VEROPARATIISIYHTIÖN SÄHKÖNSIIRTOBISNES SUOMESSA

Ketuttaako kiskova sähkönsiirtobisnes?

Valtavista yksipuolisista hinnankorotuksista kritisoitu Caruna lantittaa liikevoitosta nihkeästi vain nimelliset 0,28 prosenttia veroa.

"Carunan omistusjärjestelyt kulkevat veroparatiisien kautta. Yhtö on saanut arveluttavaa mainetta myös aikeistaan nostaa sähkön siirtohintoja talvella 2016.

Valtio-omisteinen Fortum myi sähkön siirtoyhtiönsä Carunalle vuonna 2014. Myynnistä nousi kova aikanaan kova äläkkä."

- Lainoja on otettu Carunan hollantilaiselta emoyhtiöltä.

http://www.iltalehti.fi/talous/201707092200254205_ta.shtml
364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Seuraavaksi saamme vedensiirtomaksut, jotta vesiverkkoyhtiö voi ylläpitää vesiverkostoa. Vedestä tietenkin veloitetaan eriksaan käytön mukaan, mutta siirtomaksua sast maksaa, vaikket vettä kuluttaisikaan! Niinhän myös sähkönsiirrosta joutuu maksamaan käyttipä sähköä tai ei. Minulla esimerkiksi on välillä siirtomaksu enemmän kuin kymmenkertainen varsinaiseen sähkölaskuun verrattuna. Se sieppaa niin, että hankin aurinkokennot katolle ja irtisanon sähkösopimukseni. Pärjään ihan hyvin maa- ja aurinkolämmöllä puulämmityksen kera.

Äänestä
  • Eli siis sähkönsiirrosta ei laskutetaan vaikka sähkö ei siirretä?

    Liekö kyseessä on siis eräänlainen "sähkönsiirron valmiusmaksu,"
    itse sähkönsiirron että itse sähkön lisäksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


98765787 kirjoitti:

Ketuttaako kiskova sähkönsiirtobisnes?

Valtavista yksipuolisista hinnankorotuksista kritisoitu Caruna lantittaa liikevoitosta nihkeästi vain nimelliset 0,28 prosenttia veroa.

"Carunan omistusjärjestelyt kulkevat veroparatiisien kautta. Yhtö on saanut arveluttavaa mainetta myös aikeistaan nostaa sähkön siirtohintoja talvella 2016.

Valtio-omisteinen Fortum myi sähkön siirtoyhtiönsä Carunalle vuonna 2014. Myynnistä nousi kova aikanaan kova äläkkä."

- Lainoja on otettu Carunan hollantilaiselta emoyhtiöltä.

http://www.iltalehti.fi/talous/201707092200254205_ta.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu