Kouluttujen sotilaiden puute pullonkaula 1939-45

Frantisek

Historioitsijat ja sotatutkijat toistuvasti syyllistyvät virheeseen keskittyessään panssarivaunujen ja lentokoneiden tuotantomääriin sodankäynnin pullonkaulana. Todellisuudessa suurvalloilla tuotanto ei niinkään ollut ongelmatekijöistä suurin. Suurin ongelma oli kovin tappioiden jälkeen koulutetun uuden miehistön saaminen. Esim. puna-armeijalla oli vuoden 1943 lopussa peräti yli 10 000 panssarivaunua mutta niistä rintamkäyttöön toimintakelpoisia oli vain 2 400. Edellisen 6 kuukauden aikana puna-armeija oli menettänyt peräti 15 000 panssarivaunua ja rynnäkkötykkiä. Tuotanto melkein kattoi menetykset (ja ylitti ne selvästi alkuvuonna 1944). Mutta 4 000 - 5000 panssaria oli pidettävät poissa joukko-osastoilta koska koulutetusta miehistöstä oli pula.

Luftwaffe puolestaan murtui siihen että tappioiden jälkeen ei ollut alkuunkaan riittävästi lentotaitoista henkilöstöä. Monessa yksiköissa oli lentokoneita jopa 3 kertaa lentäjien määrän verran. Vastoin yleistä luuloa siis tuotantolukemiin ei kannata tuijottaa liikaa. Tutkimuksissa pitäisi nostaa esille sotilaskoulutuksen volyymit ja taso.

10

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minulla-ei-muuta

      Suomella oli selvästi parempi tilanne ilmasodassa Saksaan verrattuna. Suomalaiset olivat huolehtineet riittävän lentäjämäärän kouluttamista. Hävittäjälentäjiä Suomella oli selvästi enemmän kuin lentokelpoisia moderneja koneita.

      Sodassa saksalainen systeemi jossa kaikki laitettiin "ässien" varaan oli katastrofi. Liittoutuneiden rotaatiosysteemi ja massiivinen uusien lentäjien riittävä koulutus mursi Luftwaffen selkärangan. Luftwaffen lentäjät olivat melkoisia statisteja RAF:ia ja USAAF:ää vastaan varsinkin vuonna 1944. Jo edellisenä vuonna Saksa oli joutunut jo tinkimään lentokoulutuksen tasosta. Alkuvuonna 1944 Luftwaffen koulutusjärjestelmä romahti. Rintamalle lähettiin nuoria jätkiä joilla oli takanaan vain 30-50 lentotuntia ja kymmenkunta tyyppikoulutustuntia. USAAF antoi noin 300 tunnin koulutuksen ja noin 100 tuntia tyyppikoulutukseen. RAF lähes saman tasoisen.

      • Vaikka tilannetta kauhisteltiin, niin oli ehkä osittain Suomen ilmavoimille siunauksellistakin se, että hangaarit olivat täynnä kaikenlaisia vanhoja päristimiä, joilla ei tehnyt enää taistelussa mitään, mutta joita ei köyhä ja nuuka valtio ollut hennonut romuttaakaan.

        Näillä romukoneilla tulevat hävittäjä-ässät ja pommarit sitten opettelivat lentämään kunnolla ennenkuin edes näkivät mitään itseään nuorempaa kalustoa.

        Muuten, en ole mistään lukenut mitenkään vaikeasta saati katastrofaalisesta polttoainepulasta Suomen Ilmavoimissa. Oliko niin, että tiukka polttoainesäännöstely ja esimerkiksi häkäpönttöautojen käyttöönotto oikeasti oli niin tehokasta, että Saksasta ostetut polttoaineet riittivät niin pitkälle, ettei lentokoulutuksesta tarvinnut tinkiä niin radikaalisti kuin Saksassa?


      • Tilanne jatkui vielä sodan jälkeenkin. Pikkupoikana asuin Porin lentokentän vieressä ja opin tuntemaan lentokoneet ennenkuin autot. Mersu ei ollut Mercedes Benz vaan Messerschmit. Erikoisena lapsuudenmuistona voin kertoa, että lentäjien juhanusjuhlissa 1954 tai -55 (?) poltettiin juhannuskokkona vanha "heinähäkki" eli kaksitaso Stiegliz, josta oli poistettu moottori ja muut metalliosat.


    • Saksassahan oli varustautuminen ja liikekannallepano vielä aivan vaiheessa sodan alkaessa ja Stalin antoi tasoitusta teloituttamalla 30-luvun vainoissa lähes jokaisen Puna-armeijan ylemmän upseerin.

      Syvempää koulutusta ei ehditty antaa, koska miehistötappiot olivat jo muutoinkin täydennyksiä suuremmat, joka sitten johti siihen, että kummassakin armeijassa oli massoittain mistään tietämättömiä ja osaamattomia mortteja seassaan muutama todella kovia kokenut ja siten sekä onnekas että taitava vanha veteraani.

    • Sitkeä-virhetieto

      "Saksassahan oli varustautuminen ja liikekannallepano vielä aivan vaiheessa sodan alkaessa ja Stalin antoi tasoitusta teloituttamalla 30-luvun vainoissa lähes jokaisen Puna-armeijan ylemmän upseerin."

      Stalinin puhdistuksessa kyllä teloitettiin Puna-armeijan ylin päällystö suurelta osin eli noin 500 pääasiassa korkeaa upseeria.
      Non 35 000 alempaa upseeria kuitenkin vain erotettiin tai vangittiin.

      Jo keväällä 1940 noin 10 000 upseeria palautettiin palvelukseen.

      Sodan sytyttyä kutsuttiin kaikki hengissä olevat, myös leireille tuomitut.

      Puhdistus kyllä aiheutti suurta vahinkoa, mikä näkyi sodan alkuvaiheen katastrofeissa.

      • Ihmettelen sitä, että niinkin myöhään kuin helmikuussa 1942 teloitettiin 46 Neuvostoliiton valtion ja armeijan virkamiestä ja upseeria, joista 17 kenraalia tekaistuin syin ja "pelkuruudesta" l. vetäytymisestä mahdottomissa olosuhteissa.

        Stalin ilmeisesti halusi ajaa puhdistuksensa loppuun, vaikka oli jo käynnissä sota, jossa jokaista osaavaa oltaisiin kipeästi kaivattu.


    • Eyoksk

      Noh, Suomi puolestaan katsoi jo sotaan lähtiessään riittävän että ylin päällystö oli Saksan keisarillisen armeijan järjestämän pfadfinder -eli partiolaiskurssin suorittaneita.

      • Lykkäät-pötyä

        Suomen upseerikunta oli Talvisodan alkaessa kansainvälisestikin katsoen hyvin koulutettu.

        Käytännössä kaikki ylemmissä komentajatehtävissä toimivat olivat yleisesikuntaupseereita, pääosa Suomen sotakorkeakoulun käyneitä ( noin 300) , mutta joukossa myös noin 40 ulkomailla koulutettua. Korkeimmat jääkäriupseerit olivat usein juuri näitä.

        Alempi upseeristo oli Kadettikoulun käynyttä ja/tai erilaisilla puolustusvoimien ja sk-järjestön kursseilla koulutettuja.


    • helpoin_ratkaisu

      Suomella tuo ongelma oli Talvisodassa kun koulutettiin niin vähän kahdesta syystä. Vasemmistolaisille ei haluttu opettaa sotilastaitoja ja Itä- sekä Pohjois-Suomessa miesten kunto oli köyhyydestä ja huonosta ravinnosta johtuen laajalti luokattoman heikko, ei voitu ottaa armeijaan

      • Ei-ihan-noinkaan

        Vasemmistolaiset kyllä koulutettiin, mutta pääasiassa vain jalkaväen miehistöksi.

        Se on totta, että melkoinen osa asevelvollisista oli huonon ravinnon takia jopa murrosikää edeltävässä vaiheessa vielä 20-vuotiaina. Armeijan vahva muonitus teki juuri siksi usein "pojista miehiä", kun myöhästynyt murrosikä teki tulonsa.

        Lisäksi oli käsky hylätä palvelukseen astuneistakin 5-8 % säästösyistä.
        Näin jäi noin 93 000 jotenkin kelvollista miestä kouluttamatta.

        Palvelukseen kutsuttiin huhtikuuhun -40 mennessä kaikkiaan 506 000 miestä.

        Sodan päättyessä on rintamajoukkojen vahvuus tappioista huolimatta ( noin 50 000) kaikkiaan 388 000 miestä ja varuskunnissa oli yli 50 000 alokasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7101
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4884
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4175
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3443
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      719
      2231
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      267
      1650
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1445
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1364
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1286
    Aihe