Olen seurannut vuosikymmenet Matti Torvisen toimintaa, läheltä ja kaukaa.
Koen, että hänen tekemisensä on häikäilemätöntä pelaamista. Torvinen tulee ihmisten ”iholle”, esittää miellyttävää kaveria. Hän osaa udella asioita, entisen toimittajan taidoin ja pääsee yllättävän nopeasti haluamansa asian ytimeen niin, että ”haastateltava” ei huomaakaan . ” Haastattelun ” kohde on vaan iloinen, kun joku on kiinnostunut hänestä ja ystävien asioista. Torvinen ”lypsää” taitavsti tietoja ja osaa käyttää niitä hyväkseen omissa tarkoituksissa. Hänellä on erittäin laaja verkosto etsiä myös epämiellyttäviä tietoja ja jakaa niitä. Ja jos ei ole sopivia kontakteja haluamaansa asiaan, niin hän raivaa tiensä sinne. En ihmettelisi, että Matti Torvinen olisi penkonut Hanna Mäntylän asioita , raivatakseen tiensä eduskuntaan. Luulenpa, että Mäntylä kypsähti tähän takaa-ajoon. Muistakaa Matti Torvinen on erittäin häikäilemätön ja vaarallinen. Olkaa varovaisia siellä etelässä, täällä Lapissa me tiedetään, mikä mies on kyseessä. P.S. Leveä hymy ja miellyttävä olemus on vain ulkokuorta.
Matti Torvinen, vaarallinen mies !
96
8227
Vastaukset
- Jussin_oppivuodet
Torvinen ei vain sopinut Lapin rasistiparveen.
- SivustaSeuraaaaja
Nyt en puhunut loikkauksesta, vaan hänen tavastaan toimia. On paljon ISOJA asioita missä hänellä on ollut ja on sormet pelissä. Oman edun tavoitelua tehdään keinoilla millä hyvänsä.
- Jullet
Matti Torvinen ei hyväksy rasismia, no mutta hänhän itse on täys sovinisti ! Haittaak SE ?
- haitallinen--
Haitallinen mies perussuomalaiselle aateliikkeelle varokaa tätä miestä
- taasHUHHUH
Löytyykö vielä jostain niin löysäpäisiä, että uskovat näihin tonttu-Torvisiin??
- Jullet
Niinpä, tais olla Torvisen poliittinen ura siinä.
- AtasenSakka
Nomen est omen, nimi on enne?!
- Varokaa---
Varokaa tätä miestä se on haitallinen perussuomalaiselle aateliikkeelle
- aikanäyttää
Ollaan mitä mieltä tahansa Halla-ahosta, mutta olen ihmetellyt sitä, että loikkareissa kun on näitä uskovaisia kuten Mäkipää ja natsi hysteerikkö Tiina. Miksi kukaan näistä koskaan kritisoinut Soinin ihailevia Israelin pommittamia sairaaloita ym lastentarhoja? Tässä vain kysymys? Varmasti loikkareissa alkaa raaka kova valtataistelu. Saattaa olla hyväkin kun tuo porukka lähti?
- SivustaSeuraaaja
Valtataistelu on jo nyt käynnissä, aivan varmasti. Huh ja hurjaa tulee olemaa . Voin vaan kuvitella, millä tavalla Matti Torvinen tulee hämmentämään soppaa.
- Taisto8
Torvinen hämmentää sopan. Jonka oikeus oppineet suolaavat niinkuin kesken käyneen kiljun.
Ripuli on rapulan sijaan kova.
- Helmiiiii
Torvinen, sovinisti Lapista haluaa tasa-arvovaliokuntaan. Toivottavasti pääset ja vahvat naiset pistää sinut ruotuun !!
- Sirkat
Misähän Torvisella johtuu, tuo sovinismi ? On tainnut tullut "pataan" ja oikein kunnolla jossain vaiheessa. Kyllä se maailma opettaa vielä Torvistakin !
- oman_elämänsä
Sirkat kirjoitti:
Misähän Torvisella johtuu, tuo sovinismi ? On tainnut tullut "pataan" ja oikein kunnolla jossain vaiheessa. Kyllä se maailma opettaa vielä Torvistakin !
Valitettavasti käytäntö on osoittanut että nämä oman elämänsä torviset ei koskaan opi yhtään mitään
- taasHUHHUH
Voi tuota Torvis-surkimusta....HUH HUH!
- SiivustaSeuraava
Avaaja oli AVAUTUNUT kännissä rotunäkemyksistään ja vihaamistaan kansanryhmistä. No se ei ollut kovin viisas AVAUTUMINEN ja sillä oli seurauksensa, mutta eikö ollutkin helpottavaa kun sai sanottua itselleen tärkeät asiat julki? :)
Ajattelinko vai sanoinko???- SivustaSeuraaaja
Ei ei sinne päinkään... Parikymmentä vuotta sitten Torvisella, ei ollut edes opiskelupaikkaa oikiksessa puhumattakaan polittisesta herämisestä... Pitkään olen tuon miehen touhuja ja töräyksiä seurannut, huh huh. Mutta onneksi me päästiin hänestä eroon, siellä hän nyt häärää etelässä ja hämmentää isompaa soppaa. Onnea teille.
- Hallaahon.äänestäjä
tuubatorvinen on täysin vaaraton soinin pikkupolitikoinnin käsikassara
https://www.suomenuutiset.fi/entinen-ps-kansanedustaja-ellei-torvinen-sitoutunut-uuteen-vaihtoehtoon-hanna-mantyla-paassyt-strasbourgiin/- Kovatpiipussa
Olipa hyvä linkki ! Nyt Torvinen on käsikassarana, mutta hanakasti raivaamassa tietä ylös. Eikä hän siinä kuvia kumartele. Käyttää kaikki mahdolliset konstit. Niinhän Torvinen raivas tieltään Hanna Mäntylän, toki siinä oli Soinni myötä vaikuttamassa asiaan . Mutta Torvinen oli kaikkien Mäntylää koskevien paljastus juttujen ilmiantaja ! Ja näitä juttujai tulee vielä lisää muista golleekoista, jos ne auttavat Torvista polittisella uralla. Näin se vaan on !
- SivustaSeuraaaja
Torvinen on entinen toimittaja, hänellä on oma verkosto ja osaa käyttää mediaa hyväksi !
- Kovatpiipussa
Jep, näkihän sen miten Torvinen käytti mediaa heti puoluekokouksen jälkeen !
- Jullet
Varsinainen JURISTI, hohhoi Torvinen. Sehän ei edes pääse asianajaliiton jäseneksi... mutta poliitikoksi pääsee kuka vain, jos on vain tahtoa ja likainen mieli : )
- kentän.toivomus
Torvista ei tv-ruutuun. Lapset pelkää.
- SivustaSeuraaaja
Rovaniemellä lähti kaksi ääniharvaa Kokoomukseen. Loikkasivat, koska tervejärkisinä eivät voineet katsoa Torvisen touhuja.
- JaskaLapist
Joo niin lähti ja Rovaniemen persut menetti paljon ääniä tämän vuoksi. Ja yksi syy Torvisella oli liian pätevät naiset. No, Matti kannattiko sovinismi ?
- Kalle.Kenttäläinen
Hyvä. että Torvisesta päästiin. YESS! On yksi murhe vähemmän.
- Artti.Mahtiwaari
Uuvatit täynnä torvisia. Valitettavasti.
- Tonttuloita
Olen vasta viime aikoina seuraillut tämän Torvisen puheita. Mitään asiaa ei hänen puheissaan ole, ainoastaan perussuomalaisten mustamaalaamista. Voin hyvin uskoa, että Torvinen on Mäntylän tosin siistin syrjäyttämisen taustalla. Tietysti Soini kepun ja kokoomuksen tuella hommasi tällaisen asiantuntijaviran. Soini vaitonainen, ei jaksa eikä halua enää tehdä mitään näissä puolueasioissa. Matkustelee maailmalla ja katoaa suurlähettilääksi jonnekin. Aika suuri työ puolueen hajottaminen tietysti oli. Siihen ei pysty muut kuin Soini. Tästä Torvisesta tulee liero vaikutelma. Paljastaa korttinsa kirjoituksillaan. Mikä muuten tuo Sinisten Lapin piiri? Siinä ei taida muita olla kuin Torvinen. Aika tokeloita nuo Elo ja Elovaara. Terho ymmmärtää olla hiljaa kun ei ole mitään sanottavaa. Miksi Soini ei enempää kavereita auta, kun eivät näytä osaavan? Näyttää siltä, että Torvinen yrittää napata uuvattien johtopaikan. Mikä siinä. Saadaan hupiohjelmaa tulevaksi syksyksi.
- Lapinpiirin-Molotov
Lapin Siniset muodostuu kourallisesta jäseniä, julkisuuden- ja tittelinkipeä
Torvinen kutsuu sitä piirijärjestöksi, jonka pj. hän on. Itseasiassa "piirin"
jäsenmäärä riittää vain kahteen soluun, yksi Kemijärvellä ja toinen Rovaniemellä !?
- Musikantti-Antti
Torvi on vain torvi ja sen törinät törinöitä.
- ttgfasdf
Torvinen vain maalailee taivaanrantoja. Sen touhuista ei tule valmista !
- totaalikatastrofi--
Jäljelle jää vain savuavia raunioita
- kauhea.tapaus
Torvinen sopii uuvatteihin. Siellä muutkin poliittiset riiviöt ovat.
- katoavat_mustaan_aukkoon
Katoaa mustaan aukkoon joten aika tekee tehtävänsä
- satasen-akka
Kauheaa!!!
- Oma-etu-ennenkaikkea
Torvinen haikailee Elon vakanssia, niinpä Simon voineekin varautua paljastuksiin,
joilla maine mustataan, näinhän Mäntyläkin raivattiin sivuun (myyrän antamilla juttu-
vinkeillä, vanhoille toimittaja kavereille) ! - UudistuvaShittilä
No, Matti Torvinen mitäs sanot Kittilän suhinnoista nyt ? Sinähän olet isolla ääneellä kannattanut näitä touhuja oikein liputtanut asian puolesta. Juristina olisin odottanut sinulta suoraselkäisempää otetta asioihin, mutta sovinismi sokaisi lainoppineenkin silmät !
- lkijuyhtgrf
Matti Matti sun lausuntoja kaivataan !
- MasaFani
Matti, naisten naurattaja, odotamme kommenteja, Kittilä cassistä ! Sinä olit myös Kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamisen takana. Annoit Kittilän persuille ohjeita että erottakaa Mäkelä. Miten nyt suu pannaan, kun sun juoksupojat on syytteessä ? Voi Matti Matti, oikein Juristien juristi ! Mitä se kertoo ammatillisesta osaamisesta , Matti Torvinen ? Matti Torvinen, Matti Torvinen, Matti Torvinen, Matti Torvinen, Matti Torvinen
- MUSTAValkoinenn
Matti Torvinen uskottelee vaikka mustan valkoiseksi, jos se on hänen etujen mukaista !
- oikeassahan.Torvinen
Nuohan ovat vain harmaan eri sävyjä.
- Höhhöhhh
No, onhan tuokin yksi näkökulma Matti Torvisesta : )
- HOHHOIJAAAAAAAA
Huh, mitä juristi Matti Torvinen tänään tekikään.... puolustaa Kittilän päättäjiä, joita kohtaan on nostettu syytteitä TÖRKEISTÄ VIRKARIKOKSISTA. https://yle.fi/uutiset/3-9889950
- LapinPiiri
Torvinen tulee vaatimaan VALTAA, sillä hänhän teki suuren työn kerätessää yli 1000 kannattajakorttia. Kohta on Terholla ja Elolla suut pyöreinä tämän Torvisen kanssa. Elovaarahan ei mistään mitään ymmärrä ja Soini on jo valmis jättämään uppoavan laivansa.
Kun 2019 vaalit lähestyvät, niin Torvisella tulee toinen ääni torveen... tulkaa näkemään.- koooooooo
Näin on ! Matti Torvisen tuntien, mietinpä vaan kuinka monta korttia on väärennetty ! Hienoa, että Halla-aho tsekka kaikki kortit !
- koooooooo
Miten sitten "naama pannaan", kun Juristi Matti Torvisen väärentämät kortit paljastuvat. Ja jos siellä vielä sattuu olemaan väärennettyjä kortteja Parussuomalaisten nimillä. En yhtään ihmettelisi, että näin on !
- dirIandaa
Tuletko omalla nimelläsi pyytämään anteeksi mikäli väärennöksiä ei paljastukaan?
- LapinSiniset
Mitään ei väärennetty, mutta ihmisille sanottiin, että jos vastustaa persuja, niin allekirjoitappa kannatuskortti. Tuolla tavalla kortteja kertyi aimo kasa, eikä kenellekkään tarvinnu saarnata poliittisesta ohjelmasta.
- Anonyymi
LapinSiniset kirjoitti:
Mitään ei väärennetty, mutta ihmisille sanottiin, että jos vastustaa persuja, niin allekirjoitappa kannatuskortti. Tuolla tavalla kortteja kertyi aimo kasa, eikä kenellekkään tarvinnu saarnata poliittisesta ohjelmasta.
Tyypillistä lainvääntäjän kieroilua! Kun ei nimiä muuten saada, niin perustellaan sillä, että lyödään kiilaa persujen väliin. Ja eikös se Li Anderssonkin allekirjoittanut sinisten kannatuskortin, tuskinpa vain äänesti vaaleissa...
Mutta nyt on kieroilut loppu eikä 5000 nimee enää saada kasaan, ei vaikka ex-senaattori rukoilisi kädet kyynärpäitä myöden ristissä.
- NäinMeillä
Mielenkiintoisia kommenteja varatuomari Matti Torvisesta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15039977/matti-torvisen-toraytyksia-kittila-jupakasta- Eikka56
Olet täysin oikeassa Torvinen on täys sutki ukko.
- täys_sekopää
Eikka56 kirjoitti:
Olet täysin oikeassa Torvinen on täys sutki ukko.
Täys sekopää warokaa ettei sille anneta mitään rahaa tai muitakaan etuuksia
- siniset-riiviöt
Kammottavia torvisia tuolla uuvateissa kautta maan!
- VakavaTilanne
Vakava tietovuoto PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA, tällaista ei ole aijemmin ollut. No ketä uusia jäseniä siellä onkaan ? Torvinen tietysti. Entisenä toimittajana erinomaiset yhteydet lehdistöön . ) Tuohon mieheen en luottaisi pennin vertaa.
- Lakilukeva
Nythän nuo nimeävät tämän päivän iltalehdessä epäillyksi juuri Matti Torvisen, Sote...vuotoon.
- EEeehh
"Torvinen ei usko, että vuotajia saadaan koskaan selville.
- Uskon, ettei näiden seitsemän vuotajan henkilöllisyys tule koskaan selville, eikä oikeastaan ole tarvekaan, koska se on vain elämää."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201805282200974402_pi.shtml
- lapsiakin-pelottaa
Kammottava ukko tuo lapin-torvinen....
- selviääjoshalutaan
Nyt alkanut yks jos toinenkin pelkäämään paljastumista, sanotaan vain ettei vuotajaa tarvikaan saada selville, mm. puhemies Risikko sanoi että vaikeaa selvittää..
Minusta ei ole kuin hyvin helppo, kysytään eduskunnassa kaikkien kuullen vain kuka on vuotanut paperit siten että päässeet vääriin käsiin ? Valehtelijan elämä ei sen jälkeen ole Arkadianmäellä. Koska se on varmaan että aikanaan tämäkin soppa paljastuu.
- faktaakehiin
Niin, tästä samaisesta herrasta on jo pitkään varoiteltu, eli näyttää olevan sittenkin faktaa?
- IljetysPorukka
Torvinen on perustuslakivaliokunnan jäsen. Ennestään tunnettu liippari,heittäytyy kaveriksi leveän hymyn kanssa,onkii vaivihkaa asioita ja näin saa työkaluja omaan peliinsä. Nyt pyörittää kahta porukkaa Lapissa yhtä Rovaniemellä ja toista Kemijärvellä. Kaverit ovat vain pelinappuloita. Torvinenhan se on vuotaja,sopii kuvaan. Istuu perustuslakivaliokunnassa joten tietää missä mennään. Ja sitten tämä Soinin porukka,abortin kieltäjiä ja naisten vihaajia. Sitten harjoitetaan vihapuhetta tavallisia suomalaisia kohtaan. Kaikkein pahimpia rasisteja ovat. Kohta vaalit ja päästään näistä eroon.
- jos-näin_on
Jos näin vuodot tulevat jatkumaan ellei vuotoja tukita kovalla kädellä
- TolloPorukkaa
Torvinen ihan mieluusti istuu Soinin kanssa samassa puolueessa. Tämän Soinin naisten vihaajan,jonka mielestä aborttia ei saa hyväksyä minkäänlaisessa tapauksessa. Ei vaikka äiti olisi kehitysvammainen lapsi. Suomen kansan verovaroilla osallistuu näihin abortin vastustajien peijaisiin. En ihmettele,että Torviselle sopii mikä vain kun itselle on siitä hyötyä. Olipa tyhmä kun kuvitteli,että Soinin siivellä ratsastetaan valtakunnan johtopaikoille. Ei tiedä Torvinen,että Soinin siivet ovat palaneet,niillä ei enää lennetä. Ei mikään ihme,että Torvinen on Soinin naistenvihaajan porukoissa,mutta miksi siellä on Tiina Elovaara,joka virittelee puolueiden välistä keskustelua ja ihmettelee,että miksi vanhat eivät hyväksy puolueen vaihtoa. Kyllä hyväksytään varsinkin se hyväksytään,että siniset vaihtavat puoluetta. Elovaara voisi hypätä vihreisiin.
- puhdistuksia-tulossa
Joko Torvisen puuhaaman sinisten kriisikokouksen ajankohta on lyöty lukkoon? Terhon johdolla siniset menevät kohti nollaa. Torvinen on oikeassa siinä, että "tarttis tehdä jotain". Elovaarahan ei ole edes sinisten jäsen, joten hänestä luulisi olevan helppoa päästä eroon?
- ei_pääsyoikeutta
Selkeää ja helppoa ei puolueen jäsen - ei pääsyoikeutta kokoukseen näinhän se oli jo PS:n aikana
- AjanHenki
Jokohan Terho tuntee kuuman hengityksen niskassaan....
Elovaaralla ei pää kestänyt peliä ja nyt ryypiskelee, että kestää olla kaiken paskan keskellä. En lainkaan ihmettelisi, jos puoluesihteeri laittaa näkymättömän varapuheenjohtajan laulukuoroon. - Lapin-lakilinja
Siniten puoluesihteeri Torvinen pani jo Jussi Niinistön ruotuun ja käskytti ehdokkaaksi. Onko seuraavaksi Tiinan vuoro - ehdokkaaksi tai ulos??
- porvarihanse
Eikös tuo ole turparulla poliitikon kuvaus
normi toimintaa - torilla-todettiin
Toivottavasti Torvinen laittaa myös Tiina Elovaaran kuriin. Muuten Torvinen itse joutuu naurunalaiseksi, ellei saa yhdelle tyttölapselle minkäänlaista rotia?!
- Politico
Vaalipäällikkö Torvinen voi hyvinkin sanoa Tiinalle, että "vaalikampanjan ajan sinä pysyt poissa silmistä juomassa viinaa, niin kuin aina ennenkin, etkä anna mitään poliittisia lausuntoja".
- Anonyymi
Politico kirjoitti:
Vaalipäällikkö Torvinen voi hyvinkin sanoa Tiinalle, että "vaalikampanjan ajan sinä pysyt poissa silmistä juomassa viinaa, niin kuin aina ennenkin, etkä anna mitään poliittisia lausuntoja".
Hah! Niin vain tiinulin sisuviisumi löysi tiensä Sinisten sekalaiseen vaaliohjelmaan, eikä suurella senaattorilla ollut sanan sijaa. Jälkeen päin voidaan todeta, ettei nollatulos ollut mikään ihme, kun puoluesihteeri pyöritti showta kuin sirkustirehtööri.
- ratkaisun-hetket
Nyt nähdään, onko Torvisella valtaa vai onko hän vain nimellinen puoluesihteeri? Soini on ainakin olevinaan sinisissä rivijäsen? Siksipä Torvisen täytyy uskottavuuden nimissa laittaa myös Soini ruotuun ja käskyttää ehdokkaaksi. Muuten Torvinen todistaa olevansa vain paperitiikeri vailla todellista valtaa. -Eli eräs Soinin käsinukeista.
- viimeinen-mahdollisuus
Torvisen on aika ryhdistäytä ja pistää Soini kuriin. Muuten häneltä menee uskottavuuden rippeetkin.
- LapinSiniset
Torvisen tulee antaa Soinille syyskuu aikaa asettua ehdolle tai muuten menettää ulkoministerin salkkunsa. Nyt kova kovaa vastaan ja hevoselle suitset suuhun! Ainoa keino kerätä uskottavuutta on se, että Terho laittaa Soinin ja hallituskumppanit ruotuun.
- aikalainen
Nyt on puoluesihteerin ihmissuhdetaidot puntarissa! https://imgur.com/a/fGS5bOg
Tuskin Sinisalo olisi saanut vastaavaa sotkua aikaan :D - tosi-oudot-uuvatit
Vaikuttaa siltä, että Torvinen on ottanut natsiaatteen naftaliinista, kun haukkuu "Mooses-uskovaisia", vaikka ei näytä edes tietävän, mitä asia tarkoittaa?
- taasHUHHUH
Torvinen näyttelee kovaa poikaa, vaikka pelkää Soinia kuin ruttoa. On siinä melkoista sinistä sortinsakkia. HUH HUH!
- sininen-onttola
Onko Matin kriisikokoukseen tulijoita? Sininen juna meni justiinsa?!
- aalloilla-löylytetään
Kriisikokouksen pitäminen laivalla, on Matilta hyvä oivallus? Silloin eivät ripitettävät karkaa. Saa nähdä, uskaltavatko Terho ja Elovaara edes mukaan kurinpalautusristeilylle?
- PerusPerämies
Muut siniset panikoivat, mutta rivimies Soini vain nautiskeli konjakkia muikea hymy huulillaan, mistäköhän mahtoi johtua?
- siltä-se-vaikuttaa
Timpalle on luvattu hillotolppa? Muut siniset löytävät itsensä kortistosta aktiivimalli ykkösen, kakkosen ja kolmosen kurimuksesta. Ei ihme, että Timpan terveys reistailee? Kaikkien kavereiden pettäminen käy voimille kuten Skyppiläisille aikoinaan?
- satasen-akka
Kauheaa!!!
- torvisenhaukkuja
Tietävätkö ne siellä LAPISSA, mitä sinä ALOITTAJA täällä kirjoittelet. Mustamaalaat Torvista oikein urakalla ja esität hurskasta ja hyvää ihmistä siellä tuppukylässäsi. Eiks niin.
- kuin-myrkkytatti
Onko vielä joku, jota Torvinen ei ole suututtanut?
- SininenJyrähdys
Maria Lohela kuulemma otti vähän nokkiinsa, kun Torvinen pamautti faktat pöytään ja sanoi Lohelaa ammattitaidottomaksi pyrkyriksi.
Jos Elovaara tekee loittauksen, niin juristi Torvinen on heti valmiina avaamaan sanaisan arkkunsa Kaukajärven Kassi-Alman edesottamuksista...
- PaskaaTuulettimeen
Persupuolue on täynnä vaarallisia miehiä.
Vaarallisimpia ja vastemielisimpiä on Tom Paskalenin kaltaiset venäjämieliset desantit.
Maanpettureita puolue pullollaan. - pettäjäntie
Torvinenhan on väärin perustein eduskunnassa. Meni sinne perussuomalaisten äänillä mutta sanoutui irti puolueesta ja sen ohjelmasta välittömästi ja liittyi näihin Soinin äänestäjänsä pettäneisiin porukoihin. Joten Torvisella ei ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa missään asiassa. Eikä luottamusta eikä muutakaan aihetta päästä uudelleen eduskuntaan.
- muttkonehajos
Torvinen loikkasi Ps n hallituskelpoiseen siipeen, siinä se jutun ydin on ,-tasapaino petti.
- Anonyymi
Kun seuraavissa eduskuntavaaleissa pamahtaa taas nollat tauluun, niin milläs myyntipuheilla ne uudet 5000 kannattajakorttia kerätään? Torvismainen taktiikka, "jos vastustat perussuomalaisia, niin allekirjoita kannatuskortti", ei taida enää toimia, kun koko loikkaripaskasakki on hävinnyt valtakunnan julkisuudesta.
T: Lapin PS- Anonyymi
Kyllä Torvinen keinot keksii, on se niin kiero ukko!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Torvinen keinot keksii, on se niin kiero ukko!
Masa on wanha sutki!
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1801995
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1591707Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461676- 1231453
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1561228Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia501092Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen58990- 69882
- 15879
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26877