeesuksessa silti lupaa jokaiselle, joka uskoo "Minuun(sa) ja sanoissaan ilmenevään henkiseen ohjaukseen". Jeesuksen kautta silti löydämme vasta oman persoonallisuutemme, minuutemme, siinä mielessä Jeesus todella oli, Jehova.

        Nuo oli todella sota-ajan lakeja. Israel tarkoitettiin alunperin suurvallaksi, mutta se epäonnistui siinä pyrkimyksessään, vaikka olikin Daavidin aikoina, lähes yhtä suuri kuin suuri helleeninen Kreikka. Vaikka nykyään tietysti Israelin jälkeläisiä ON PALJON, koska koko Etelä-Amerikka on tiettävästi erään Israelin sukukunnan asuttama alunperin(INTIAANIT), Mormoonien kirjan mukaan.

        Mistä väärentämisestä jankutat? Ezikö Raamattu olekaan totta?

        Mielestäsi on siis aivan sallittua, että ihmiselämää vähän lyhennetään esimerkiksi murhaamalla? Kuolemme kuitenkin lopulta niin on aivan sama, milloin kuolee? Kyllä teillä hihhuleilla on mainio moraali ;-)

        Uskotko kaiken minkä mitkä tahansa hihhulit ovat koskaan kirjoittaneet?

        Kun olet tiettävästi opiskellut korkeakoulutasollakin, muistatko sellaista käsitettä kuin lähdekritiikki?

      • LakiV kirjoitti:

        Nuo oli todella sota-ajan lakeja. Israel tarkoitettiin alunperin suurvallaksi, mutta se epäonnistui siinä pyrkimyksessään, vaikka olikin Daavidin aikoina, lähes yhtä suuri kuin suuri helleeninen Kreikka. Vaikka nykyään tietysti Israelin jälkeläisiä ON PALJON, koska koko Etelä-Amerikka on tiettävästi erään Israelin sukukunnan asuttama alunperin(INTIAANIT), Mormoonien kirjan mukaan.

        Nuo ovat hyökkäyssodan lakeja. Hihhulimoraalin mukaan hyökkäyssota on siis sallittua. On teillä hieno moraali.

        Daavid ei ollut mikään suurvallan kuningas. Arkeologisten faktojen perusteella hän on ollut paikallinen rosvopäällikkö ja raaka murhamies. Daavidin "pääkaupunki" Jerusalem on ollut pahainen vuohipaimenten telttakylä Jerusalemin kukkuloilla.

        Daavidin historiaa pitää etsiä arkeologiasta koska Raamatun ulkopuoliset historialliset lähteet eivät mainitse häntä juuri lainkaan. Ainoastaan kolme lähdettä mainitsee hieman Daavidiin viittaavaa. Vahvin viite on Tel Danin steele, jossa lukee bytdwd. Tästä on historioitsijoilla jonkinlainen konsesus, että teksti viittaa Daavidiin.

      • LakiV
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Entä, jos Raamatusta poimimasi Jahven pahuuden todisteet ovatkin Häntä oman pahuutensa tekosyynä käyttävien ihmisten sinne kirjoittamia:

        "Käännetty Harari (Jumala hyvä, mutta ei kirjaimellisen kaikkivaltias) sopisi mielestäni paremmin."

        Tätä vaihtoehtoista ratkaisuani et kommentoinut lainkaan.

        Ei Jumala ole Jumala, jos Hän ei olisi kaikkivaltias, edes omaa taitoaan ja tietoaan koskevissa asioissa. Kaikkivaltias, ei tarkoita yleensä ihan kaikkea kaikesta, vain kaikkea omaa Jumaluuttaan koskevissa asioissa on Hän kaikkivaltias, ja koska Jumala on Pojalleen antanut hallittavaksi sen, mitä Hän ei itse hallitse, eli Jumalan Poika on ja oli Sana, eli ei Jumalien Jumalien, niiden Isien kai tarvinnut aina pelkästään sanaa noudattaa?! Koska ei ehkä ihan kaikkea ehdi sanoilla sanoa, vaikka esim. tietokoneesta tiedämme, että kyllä silti täytyy, joka ainoa kommerverkki on tietokoneessa täytynyt "sanoin koodata", tietokoneen ymmärtämin sanoin. Tämä ei ole ehkä totta ihan kaikessa kuitenkaan.

        "Ei Jumala ole Jumala, jos Hän ei olisi kaikkivaltias"

        Ja siksi se Raamatussa sekoileva sadisti-idiootti ei ole jumala, koska se olematon vässykkä ei ole koskaan kyennyt tekemään yhtään mitään. Ei pienintäkään tekoa. Ja yksikään niistä uskiksista joiden piti kyetä siirtelemään uskollaan vuoria ei ole kyennyt siirtämään uskollaan edes yhtä mikroskooppista hiekanjyvää millimetriäkään.

        Tuon tolvanajumalan "valittu kansakin" sai jatkuvasti pataansa muilta ja nuo sitten joutuivat sepittelemään loputtomasti tarinoita siitä miksi tuo oli niin kyvytön.

        Eiköhän sinunkin olisi jo aika todeta se tosiasia, ettei tuollaisesta jumalpellestä ole todellisuudessa merkkiäkään, kaikkien onneksi, ja voisit keskittyä miettimään asioita jotka ovat oikeasti olemassa ja joilla on siten oikeasti merkitystä.

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Nuo ovat hyökkäyssodan lakeja. Hihhulimoraalin mukaan hyökkäyssota on siis sallittua. On teillä hieno moraali.

        Daavid ei ollut mikään suurvallan kuningas. Arkeologisten faktojen perusteella hän on ollut paikallinen rosvopäällikkö ja raaka murhamies. Daavidin "pääkaupunki" Jerusalem on ollut pahainen vuohipaimenten telttakylä Jerusalemin kukkuloilla.

        Daavidin historiaa pitää etsiä arkeologiasta koska Raamatun ulkopuoliset historialliset lähteet eivät mainitse häntä juuri lainkaan. Ainoastaan kolme lähdettä mainitsee hieman Daavidiin viittaavaa. Vahvin viite on Tel Danin steele, jossa lukee bytdwd. Tästä on historioitsijoilla jonkinlainen konsesus, että teksti viittaa Daavidiin.

        No, jos totta puhutaan, niin vain kansojen OMAT historiikit manitsivat poliittisista henkilöistään. Ei kenestäkään muustakaan Daawidin aikalaisesta ole juurikaan tietoa, itse en muista ainuttakaan:-D

        Juuri äskenhän puhuit helleenisestä kreikasta. Kyllä sen historia on ihan yleisesti ja laajasti tunnettu koko läntisessä maailmassa.

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Mistä väärentämisestä jankutat? Ezikö Raamattu olekaan totta?

        Mielestäsi on siis aivan sallittua, että ihmiselämää vähän lyhennetään esimerkiksi murhaamalla? Kuolemme kuitenkin lopulta niin on aivan sama, milloin kuolee? Kyllä teillä hihhuleilla on mainio moraali ;-)

        Eräs Myöhempi profeetta kuin Mooses(Jeramia se olikin Jer: 8:8-9) sanoi:
        "Kunka te voitte väittää:"Me olemme viisaita, meillä on Herran laki:" Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain! Onnettomasti käyn noille viisaille he joutuvat ymmälle, ja heidät vangitaan....

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Juuri äskenhän puhuit helleenisestä kreikasta. Kyllä sen historia on ihan yleisesti ja laajasti tunnettu koko läntisessä maailmassa.

        No, kerropa kuka Ateenan kaupunkinvaltion johtajan nimi, jos nyt sen heti muistat? Itse en kyllä heti muista?! Tai Spartan? Po---- sori en muista...

      • LakiV

        Okei, "Perikles"; mutta Daawid oli aiemmin?!

      • LakiV kirjoitti:

        Eräs Myöhempi profeetta kuin Mooses(Jeramia se olikin Jer: 8:8-9) sanoi:
        "Kunka te voitte väittää:"Me olemme viisaita, meillä on Herran laki:" Totisesti, lainopettajien kynä on väärentänyt Herran lain! Onnettomasti käyn noille viisaille he joutuvat ymmälle, ja heidät vangitaan....

        No tämäkin vielä. Todetaanko Raamatussa tosiaan, että sen kirjoituksia ja Herran lakia on väärennetty. Mikä tuossa satukirjassa sitten on totta jos sitä muutellaan tuosta vain kulloisenkin poliittisen tilanteen mukaan?

      • LakiV

        Aleksanteri Suuri on tietysti kuuluisimpia kreikkalaisia, tuskin kuitenkaan Demokritosta, Sokratesta, Platonia tai Aristotelesta kuuluisampi. Antiokus Epifanes, oli Danielin kirjassa mainituista "antikristuksista" ensimmäinen, hän "saastutti" juutalaisten temppelit, valloitetettuaan Juudeaa, ja pisti Zeuksen kuvat niihin. Juutalaiset eivät ymmärtäneet hänen olevan sama kuin Jahvensa?! Makkabealaiset taisivat kuitenkin juuri ennen Rooman ja Jeesuksen tuloa, saada ne pois temppelistään ja ajaa kreikkalaiset poies. "Yeshua"- nimi on noilta ajoilta, sotainen Leeviläispappi, jota he nykyään messiauttavat Jeesuksen sijaan. On löyhä petos väittää, ettei Jeesus nimeä hebreassakin kirjoiteta J-E-S-U-S tms. vaan tuo Yeshua on juurikin tuo leeviläispappi, joka osallistui makkabealaissotiin. Uusmessiaaniset juutalaiset vieläkin kiemurtelevat, kun heidän pitäisi koroittaa Jeesus messiaakseen... Syy siihen, Kaifasten ja Hannasten ja muiden ajan pappien väärä asennoituminen Häntä kohtaan...

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        No tämäkin vielä. Todetaanko Raamatussa tosiaan, että sen kirjoituksia ja Herran lakia on väärennetty. Mikä tuossa satukirjassa sitten on totta jos sitä muutellaan tuosta vain kulloisenkin poliittisen tilanteen mukaan?

        Sepä se, IHMISEN kirjoittamien kirjojen on aina käynyt noin. Ehkä vain matikankirjat tai fyysikan tai kemian tms. ovat yleensä melko virheettömiä?! Historiaa ja lakeja väärennetään ja vääristellään, joko poliittisia henkilöitä liikaa ylistäviksi, tai päinvastoin, jotakin valtansa menettänyttä pistetään halvalla ja halveksutaan?!

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        No tämäkin vielä. Todetaanko Raamatussa tosiaan, että sen kirjoituksia ja Herran lakia on väärennetty. Mikä tuossa satukirjassa sitten on totta jos sitä muutellaan tuosta vain kulloisenkin poliittisen tilanteen mukaan?

        Paavalikin totesi, että "Pyhät kirjoitukset ovat vankila, syntisille", koska kyllä Jumalan Henki on ovelampi lopulta kuin paholainen ja ihmiset, ja siinä missä paholainen luuli pettäneensä Jumalan, niin siinäpä piileekin tuplapetos, että sekin väärinkäytetty laki oli jo alunperin käännetty väärinpäin. Mutta en vähättele pahan voimaa siinä mielessä, etteikö Paha voisi sitten koijaroida tuon oikeinpäinkin, eihän paha ole yritys olla hyvää huonompi, vaan päinvastoin, yritys olla kaikkea hyvää parempi.... Paha vain tuli silti enemmän kuin hyvyys olemaan sekoamaan vääryyteen. ELi mahdottomiin temppuihin, joita varsinkin humalatiloissa tapahtuu ihmisille paljonkin, jos niitä nesteitä liikaa juo. Sitten Hellvetissä 7000 vuotta ihmetellään, miten "sekin" harhainformaatio oli ylipäänsä mahdollista. Helvettikään EI OLE IKUINEN olotila, se olisi väärä tuomio, koska eihän ihminenkään yhdessä inkarnaatiossaaan ainakaan syntiään ehtinyt montaa miljardia sekuntia edes suorittaa... Moni tekisi Hellvettiin jouduttuaan, eri päätöksen, kuin eläessään, mutta samoin lienee valitettavasti myös Jumalan Taivaaseen joutumisen laita, jos sen vaatimukset on monelle liian suuria....

      • DRHouse
        Niinseonkin kirjoitti:

        Juuri näin. Saatikka että otettaisiin vastuu omasta pahuudesta, niin osoitellaan sormella muualle. Tätä harrasti jo Aatami ja Eevakin. Vaimoni houkutteli, käärme houkutteli.

        Jumalaa syyttävät ja vihaavat ovat pelkureita.

        "Juuri näin. Saatikka että otettaisiin vastuu omasta pahuudesta, niin osoitellaan sormella muualle. Tätä harrasti jo Aatami ja Eevakin. Vaimoni houkutteli, käärme houkutteli."

        Eli olet eri mieltä raamatun kanssa tästä?

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        No tämäkin vielä. Todetaanko Raamatussa tosiaan, että sen kirjoituksia ja Herran lakia on väärennetty. Mikä tuossa satukirjassa sitten on totta jos sitä muutellaan tuosta vain kulloisenkin poliittisen tilanteen mukaan?

        No, jokaisen ihmisenhän pitäisi omassatunnossaan JA JÄRJESSÄÄN kyetä jokatapauksessa tekemään oikeat päätökset, riippumatta kaiken mualiman pyhien kirjoitusten henkilöiden erheistä, ja se missä ei kykene itsekään kuin vääryyteen, nekin synnit voi saada anteeksi edes, jos kuitenkaan niitä harjoittamisesta ei ehdi kokonaan vielä siinä inkarnaatiossaan kääntyä pois, koska aivoistamme ei ehdi kuolla yleensä lapsuuden jälkeen enää mikään vääräkään toimintamalli kokonaan poies. Synneissään kuolemisesta puhutaan ihmisellä silloin, kun ihmisellä ei ole katumuksen hiventäkään, edes omaa pahuuttaan ja vääryyttään kohtaan, edes kuolinvuoteellaan... Sellaiset tietysti joutuu Hellvettiin, mutta kuka heidät sinne tuomitsee, koska he itse lähtevät tuolloin syyttäjänsä matkaan?! Raamattu on vain opetus ja kertomus monienkin ihmisten hyvistä ja pahoista teoista, ja jokaisen pitäisi kyetä itse tekemään oman persoonallisuutensa(itsetuntemus jokaisella herättyy VASTA nuoruuden jälkeen, nk. kypsässä sieluniässä) mukaiset päätökset, että mitä niistä asioista haluaa noudattaa ja mitä ei. Raamattu näet on antanut monelle verukkeen noudattaa kaikki se pahakin, mitä siinä on tapahtunut, jos ihmisen sydän on ollut paatunut tietämään, mikä Raamatun henkilöiden teoissa oli väärää ja mikä oikeaa(pahaa ja hyvää)

      • päivystävä.ilkimys

        Sivuhuomautus: LakiV kuulunee samaan joukkoon kuin yurki1000js, krevokki, aukino ja mitä niitä nyt olikaan. Joka tykkää vastatuuleen kusemisesta, voi jatkaa hänen kanssaan, mutta onko siinä järkeä? Eikös asia viimeksikin ollut niin, ettei harhaista pidä yllyttää?

    • LakiV

      Jumala on sadisti? TIetysti on. Mitäpä siinä niin kummallista, niin on yleensä ihmismiehetkin:-D Masokismia ei tosiaan Jumalilla paljoa esiinny, suhteessa ihmisiin, paitsi asioissa, joissa Jumala näkee Luomansa ihmisen olevan nopampi tai kovempi kuin Jumala. Onhan tietokonekin nopeampia tekemään yhtä sun toista kuin ihminen, olisimmeko sen takia masoja tietokoneeseen nähden? Tuskin kuitenkaan, Mehän me TÄMÄN ohjelmoimme? Ja samoin Jumalan Henki tekee ihmisissä ihan mitä tahtoo, ei siihen ole lisäämistä tai poisottamista?

      • Olet asian ytimessä, mutta et uskalla sanoa oikeaa johtopäätöstä. Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen.

      • LakiV

        EN USKALLA? Okei, en tiedä mitä tarkoitat, väliäkös tuolla?! Tietenkään ihmiset ovat myös toisiinsa nähden sadisteja silloin, kun toinen ihminen on toistaan isompi, voimaakaampi tai älykkäämpi, tai moraalisesti parempi, vaikka nuo koskaan eivät ole samassa persoonassa tai ihmisruumiissa ilmeneviä asioita. Tai okei, fyysinen voima voi isossa kehossa olla plussina verratuna suurempi, ei suhteessa silti yleensä, keskimittaiset näet on usein parempia urheilijoita kuin isokokoiset, koska hei jaksavat omaa keveämpää ruumista liikuttaa tehokkaammin kuin isokokoiset. ÄOOSTA en viitsi puhua tässä yhteydessä, se harvoin on isokokoiselle paras ominaisuus.

    • LakiV

      Ymmärrätkö kuitenkin. että et sinä ole itse ruumistasi kuinka yhtenäisesti vaikka tujoittasit ole kuitenkaan HENKESI HERRA?! Tämän vuoksi ihminen tuskin kykenee sadoilemaan, edes omien ajatustensa edessä ja takia, kun ne alkaa ankararasti pilailemaan varsinkin ateistien kustannuksella... Turha hajoittaa määritelmiä. Kaikella on Luojansa, ja koska Ihmisenkin Luojaa Suomen Kielessä kutsutaan Jumalaksi, ei se voi kääntyä vieläkään toistepäin. EI perinnöllisyys ole Luojamme niinkään, sehän on vain ruumiin kopiointisysteemi?!

    • Dr.Honihnapuupää

      Mitä opimme avauksesta? Eikö sen, että jos joku ei halua ymmärtää Raamattua eikä edeshalua lukea sitä, ei varmasti tule ymmärtämään sitä.

      • raamattu.on.valetta

        Ainakin aloittaja on lukenut Raamattunsa ja osoittanut vielä ymmärtävänsä mitä siihen kirjoitettu. Päinvastoin kuin eräillä täällä itseään Raamatuntuntijoina pitävillä tyypeillä joilla homma menee aina käsien heilutteluksi kun pitäisi löytää vastaus heidän uskomustensa kannalta ikäviin Raamatun kohtiin.

        Jos se kirja kerran on sanasta sanaan totta niin ei sen lukemisessa ja ymmärtämisessä pitäisi olla mitään tulkinnan varaa. Silti uskovaiset ovat täällä se ryhmä joka joutuu selittelemään milloin mitäkin kohtaa varsin mielikuvituksellisin sanankääntein ja järjenvastaisin tulkinnoin.

      • LakiV

        Niin, niin outoa kuin se onkin, niin ei sodan- ja rauhanajan lait ole samat. Vielä 1940-luvulle saakka kansat paljonkin mittelivät voimiaan sotatoimin, Suomea käytettiin vuoroin Venäjän, vuoroin Ruotsin ja itsenäisen aikansa aluksi Saksankin sotilaana, mutta nykyään ydinaseiden aikana, ei uskallata nostattaa suuria vihollisuuksia, koska loppu olisi liian nopea ja raju. Suomen kansaluonteeseen siis siitäkin syystä ryömi AINA SAATANA, koska Suomea käytettiin sotapäällikkö saatanana usein, tämän Ruotsalaiset ainakin myöntävät, kun kuuntelevat korven juntin puheita, jonka joka toisessa lausessa on vieläkin paholaisemme nimi. Toisaalta, hihhulikulttuuria nousi paljon myös, jossa Saatanaa ei saa edes lausua, vaan hokea sen sijaan tusina kertaa Jeesus, tämänkin vuoksi vielä Suomi on melko skitso ja hullu maa.

      • DRHouse

        "Mitä opimme avauksesta? Eikö sen, että jos joku ei halua ymmärtää Raamattua eikä edeshalua lukea sitä, ei varmasti tule ymmärtämään sitä. "

        Olen lukenut raamatun useinkin, mutten suggeroi itseäni uskomaan mustaa valkoiseksi koska haluan epätoivoisesti uskoa jumalaan, kuten sinä teet. Taas muuten huomattiin ettet kykene muuhun kuin ad hominem-argumenttiin, etkä kiistämään avausta mitenkään.

      • LakiV

        "Älkää joutuko epätoivoon"(Jeesus). Vaikkei kaikki toivemme voikaan toteutua tässä elämässä, koska silloin tuhoaisimme koko iankaikkisuutemme, YHDEN elämän takia, niin edes jotkin toiveemme toteutuvat. Toisaalta, jos ihminen on henkisesti köyhä, hän voi kokea kaikkienkin toiveidensa joskus toteutuneen, koska ei tiedä edes paremmasta vielä...

    • LakiV

      Niin, kyllä Raamattu todistaa sen, että kaikki nykypsyklogian silmissä luonneviat ja kieroutumat miehisyydessämmekin, on Jumala silti alusta saakka armahtanut. Nykyään on hippejä ja homojakin niin paljon, ja kaikenlaisia pikkumiehiä, että alkuperäinen vanhan liiton miesmalli ja ihanne on hieman katoamaan päin. "Korkein antaa muuttua lakiensakin aikojen saatossa", tämän vuoksi esim. homouteen ei enää suhtauduta TAPPAMALLA; vaan antamalla heidänkin paisua himossaan kuten heterojen on aina käynyt... Vanhan liiton laissa olikin kieroa ja väärää se, että muihin synteihin kuin murhaan olisi pitänyt suhtautua heti tappamalla tai SE sana oli: surmata heitit. Surmaamista todellisuudessa on monenlaista.

    • Ierika

      Jumala todellakin on sadisti. Piruuttaanko se loi isorokon, ruton, täit jne.
      Ajatelkaapa vaikka nyt kalaa: Se kehittää ja kutee kerrallaan jopa muutaman kymmenentuhatta munaa. Niistä kahden on tarkoituskaan kehittyä sukukypsäksi. Aika tehoton ja v-mäinen homma.

    • LakiV

      Niin, puhut taas paholaisen voimasta, sairaudet on aina tietynlaisen sattuma- ja kaaos ja pimeysuskon tulosta, eli ei uskota kaiken järkevyyteen ja järjestelmällisyyteen, eli kun Jumala rankaisee ihmistä tai eläimiäkin, se päästää paholaisen leikkimään olentojen perimällä ja luomaan pahojakin viruksia. Kyllä paholaisista suurimmat tietävät tieteestä enemmän vielä kuin ihmiset, ja ne kykenevät luomaan äärimmäisen pahoja biologisia aseita, mutta elämäntuottajana ja antajana, paholaisen teot ovat tavallista tiineää neitiäkin pienemmät.....

      • Ierika

        Äläpä väistele ja vääristä pyhää kirjaasi: jumalasi loi taivaan ja maan ja kaiken mitä niissä on. Piste.
        Kaikkivaltias on sadisti ja hoitaa hommansa huonosti. Katso vaikka Syriaa. Oletko ylpeä jumalastasi?

      • Mitä muuta Saatana on luonut virusten ja bakteerien lisäksi? Onko Saatana peräti kaiken luoja, jos maapallon kaikki elämä on kehittynyt alkeellisesta yksisoluisesta, joita mm. sairauksia aiheuttavat bakteerit ovat?

      • LakiV
        Ierika kirjoitti:

        Äläpä väistele ja vääristä pyhää kirjaasi: jumalasi loi taivaan ja maan ja kaiken mitä niissä on. Piste.
        Kaikkivaltias on sadisti ja hoitaa hommansa huonosti. Katso vaikka Syriaa. Oletko ylpeä jumalastasi?

        Öö, puhu kuitenkin Suomesta mieluummin, mikä asiaa täällä on liian huonosti? Onko Jumalamme ollut liian huono? Syyria on kuitenkin lievästi eri kansa kuin Suomi, heillä on omat syynsä siihen, miksi päästivät mm. Ebola-viruksensa hetkiseksi, keidenenkä muidenkaan, kuin etupäässä juutalaisten kimppuun?! Allah, Allah, Allah haluaa sotia, allah haluaa sotia, sellaisia mantroja kai ne syyrialaiset hokevat päivästä toiseen, ja suuri on räkänauru kaikilla, kun joutuvat enimmäkseen vain sisällisodalla kaikkia vastaan sotimaan. Omituista on aina, kun Ählämi ONNISTUU murhaamaan jonkun muun kuin toisen muslimin:-D

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Mitä muuta Saatana on luonut virusten ja bakteerien lisäksi? Onko Saatana peräti kaiken luoja, jos maapallon kaikki elämä on kehittynyt alkeellisesta yksisoluisesta, joita mm. sairauksia aiheuttavat bakteerit ovat?

        Saatanakin on tyytynyt olemaan etupäässä vain "henkinen Luoja", eli pahoja sanoja, ilkeitä tekoja, toisaalta lähes hyviäkin vitsejä, vahingoniloja, siihen saakka kun kalikka aina itseensäkin lopulta kalahtaa...
        Fyysisten asioiden Luoja ei Saatanakaan kovin suuresti ole, koksa massallisten kaikkeuksien ja tilavuuksien taivaiden syntymekanismit ovat vain matemaattisissa mielissä täydellisimpien Jumalan tiedossa, ja SITÄ kunniaa Hän ei muille anna, emmekä siis tule koskaan tietämään edes senttimetrin tyhjyyden luomisen mekanismia. Kurjaa, mutta minkäs teet:-(

        Pari viestiä sitten totesit, että luo viruksia ja biologisia aseita = bakteereja. Ohessa muistin virkistyksenä:

        "paholaisen leikkimään olentojen perimällä ja luomaan pahojakin viruksia. Kyllä paholaisista suurimmat tietävät tieteestä enemmän vielä kuin ihmiset, ja ne kykenevät luomaan äärimmäisen pahoja biologisia aseita,"

      • LakiV

        Tai no, tiedän silti miksi, en itsekään sitä tiedä. EN näet itse ole 1 cm tyhjyyttä, sen tietää vain 1 cm tyhjyys itse. Koenko itseni kuitenkin paljon suuremmaksi, kun olen tässä valmiissa ruumiissa, 10^17 soluineni, ja saan jopa valmiilla silmällä nähdä tai sormellani tuntea, minkä tahansa cm:n tyhjän lämmön, tai täyttä tilavuuttakin? No tämä kaikki oli vain armoa, en tiedä, miksi minusta tuli ihmiselämä, ja miksi en ole enää apina tai sitäkin aiemman näköinen creature, orava?! Mitään en koe itse aikaansaaneeni, ymmärrän, passiivisesta elämänasenteestani johtuen, että olen lähes kaiken saanut ulkopuoleltani, vaikka tiedänkin, että vain siinä minkä sisäinen Minäni tekee ja sanoo, vain siinä olen olemassa ja luon, kuten kaikki muutkin, vain itse oman kohtaloni. Olemme silti valitettavasti kaikki vastuussa itse kaikesta informaatiosta mitä suollamme ruumiimme välityksellä ja kaikista teoistamme, vaikka tietämättömyyttä, olosuhteita, ja huonoa historiikkiaan ja tovereitaan voi syyttää, itsensä sijaan, jos haluaa luikerrella pois vastuusta.

      • LakiV
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Pari viestiä sitten totesit, että luo viruksia ja biologisia aseita = bakteereja. Ohessa muistin virkistyksenä:

        "paholaisen leikkimään olentojen perimällä ja luomaan pahojakin viruksia. Kyllä paholaisista suurimmat tietävät tieteestä enemmän vielä kuin ihmiset, ja ne kykenevät luomaan äärimmäisen pahoja biologisia aseita,"

        Jep, kaikki alkuperäiset ja suuret enkelit, osaavat tuollaisia luoda, ryhmätyönä, kuten insinöörit, jollainen enkeli paholainenkin silti ikuisesti on, vaikka teki itselleenkin omat enkelinsä, demonit, ja ihminen voi lähteä mukaansa, veljeilemään SENKIN kanssa vaikka ikuisesti jos haluaa. Hyvin harva uskovainen kuitenkaan ymmärtää, miksi joku rakastuu paholaiseen?!

      • Akillles
        Kampelatutkija kirjoitti:

        Mitä muuta Saatana on luonut virusten ja bakteerien lisäksi? Onko Saatana peräti kaiken luoja, jos maapallon kaikki elämä on kehittynyt alkeellisesta yksisoluisesta, joita mm. sairauksia aiheuttavat bakteerit ovat?

        ÖÖ, miksi teitä kiinnostaa Saatanan luomiset? Sa INT, tiedättehän?! Saatana luo enimmäkseen sotataitoja?! Hän on erittäin tehokas sota- ja pelimies, ja hänestä sanotaankin, että Hän oli Herran Sebaotin sotavoimien päänä, tai oli kapinaansa asti, ja Hänen sijaansa nousi siihen asemaan eräs enkeli nimeltä Mikael, eli koska Saatana löysi Luciferissa, tuossa ovelassa poliitikko ja tiede-enkelissäkin mahdollisuuden löytää samanlaista tietämystä kuin Jumala Enkeleineen. Niin on, ja niin on vieläkin, ja Saatana silti kykeni luomaan tai siittämään suurimman yksittäisen enkeliluokan, sotialaita kai kaikki enimmäkseen, ja koska sotia on silti harjoitettu paljon, ja Jumalankin Enkelit ovat joutuneet sitä suorittamaan paljonkin. Meillä on maallista Rauhaa ollut nyt hetki, yli 60 vuotta, mutta Raamattu lupaa suorastaan 1000 vuotisen Rauhan, jossain vaiheessa alkavan?! Siihen kyllästytään tietysti siihenkin totaalisesti lopuksi, ja SE sama Saatana pääsee tuolloin vankilastaan, ja eksyttää noin 50% kaikista tuon ajan kansoista, missä käy toteen Saatanan suurin toive, että Pahoja olisi yhtä paljon kuin "Hyviä", mutta sen hetken kuolleissa on silti vain vanhurskaita pyhiä hiukan liikaa, että se kuitenkaan voittaisi sitä viimoista sotaa, kun kuolleet Jumalan vanhat vanurskaatkin Pyhien Kaupungin yllä, suorittavat viimoisen sotatoimensa tuolloin. Se jääkö Pyhienkään Kaupungin väestöstä montaakaan fyysiesti eloon, niin tuskin, mutta eihän asia NYT minulle kuulu vielä, vaikka olenkin Akilles.

    • LakiV

      No, ei. Niinkuin sanoin, paha on monessa asiassa käänteistä ja päinvastaista hyvyydelle. Siinä missä Hyvää oli olla Elossa, ja niin juuri niinhän paholainen alussa sanoikin Eevalle:"Ette TE kuole, jos noudatatte viettelystäni ja otatte Tiedostaan, vaan tietenkin vain Minä, KÄÄRME KUOLEN ja kaltaiseni pahikset". Tämänkin vuoksi kuitenkin Ihmiset mieluummin pitivät itseään syyllisenä kaikkeen, ja kuolivat itsekin, mutta "Kuolema" on eräs langenneimmistä olennoista ja Jumalolennoista, nk. Kohtalojumaluus, joka vie kaikki mielelläänkin pimeään Haadekseen, Saatanansa ääntä kuuntelemaan, ja niiden kuolleiden itsensä piti vaieta ikuisestikin, nukkua ja torkkua siellä kauan, koska eivät kyenneet puheelleen pistämään mitenkään vastaan. Jeesus oli toista maata, Hänen kerrotaan tulleen, Herran Sebaotin voimassa ja suuren valon takia(ehkä siitä johtui auringonpimennyskin Ristinsä kuoleman hetkillä) ja vapautti KAIKKI tuolloiset kuolleet, joko Paratiisiin, tai inkarnoitumaan hetikin takaisin maan päälle.
      Lopulta:"Kuolema ja Tuonela heitetään tuliseen järveen"(Ilmestyskirja 20:15). Sen jälkeen ne henget saavat ikuisesti miettiä, kapinansa syitä ja seurauksia, vaikkapa itse Hellvetti ei ole ikuinen maallisessakaan mielessä, "vain" 7000 vuotta, tämän on tiennyt eräs pyhä kirjoitus, en kirjoita siis koskaan täällä vain omiani. Koska miten kukaan voisi tietää muutenkaan mitään muuta, mitä Henki hänelle kertoi, Ihmisellä ei ole näet vielä kovinkaan omaperäistä henkeä.... Kaiken olemme joltakin muulta oppineet, ja enimmäkseen tietomme nk. Vartijaenkeleiltämme?!

    • LakiV

      Ymmärrättekö muuten, että teistä monikin, kun syyttää Jahveaan, syyttää vain Minuaan, omaa itseään kaikesta? Silloin sisäisen Jahvennen pitäisi herätä kyllä tekemään jo omalle minälleen parannus... Ette tekään tätä silti tajua, vasta kuin mahdollisesti kypsässä sielunijässä, en tiedä, ymmärränkö itsekään vielä. Oma MINUUS ja kaikki sen kautta, hieman petomainenkin ja lopulta itsekäskin(sama se, kuka niistä:-) elämänasenne on näet pistetty yhtä paljon Jahven kuin Allahinkin piikkiin. Jahve on kuin "Daavidin jalopeura, suurine sotatietoineen"; mutta omituista kyllä, Danielin mielestä Persia ja Assyyria(nykyään Muslimuskontonsa alullepanijat) olivat Karitsa, ja KREIKKA oli SE vuohi, eli se Jeesuksenkin vertauksen ilkiö, joka ei ketään auta, vaan jää vain saivartelemaan filosofisesti ja "tieteellisesti" jokaisen pahuudella?! Tekikö Danielikaan siinä oikean päätöksen, koska Hänhän ei silti ollut tuolloin kai kreikkalaisia moniakaan tavannut?!

    • Helmikuunlapsi

      Älkää, please, epäilkö kauheasti sitä mitä täällä sanotaan, nämä lumipallot teilläkin sulaessaan tuntuvat äärimmäisen vittumaisilta, kun niitä epäilyn tulessa sulaa. Mutta se mikä täällä olikin helmi ja mikä paskakokkare, heittääkää helmet kassakaappinne, ja paskat peltoonne... Älkää syökö paskaa, jos ette koe itseänne kasveiksi, älkääkä helmiäkään, miten sioille kävisi, vaan nehän kaikki vain myydään lopulta nekin...

    • Krevokki

      Niin, eikö sitä sanotakin, että vasta Jeesuksen kautta Jumalakin tuli tietämään syyn siihen, miksi ihmiset eivät helposti kykene kääntymään virheistään ja synneistään? Jumalista kai kukaan ei ollut aiemmin ihmiskehossa, vaan oli pistänyt vasta enkeleitään ihmisyyteen? Jumalat kai pelkäsivät siis Ihmisen kuolevaisuutta paljonkin? Jeesus ei kuitenkaan silti itse langennut syntiin, mikä oli häpeäksi monelle syntiselle, joka luuli juuri noin, ettei ihminen syntisen kehonsa, ja Jumalan virheen takia eli kuolevaisuuden tms. vuoksi kyennyt pysymään itse enää koskaan kaidalla tiellä... Jeesuksella oli silti tietty etulyöntiasema, tavalliseen syntiseen nähden, koska hänen taustansa oli olla Jumalan Esikoispoika, joka tiesi kaiken siitä, miten elossa pysytään, ja siksi Hän oli ehkä silti sellainen robotti, joka ei koskaan kyennyt pahimpaan pahaan ja hyvä niin ettei pystykään. Kuitenkin Hyvän ja Pahan tiedon puuta taidettiin pitää jonkun muun kuin Jumalan keksintönä, koska Jahve(siis aiempiJeesus?!) oli kirjoitusten mukaan sitä mieltä, ettei sillä ollut suurtakaan merkitystä, tehdä konkreettistä silmin havaittavaa viinirypälepuuta, tietämisen merkiksi, koska valintoja oli ihmisillä ennen hyvän - ja pahantiedon puusta ja sen jälkeenkin.... Aadamin kerrotaan saaneen Jumalansa kyllästyneen itseensä aiemminkin, Hän oli aina näet aina liian surullinen, että näki eläimillä naaraita, eikä itsellään ollut, "niistä ei ollut apua Aadamille". Eeva tuli sitten luokseen, kuoleman jälkeiseen Paratiisiinsa, tästä samasta maan päällisestä eläimellisestä naitto- ja kuolemanpaikasta, ja lopun tiedätte kyllä, vai tiedättekö?

      • Akillles

        Eikö se syy ole se, että HYVÄN miettiminen on vaikeampaa kuin pahan, tai ainakin yleensä on. Sen sijaan, että pimeinä "bimboina", antaisimme kaiken vain valahtaa omalla painollaan, minne se sitten sattumoisin meneekin, niin hyvää pitäisi pähkäillä tunti-, päivä-, kuukausi- ja jopa vuosikaupalla, että saisi mitään toimivaa aikaiseksi. Kuitenkin se on ELÄMÄN valinneille helpompaa tietenkin, koska HE tietävät, että siten säilyy hengissä, mutta vain väärät kilpailut ja vertailut riepovat elollisiakin, koska kuolleemman olennon annetaan usein voittaa liian helpostikin, koska hän uskaltaa "kuolla", mutta jos henkilö on oikeasti elossa, hän ei siitä hätkähdä, koska hän pysyy mieluummin elossa, kuin että jäisi bailaamaan itseään henkihieveriin, omituisine voittoineen ja jää vain elävä osapuoli jatkamaan ikuista työtään ja elämäänsä...

      • kjhhkhkjh

        "Niin, eikö sitä sanotakin, että vasta Jeesuksen kautta Jumalakin tuli tietämään syyn siihen, miksi ihmiset eivät helposti kykene kääntymään virheistään ja synneistään?

        No johan olisi tumpula kaikkivaltias.

      • LakiV

        Syyhän on ihan ilmeinen. Ei esim. puu tiedä ihmisen kärsimyksistä, eikä ihminen puun, eikä tilavuus saa ihmisen fiiliksiä kiinni, vaikka SE kykenee siirtämään ihmisen fyysisesti minne ihmisen nokka näyttää ja jalat vie.

      • LakiV

        Vaikka kyllä Jeesus silti sanoo, että "Isä tietää mitä tarvitsette, vaikkette mitään Häneltä rukoilisikaan". Kuitenkin Jumalalille jää salaisuudeksi todelliset motiivimme ja varmaan sielumme on vain omana viihdyttäjänämme, Jumalanhan sanotaan, kateuteenkin saakka kaipaavan sieluamme takaisin luokseen Taoon, ja myös Hellvetti himoaisi saada sielumme syötäväkseen, ja ehkä siksi historia on täynnä Jumalienkin väärinymmärrystä ihmisten suhteen?! Jumala luulee ihmisen haluavan koko ajan pahaa, kun ihminen ei lakiaan tottele, vaikka syy on jossakin muualla, mutta osaammeko itse, Jeesuksen välityksellä kertoa Jumalalle, miksi emme aina tahtoaan noudata?! Keskittymiskykymme hajoaa, hyvän tekemisten suhteen koko ajan, ja jäämme noudattamaan ennemmin turmeltuneen ja pahan luontomme, ja ruumiimme himoja, näinhän Paavali asian ilmaisi?! Ilmeisesti omatkin enkelimme ovat jossain suhteessa vielä ilkiöitä, jopa demoneita, koska ne viettelevät meitä pahaan, eivätkä saa meitä aina pysymään hyvään pyrkivinä...

    • Hihukki

      "Se on se viihtyvyys, minkä vuoksi nyt on Rauha"(eräs Pekka). Jahve on Rauhan aikaan viihdetaitelija, ja alussa sota oli ainoa viihteenkin muoto, mistä urokset varsinkin olivat kiinnostuneita, kunnes tajusivat saavansa vain ennenaikaisen kuoleman ja turhia kipuja, ja eivät kuitenkaan tulleet edes tietämään mitään erikoista... Mikähän tämä Syyrian kortti nykyään on? "Sodan huoneessa" kaikki, Rauhan huone on vielä muualla kuin Syyriassa? Syytämmekö itseämme kuitenkaan koskaan siitä, ettemme ole Syyriaan kyenneet koskaan kristinuskoa tai omaa omituista vihreää shamanismiamme viemään, vaikka tiedän monen yrittäneen, esim. nuoruuden aikainen tuttavaperhe Närhi(ja Isänä Niilo) kai Turkiin asti ainakin ylsi viemään jotakin oppiaan, vaikka kykynsä ymmärtää vastakääntymisen merkitystä olikin pieni, koska olemme usein hellut niin varmoja omasta oikeaoppisuudestamme, kunnes joku osoittaa meidänkin virheemme... On liian helppoa täälläkin vain jauhaa kaikenlaista skeidaa, kauhistella paholaisten ja jumalien syntiä ja virheitä, mutta kun ihmisten asioissa pitäisi ihmisten itsensä pystyä olemaan ylin määrittäjä. Täälläpähän nyt itse saivartelemme kaikenlaista, syytämme etupäässä muita kuin itseämme, kunnes "SE kalikka itseemme kalahtaa", sitäkö toivomme?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      34
      3366
    2. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      130
      2871
    3. Ville Mykkänen, sankari vai typerys?

      Tietenkin typerys. Lähteä nyt toisten sotaan ottamaan vapaaehtoisesti luotia päähänsä. Kuvitteli raukka, että saa hyvän
      Maailman menoa
      236
      2366
    4. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      151
      1746
    5. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      135
      1034
    6. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      7
      898
    7. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      45
      813
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      52
      804
    9. Palauta kaivinkone varastamasi Kari Mannelin.

      Milloin aiot palauttaa sen lainaan ottamasi kaivinkoneen ,josta et ole maksanut mitään , myöskään , siten kuinka kävit s
      Kajaani
      23
      798
    10. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      130
      761
    Aihe