Kuka perii

Testamentin

Kuka perii naisen jonka puoliso on kuollut aikaisemmin. Pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia. Mutta ensiksi kuolleella oli lapsi. Periikö naisen sisaret, kun vanhemmat ovat jo kuolleet. Vai periikö ensiksi kuolleen puolison lapsi? Miten menee ilman testamenttia? Kiitos avusta.
Sopiva aihe miettiä näin sateisena kesänä.

31

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2323

      Sisarukset perivät (ja kuolleen sisaruksen lapset hänen sijastaan), mutta mitä, siihen vaikuttaa mm. oliko puolisoilla avioehto ja minkälainen, onko puolisoitten välillä tehty ositus taikka omaisuuksien erottelu, onko mahdollinen tasinko maksettu, onko lesken hallussa omaisuutta, johon hänellä on vain hallinta-, ei omistusoikeutta.

    • 246810

      Jos leski ei ole aikanaan vaatinut ositusta toimitettavaksi, saattaa tosiaan iso osa hänen omaisuudestaan mennä nyt miehen lapselle, eikä omille sukulaisille. Jos vaikka miehen varat olivat 50.000 ja lesken 950.000, niin sisarukset saavatkin vain 500.000 ja miehen lapsi saa avio oikeuden nojalla 450.000.

    • Pähk

      Paitsi jos on avioehto niin tilanne on toinen.

    • pössö

      Otto-lapsi perisi kaikki.Kumma juttu avioliitto kyllä kelpaa,mutta puolison lapsi jätettäisiin
      rannalle.

      • Etttvå

        Jäisikö rannalle, jos miehen puoli, tarkoittaa ilmeisesti lasta perii puolet? Vai kenelle se miehen puolella menisi?


      • IIkkiikkiikki
        Etttvå kirjoitti:

        Jäisikö rannalle, jos miehen puoli, tarkoittaa ilmeisesti lasta perii puolet? Vai kenelle se miehen puolella menisi?

        Otto lapsi olisi yhteinen,eli perisi kaiken.(Olisi yhden vertainen muiden perijöiden kanssa)
        Yksin huoltajat rakastuvat ja jättävät lapsensa ilman perintö-turvaa.
        Voi lapsi myös hakea Otto isää itselleen samassa avioliitossa jäisi isä ja äiti
        puolet pois.


    • ftyuftyu
    • Mietinminäkin

      Jos ei ole avioehtoa perintö menee fifty fifty miehen lapselle ja naisen sukulaisille.
      Jos on ollut avioehto niin kaikki menee naisen sisaruksille.
      Näin asia taitaa olla.

      • fgrzgfzd

        Elä selitä omiasi!
        Vaan lue edellisestä linkinstä kaikki...


      • Mietinminäkin

        Edellisessä linkissä ei ole tilannetta missä puolisoilla on avioehto. Elikkä jos on avioehto miehen puoli ei peri mitään.


      • Hjlllij
        Mietinminäkin kirjoitti:

        Edellisessä linkissä ei ole tilannetta missä puolisoilla on avioehto. Elikkä jos on avioehto miehen puoli ei peri mitään.

        Avioehto ei paina testamentin rinnalla mitään.
        Vaan testamentti on aina vahvempi juridisesti....

        Avioehdolla haetaan vain! Puolisoiden kesken koskevat jaot ja koskemattomuudet.

        Että tuosta on turha keskustella.
        Kun satun tietämään asian.....


      • Vierasta-ei-peri

        Miksi ihmeessä miehen lapsi perisi tältä naiselta yhtään mitään??? Miehen lapsi on perinyt isänsä aikanaan. Vaikka miehen vaimolla olisi ollut osaan miehen omaisuudesta hallintaoikeus (kuten miehen osuuteen yhteisestä kodista), niin sen omistusoikeus joka tapauksessa on siirtynyt miehen lapselle.

        Ei hän nyt enää mitään peri kun henkilö, jolle hän ei ole minkäänlaista sukua, kuolee! Eikä tähän avioehtokaan vaikuta mitenkään.

        Se on sitten eri asia jos nainen olisi tehnyt testamentin miehensä tyttären hyväksi, mutta aloituksen mukaan testamenttia ei ole.


      • Mitenihmees

        Jos ei ole ollut avioehtoa, niin kaikki menee puoliksi. Naisen ja miehen varat lasketaan yhteen ja se menee puoliksi. Vai eikö se päde enää, kun nainen kuolee? Jos olisi avioeehto niin silloin ei lasketa yhteen eikä miehen puoli peri mitään. Niin sen käsitän. Sekavaa.


      • Onnibonni

        Juu, jos ei ole avioehtoa, niin kaikki menee puoliksi, eli miehen poika perii miehen puolikkaan ja naisen sisarukset perivät naisen puolikkaan.
        Mutta, jos ositus on jo tehty, eli miehen ja naisen omaisuus on jo "puolitettu" ja jaettu kummallekin, niin miehen lapsi ei enää peri mitään uutta (hänen isänsä puolikas on jo entisestään isän kuolinpesässä) ja naisen sisarukset perivät kaiken.

        Jos miehellä ja naisella oli avioehto, tämä tarkoittanee sitä, että miehen lapsi perii sen minkä mies omisti ja naisen sisaret sen minkä nainen omisti. Moni ei ehkä tajua tai hahmota, että naimisiin meneminen ei vaikuta asioiden omistamiseen ollenkaan - aviopuolisot omistavat omat asiansa ihan niinkuin he olisivat vielä sinkkuja.
        Joskus aviopuolisot tekevät avioehtoja joiden mukaan vain jotkut asiat ovat avio-oikeuden ulkopuolella. Sillon tämän asian perilliset perivät sen, ja loput aviopuolisoiden omaisuudesta puolitetaan.


      • LW-

        Se, mitä omaisuutta kunkin perinnönjättäjän perillisille tulee, määrittyy tosiaan omaisuuden osituksessa. Leskenä kuolleen henkilön perilliset voivat joutua maksamaan tasinkoa ensin kuolleen puolison perillisille. Ei se ensin kuolleen puolison lapsi siis perikään tuota kuolleen vanhempansa leskeä, vaan kaikki omaisuus tulee hänelle perintönä hänen oman vanhempansa jälkeen. Omaisuutta vain saattaa tulla sille oman vanhemman kuolinpesälle lisää lesken kuollessa, jos leski ei ole aikanaan ositusta toimituttanut.


      • strhrh
        LW- kirjoitti:

        Se, mitä omaisuutta kunkin perinnönjättäjän perillisille tulee, määrittyy tosiaan omaisuuden osituksessa. Leskenä kuolleen henkilön perilliset voivat joutua maksamaan tasinkoa ensin kuolleen puolison perillisille. Ei se ensin kuolleen puolison lapsi siis perikään tuota kuolleen vanhempansa leskeä, vaan kaikki omaisuus tulee hänelle perintönä hänen oman vanhempansa jälkeen. Omaisuutta vain saattaa tulla sille oman vanhemman kuolinpesälle lisää lesken kuollessa, jos leski ei ole aikanaan ositusta toimituttanut.

        Perii.
        Mutta tois-sijaisena vainajan puolisosta.
        Sitten on eri asia.
        Jos he olisi olleet avopuolisoita?
        Silloin olisi ollu vainajan lapsi ens-sijaisena perijänä. Avopuoliso olisi saanut vain sen laki-osuuden mitä laki sallii avopuolisoiden perinnöissä...


      • Eitestamenttia
        Hjlllij kirjoitti:

        Avioehto ei paina testamentin rinnalla mitään.
        Vaan testamentti on aina vahvempi juridisesti....

        Avioehdolla haetaan vain! Puolisoiden kesken koskevat jaot ja koskemattomuudet.

        Että tuosta on turha keskustella.
        Kun satun tietämään asian.....

        Mitä tekin jauhatte testamentista ja avioehdosta, aloittaja kertoo ettei testamenttia ole eikä hän avioehdostakaan kerro!


      • 00530
        strhrh kirjoitti:

        Perii.
        Mutta tois-sijaisena vainajan puolisosta.
        Sitten on eri asia.
        Jos he olisi olleet avopuolisoita?
        Silloin olisi ollu vainajan lapsi ens-sijaisena perijänä. Avopuoliso olisi saanut vain sen laki-osuuden mitä laki sallii avopuolisoiden perinnöissä...

        Olet väärässä. Ensiksi kuolleen puolison lapsi perii vanhempansa siitä riippumatta, onko liitto avio- vai avoliitto. Ensiksi kuolleen lapsi siten EI ole vanhempansa toissijainen, vaan ensisijainen perillinen.

        Ko. lapsi perii vain oman vanhempansa (isänsä), ei äitipuoltaan. Mutta jos puolisoiden välillä ositus on toimittamatta, hän voi olla saamassa tasinkoa äitipuoleltaan. Tasinko ei ole perintöä.


      • LW-

        Kyllä tuo kuolinpesien välisessä osituksessa ensin kuolleen puolison lapsille tuleva omaisuus on perintöä. Mutta he saavat omaisuuden perintönä omalta vanhemmaltaan eivätkä leskeltä. Ja tuosta saannosta maksetaan myös perintövero.


      • 00530
        LW- kirjoitti:

        Kyllä tuo kuolinpesien välisessä osituksessa ensin kuolleen puolison lapsille tuleva omaisuus on perintöä. Mutta he saavat omaisuuden perintönä omalta vanhemmaltaan eivätkä leskeltä. Ja tuosta saannosta maksetaan myös perintövero.

        Tasinko ei ole perintöä, kuten kirjoitin. Tasinko perustuu avioliittolain, ei perintökaaren säännöksiin. Toki tämä ensiksi kuolleen kuolinpesälle tuleva tasinko ensiksi kuolleelta perityy perintökaaren säännösten mukaan hänen perillisilleen, kuten myös kirjoitin.


      • LW-
        00530 kirjoitti:

        Tasinko ei ole perintöä, kuten kirjoitin. Tasinko perustuu avioliittolain, ei perintökaaren säännöksiin. Toki tämä ensiksi kuolleen kuolinpesälle tuleva tasinko ensiksi kuolleelta perityy perintökaaren säännösten mukaan hänen perillisilleen, kuten myös kirjoitin.

        En nyt oikein ymmärrä, mitä yrität selittää. Ensin kuolleen puolison lapsi saa nuo varat perintönä ja maksaa niistä perintöveron, vaikka ne sieltä lesken puolelta avio-oikeuden perusteella luovutetaankin. Ensin kuolleen jäämistö määrittyy osituksessa. Toisinaan perintö samalta henkilöltä voi tulla kahdessa osassa eli ensimmäinen osa tulee heti ensimmöisen puolison kuollessa ja loput vasta lesken kuollessa.


      • Hggjll
        Eitestamenttia kirjoitti:

        Mitä tekin jauhatte testamentista ja avioehdosta, aloittaja kertoo ettei testamenttia ole eikä hän avioehdostakaan kerro!

        Avioehto menee silloinkin toiseksi.avioliitossa oleva puoliso on ensisijainen silloinkin perinnän puolella.
        Avioehdolla voiaan turvata vain vainajan itse hankitut omaisuudet.
        Ei yhteisesti hankittuja.


      • 00530
        LW- kirjoitti:

        En nyt oikein ymmärrä, mitä yrität selittää. Ensin kuolleen puolison lapsi saa nuo varat perintönä ja maksaa niistä perintöveron, vaikka ne sieltä lesken puolelta avio-oikeuden perusteella luovutetaankin. Ensin kuolleen jäämistö määrittyy osituksessa. Toisinaan perintö samalta henkilöltä voi tulla kahdessa osassa eli ensimmäinen osa tulee heti ensimmöisen puolison kuollessa ja loput vasta lesken kuollessa.

        Missähän lienee vika, jos et ymmärrä?

        Ensiksi kuolleen lapsi saa nuo varat perintönä nimenomaan omalta vanhemmaltaan, kuten olen kertonut: "Ensiksi kuolleen puolison =>lapsi perii vanhempansa<= siitä riippumatta, onko liitto avio- vai avoliitto. Ensiksi kuolleen lapsi siten EI ole vanhempansa toissijainen, vaan ensisijainen perillinen. Ko. lapsi perii vain oman vanhempansa (isänsä), ei äitipuoltaan."

        Se, mitä tuo lapsi osituksessa saa äitipuoleltaan (tämän kuolinpesältä), on tasinko isän kuolinpesälle. "Mutta jos puolisoiden välillä ositus on toimittamatta, hän voi [kuolinpesän osakkaana] olla saamassa tasinkoa äitipuoleltaan. Tasinko ei ole perintöä." Jos kuolinpesässä on vain yksi osakas, mainittu lapsi, tuo pesälle tullut tasinko lankeaa lapselle isän perintönä. Se on siis lapselle perintöä, ei tasinkoa. Juuri siten kuin olen kertonut.

        Mikähän tässä on sinulle niin vaikeaa ymmärtää? Koeta pinnistää!


    • Tgs

      Testamentilla voi kuitenkin vaikuttaa asiaan, jos haluaa.

      • LW-

        Testamentilla ei voi vaikuttaa ositukseen. Ensin toimitetaan ositus ja sen jälkeen jaetaan kummankin perittävän jäämistö lain tai testamentin mukaisesti.


      • Avioeh

        Jos kuitenkin olisi avioehto niin ositusta ei tarvitse tehdä. Niin sen näen.


      • LW-

        Riippuu avioehdon sisällöstä. Jos kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, on omaisuuden osituksen sijasta toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu. Se tehdään samassa määrämuodossa kuin ositus (kirjallisesti ja kaksi todistajaa, samoin kuin perinnönjako).

        Avioehtosopimuksellahan on voitu poissulkea avio-oikeus vain tietyn omaisuuden osalta. Tällöin on toimitettava sekä ositus ettö omaisuuden erottelu.


    • Eiehtoja

      Miksi sivulla joka toinen vähintään jauhaa testamentista ja/tai avioehdosta, vaikka aloittaja kertoo ettei testamenttia ole? Eikä hän mistään avioehdostakaan mainitse!

      • OttolapsikinMukana

        Myös ottolapsesta puhuttiin, vaikkei sellaistakaan kerrrottu olevan.

        Välillähän nämä keskustelut rönsyilevät, mutta ihan hyvä, kun jotkut jaksavat jakaa oikeaakin tietoa.


    • Janäinkin

      Ainakin selvisi se, etteivät miehen , naisen tai heidän yhteiset lapset ole samassa asemassa ilman testamenttia. Tämä kannattaisi uusperheiden muistaa.

    • Hyväpäiv

      Summa summarum. Perikö naisen sukulaiset naisen? Vai poika? Vai sekä, että? Miksi tämäkin asia on näin moninmutkainen. Lasten asema ainakin kannattaa turvata testamentilla mutta miksi avioliitto ei takaa tasavertaisia oikeuksia kaikille automaattisesti jääkin auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      239
      4733
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      80
      2275
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      114
      1439
    4. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      316
      897
    5. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      270
      819
    6. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      71
      813
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      112
      736
    8. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      38
      696
    9. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      32
      682
    10. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      67
      652
    Aihe