Keräättekö pulloja/tölkkejä?

Hyvin helposti löytää päivässä kymmenenkin tölkkiä, vaikkei niitä edes etsi. Lenkille vain reppu tai muovipussi mukaan. Kymmenen tölkkiä per päivä on jo kuukaudessa karvan alle 50e ylimääräistä rahaa. Jos tuohon hommaan panostaisi niinkuin romanikerjäläiset tuntuvat tekevän, voisi hyvinkin tienata pari sataakin kuukaudessa.
341050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Suomessa kenenkään ei pitäisi elääkseen ja ruokaa saadakseen joutua keräämään pulloja. Kysymykseen vastaus, että ei en kerää pulloja, mutta melkein raivarin meinasin saada, kun kerrankin laskin noin viiden euron arvoisen palautuspullosäkin kaupan eteiseen hetkeksi kädestäni paskaisessa vuokralähiössä missä valitettavasti vielä asun, ja lupaa pyytämättä spuget tai pikkupojat varasti sen: jos olisivat luvan pyytäneet, olisin voinut antaakin, mutta kun ei ole lähiöpaska, on tosi vaikeaa ymmärtää sellaista "köyhyyttä", missä kaikki liikkuva omaisuus suurin piirtein katoaa ympäriltä, kun pariksi sekunniksi silmänsä sulkee. No, herrat haluaa pullojenkin keräämisen verolle: aika outoa, kun jotkut tekee ympäristönsä siistimistä vapaaehtoisena työnä. Ne tosin ei tee mitään hyvää työtä tai yhtään mitään, jotka inisee kauppojen edessä kaljarahaa tuntemattomilta.

Äänestä
  • pullorahoilla ostaa mitä vain. Ylimääräistä rahaa. Ostaa asioita tai esineitä mihin ei muuten olisi mahdollisuutta. Jos vaikka kerää pulloja 50e kk, se on jo 600e vuodessa, jolla voi tehdä vaikkapa matkan etelän lämpöön. Neljällä sadalla pääsee viikoksi etelään ja jää vielä pari saturaista käyttöönkin.

    Äänestä

Pötkis, Pötkis: "paskaisessa vuokralähiössä missä valitettavasti vielä asun".

Gradu ei siis valmistunutkaan vielä tänä keväänä eikä Suomi saanut uutta veronmaksajaa. Niisk!

Äänestä
  • Äläs nyt herjaaja. En ole tukien saaja. Jos haluaisin vaikka sulle tuntemattomalle huonot oltavat, mä olisin käynyt vitosen keskiarvolla peruskouluni ja alkanut piereskellä peräkammarin tai sossun karvanoppaelviksenä siitä pitäen kun olin kuustoista vee ja tehdä sen päälle vielä röyhkeästi liudan lapsia heti synnytysikään päästyäni, joiden vähäisistä tuista sitten inisisin kateellisena työssä käyville ja erityisesti vasemmistolaisille ja akateemisesti koulutetuille, koska itse olisin työttömänä sossun maksamalla tietokoneella ja sossun maksamassa vuokrakämpässä lukenut jussi hallanmölvökkeen vihablogia, mutta kiitä onneas, että sentään kaikki ei ole sellaisia...

    Äänestä

  • mhjfdjfhdjhrku kirjoitti:

    Äläs nyt herjaaja. En ole tukien saaja. Jos haluaisin vaikka sulle tuntemattomalle huonot oltavat, mä olisin käynyt vitosen keskiarvolla peruskouluni ja alkanut piereskellä peräkammarin tai sossun karvanoppaelviksenä siitä pitäen kun olin kuustoista vee ja tehdä sen päälle vielä röyhkeästi liudan lapsia heti synnytysikään päästyäni, joiden vähäisistä tuista sitten inisisin kateellisena työssä käyville ja erityisesti vasemmistolaisille ja akateemisesti koulutetuille, koska itse olisin työttömänä sossun maksamalla tietokoneella ja sossun maksamassa vuokrakämpässä lukenut jussi hallanmölvökkeen vihablogia, mutta kiitä onneas, että sentään kaikki ei ole sellaisia...

    Onnitteluni Pötköpölvästin paluun johdosta.

    Kahdeksan rivin pötkövirke täynnä tyhjää uhmaa.

    Äänestä

  • Piereskely tuntuu kiihottavan Pötköpölvästiä erityisesti.

    Äänestä

En tee erikseen keruuretkiä mutta liikkuessani jalan sali- ja markettikäynneillä, otan talteen jokaisen tölkin ja pullon.
Pantilliset tökin marketin palautusautomaattiin.
Pantittomat tölkit tallottuina metallinkeruupönttöön, lasipullot lasi- ja muovipullot muovijätteeseen.
En ole laskenut tuloja koska ne menevät osaksi marketin laskuani.

Äänestä

Kyllä minä kerään kohdalleni osuneet pantilliset pullot ja tölkit, sekä myös pantittomatkin. En erikseen lähde keräilemään niitä keräämällä keräämällä, mutta huoltoasemalla autoa tankatessani kurkistan kyllä roskikseen ja poimin sieltä monasti pantilliset pullot ja tölkit talteen.
Viikossa noita pantteja kertyy n. 6€ edestä ja vuodessa tulee 300€ "ilmaista" rahaa, jonka kyllä ilmoitan veroilmoituksessa.
Pantittomia tölkkejä olen keräänyt muuten ja eräs kaveri tuo niitä lisäksi minulle. Niille on minulla muuta käyttöä ja niilläkin tienaa aika mukavasti. Huonot pantittomat tölkit puristan pienellä klapikoneella pieneksi paaliksi, joka menee sulatukseen.
Joskus pikkupoikana me kerättiin serkkupojan kanssa keväisin pantillisia pulloja, silloin ei vielä ollut tölkkejä. Niillä tienasi ihan hyvin taskurahaa ja siitä se varmaan jäi, että vieläkin kerään kohdalle osuneet pantit talteen. Jossain vaiheessa ostin joululahjat noista panteista saaduilla rahoilla, mutta nyt ne menee minullakin nimim. roletaarin lailla päivittäiseen kulutukseen. Tosin en sotke niitä sellaisiin ostoksiin, joista saan plussaa tai bonusta, koska panttikuitilla vähentää niiden osuutta kauppalaskussa. En myöskään ammatinharjoittajana maksa niillä mitään ammattiin liittyvää ostosta, koska häviän arvonlisäverotuksessa. Usein otankin panttit käteisenä rahana kaupan kassalta.
Kyllä noilla panteillakin ihan tienaa, jos niitä lähtee keräämään. Eräs kaverini kerää viikonloppuisin hyväksi havaitsemistaan paikoista pantilliset pullot ja tölkit nuorison jäljiltä. Alkuviikosta hän palauttaa aina n. 700 panttia, rahassa se tekee 110-130€. Talvi on hänelläkin hiljaisempaa aikaa, mutta useamman tuhat euroa hänelle tulee niistä panteista rahaa vuodessa.

Äänestä

Pikkupoikana 70 luvun alussa keräsimme pulloja(lasisia) isot kuormat mm.yleisotapahtumista ,puistoista ,kaduilta,10penniä kpl,Alkonpulloista piti irroittaa tongeilla metallinen sinettipanta ja pullot laski myyjä,ei ollut automaatteja,
Kuparia,alumiinia haalittiin myös paljon, jota kuskasimme polkupyörn perässä olevilla kärryillä teollisuusalueilla sijaitseviin liikkeisiin myyntiin.

Näillä ja kymmenillä muilla tavoin,saimme hiluja taskun pohjalle erilaisiin harrasteisiin.

Äänestä
  • Taidat trollata, sillä 70-luvun alussa limu ja olut pulloista sai 30penniä. Olen nimittäin eräänkin pullon kerännyt aikoinaan fillarilla tienvarsia kierrellen. Alkon pulloja me ei kerätty, kun lähin Alko oli niin kaukana, ettei kannattanut lähteä ajelemaan sinne niiden pullojen kanssa.

    Äänestä

Nuorena keräsin juu taskurahaa ja vaikka vieläkin saan vain taskurahaa en viitsi vaivautua vaan jätän uusille keräijöille.

Äänestä

Löysin 40 centin edestä tässä kuussa. Mahdotonta edes aamuöisin keräten saada 50 euroa, nykyään kaikki ulkona juovat noukkivat talteen tölkit.
Omat kannattaa viedä.

Äänestä
  • Kyllä niitä pantillisia pulloja ja tölkkejä löytyy, kun tietää paikat. Iso liikenneasema, parikymmentä roskista, suurin osa pieniä muovipulloja ja pantti 0,20€, kerää hetkessä melkoisen lastin. Tässä lähellä kolme isoa liikenneasemaa, iltalenkki otsavalolla tuottaa varmasti.

    Äänestä

En yleensä koska ajattelen että joku tarvii sitä panttia eli rahaa enemmän kuin minä. On mukava ajatella että sen pullon noukki joku joka sitä tarvii hätäänsä.

Äänestä

Reppu täynnä tölkkejä ja lidliin. Saa vielä rahaakin. Tosi on.

Äänestä
  • Mitäs kuuluu uuno..erakolle? Onko maalta mökki löytynyt? Ilmeisesti Lidl ei kovin kaukana sijaitse!?

    Äänestä

  • uusiotyötön kirjoitti:

    Mitäs kuuluu uuno..erakolle? Onko maalta mökki löytynyt? Ilmeisesti Lidl ei kovin kaukana sijaitse!?

    Ei ole. Valitettavasti. Joo kun köyhyyysmoodi jäi päälle niin vinkkejä on että.. kannattaa kerätä niitä tölkkejä ja käydä liiterissä. Itsellä ainakin jäi rahaa tai siis sai kassalta.

    Äänestä

Suomes syntyy paljon sekajätettä?
Mikseivät pistä pantti maksuu joka rasiaan / purnukkaan Asiakas vois sitten kiikuttaa roskapussin sekajätteenä roskikseen jos ei viitsi erotella "roskii" joku joka viihtii erottelee ja tienaa roskapussin "sisällöllä" 1€? 5€? panttihan vois "roskista" olla vaikka kuinka suuri?

Äänestä
  • Onhan tuo systeemi tavallaan jo nytkin, mutta isommassa mitassa. Metallia ostetaan romuna ja pienistäkin eristä saa rahaa. Muoviakin kierrätetään, pitää vaan olla isompi määrä. Meillä lapset olleet mukana yhden kerhon kautta metallin ja muovinkeräyksessä, niistä kertyy kerholle mukavasti rahaa ja lapset pääsee retkille niillä rahoilla.

    Äänestä

En kerää kun nakkelen pulloja ja tölkkejä maahan että vähävaraiset saavat ne, tulee hyvä mieli. Tätä vois harrastaa jokainen sydämen omistava ihminen.

1Äänestä
  • No koko törkymöykky olet! Saunan taakse joutaisit...

    Äänestä

Tänään vein repullisen ja muovikassillisen tölkkejä pulloja ja Lidliin. Sain jopa 5 senttii takas. Jes. sitten menin pikkurahoilla honkkariin ostoksille. Matkaonkivapa 5 metrii ja deodo. Tuli lenkki ja ostokset tehtyy. Kyllä näinkin on ihan mukavaa. Vielä kun naisseuraa löytys niin jeba.

Äänestä

Yritäpä vaan kerätä kun noi hemskutin kerjäläiset vie kaiken!!! Kerjäämisen kielto lakiin niin häipyvät maasta.
Keräilen kun tulee vastaan ja joskus jos akuuttihätä niin käyn kaupungilla tunnin kierroksen.
Kaikki tapahtuma ajat keräilen kanssa todella ahkerasti. Viimeks parista tunnista tuli 46 e :). Sen mukaan lähden tapahtumiin keräämään miten oma vointi jaksaa. On noita vaikeita fyysisiä sairauksia ja paikat aika paskana.

Äänestä
  • Niin, kyllä noilla pantillisilla pulloilla ja tölkeillä aina ruokarahat saa, jos oikein tiukkaa on. Ei ole tarvis kummoista kierrosta tehdä, kun on rahat viikon ruokiin.
    Tuossa muutaman tölkin ja pullon palautus kuitti 3,35€ http://aijaa.com/R5Xgol
    Tuolla saa esim.
    -10kpl rasian kanamunia tarjouksesta 0,79€
    -400g rasian margariinia 0,79€
    -3 x 400g makaronia á 0,12€ yht. 0,36€
    -400g sikanauta jauhelihaa tarjouksesta 1€
    -500g kaurahiutaleita 0,39€ (tuosta saa n. 16 lautasellista kaurapuuroa!!)
    Em. ostokset yhteensä 3,33€

    Äänestä

  • Olisit laittanut kuitin ostoksista mitkä ostanut eikä noin poimimalla, mistä kaupasta saa jauhelihan 400g ni 1 eurolla ni kyllä sen hinta on melkein 2 eur rasia. Toi margariini ei varmaan sovellu paistamiseen ja veikkaan että kuin taikinaa.

    Äänestä

  • olisitlaittanut kirjoitti:

    Olisit laittanut kuitin ostoksista mitkä ostanut eikä noin poimimalla, mistä kaupasta saa jauhelihan 400g ni 1 eurolla ni kyllä sen hinta on melkein 2 eur rasia. Toi margariini ei varmaan sovellu paistamiseen ja veikkaan että kuin taikinaa.

    Monestakin+kaupasta+saa+400g+sikanauta+jauhelihaa+tarjouksessa+1€,+suoraan+tarjouksena+(mm.+K-citymarket)++tai+-50%+lapulla+(mm.+Sale+"köyhien+parituntinen").+++Margariini+on+ihan+tavallista+leivälle+levitettävää,+jonka+voi+ostaa+useammastakin+kaupasta+0,79€++(-50%+tarjouksessa+0,40€!!).

    Äänestä

Jauhelihan paistoon ei tarvi rasvaa. Jauheliha on halvimmillaan vajaa 2 euroa 400g paketti, normaalihintainen. Siitä riittää yhdelle ihmiselle parin päivän ruuaksi hyvin. Se on hyvää perusruokaa ja siitä saa proteiinia. Ei pelkällä nuudelilla elä.

Äänestä

En osta enään sellaista margariiniä mikä vaan soveltuu leivälle kun itse leivon esim, sämpylöitä ja kun teen jauhelihakastikkeen niin laitan vähän margariiniä sekaan ja ripottelen jauhot sekaan. Ei kaikki noin mene että saa tarjouksesta kanamunia 0.79 cent ni tuleppa näyttään mistä kaupasta.

Äänestä
  • Kananmunia on tämän tästä tarjouksessa 0,79€/ 10kpl rasia suurella myymäläketjulla, varmaan mainos tulee kotiisi kerran viikossa. Tuossa kopio kuitista 07.07.2017 http://aijaa.com/dhqBUg
    Ja ihan aitoa voita saa myös monasti tarjouksesta 1€:lla 500g paketti

    Äänestä

  • keräänpantteja kirjoitti:

    Kananmunia on tämän tästä tarjouksessa 0,79€/ 10kpl rasia suurella myymäläketjulla, varmaan mainos tulee kotiisi kerran viikossa. Tuossa kopio kuitista 07.07.2017 http://aijaa.com/dhqBUg
    Ja ihan aitoa voita saa myös monasti tarjouksesta 1€:lla 500g paketti

    Olen vuosia seurannut voin hintaa. Sitä saa nykyään halvimmillaan 1,95 euroa per paketti.

    Missä voita myydään eurolla paketti ja vielä monasti?

    Äänestä

vein kotonani kertyneet vichy pullot kauppaan ja sain 4,80€ Voita olen kyllä Prismasta toisinaan ostanut 1.99€ ja kanamunia noin euron hintaan ,ehkä vähän ylikin. Enpä ole törmännyt missään euron voihin tai 0,79 senttiä maksaviin kananmuniin... Olen keskittänyt kaikki ostokset Prismaan koska se on meikäläisen lähikauppa joten aivan samantekevää mitä kanamunat maksaa. Saanhan joka kuukausi bonuksia.

Äänestä
  • Kannattaisi käydä varmaan muissakin kaupoissa tai ainakin seurata hintoja. Olen itsekin asiakasomistaja S-ryhmään, mutta ei ole mitään järkeä ostaa sokeasti sieltä valmiiksi ylihintaisia tuotteita, Mikään bonus ei niitä korvaa, jos lähtöhinta on jo pielessä.
    Nuo kanamunat on tosiaan lähes aina tuossa 0,79€/10 kpl rasia tarjouksessa ja normaalisti kalleimmillaankin 1€ hintaisia, kuten linkittämästäni kuitista ilmenee. Monasti kanamunat on myös trukinlavoittain tarjouksessa 0,10€/10 kpl rasia, tuossa ottamani kuva joitakin aikoja sitten http://aijaa.com/0f3boC
    Voita on monasti tarjouksessa täällä jopa S-marketissa tuohon 1€ hintaan 500g paketti! Meillä ei taida juuri nytkään olla kylmiössä tuota 1€ kalliimpaa voipakettia.

    Äänestä

Höpö höpö että jonkun kananmunarasian hinta nyt jotenkin ratkaiseva, kyllä se nyt niin on että margariini 1eur mikä soveltuu leivontaan. Kananmunat samoin n, 1eur rasia ja jauheliha 2eur rasia.

Äänestä

Vähän kylläkin katsoa mitä ostaa ja yks on toi joku halpa margariini, sillä ei tee helvettiäkään kun ei sovellu paistamiseen tai leivontaan hitto ja on niinkuin jotain taikinaa. Ostakaa vaan paskoja tuotteita kun saa halvalla.
Tehotuotettuja kananmunia ja millähän rehulla ruokittu hyh hyh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MinäOlenAlkanutKeräämään kirjoitti:

Hyvin helposti löytää päivässä kymmenenkin tölkkiä, vaikkei niitä edes etsi. Lenkille vain reppu tai muovipussi mukaan. Kymmenen tölkkiä per päivä on jo kuukaudessa karvan alle 50e ylimääräistä rahaa. Jos tuohon hommaan panostaisi niinkuin romanikerjäläiset tuntuvat tekevän, voisi hyvinkin tienata pari sataakin kuukaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu