Timo Soini on alkanut vasta nyt ymmärtämään, että oman väkensä pettäminen on temppu, josta ei ehkä enää koskaan pääse irti. Toki voi yrittää keksiä hassuja sutkauksia, mutta ne eivät enää maistu kuten ennen, jolloin kaikki perustui työntekoon, rehellisyyteen ja ihmisten kunnioitukseen.
Nyt Timo Soini herää joka aamu mielessään raskas tietoisuus omasta petturuudestaan. Olen pettänyt oman väkeni. Voiko sellaista poliitikkoa edes olla olemassa, joka pettää omansa ja samalla kaiken? Timo Soini elää nyt omaa henkilökohtaista kiirastultaan, joka ei pääty kenties koskaan. Timo Soini on valinnut petturuuden.
Nyt Timo Soini herää joka aamu mielessään raskas tietoisuus omasta petturuudestaan. Olen pettänyt oman väkeni. Voiko sellaista poliitikkoa edes olla olemassa, joka pettää omansa ja samalla kaiken? Timo Soini elää nyt omaa henkilökohtaista kiirastultaan, joka ei pääty kenties koskaan. Timo Soini on valinnut petturuuden.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Jo SMP:ssä sanottiin: "Timo pettää kaikki. Vielä jonain päivänä hän pettää itsensäkin". -Nyt sekin on sitten tapahtunut.
"Jo SMP:ssä sanottiin: "Timo pettää kaikki. Vielä jonain päivänä hän pettää itsensäkin".
Tämäkin on luultavasti melkein yhtä totta kuin erään toisen palstan sinnikkään kuulentokieltäjän keksintö että Einstein lausui peilin, pyörän ja paistinpannun olevan paholaisen keksintö, siis MV-lehti(Me Vajakit) kamaa.
Sutkautukset on sutkauteltu ja hyvä niin. Vanha populisti joutuu nyt "sulattelemaan asioita".
"Timo Soini elää nyt omaa henkilökohtaista kiirastultaan, joka ei pääty kenties koskaan."
Kyllä se Timo Juhani Soinin kiirastuli päättyy. Sen jälkeen hän joutuu helvettiin, jossa alkaa se ikuinen kärsimys. Soini saa juuri sitä mitä on tilannutkin.
Vanhan testamentin Jumala kostaa ja rankaisee mukauskovaista petturilieroa ankarasti.
Vanha kansa sanoi aikoinaan etelä-pohjanmaalla, älkää luottako ravimiehiin, Se näyttää pitävän paikkansa.. Mitä tiedän useita näitä ravi koijareita saman-laista touhua kuten Soinin..
Tuo on kyllä totta. Ravimieheltä ei kannata ostaa autoa koskaan. Siinä on vähintäinkin huoltokirja "hukkunut" ja matkamittari vaihdettu uudempaan.
Soinia syytetään valehtelusta. No tätä samaa me antipersut sanoimme jo aikoja sitten ennen vaaleja. Miksi te pellet ette silloin uskoneet?
Toistimme toistamiseen että Soinin antamat lupaukset tai ainakin häneen uskovien odotukset eivät tule missään nimessä toteutumaan. Yksinkertaisesti siksi että ne olivat mahdottomia.
Uskoivatko persut tätä? Ei tietenkään. Meitä antipersuja uhkailtiin kaikella tavalla, esim että "teidän henkilöllisyyttenne vielä selvitetään kun saamme vallan ja sitten katsotaan kuinka teidän käy. Kansan pettureille käy huonosti, ainakin vähintään salvetaan, v.tun homohinttikokkarikapitalisitikommarisossuvirhepiirtäjät"
Kun paljastui millaista hallituspolitiikkaa persut ajavat, puolueen kannatus lähti laskuun jyrkkään laskuun. Antipersujen ennustus toteutui 100 prosenttisesti. Soini oli nyt petturi, joka piti saada syrjään, eli puoluejohto vaihtoon. Halla-aho johtoon ja taas uskotaan "mahdottomiin" lupauksiin. Miten sitten käy kun tämänkin vedätys paljastuu?
On luvassa pari vuotta uskomatonta öyhötystä ja palvontaa. Nyt vannotaan "mestarin" nimeen ja hänen oppiinsa. Mutta miten käy kun huomataan että homma ei toimikkaan niin kuin palstan persut kuvittelevat? (Aivan kuten me antipersut taas kerromme.) On helppo ennustaa että sitten kivitetään Halla-aho ja nostetaan uusi "furher" johtoon.
Joten summa summarum. Palstan persuihin osuu täydellisesti seuraava poliittinen sanonta, jota jo ennen vaaleja täällä useasti toistettiin: "Kaikki voi huijata jonkun aikaa, osaa voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikki ei voi huijata kaiken aikaa". Ei ole vaikea miettiä, mihin "lokeroon" palstan persut tässä kuuluvat.
Kuinka Soini pystyy syömään itsensä 200 kiloiseksi siaksi
Täytyy olla jotain sikamaista lahjakkuutta.
🤡
Aika outoa, että Timo sai käänettyä purupäitä mukaansa tuhoamaan oman poliittisen uran ja ehkäpä taloutensa pitkällä aikavälillä. Timolla ei ole helppoa olla Vermossa tsiikaamassa raveja, koska kuiskuttelijat ovat korvantakana kuiskaamassa milloin on seuraava takinkääntö. Timosta ei koskaan kasvanut mies eikä hän tosipaikan edessä osannut puolustaa kannatajiensa etua. Mukavampaa oli olla Sipilän ja Orpon jees miehenä tuhisemassa ja ottamassa vastaan luvattu hyvin palkattu Eu-virka lähivuodina.
He jakavat samat arvot kuin Soini ja pitävät kondomia paholaisen keksintönä,
Eikös Timo Soini elä uskossa, jossa saa armon?
Sipilä ei ole koskaan moittinut Soinia. Nyt myös Elo on noussut kokoomuksen ja keskustan suosikkipojaksi.
kepulainen antipersux eli kysyjä eli ... (ei matuista kuluja ole -luulija)
luulee tietäneensä jotain etukäteen
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14919700/timo-soini-menee-historiaan-suurena-pettajana!#comment-90444031
Antipersux 9.7.2017 12:04 Soinia syytetään valehtelusta. No tätä samaa me antipersut sanoimme jo aikoja sitten ennen vaaleja. Miksi te pellet ette silloin uskoneet?
Toistimme toistamiseen että Soinin antamat lupaukset tai ainakin häneen uskovien odotukset eivät tule missään nimessä toteutumaan. Yksinkertaisesti siksi että ne olivat mahdottomia.
Vastaus: ongelma on siinä, että ns. kukaan ei välitä kuunnella
- antipersux-puheita
- puheita joissa soini haisee on läski tai sika tai ...
- soini valehtelee -puheita
ELLEI SIIS JOKU PERUSTELU OLE SILLE MILLÄ PERUSTEELLA SOINI VALEHTELEE. Soinia äänestettiin koska hän oli ainoa vaihtoehto haloslais-kepulaiselle järjettömyydelle tässä maassa ja erityisesti Tony Halmea äänestettiin tällä perusteella Helsingissä ja hän olisi päässyt ilman Soinia ja Vistbackaa
eduskuntaan
Soini ei siis ole aloittaja vaan aika, oma maa ensin -politiikka jatkuu
Sitten kun tuli Halla-aho äänestettiin häntä vähän eri nimikkeillä, joku äänesti Terhoa joku äänesti Simon Eloa eikä aina ollut selvää, onko ehdokas X
ollenkaan ALKUPERÄISKANSA SUOMALAISTEN KANSALLINEN KANNATTAJA vai onko hän joku ex-maalaisliittolainen-smp-soinilais-vistbackalainen
Soini operoi omia juttujaan kuten palkkasi ympärilleen SMP-läisiä ja heidän sukulaisiaan, esimekrkiksi opiskelija Tiina Elovaaran eu-sihteerikseen, smp-läisestä kodista, Elovaaran olisi pitänyt mennä tietenkin Jutta Urpilaisen joukkoihin tai sitten suoraan vihreisiin eli kokoomuslais-kommunistisiin hörhöihin
Soini on Halme-pikkupuolueen aikainen tekijä, hän ei oikeasti tehnyt jytkyä. HUOMATKAA ETTÄ Homma-foorumillakin on esifoorumit, mm. Arvopaperilehden ARMOTON AREENA ja ne tekivät jytky ykkösen, loppu on sitten alamäkeä joka kiihtyi Soinin näyttäessä täydet karvansa MATUVASTAISTET ULOS 2015 -LAUSUNNOILLAAN
HOMMAFOORUMIN EDELTÄJIÄ, ARMOTON AREENA KANSALLISMIELINEN JO HÖRHÖ-HUUSKOSTA RIIPPUMATTA, hörhö Markku Huusko siirtyi itse uuteen suomeen
https://hommaforum.org/index.php?topic=60914.0 Suomen legendaarisin sijoitusaiheinen keskustelupalsta näyttää saaneen tylyn lopun.
Arvopaperin AP-palstan bänniä saanut kirjoittaja perusti sananvapautta kunnioittavan http://www.trooli.fi/ -palstan kopioimalla AP:n yksinkertaisen ja toimivan ulkoasun. Bännejä on Areenalla jaettu kommenttien mukaan mm. pakkoruotsin ja hallituksen talouspolitiikan arvostelemisesta. Lopputuloksena suuri osa kirjoittajista häipyi AP:ltä ja ainakin nyt näyttää siltä, että AP:n taru on lopussa. Veikkaisin, että lopputuloksena on yös itse lehden ajautuminen vaikeuksiin, koska mainostulot väistämättä tippuvat.
SOINI HAJOTTI PS-EDUSKUNTARYHMÄN KOSKA HÄN ARVIOI PÄIN SEINIÄ, ETTÄ MATUVASTAISIA ON PUOLUEESSA KYMMENEN VIIVA 25 PROSENTTIA MAKSIMISSAAN
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg224956#msg224956
Heti tultuaan ulkoministeriksi Soini arvioi, että uuvatit muodostavat PS-puolueesta noin 90 prosenttia eli että matuvastaisia olisi vain noin 10 prosenttia. TÄLLÄ SELKÄNOJALLA SOINI LÄHTI TAISTOON HAJOTTAMAAN EDUSKUNTARYHMÄÄ. Tosin eduskuntaryhmän hajotusta suunniteltaessa Soini oli tiettävästi hieman laskenut arviotaan siten, että jopa noin 9 kansanedustajaa jäisi lainsuojattomaan PS-ryhmään ja muut siirtyisivät heti uuvattien Uusi vaihtoehto -ryhmään eli Soini oli laskenut arviotaan saamastaan tuesta noin 75 prosenttiin eliitti-ylätasolla. Arvio oli selvästi yläkanttiin ylätasollakin ja kannattajien alataso puuttui lähes kokonaan. Kun Soinin sitten oli pakko perustaa puolue Sininen tulevaisuus, siitä tuli kärjellään seisova horjuva pyramidi, eliitti muhkea - kenttä kapea kuin kerjäläisen kelkannaru http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223285#msg223285 Soini-puolueen rakenne suhteessa PS-puolueeseen
Soini sanoo FAZ:ssa (Frankfurter Allgemeine -lehti) 2015, että uuvatteja pitäisi olla 90 prosenttia kannattajista http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223147#msg223147 http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-pesee-perussuomalaisia-eu-salonkeihin-kelpaavaksi-pahimmat-pelot-eivat-ole-toteutuneet/5546966 Frankfurter Allgemeine -lehti kirjoitti Suomen ulkoministeristä, joka "kesyttää vihapuhujat ja auttaa pakolaisia" islamfeindlichen Sprüchen ... fliegt raus http://www.faz.net/aktuell/politik/euroskeptiker-finnlands-aussenminister-will-keine-neonazis-bei-seinen-wahren-finnen-13871008.html Man kann nicht sagen, dass die ,Finnen-Partei' eine einwanderungsfeindliche Partei ist", sagte er der Frankfurter Allgemeinen Zeitung am Rande seines Besuchs in Berlin. Höchstens zehn Prozent der Mitglieder verträten solche Positionen.
Heh heheh heheh heheh heheh heeeh heeh heeeh heee. Katsoppas ryssäntrollia. Onko kieli syvällä Putinin perseessä taas kerran? Niin ja miltä tuntuu ampua itseään muuten jalkaan? Nimittäin sinä kirjoitat näin:
"Vastaus: ongelma on siinä, että ns. kukaan ei välitä kuunnella
- antipersux-puheita"
Mutta kuule pikku ryssäntrolli kun sinä juuri tuossa todista tuolla vastauksellani meikäläiselle, että joku todella lukee kirjoituksiani. Heh heheh heheh hee. Eli miltä kuule tuntuu ola todella tyhmä????
Juu, ja usko ja uskottele sinä taas vaan kaikkea "hyvää" Halla-ahosta taas vaihteeksi. Välillä sinä muuten tällä palstalla jo käänsit hänelle selkäsi, mutta sitten tulikin katumapäälle. Muistuuko mieleen?
Joka tapauksessa usko sinä nyt taas siihen huuhaa-tietoon että Halla-ahosta tulee ministeri ja sitten kaikki taas muuttuu. Ei kuule muutu. Taas kerran me antipersut kerromme tällä palstalla etukäteen että ei tule onnistumaan. Ei alkuukaan. Ja taas kerran te puupäät uskotte että muuttuu.
Joten naurua riittää tällä puolella taas pitkään. On kiva taas odotella sitä "itku-potku-raivaria" kun kaikki menee niin kuin me antipersut olemme ennakoineet. Ketä sinä sen jälkeen kun Halla-ahon persut menevät perseelleen, niin ketä sen jälkeen huudat puolueen johtoon? Täyttä idiootti Immostako?
Jokaiselle katuvalle pitää antaa anteeksi pahat teot. Jos loikkarit katuvat, niin ei heitä pidä lyödä lisää. Nyt pitää vain uskoa perussuomalaisiin, ja kannatuksen nousuun. Vain perussuomalaiset puolustavat suomalaisuutta, eikä halua tuhota sitä monikulttuurilla.
Mutta auttavatko Timpan sutkautukset helvetissä saamaan edes helpompia hommia siinä uunin vieressä?
En oikein näe sitä loikkaamisena kun reiliusti yli puolet puolueen kansanedustajista jättää yhtaikaa puolueen, kyllähän se on puolueen hajoamista. Puolue hajosi omaan mahdottomuuteensa, eikä mikään ihme, kuten antipersux tuossa edellä jo sanoikin..
Se oli tyylipuhdas loikkaus, joka toteutettiin syystä että vaalitulos oli loikkareiden kannalta kehno!
kepulainen kysyjä = antipersux ei ihan päässyt jyvälle lyhestä ilmaisusta http://keskustelu.suomi24.fi/t/14919700/timo-soini-menee-historiaan-suurena-pettajana!#comment-90444709 Mutta kuule pikku ryssäntrolli kun sinä juuri tuossa todista tuolla vastauksellani meikäläiselle, että joku todella lukee kirjoituksiani. Heh heheh heheh hee. Eli miltä kuule tuntuu ola todella tyhmä????
Vastaus: selvennetään. Siis kukaan ei lue PS-PUOLUEEN VASTAISEKSI mitä tahansa väitteitä sen takia että joku käyttää nimimerkkiä antiperse
tai kirjoittaa soini on läski tai ps-puolue on paska tai ...
Toisinpäin esimerkki:
Tietenkin Kempele-Sipilä on narsistinen yrittäjä jolla pissa on noussut päähän, mutta vain tätä toistamalla ei häntä voi haukkua uskottavaksi
Halla-aholla on nyt oma eduskuntaryhmä, jota johtaa Meri
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-meri-sisaiset-siirrot-seis-valvonta-sisarajoille/
Tilanne on rauhoittunut
MIHIN KAAOS RAUHOITTUI. Halla-aho oli ajan tasalla ja erotutti uuvatit välittömästi PS-puolueesta https://www.suomenuutiset.fi/puoluehallitus-paatti-yksimielisesti-eduskuntaryhmasta-loikanneiden-kelpoisuus-toimia-puolueessa-lakannut/
MISTÄ KAAOKSEN VIIMEIEN PURSKAHDUS LÄHTI LIIKKEELLE. kuvaaja Mikko Vähäniitty, teos: Ne jyrää meitin, 949 ääntä
https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1200,h_800,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-9663524.jpg
Kun ilmeni, että jopa hallituskumppani Orpo uskoo Halla-ahon voittavan puheenjohtajavaalin, Soini aloitti suuren puhalluksen, suunnitelma B:n, jossa tarkoituksena oli vallata PS-puolueen puoluehallitus (suunnitelma A olisi ollut: Terho voittaa vaalit). Puoluehallituksen kokoonpano oli puoluekokouksen ydin. Sen jälkeen tarkoituksena oli erota joukolla PS-eduskuntaryhmästä ja perustaa uusi eduskuntaryhmä Uusi vaihtoehto, jolle soinistinen puoluehallitus heti myöntää PS-puoleen eduskuntaryhmän statuksen. Silloin Uuteen vaihtoehtoon siirtyneet uuvatit olisivat PS-puoleen kansanedustajia ja PS-puolueen eduskuntaryhmä -niminen entinen porukka olisi villi ryhmä ilman puoluetta. Tälle entiselle PS-puolueen eduskuntaryhmälle Soinin kontrolloima puoluehallitus voisi antaa nopeasti uhkavaatimuksen: joko liitytte Uusi vaihtoehto -ryhmään tai erotamme teidät PS-puolueen jäsenyydestä puoluehallituksen avulla
Tässä on päällekkäin kolme operaatiota, operaatio A, Terho jyrätään puheenjohtajaksi, sen kaatuessa operaatio B1 on Soinin suunnittelema Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä, josta piti tulla PS-puolueen eduskuntaryhmä, hätäoperaatio B2 oli pakon edessä tehty Sininen tulevaisuus -puolue, joka ei ole PS-puolueen eduskuntaryhmä
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg224956#msg224956
Halla-ahon äänivyöry kova paikka monille ja panettelu jatkuu
Vieläkö sinun ap pitää montakin lehtijuttua arkistoistasi massapostata että tulee tuhat täyteen tällekkin päivää? 🤣🤣
Soinin itsekkyys lienee vihdoin paljastunut koko kansalle. Houkutteli tai pakotti vielä muitakin pettämään. Vasemmistoliiton Arhinmäki petti rajusti äänestäjiään 2011 ja Soinin 2017 petos on vähintään samaa luokkaa. Mutta onneksemme on Perussuomalaiset
Persupuolueestahan ei ole jäljellä kuin nimi, pelkkä persenahka.
Sivari Hillo-aho yrittää lentää persenahkasiivillään. Puoluetoveri Putkonen osaa varoittaa menemästä tuulivoimaloiden lähelle koska google oli löytänyt hänelle tiedon jonka mukaan lepakot räjähtävät siellä.
Siinähän se vitsi että Soinin persut oli pelkkä kupla ilman sisältöä mikä puhkesi samantien kun oppositio räkytys vaihtui hallitusvastuuseen mihin Soinilla ei riittänyt osaaminen. Siinä missä Purra persut ovat mamukriittinen isänmaallinen puolue joka on saanut ja helvetisti enemmän puolueensa hankkeita läpi kuin SOini koko poliittiksen uransa aikana.
siihen ei paljoa tarvita koska soini ei saanut ensimmäistäkään persuhanketta sipilän hallituksessa läpi, ei ensimmäistäkään
Perussuomalaisilla+on+nyt+hyvät+mahdollisuudet+ponnistaa+Sipilän+hallitukseen+tyytymättömien+äänestäjien+varassa+jopa+30%+äänisaaliiseen.+Sen+jälkeen+kaikki+ovet+aukenevat!
2031 kisaa sinun kauhuksesi ap taas pääministeripuolueen asemasta. Yhden kauden jälkeen oppositiossa Lindtmanin tehdessä vihervassariensa kanssa Suomesta taas koko maailman sosiaalitoimiston mamuille.
Juudas-Soinin loikkarieväät on pian syöty loppuun. Soinistien sotahevonen Soini kera perskärpästensä eivät poliittisella rintamalla pitkälle pötki. Uuvattien "puolue" tulee olemaan pelkkä huono vitsi.
Soinin hillotolppa on tyhjentynyt ei tule mitään vaikka kuinka imisi sanoi Simon kun hyvä olo elo loppui lyhyeen Soinin tolpan juuressa. Hajaantukaa huusi Orpo, täällä ei ole enää hilloa.
On se niin järjenvastainen tilanne, että Soini lähti loikkareineen tukemaan oikeistohallitusta vasemmistolta saamiensa äänien turvin. Varmaa on, että äänestäjien keskuudessa kiukku on päällimmäinen tunne.
Arvaus: Petturi Soinia ei enää toreilla näy?
Häpeä ja petturuus lienee raskas taakka entiselle hengen miehelle.
Ei kuulemma enää tervehdi tuttujaan. Mahtaa siellä entisen populistin myssyn alla olla jo kovat lämmöt ja paineet, heh!
Timo Soini on jo mennyttä Suomen poliittisella kartalla. Uskottavuuden ja pelisilmän menetys entiselle poliitikolle on murhaakin pahempi kohtalo. Rauha Timo Soinin muistolle.
Timo Soini ei liiku enää maakunnissa. Vetiköhän vanha populisti herneen nenäänsä, hah?
Soini huijasi köyhiltä äänet, joilla sitten alkoi mättää rahaa rikkaille. Suomen historian suurin, natsihenkinen ja poliittinen petos.
Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Koskee myös äänestäjänsä pettäneitä loikkareita.
Eli siis äänestäjät jälleen äänestävät soinilaisia tulevissakin vaaleissa.
Soinilaisilla ei ole edes puoluetta. On vain muutama seteliselkärankainen ja suurisuinen loikkariluuseri. Kuinka muka olematonta puoluetta voisi äänestää?
Vaaleissa äänestetään henkilöä, etkö ole vielä koskaan äänestänyt vaaleissa.
Jos te soinistit ette saa puoluetta kasaan ja tueksenne, eduskuntapaikoista on turha haaveilla. Soini hajotti SMP:n ja yritti hajottaa Perussuomalaiset. Täytyyhän Soinilla olla jatkossakin joku puolue, jonka pyrkii hajottamaan tai josta voi edes loikata?
Olet niin informatiivinen DD. Nyt tiedetään siis että vaaleissa tarvitaan myös puolue.
Soinisteilla jo 124 kannattajakorttia kasassa? Puolue lienee koossa vuonna 2048?
Kuulemma kertoi
Ulkoministerin virka päihitti äänestäjät ja periaatteet. Poliittisen historian surkeimpia esityksiä.
Kiitos vain! Yksi tytteli kerrallaan riittää. Olen wanhan kansan miehiä.
Niinhän ne odottavat. Ovat odottaneet jo kauan??
Ennen varsinaista löhölomaansa ministerin palkalla Soini lomailee viikon Irlannissa? Sinä maksat!
Nämä ovat sitä mukavuusaluetta, jonka vuoksi Soini oli valmis hajottamaan jopa perussuomalaisen puolueen. Niin toimii narsistinen diktaattori Isä Timo.
Kuten myös tollo-aho ja senilix.
Soini synnytti persujen sisälle pettämisen kulttuurin?
TYöttömyysavustuksia eduskunnasta nostaneelta meni nyt työpaikkakin - Alfa-tv loppuu
Jotta uuden puolueen voisi nyt perustaa pitäisi kerätä kannattajakortteja - sitähän timppa ei koskaan tehnyt
Iltasanomat ja Iltalehti 20.2.2025:
IL: "Timo Soinin tyly arvio: Yksi tapaus sinetöi persujen vaalitappion - kepu menee heittämällä ohi.
IS/Timo Haapala: Kaikkosen kepu ajaa kohta persujen ohi - Trimp&Vance -nuoleskelu tuskin Purran puoluetta nostattaa.
Sekä Soini että Haapala liputtavat Keskustapuolueelle. Timo Soini halajaa Keskustapuolueen jäseneksi ja ehdokkaaksi. Timo Soinin vaalislogan "Soini ja Kepu pettävät aina" "Kyllä kansa tietää".
Toimittaja Haapalalla on lukihäiriö? Ei osaa kirjoittaa sanaa "Perussuomalaiset".
Varmasti Kaikkonen vie puoluettaan eteenpäin, onnettoman Vihervasemmistolaisen ja SOTE Saarikon jälkeen.
Isä Timo on myös legendaarinen selkäänpuukottaja. Vastaavaa tuskin Suomen politiikkaan enää koskaan tulee?
voihan sitä saavutukseksi kutsua että kepu sai saarikon jälkeen kannatukseen kaikkosen avustuksella niinkin valtaisan nousun kahdessa vuodessa aikaiseksi kuin 1.9%:n... Valtamedioiden huutaessa kuorossa jo kauan kuinka kepu tekee paluun kolmen suuren puolueen joukkoon 😁😁😁😁😁😁
Nämä ne ovat parhaita Soinia palvova sinimusta ap eli viestisi, joissa sinä jumalasi kiellät. Sensuroiden muiden viestit joissa Soinia arvostellaan sinun tavallasi. 😏