Uskovien kaste

on oikea ja näitä Raamatun esimerkkejä on paljon ja tässä yksi.
Apostolien teot: 18:8 Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin.
Vain ne jotka uskoivat kastettiin.

212

1482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PohdiskelinVähän

      Se oli todellakin apostolinen käytäntö.
      Jotkut väittävät, että ns. perhekuntakasteissa olivat lapsetkin mukana.
      Kuitenkin pitää huomata pari asiaa. Perhekunnaksi käännettään kreikan sana oikos, joka tarkoittaa varsinaisesti taloa. Se voidaan kääntää vaikkapa huonekunnaksi.
      Esim. 1. Tim 3:12 erottelee oikoksen ja lapset: "lapsensa (teknov) ja kotinsa (oikos) hyvin hallitseva". (1992: ... on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään.)

      Eli lapset eivät automaattisesti kuulu oikokseen.
      Kuten aloitus osoittaa: uskovat kastetaan.
      Oletko huomioinut nämä, Sepeliittus?

    • Sepeliittus

      Kun kerran kysyt, niin puutun sitten tähän.
      Ei ole merkitystä sillä halutaanko ymmärtää perhekunta vai huonekunta. Ainakaan perhettä pienemmästä kokoonpanosta ei ole puhe. Asiaan ei tätä kautta tule uutta.
      Siinä esittämäsi pilkkomistekniikka ei anna aihetta mihinkään.

      Liioin ei ole siitä kysymys, etteikö evankeliumi levinnyt muutoinkin kuin perhekunnittsain - kyllä myös yksittäin ja ehkä joukoittain.

      Edelleen... kaikelle seuraavalle tekstilleni on lähtökohta apostolien käsitys että kasteessa uudestisynnytään.

      Katson että apostolit eivät pitäneet muuta mahdollisena. Poikkeukset vahvistavat HEIDÄN käsityksensä, poikkeukset : Pietari käski kastaa kun Korneliuksen luona ihmisiä sai jo Pyhän Hengen. Paavalin Efesossa tapaamat ihmiset, Jeesus-uskolle myötämieliset, eivät saaneetkaan kasteessa Pyhää Henkeä. Paavalin täytyi ihmetellä tilannetta ja jatkaa kätten päälle panon kautta.

      Esimerkiksi purppuranmyyjä Lyydia oli" kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu..."
      Apostolien käsitys perhekuntaisesta kääntymisestä tulee esiin myös seuraavissa etukäteen lausutuissa kohdissa:
      ...."hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi"
      "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

      Lupaukset ovat tietenkin tarkoitettu kohteillensa mutta ovat myös yleisperiaate apostolien toiminnassa. Eivät mitään tapauskohtaista ennalta tietämistä.

      Miten muuten apostolit heidän käsityksellään olisivat toimineet. Jättäneet muun väen sikseen - ja kristityssä perheessä vauvasta alkaen uskoon kasvaneen kohdalla ei koskaan tulekaan tarvetta kastaa.

      Sitä käsitystä ja käytäntöä apostoleilla ei ollut mitä nykyisin esiintyy kristikunnassa, että ensin uudestisynnytään uskoon eikä juuri koskaan siinä vaiheessa kastamisesta puhuta mitään. Myöhempi kaste ei olisikaan uudessa Testamentissa esiintyvä kaste uskoon ja uudestisyntymään.

      Arkitodellisuudessa esiintyy sitä, että kristityssä perheessä odotetaan ja toivotaan lasten kohdalla vaihetta, että he tulisivat uskoon.
      Etten yleistäisi, ei aivan kaikissa perheissä, on niitä uskossaan luottavaisiakin, jotka lähtevät siitä, että alun alkaen saa lapsi kasvaa uskoon ja tunnustaa uskonsa.

      Apostolien perhekuntakäsitys on jälkimmäinen ja eräs periaate ihmisen syntisyydestä on seuraava.

      Se on synti (synti on siinä), kun ei usko Jeesukseen. Ei palvele Herraa.
      Vauva voi olla uudestisyntynyt uskova. Uskossaan omalla tasollaan, mutta on luottavainen, tasollaan tietoinen ja tekee havaintoja enemmän kuin oletammekaan.

      Peruste on sille miksi apostolit perhekuntien kohdalla toimivat niin kuin toimivat. Noissa perheissä palvellaan uskossa Herra.

      Tuossa valossa kuulostaa jo hassulta se käsitys, että vasta ymmärtävässä iässä lapsi alkaa tehdä syntiä ja siihenhän liittyy ajatus että lapsella (tai varttuneellakin) on vaihe, ajallisesti lyhyt tai pitkä, jolloin hän on elää syntisenä vailla uskoa ja hänen täytyy tehdä parannus ja tulla uskoon.

      Sellaista tosin todellisuudessa on enimmäkseen, mutta tässä on kysymys apostolien käsityksistä ja käytännöstä kastaa koko perhekunta kun perheessä aletaan palvella Herraa. Isäntä kääntyy ensin.

      Sitä on hyvän omantunnon liitto eli syyllisyydestä vapautuminen uskossa Jeesukseen. Sitä on se hyvän omantunnon pyytäminen, minkä vauvakin voi 'tehdä'. Elää anteeksiantamuksessa Jeesuksen sovitustyön ansiosta, armosta uskon kautta.
      Tuo liitto tarkoittaa seuraavaa:
      Jos me valkeudessa vaellamme , Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
      Ja.
      Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

      Mitä oikein tarkoittaakaan että lapsi jonakin päivänä on "ymmärtäväisten" kirjoissa kun varttuneemmatkaan eivät sitä aina ole?

      Joku voi apostolista käytäntöä ihmetellä omien kokemustensa perusteella.
      Uskoon tultuaan ja toisten ohjaamana tietyllä ja tuodulla tavalla tekstejä tulkiten haluaa sitten itsekin jotakin tehdä, pistää paremmaksi.

      Joku toinen voi kasteelle antaa ehdottoman merkityksen, UT:n kirjoitusten perusteella. Pitää kastaa, muuten ei uudestisynny.

      Omalta kohdaltaan päätyy sitten toteuttamaan mitä päätyy, aiheeseen liittyvän teologian ja kirkkohistorian tunteminen ja tunnustaminen on rehellisyyden alku.

      Muuten kyllä tiedän että uskossa Jeesukseen on voima ja oikeus päästä Jumalan lapseksi, se on uudestisyntyä, eikä siihen perustukseen muuta tarvita.
      Sitten elämä menee niin että joka päivä otetaan risti ja seurataan uskon luottamuksessa Herraa.

      • PohdiskelinVähän

        Mökkeillessä ei tahdo jääda aikaan tällaiseen hyväänkään keskusteluun. Palaan asiaan myöhemmin.
        Totean vain, että tähän ainakin tulen tarttumaan:
        "kaikelle seuraavalle tekstilleni on lähtökohta apostolien käsitys että kasteessa uudestisynnytään."
        Apostolit liittävät uudestisyntymisen Jumalan sanaan, uskoon ja Jeesuksen vastaanottamiseen. Tekstit voin paremmalla ajalla hakea. Niissä ei mainita kastetta. Joh. 3:5 liittää kyllä uudestisyntymisen veteen. Tekstikontekstissa on kaste, mutta myös vesi, jota juodaan, joka ei siis viittaa kasteeseen. Jos vesi viittaa kasteeseen, niin pitää kysyä viittaako se myös imeväiskasteeseen vai ainoastaan ns. uskovien kasteeseen, jota silloin harjoitettiin.

        Palaan asiaan myöhemmin, jos Herra suo.

      • Eenokki12
        PohdiskelinVähän kirjoitti:

        Parempi olisi jos herrasi veisi mennessään sinut ahdin valtakuntaan.

      • kasteenvaikutustako
        Eenokki12 kirjoitti:

        Parempi olisi jos herrasi veisi mennessään sinut ahdin valtakuntaan.

        Siinä taas hyvä esimerkki kristillisestä rakkaudesta.

      • eivoikäsittää
        kasteenvaikutustako kirjoitti:

        Siinä taas hyvä esimerkki kristillisestä rakkaudesta.

        Ahaa, tuo on siis inttäjäeksyttäjän mielestä kristillistä rakkautta. Kertonee hänen maailmankuvastaan paljon

      • eitodellakaan
        eivoikäsittää kirjoitti:

        Ahaa, tuo on siis inttäjäeksyttäjän mielestä kristillistä rakkautta. Kertonee hänen maailmankuvastaan paljon

        Niin, sellainen on eenokin maailmankuva.
        Ja tuossa oli oikea kuva Eenokin käsitys kristillisestä rakkaudesta.

      • eivoikäsittää
        eitodellakaan kirjoitti:

        Niin, sellainen on eenokin maailmankuva.
        Ja tuossa oli oikea kuva Eenokin käsitys kristillisestä rakkaudesta.

        Mitä höpiset? Ei eenokki puhunut kristillisestä rakkaudesta vaan SINÄ pidit eenokin sanoja HYVÄNÄ esimerkkinä kristillisestä rakkaudesta. Se on minusta sairasta

      • etsiiskäsittänyt
        eivoikäsittää kirjoitti:

        Mitä höpiset? Ei eenokki puhunut kristillisestä rakkaudesta vaan SINÄ pidit eenokin sanoja HYVÄNÄ esimerkkinä kristillisestä rakkaudesta. Se on minusta sairasta

        Ironia ei taida olla vahvimpia lajejasi!

      • eivoikäsittää
        etsiiskäsittänyt kirjoitti:

        Ironia ei taida olla vahvimpia lajejasi!

        En harrasta ironiaa, vaan sanoin vakavissani että eenokin sanomisien pitäminen kristillisenä rakkautena on sairasta. Se on sairasta mutta kaiken sen valossa mitä olet täällä vuosien varrella kirjoittanut, niin se ei missään nimessä ole yllättävää!

    • Kaste.
      Seurakunnissa on monia tapoja kastaa ja täss yleisimmä tavat.
      Roomalaiskirje: 6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
      Matteus. 28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
      Apostolien teot. 19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
      Eli näitä kaikkia tapoja on vapaissa suunnissa ja tietysti on se lapsikaste suurissa kirkoissa.
      Oikea tapa olisi että kastan sinut Jeesukseen Kristukseen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tässä tavassa kastaa tulisi kaikki nuo kaikki tavat yhdellä kertaa tehdyksi.
      Roomalaiskirje:10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
      10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
      10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
      10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
      1Joh. 1:7, Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
      Hebr. 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
      1Piet. 1:18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
      1Piet. 1:19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
      Ilm. 1:5 ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

      Apostolien teot:8:5 Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta.
      8:6 Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
      8:7 Sillä monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen suurella äänellä; ja moni halvattu ja rampa parani.
      8:8 Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa.
      8:12 Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. 8:14 Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen.
      8:15 Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen;
      8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.
      Eli Pyhä Henki ei ollut tullut yhteenkään heistä, vaikka olivat kastetut Jeesuksen Kristuksen nimeen. Nämä olivat ihastuneet ihmeisiin ja eivät karsoneet Jeesukseen ja pelkkä kaste ei heitä uudestisynnyttänyt, koska vain ne joiden sydämmissä on Pyhä Henki ovat uudestisyntyneet ja ovat Jumalan lapsia.

    • Eenokki12

      Pentti Persreikä ei osaa lukea eikä ymmärtää uskon asioita. He uskoivat apostolin julistusta kuinka Jumala pelastaa. Ei sanonut että he uskoivat ja uudestisyntyneet ja tekivät ratkaisun jne..
      Apostolit eivät julistaneet helluntailahkon oppien mukaan eihän silloin ollut näitä p.persreijän kaltaisia idiootteja.

      • säälittävää

        Siinä tulee taas ihanasti esille tuo pakollisen vauvakasteen voima.
        Rivoa kieltä ja panettelua.

    • 12___13

      Mutta mikä oli kasteen merkitys, tehdä Jeesuksen opetuslapseksi, vai jotain muuta?

      • miettiäsitäpitää

        Se on sillä tavalla että jollain tavalla sitä Jeesuksen seuraamista on tuotava esiin jotta ympäristöllä olisi jotain syytä jyrsiä erilaisia ihmisiä.

        kaste on siihen oikein oiva luu!

        voisiko sitä mitenkään käsittää että esm vaatteita vaiuhdetaan sen mukaan millainen on työ jossa vaikutetaan.

        juhliin mennään juhlavaatteissa joka nykyisin varsinkin naisilla tarkoittaa melkein ilman vaatteita, se on heidn mielestään hienoa kun puoli persausta näkyy ja etuosalla sama juttu,pari lankaa pitää paukut aloillaan kun ihan suorassa seisoo jäykkänä lasi kourassa joka sekin on kuulemma hienoa sekin!

        mutta enivei siis Jeesuksen seuraaminen alkaa sillä että vanhalle aatulle annetaan hukutushoitoa ja sitten uusi luomus kävelee rannalle kuvaannollisesti.
        kukaanhan terveesti ymmrätävä ei mene kastettavaksi ennenkuin on tapahtunut se avainasia eli uudestisyntymä.

        lutetrin alitoksessa ei näistä mitään puhuta koskaan, siellä kummilusikalla pistellään jäätelöä ja kuvitellaan että vaavin päässä vesidesi vaikuttaa taikavoimia heti nyt ja aina ikuisesti.

      • uskoisikohantuota
        miettiäsitäpitää kirjoitti:

        Kyllähän tuossa mielikuvitususkonnossa vauva voi tehdä kaikenlaista.
        Sehän osaa lukea Jumalan Sanaa, se voi täyttyä Pyhällä Hengellä ja puhua kielillä, se osaa nauttia ehtoollista ja veisata kiitosvirsiä. Jumalallehan on kaikki mahdollista. Epäuskoinen ei vaan sitä huomaa.

      • 12___13
        miettiäsitäpitää kirjoitti:

        Se on sillä tavalla että jollain tavalla sitä Jeesuksen seuraamista on tuotava esiin jotta ympäristöllä olisi jotain syytä jyrsiä erilaisia ihmisiä.

        kaste on siihen oikein oiva luu!

        voisiko sitä mitenkään käsittää että esm vaatteita vaiuhdetaan sen mukaan millainen on työ jossa vaikutetaan.

        juhliin mennään juhlavaatteissa joka nykyisin varsinkin naisilla tarkoittaa melkein ilman vaatteita, se on heidn mielestään hienoa kun puoli persausta näkyy ja etuosalla sama juttu,pari lankaa pitää paukut aloillaan kun ihan suorassa seisoo jäykkänä lasi kourassa joka sekin on kuulemma hienoa sekin!

        mutta enivei siis Jeesuksen seuraaminen alkaa sillä että vanhalle aatulle annetaan hukutushoitoa ja sitten uusi luomus kävelee rannalle kuvaannollisesti.
        kukaanhan terveesti ymmrätävä ei mene kastettavaksi ennenkuin on tapahtunut se avainasia eli uudestisyntymä.

        lutetrin alitoksessa ei näistä mitään puhuta koskaan, siellä kummilusikalla pistellään jäätelöä ja kuvitellaan että vaavin päässä vesidesi vaikuttaa taikavoimia heti nyt ja aina ikuisesti.

        "...jäätelöä ja kuvitellaan että vaavin päässä vesidesi vaikuttaa taikavoimia heti nyt ja aina ikuisesti. "

        Jos kasteessa on kyse "vain" Jeesuksen opetuslapseksi tekemistä, ei teosta, jolla ansaitaan pelastus, en näe syytä, miksei pientä vauvaa voisi kastaa Jeesuksen opetuslapseksi. Jos kyse on taas "lain teosta", jolla ansaitaan jotain, sitten ymmärrän tiedostamisen tarpeen tuossa teossa. Mistä siis on kyse, Jeesuksen opetuslapseksi kastamisesta, vai teosta jolla ostetaan pelastus?

      • näilläeväillä
        12___13 kirjoitti:

        Kai nyt tajuat mistä vaavin kasteessa on ollut kyse aikanaan!

        sillä varmistettiin kuninkaan hulluihin sotiin tykinruoka ja kirkolle kirstunkilauttaja, ei näiden toteamiseen kovin korkeaa hattua pitäsisi tarvita.

        Jeesuksen seuraamiseen on taas ihan omat lainalaisuudet jotka löytyy Raamatun opista, ei pitkästä katkismuksesta eikä tunnustuskirjoista jotka kaikki ovat pelkkää piikkilankaa ihmisjoukon ja yksilön ympärille.

      • eväätonukastajillasyöty
        näilläeväillä kirjoitti:

        Kääkkä ei tiedä tuon taivaallista Jeesuksen seuraamisesta. Tunnustuskirjat ja katekismus tiivistävät hyvin Raamatun oppia. Kasteessa päästään Jeesuksen opetuslapseksi ja myös vauvan kohdalla asia on näin. Uudestikaste taas on lahkojen keksintö kerätä jäseniä ja rahaa. Siitä on uudestikasteessa kyse.

      • heikoteväät
        eväätonukastajillasyöty kirjoitti:

        Mitenkähän tuo onnistuu vauvoilta:
        Luuk 14 "26. "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
        27. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
        33. Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni. "

        Pitääköhän vaavin luopua nyt tuttipullosta ja jättää eväät syömättä????

      • eväätonukastajillasyöty
        heikoteväät kirjoitti:

        Paremmin tuo onnistuu vauvalta kuin aikuiselta. Vauva ei ylpeile millään tai turvaudu mihinkään omaan, vaan pelkästään ulkopuolelta tulevaan armoon. Siksi pieni lapsi hyvä esimerkki aikuiselle uskovalle onkin.

      • heikoteväät
        eväätonukastajillasyöty kirjoitti:

        Paremmin tuo onnistuu vauvalta kuin aikuiselta. Vauva ei ylpeile millään tai turvaudu mihinkään omaan, vaan pelkästään ulkopuolelta tulevaan armoon. Siksi pieni lapsi hyvä esimerkki aikuiselle uskovalle onkin.

        Mutta eikö se vauveli kuole nälkään, jos luopuu eväistään?

      • eväätonukastajillasyöty
        heikoteväät kirjoitti:

        Mutta eikö se vauveli kuole nälkään, jos luopuu eväistään?

        Ei kun se saa äidin maitoa

      • Sepeliittus

        Noita saa kysyä keneltä tahansa uskovaiselta.
        Luuk. 14:
        26. "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
        27. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
        33. Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni. "

        Uskovainen voi itsekin kysyä mitä varsinkin 26. jae tarkoittaa, kun siinä noin on kirjoitettu. Kysely ei tarkoita sitä etteikö noin elämänsä Jeesuksen opetuslapsena olisi. Jonakin päivänä kun huomaa että noinhan se on ja niin on kohdallansa ollutkin.

        Kun jakeen tarkoituksesta (se noin kirjoitettuna) on tullut tietoiseksi ei tee kysymyksiä miten tämä vauvalta onnistuu.
        Ei silloin ylipäätään viskele holtittomasti järkeilemiään jakeita kuin kokeillakseen mitäs tuohon sanot. Sellainen henkilö kun ei itsekään jakeiden sisältöä silloin vielä ymmärrä.

        Avain kaikkeen ymmärtämiseen on usko, uskonluottamus, opetuslapseus, tunnustus: Jeesus Kristus on Herra. Pitäkää usko Jumalaan.

      • grwh
        Sepeliittus kirjoitti:

        Totta turiset! Voisi kysyä myös että "miten se aikuinen voi olla opetuslapsi jos jättää syömättä? Samalla lailla se aikuinen tarvitsee ravintoa kuin lapsikin.

        Nolottaa tämän näillä palstoilla pitkään liikkuneen ja päivästä toiseen täällä päivystävän uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin puolesta, joka taas näyttää sekä olemattomia älynlahjojaan että säälittävää Raamatun ymmärrystään.

      • järjenpuutettako
        grwh kirjoitti:

        Siinä taas tyypillinen vauvakastefanaatikon vastaus, kun hän huomaa, että oma oppi vauvojen kyvyistä olikin vain satua. Ongelma ratkeaa sillä, että haukku toista vähä-älyiseksi. Siinä taas oikein malli-esimerkki kristillisestä keskustelutaidosta.
        Mutta olemattomia älynlahjoja osoittaa tuollainen satu, että vauvat ovat jotain yli-ihmisiä, jotka kykenevät lähes kaikkeen, mitä aikuinenkin. Hänen oppinsa mukaanhan vauvat "ottavat sanan vastaan, vauvat täyttyvät Pyhällä Hengellä ja puhuvat kielilllä, vauvat ylistävät Jumalaa, vauvat tekevät parannuksen ja nyt vauvat osaavatkin luopua esim vanhemmistaan, jne, Tuo yksi tollo panee vielä paremmaksi: "eväätonukastajillasyöty" :
        "Paremmin tuo onnistuu vauvalta kuin aikuiselta"" heh, heh, heh... Ihanko joku järkevä ihminen kehtaa kirjoittaa tuollasta soopaa.
        Ja kun tuo "aivojättiläinen" tajuaa sen verran, että hups, ei se tainnut ihan ollakkaan noin, niin silloin alkaa haukkuminen. Nyt tosin vain hän epäilee toisen älynlahjoja, mutta jos keskustelu jatkuu, niin alkaa toisen solvaaminen ja pedofiliasyytteet. Tuohan on toistunut palstalla jo vuosikausia. Ja hrwh eli grwh on kunnostautunut sillä alalla erinomaisesti.

        Sepeliittus on oikeassa tuon Luuk 14 suhteen:
        "Noita saa kysyä keneltä tahansa uskovaiselta.", sillä nuo argumetit sopivat vain opetuslapsiin, mutta jos kyselee noita vauvoilta, niin saakin vähä-älyisen leiman!!
        Kenellähän sitä järjenpuutetta onkaan?

      • grwh
        järjenpuutettako kirjoitti:

        Älä nyt märise, vähä-älyinen pelle! Tuon uudestikastefanaatikon argumentit osoitettiin jälleen onnettomiksi. Vauvat eivät ole yli-ihmisiä, vaan heille kelpaa armo paremmin kuin aikuiselle keskimäärin. Kukaan ei ole väittänyt että vauvat puhuvat kielillä.

        Onneksi palstalla ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on erittäin sairas ihminen. Taas se alkoi puhua pedofiliasta, mikä toistuu aina kun hän jää keskustelussa tappiolle. Se harmittaa häntä vietävästi!!! Ja kun ei löydykään Raamatusta perusteita kieltää tietyn ikäisiltä ihmisitä usko, niin jo alkaa tuon päänaukominen kun huomaa että oma oppi ei olekaan raamatullinen. Tuollainen on vähä-älyisen trollin toimintaa, kuten sekin, että aina pitää saada sanoa se viimeinen sana.

        Ai se olikin tuo ukienr jonka kanssa puhuin. Lulin papaksi kunkäytti sanaa vaavi. Mutta hän on kieltämättä niin sairas ettei kannata edes vastata. Sairasta on että hän vetä pedofiliansa mukan keskusteluun. Kymmenen vuottako tuo trolli on täällä jo ollut? Luilisi siinä ajassa oppineen jo perustella asioita kunnolla eikä irti kontekstistaan repäistyillä jakeilla

      • lutterpatsaskinauttaa
        grwh kirjoitti:

        Älä nyt märise, vähä-älyinen pelle! Tuon uudestikastefanaatikon argumentit osoitettiin jälleen onnettomiksi. Vauvat eivät ole yli-ihmisiä, vaan heille kelpaa armo paremmin kuin aikuiselle keskimäärin. Kukaan ei ole väittänyt että vauvat puhuvat kielillä.

        Onneksi palstalla ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on erittäin sairas ihminen. Taas se alkoi puhua pedofiliasta, mikä toistuu aina kun hän jää keskustelussa tappiolle. Se harmittaa häntä vietävästi!!! Ja kun ei löydykään Raamatusta perusteita kieltää tietyn ikäisiltä ihmisitä usko, niin jo alkaa tuon päänaukominen kun huomaa että oma oppi ei olekaan raamatullinen. Tuollainen on vähä-älyisen trollin toimintaa, kuten sekin, että aina pitää saada sanoa se viimeinen sana.

        Jospa jatkaisitte sitä taukoanne vielä muutaman vuoden joka jo vaikutti kotvan aikaa, eli menkää takaksin koloonne ja viekää mekot ja tutit mennessänne, öläkä unohda pitkää katkismusta!

      • baltasarpatsasauttaa
        lutterpatsaskinauttaa kirjoitti:

        Jospa jatkaisitte sitä taukoanne vielä muutaman vuoden joka jo vaikutti kotvan aikaa, eli menkää takaksin koloonne ja viekää mekot ja tutit mennessänne, öläkä unohda pitkää katkismusta!

        Painu sinä sairas kääkkä sinne kammioosi, sytytä muutama rovio ja vie mekot ja tutit ja sairas tappamisenhalu mukanas. Oot vissin transu kun mekkoja mukanas kannat. Pidä kääkkä vuoden parin tauko täältä!

      • vähä-älyiselle
        grwh kirjoitti:

        Älä nyt märise, vähä-älyinen pelle! Tuon uudestikastefanaatikon argumentit osoitettiin jälleen onnettomiksi. Vauvat eivät ole yli-ihmisiä, vaan heille kelpaa armo paremmin kuin aikuiselle keskimäärin. Kukaan ei ole väittänyt että vauvat puhuvat kielillä.

        Onneksi palstalla ollaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on erittäin sairas ihminen. Taas se alkoi puhua pedofiliasta, mikä toistuu aina kun hän jää keskustelussa tappiolle. Se harmittaa häntä vietävästi!!! Ja kun ei löydykään Raamatusta perusteita kieltää tietyn ikäisiltä ihmisitä usko, niin jo alkaa tuon päänaukominen kun huomaa että oma oppi ei olekaan raamatullinen. Tuollainen on vähä-älyisen trollin toimintaa, kuten sekin, että aina pitää saada sanoa se viimeinen sana.

        Hyvinhän tuo rienaaminen sujuu taas tuolta vedenpalvojatrolli"grwh":lta.
        Omasta sairaudestaan hän jaksaa vääntää juttua, mutta kaste-asiasta hän ei ymmärrä hönkäsen pöläystä.

      • märisijäpellelle
        vähä-älyiselle kirjoitti:

        Hyvinhän tuo rienaaminen sujuu taas tuolta vedenpalvojatrolli"grwh":lta.
        Omasta sairaudestaan hän jaksaa vääntää juttua, mutta kaste-asiasta hän ei ymmärrä hönkäsen pöläystä.

        Rienaaminen sujuu aina tuolta sairaalta vettä ja neitsyt Mariaa palvovalta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa-trollilta. Onneksi kaikki ovat hänen sairaudestaan samaa mieltä. Kasteasiasta tuo pelle tajua mitään. Siitäkin kaikki ovat samaa mieltä.

      • lutpiste
        märisijäpellelle kirjoitti:

        Rienaaminen sujuu aina tuolta sairaalta vettä ja neitsyt Mariaa palvovalta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa-trollilta. Onneksi kaikki ovat hänen sairaudestaan samaa mieltä. Kasteasiasta tuo pelle tajua mitään. Siitäkin kaikki ovat samaa mieltä.

        Niin, tämä u-k-i-e nr taitaa olla palstan kovin rienaaja ollut jo vuosikymmenen. Harmi että mies on niin sairas ettei pysty asiallisesti kasteesta keskustelemaan, vaan puhe siirtyy aina hänen harjottamaansa veden palvontaan.

      • pitluste
        lutpiste kirjoitti:

        Siinä taas vedenpalvojat kilpailevat sillä, kuka keksii pahimmat haukut. Nyt tuo "märisijäpelle" veti jo Neitsyt Marian palvontansakin esille, kun ei enää muuta keksinyt.
        Sitä se vedenpalvonta teettää.

      • fkfdd
        pitluste kirjoitti:

        Siinä taas tuo vedenpalvoja rienaa muita jatkaa tuota ulinaansa. Sitä kai vuosikymmenen palstalla oleminen teettää. Uudestikasteen hedelmä näkyy hänen sairaudessaan. Herjaaminen on hänen ainoa keinonsa... muistetaan häntä rukouksin

      • ulisijalle
        fkfdd kirjoitti:

        Siinä taas tuo vedenpalvoja rienaa muita jatkaa tuota ulinaansa. Sitä kai vuosikymmenen palstalla oleminen teettää. Uudestikasteen hedelmä näkyy hänen sairaudessaan. Herjaaminen on hänen ainoa keinonsa... muistetaan häntä rukouksin

        Heh, heh
        Jumala ei vastaa pilkkaajien rukouksiin. Tehän olette yrittäneet rukoilla jo monta vuotta, mutta aivan turhaan:
        "Pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa"!

      • grhw
        ulisijalle kirjoitti:

        Heh, heh
        Jumala ei vastaa pilkkaajien rukouksiin. Tehän olette yrittäneet rukoilla jo monta vuotta, mutta aivan turhaan:
        "Pilkkaajat eivät peri taivasten valtakuntaa"!

        Pilkkaajien eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin rukouksiin ei Jumala vastaa, mutta meidän uskovien rukouksiin Hän vastaa ajallaan. Jokainen rukous kuullaa.

      • huudalujempaa
        grhw kirjoitti:

        Eipä ole teidän vedenpalvojien epätoivoisiin rukouksiinne tullut vastauksia! Mahtaakohan teidän vesijumalanne nukkua? Pitäisiköhän huutaa kovempaa?

        Et tainnut muistaa, että tämä on kastepalsta eikä teidän pahan olon purkauksenne kuulu tänne.

      • lutpiste

        Erikoista että tuo inttäjäeksyttäjä nauraa pilkallisesti kun hänen puolestaan rukoilee, ja että hän pitää Raamatun Jumalaa vesijumalana joka ei vastaa rukouksiin. Ei tuollainen henkilö mikään kristitty ole eikä häntä kannata pitää vastaamisen arvoisena ihmisenä. Turhaan hän tällä palstalla liikkuu ja näyttää muille sairasta mieltään pedofiliajuttuineen ja vedenpalvomisineen.

        Puhut ihan asiaa, veliseni! Kyllä palstan kristityt ovat kerta toisensa jälkeen järkyttyneet hänen sairaista puheistaan ja Jumalaa pilkkaavista kommenteistaan. Hän on vain niin käsittämättömän sairas ja katkera ja sairautensa riivaamana hän on märissyt täällä jo vuosikymmenen.

        Yksi hänen sairautensa piirre on tuo veli artonkin mainitsema "viimeisen sanan syndrooma". Hän ei siis voi sietää sitä että joku toinen saisi viimeisen sanan. Niinpä hänen sairauttaan säälien annan hänelle sen viimeisen sanan koska trolli ei voi elä ilman sitä. Hän päivystää täällä koko ajan, joten kohta näemme häneltä taas katkeruutta kumpuavan purkauksen.

        Pura vihasi ja katkeruutesi, näytä miten sairas olet, ja sano se viimeinen sana. Ole hyvä, uudestikastajainttäjäeksyttäjä näin raamatussa:

        Ompa noilla vedenpalvojilla paha olla, kun kilvan puhuvat katkeruudestaan. Eivätkö he osaa rauhoittua edes viikonlopuksi? Eikö heidän kannattaisi mennä lääkäriin, eikä täällä valittaa sairauttaan?
        He eivät vieläkään tajua, että tämä on kastepalsta!

      • uusikäytäntökö

        Tarkoittaako nimim. "kusipää" sitä nestettä, jota käytetään pakollisessa vauvakasteessa. Eikös ainakin aikaisemmin siihen käytetty vettä?

      • lutpiste
        uusikäytäntökö kirjoitti:

        Tarkoittaako nimim. "kusipää" sitä nestettä, jota käytetään pakollisessa vauvakasteessa. Eikös ainakin aikaisemmin siihen käytetty vettä?

        Tarkoittanee ihan sinua ja käytöstäsi.

      • eirienauksia
        pitluste kirjoitti:

        Ompa noilla vedenpalvojilla paha olla, kun kilvan puhuvat katkeruudestaan. Eivätkö he osaa rauhoittua edes viikonlopuksi? Eikö heidän kannattaisi mennä lääkäriin, eikä täällä valittaa sairauttaan?
        He eivät vieläkään tajua, että tämä on kastepalsta!

        Hienoa, että ylläpito poistaa vedenpalvojien rienaavat kirjoitukset. Täällähän on tarkoitus puhua kasteesta eikä heidän sairauksistaan.

      • poistattaja
        eirienauksia kirjoitti:

        Hienoa, että ylläpito poistaa vedenpalvojien rienaavat kirjoitukset. Täällähän on tarkoitus puhua kasteesta eikä heidän sairauksistaan.

        Se on hyvä että asiattomat kirjoitukset poistetaan. Minä poistin alkukesästä useita sinun vedenpalvojan kirjoituksiasi, joissa sairautesi kävi ilmi. Ylläpito poisti ne välittömästi :-) hyvä niin sillä tämä tosiaan ON kastepalsta

      • älävalehtele
        poistattaja kirjoitti:

        Älä valehtele taas.
        Yhtään minun kirjoitustani ei ole poistettu. Vain noita vedenpalvojien rienaavia kirjoituksia on poistettu.
        Olet tainnut nähdä unta.
        Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valehtelemista.

      • poistattaja
        älävalehtele kirjoitti:

        Sinun sairaita aloituksiasi poistettiin iso liuta jokin aika sitten. Ne olivat vedenpalvojan inttäjäeksyttäjän sairaita tekstejä ja ylläpito poisti ne. Eikö uudestikastetta voi puolustaa ilman herjaamista?

      • lutpiste
        poistattaja kirjoitti:

        Sinun sairaita aloituksiasi poistettiin iso liuta jokin aika sitten. Ne olivat vedenpalvojan inttäjäeksyttäjän sairaita tekstejä ja ylläpito poisti ne. Eikö uudestikastetta voi puolustaa ilman herjaamista?

        Ei näköjään voi. Minäkin muistan kun niitä viestejä ilmestyi tänne ja sitten katosi. Hyvä että asiattomat viestit poistetaan. Olen vuosia sitten poistattanut paljonkin hänen viestejään.

      • pitluste
        lutpiste kirjoitti:

        Ei näköjään voi. Minäkin muistan kun niitä viestejä ilmestyi tänne ja sitten katosi. Hyvä että asiattomat viestit poistetaan. Olen vuosia sitten poistattanut paljonkin hänen viestejään.

        Tarkoitatko niitä viestejä, joissa nimim grhw eli hwrh keskittyi puhumaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja omasta osuudestaan niihin?
        Ylläpito ei onneksi hyväksy sellaista sellaista touhua.

      • lutpiste
        pitluste kirjoitti:

        Tarkoitatko niitä viestejä, joissa nimim grhw eli hwrh keskittyi puhumaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja omasta osuudestaan niihin?
        Ylläpito ei onneksi hyväksy sellaista sellaista touhua.

        Juuri siitä SINÄ puhuit ja omasta osuudestasi siihen. Ei ylläpito eikä kukaan hyväksy sellaista. No, onneksi ne viestit poistettiin. Vuosia sitten poistin viestejäsi joissa haukuit muita hinduksi ja sadistiksi. Ylläpito poisti ne ja itkit doordoorin poistaneen ne mutta minä se olin :-)

      • älävalehtele
        lutpiste kirjoitti:

        Juuri siitä SINÄ puhuit ja omasta osuudestasi siihen. Ei ylläpito eikä kukaan hyväksy sellaista. No, onneksi ne viestit poistettiin. Vuosia sitten poistin viestejäsi joissa haukuit muita hinduksi ja sadistiksi. Ylläpito poisti ne ja itkit doordoorin poistaneen ne mutta minä se olin :-)

        Miksi TAAS VALEHTELIT???? Jonglöörihän se vääristeli minun lausuntojani ja te muut trollit yhdyitte innolla hänen valheellisiin kommentteihinsa.
        Taidat olla sama henkilö kuin grwh.

        Teillähän on samalainen usko veden taikavoimaan kuin hinduilla, joten en näe siinä mitään eroa.
        Sadismia taas on teidän julma oppinne vauvojen syntisyydestä ja joutumisesta helvettiiin ilman kastetta.

        Miksi valehtelit? Sinä noita hirveyksiä puhut ja sinä olet niistä tunnettu. Itse vääristelet koko ajan muiden lausuntoja. Ylläpito ei pitänyt sinun hindu -kommenteistasi, joten kannattaisi jättää ne pois, koska veden taikavoimaan ei usko kukaan kristitty. Sinä olet ainoa, joka siihen uskoo.

        Sinun sairaita kommenttejasi täältä on poisteltu vuosien saatossa paljon. Elä sen kanssa.

        Kyllä on typerää inttämistä tuolta uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollilta. Riippumatta siitä, mitä mieltä hän on luterilaisten kaste- ja syntiopista, niin ylläpito katsoi hänen kommenttinsa asiattomiksi ja poisti ne, mitä tuota kiistämään. Ja hullua vetää yhtäkkiä veli-jonglööri mukaan. Tuntuu että tuo inttäjä-eksyttäjä ei tiedä edes kenen kanssa milloinkin puhuu.

        Sehän on hyvä, että kaikki asiattomat viestit poistetaan, oli sitten jonglöörin tai lutpisteen tai muumimman tai tuon uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjän. Eikö näin ole hyvä kaikkien kannalta?

      • pitluste
        lutpiste kirjoitti:

        Miksi valehtelit? Sinä noita hirveyksiä puhut ja sinä olet niistä tunnettu. Itse vääristelet koko ajan muiden lausuntoja. Ylläpito ei pitänyt sinun hindu -kommenteistasi, joten kannattaisi jättää ne pois, koska veden taikavoimaan ei usko kukaan kristitty. Sinä olet ainoa, joka siihen uskoo.

        Sinun sairaita kommenttejasi täältä on poisteltu vuosien saatossa paljon. Elä sen kanssa.

        lut piste tuntuu olevan sama henkilö kuin nimimerkki kuin grwh, koska käyttää samanlaisia haukkumatermejä( "kusipää, paskakasa" jne) ja samalaista tyyliä, ja siksi yrittää raivokkaasti syyttää toisia rivoista viesteistä valehtelemalla ja puhuu jatkuvasti sairaudestaan.
        Nyt sekin paljastui.

        Nyt kyllä erehdyt pahemman kerran. Minä en ole mainitsemiasi haukkumasanoja käyttänyt. Sinulla tuo johtopäätöstenteko tuntuu olevan vaikeaa. Nytkö olenkin grwh? Enkö olekaan enää doordoor? Sinun tyylisi ja sairautesi on kaikkien tiedossa joten harvoin tarvitsee arvailla. Ja mikä tärkeintä se on myös Jeesuksen tiedossa.

        Näin on, poistattaja, se on kaikkien parhaaksi

      • jäittaaskiinni

        Yritätkö taas peitellä sairaita kommenttejasi?
        Kukaan muu ei jauha samaa soopaa sairauksista ja pedofilista, kuin sinä ja koeta samalla esiintyä Jesuksen seuraajana. Olet surkea fariseus.
        Kirjoitit 21.7
        "Turhaan hän tällä palstalla liikkuu ja näyttää muille sairasta mieltään pedofiliajuttuineen ja vedenpalvomisineen"
        Jesus itkee tuollaista kielenkäyttöä.

      • lutpiste
        jäittaaskiinni kirjoitti:

        Kirjoitin juuri kuten siteerasit, koska sinä puhut vedenpalvomisesta ja pedofiliajutuista. Sellainen ei kuulu tänne, ja siksi viestejäsi poistetaan. En ole käyttänyt aiemmin mainitsemiasi haukkumasanoja, enkä käytä, minkä varmaan huomasit itsekin, kun tätä keskustelua luit. Joten jälleen yksi väärä syytös sinulta. Minä ja moni muukin on todennut sen tosiasian että olet hyvin sairas ihminen sairaita juttujasi kirjoittaessasi ja tiedät sen ihan hyvin itsekin. Jeesus suree myös sitä. Ei siis sitä että minä sanon tosiasiat ääneen vaan sitä, mitä sinä tänne kirjoitat ja miten katkera ihminen olet kristittyjä kohtaan. Tiedämme molemmat että olet kirjoitellut tänne jo ainakin vuodesta 2006 lähtien ja käyttäytynyt tuona aikana erittäin loukkaavasti muita kohtaan. Siksi sinulla on syytä tarkkailla mitä tänne kirjoitat. Sama koskee varmasti joitakin muitakin. Voit itse vaikuttaa asiaan muuttamalla asennettasi ja käytöstäsi.

        Eiköhän tämä nyt riitä. Jumalan Siunausta!

        Sama rienaus jatkuu:
        ". Minä ja moni muukin on todennut sen tosiasian että olet hyvin sairas ihminen sairaita juttujasi kirjoittaessasi "....

        Ja kaiken tuon jälkeen lutpiste kehtaa vielä toivottaa Jumalan siunausta????
        Irvokasta Jumalan Nimen väärinkäyttöä.

        Miksihän noiden vedenpalvojien pitää syyttää vastapuolta sairaaksi, kun huomaavat jäävänsä tappiolle? Ehkäpä se oma sairaus projisoituu tuolla tavalla.

        Tuo uudestikastajainttäjä eksyttäjä ei koskaan toivota siunausta kellekään. Hän varmaan arveli sairautensakin syyn oikein: hän jäi taas kerran keskustelussa tappiolle. Kehtaa vielä esiintyä kristittynä tuo sairas vedenpalvoja. Siinä taas ei ole rienaavaa kun sanoo sairasta sairaaksi niinkuin veli lut oikein tekee.

        Mikä sairaus lut-pisteellä on?
        Eikö hänen kannattaisi rukoilla sairautensa puolesta, jospa Jumala vastaisi edes siihen rukoukseen, kun tuohon toiseen rukoukseen ei vaan ole vastausta kuulunut?

      • vinkkinäparas

        En tiedä lutin sairaudesta mutta sinun kannattaa keskittyä omaan sairauteesi kun se niin laajalti on palstalla huomattu. Jospa rukoilisit edes itsesi puolesta? Jos ylipäätään rukoilua harrastat tai Jumalaan uskot... ainakaan kirjoitustesi perusteella on vaikea mitään uskon hedelmää nähdä kun ei edes Jumalsn siunaus miehelle kelpaa...

      • pakkosiunausta
        vinkkinäparas kirjoitti:

        En tiedä lutin sairaudesta mutta sinun kannattaa keskittyä omaan sairauteesi kun se niin laajalti on palstalla huomattu. Jospa rukoilisit edes itsesi puolesta? Jos ylipäätään rukoilua harrastat tai Jumalaan uskot... ainakaan kirjoitustesi perusteella on vaikea mitään uskon hedelmää nähdä kun ei edes Jumalsn siunaus miehelle kelpaa...

        Tarkoitat varmaan "Jumalan siunausta", mutta eikös tuo ole taas sitä teidän pakkosiunaustanne, mitä te ette hyväksy?
        Todella mitään uskon hedelmää ei ole näkynyt noiden vauvakastefanaatikkojen kirjoituksissa.

      • poistattaja
        pakkosiunausta kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan "Jumalan siunausta", mutta eikös tuo ole taas sitä teidän pakkosiunaustanne, mitä te ette hyväksy?
        Todella mitään uskon hedelmää ei ole näkynyt noiden vauvakastefanaatikkojen kirjoituksissa.

        Olipa kerta kaikkisen hyvä vihje veli-vinkkinäparhaalta. Siinä kiteytyy hyvin koko asian ydin.

      • omakehuja
        poistattaja kirjoitti:

        Olipa kerta kaikkisen hyvä vihje veli-vinkkinäparhaalta. Siinä kiteytyy hyvin koko asian ydin.

        Hienostihan grwh kehuu siinä taas itseään.
        "Kukas se kissanhännän nostaa, ellei..."

      • poistattaja

        Voi tuota inttäjä-eksyttäjän vainoharhaisuutta! :DDDD Raukka luulee että keskustelee koko ajan saman tyypin kanssa. No, varmasti kaikki palstalaiset ovat samaa mieltä veli-vinkkinparhaan näkemyksestä.

      • puistattaa

        Tuo nimim "poistattaja" on ikuinen inttäjä grwh. joka ei millään malta pysyä poissa palstalta. Hänet tuntee tyylistään.Hänen pitää aina sanoa se viimeinen sana tyyliin:
        "Pura vihasi ja katkeruutesi, näytä miten sairas olet, ja sano se viimeinen sana. Ole hyvä"

      • grwh
        puistattaa kirjoitti:

        Väärin! Poistattaja on eri henkilö kuin minä! Tuo "puistattaa" on se ikuinen inisijä eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa, jolla on viimeisen sanan syndrooma. Jos minä sanoin mitä siteerasit, niin sehän ketoo että annoin SINUN sanoa sen viimeisen sanan, enkä vaatinut sitä itselleni, koska SINULLA on tuo syndrooma ja sinulle on niin tärkeää se viimeinen sana sanoa. Tuo polonen on inttänyt täällä yli vuosikymmenen eikä millään malta pysyä täältä pois

        Ei malta ei. Näin jonkun veljen linkittämän keskustelun vuodelta 2006 tai 2007, jossa hän intti samoja asioita kuin nykyäänkin. Siitäkin voi päätellä että hän on täysin addiktoitunut tähän palstaan. Tuttuun tapaansa hän kääntää omat ongelmansa muille, kuten tässä ja tuon viimeisen sanan pakon kohdallakin. Nimittäin hän on se, jonka pitää sanoa viimeinen sana ja hän on se, joka ei kerta kaikkiaan kykene olemaan palstalta pois.

        Puhut asiaa, veli-lut! Minäkin muista nuo linkit keskusteluun jossa hän v. 2006 esiintyi nimimerkillä ”soomipoika”. Voi vain kuvitella miten paljon aikaa hän on käyttänyt tällä palstalla, miten monta viestiä hän on kirjoittanut, miten monta eri nimimerkkiä hän on käyttänyt ja miten monta kertaa hän on jäänyt alakynteen, menettänyt malttinsa, aloittanut tutun herjaamisensa ja miten monta viestiään ylläpito on joutunut poistamaan. Katsotaanpa nyt onko hänellä se ”viimeisen sanan syndrooma”, eli malttaako pysyä pois (no ei tasan malta!) vai vastaako huomenna tähän viestiin tutun katkerana (jolloin hän itse todistaa omaavansa em. syndrooman). Pianhan se nähdään!

        Joka tapauksessa pieni tauko palstalta tekisi uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -uudestikastefanille hyvää!

        Siinä grwh itse todistaa, että hän ei millään voi olla poissa palstalta, vaan hänen pitää vielä lutpisteen jälkeenkin sanoa se viimeinen sana! Uni ei tule silmään ennen kuin on käynyt palstalla esittämässä oman kaikkitietävän mielipiteensä.
        Lutpisteellähän on tuo sama syndrooma.

        Mikähän heidän todellinen ongelmansa on? Iso tauko tekisi hyvää noille trolleille.

      • grwh

        Touche! Osuin naulan kantaan! Kuten varmaan kaikki arvasivatkin! Ei kyennyt uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa vieläkään pysymään täältä pois. Aamulla heti herätessään hänen on PAKKO riennätä tänne! Hän itse näyttää minun sanomiseni oikeaksi, mitä tulee hänen syndroomaansa.

        Iso tauko tekisi hänelle tosi hyvää. Enköhän kuitenkin sääli sairasta miestä ja anna hänelle sen viimeisen sanan, sillä hänen on se saatava :DDDD

      • fkf

        Kyllä, näimme taas mitä sairautesi sai aikaan. Joka rakoon pitää märistä damat sairaat ulinat. Hän kuvittelee olevansa jotakon mutta todellisuudessa on vain sairas arvoton vedenpalvoja.

      • fkf

        Pitluste on sama vedenpalvoja kuin nimim. Kääkättäjälle. Hän on todella niin sairas että ainoa keino olisi pysyä pois täältä. Muta siihenhän tuo kusipää ei kykene

      • mutasiihen
        fkf kirjoitti:

        Pitluste on sama vedenpalvoja kuin nimim. Kääkättäjälle. Hän on todella niin sairas että ainoa keino olisi pysyä pois täältä. Muta siihenhän tuo kusipää ei kykene

        Jotenkin tuntuu ikävältä, että tuo vedenpalvojatrolli, joka muuttaa nimimerkkiään jatkuvasti, nyt hän on fkf, aloittaa nuo samat rienausliturgiansa "kusipäineen jne.." heti, kun tajuaa, että jää toiseksi.
        Hermostuksissaan hän sekoilee taas oikeinkirjoituksensa kanssa, "jotakon, damat" jne. Melkoista mutaa!

      • OlenkoOikeassa
        mutasiihen kirjoitti:

        Jotenkin tuntuu ikävältä, että tuo vedenpalvojatrolli, joka muuttaa nimimerkkiään jatkuvasti, nyt hän on fkf, aloittaa nuo samat rienausliturgiansa "kusipäineen jne.." heti, kun tajuaa, että jää toiseksi.
        Hermostuksissaan hän sekoilee taas oikeinkirjoituksensa kanssa, "jotakon, damat" jne. Melkoista mutaa!

        Jotenkin tuntuu nän siuvullisesta että tämä mutasiihen on sama kuin "kääkättäjälle" joka on sama kuin "pitluste", vai mitä? Hän aloittanee rienauslitanniat kun ei osaa vastata kristittyjen kysymyksiin, vai mitä? Hän vaihtaa nimimerkkiään koko ajan, eikö niin?

      • kylläolet
        OlenkoOikeassa kirjoitti:

        Jotenkin tuntuu nän siuvullisesta että tämä mutasiihen on sama kuin "kääkättäjälle" joka on sama kuin "pitluste", vai mitä? Hän aloittanee rienauslitanniat kun ei osaa vastata kristittyjen kysymyksiin, vai mitä? Hän vaihtaa nimimerkkiään koko ajan, eikö niin?

        Olet oikeassa! Kyseinen trolli tunnetaan nimellä uudestikastajainttäjäeksyttäjä näin raamatussa

      • siuvullinen
        kylläolet kirjoitti:

        Olet oikeassa! Kyseinen trolli tunnetaan nimellä uudestikastajainttäjäeksyttäjä näin raamatussa

        Taasko grwh on joutunut valvomaan iltamyöhään, kun ei saa nukuttua. Viimeinen sana pitää sanoa vaikka silmät ristissä ja siitä tuo sekoilu johtuu.
        "Näin siuvullinen" on siitä hyvä esimerkki.

    • aikuisetihmiset

      mihin tautiluokkaan mahtaisi kuulua sellainen aikuisiälläkin vaikuttava mielipide, että vauva voi olal uudestisyntynyt uskova, onko tietoa jollain?!?

      johonkin sen täytyy kuulua nimittäin, ei hullutuksille oikein muuta lokeroa ole.

    • huu-haa

      Uskovien katse on tyhjä ja tyhjyyteen kohdistettu. Halusinaatiot ja yli-vilkas mielikuvitus on ikuisena ristinään.

      • hyvääyötävaan

        Jospa nukkuisit pitempään, ajatuksetkin saataisivat selvetä tai sitten ei mikä on todennäisin vaihtoehto.

        sama neuvo noille taas koloistaan kavunneille sakastilaisille, ottakaa torkkuja 24/7 se helpottaa omaa ja varsinkin muiden eloa foorumillakin.

        mekko pään alla ja pieni lutterpatsas nyrkissä unikin tulee paremmin.

    • huu-haa

      Jumala ei luonut seurakuntia, uskonlahkoja, kirkkoja, tai minkäänlaisia "herran" huoneita. Niitä ovat ihmiset luoneet ja pystyttäneet omin päin.

      Siksi niissä ei ole mitään jumalallista tai pyhää j aniissä suoritetut ritit ovat turhia ja tehottomia.

      Uskonnolliset organisaatiot on muodostettu tyhmän ihmisen hallitsemista ja hyväksikäyttöä varten.

      Jokaisella on suora yhteys Jumalaan, jos sellainen kerran on, siihen ei mitään uskontoja tarvita.
      Toki uskoa saa jokainen joka tyhjään haluaa turvata.

    • samaahumpuukia

      Onko se väisäsen lohko vaiko sley jossa on kaikenlaisia kahjoja, vai mikä lienee!

      • humpuukikääkkä

        Onko se baltasaren lahko vai mikä missä tuo kahjo kääkkä vaikuttaa vai mikä tappamista ihannoiva poppoo lienee?

    • hyviähyttysiävaan

      Taitaa olla sakastilaiset yhteisellä kesäretkellä kun noin ovat tiiviisti tuntumassa!

      iltanuotiolla voittekin lukea jotain faktaakin eli;

      http://www.inri.fi/kaste/luther.htm

      väisäsen kastekirjan voitte hävittää sitten nuotiolla tulee kaks paarmaa yhdellä tällillä selväksi.

      jos palaa huonosti, ilmaa voi viuhtoa pitkällä katkismuksella mainiosti. eihän voi ajatellakkaan kesäretkeä ilman sitä repussa, eihän!

      • hyttysetsyökääkkää

        Jaahas, onko kääkkä palannut kesäreissultaan. Iltanuotiolla luetaan sekä Raamattua että Väisäsen ansiokasta kastekirjaa, mutta uudestikastajien sepityksiä ei kannata lukea. Jos kääkän antamasta linkistä on paperiversio olemassa, niin vinkatkaa ihmeessä ,niin saadaan nuotioon sytykettä. Ei luulisi enää sen jälkeen palavan huonosti. Toivottavasti tuo murhanhimoinen sairas kääkkä jatkaa lomareissuaan eikä tule tänne sairaita mielentuotoksiaan jakamaa ja väkivaltaa ja tappamista ihannoimaan ja Luther-patsastaan esittelemään.

      • palaakyllätosihyvin
        hyttysetsyökääkkää kirjoitti:

        kukaan ei lue väisäsen kirjoja jolal on vähäinenkin taju totuudesta!

      • jolal
        palaakyllätosihyvin kirjoitti:

        kukaan ei lue väisäsen kirjoja jolal on vähäinenkin taju totuudesta!

        Aika moni kristitty sitä lukee ja aika moni on siitä vakuuttunut. Sori pappa.

      • uskovateriasia
        jolal kirjoitti:

        Aika moni kristitty sitä lukee ja aika moni on siitä vakuuttunut. Sori pappa.

        Joo "kristitty" voi lukea j a pysyy sellaisena, uskovat ovat asia erikseen!

        ns kristityistä voilukea täältä tältäkin osastolta ja tulla vakuuttuneeksi ettei heillä ole hajuakaan Raamatullisesta USKOSTA.

        Sielunvihollinenkin "uskoo" Jumalaan ja on kai sitten se kristritty vai mitä!!!

      • lukekaasiitäkinvälillä
        uskovateriasia kirjoitti:

        Joo "kristitty" voi lukea j a pysyy sellaisena, uskovat ovat asia erikseen!

        ns kristityistä voilukea täältä tältäkin osastolta ja tulla vakuuttuneeksi ettei heillä ole hajuakaan Raamatullisesta USKOSTA.

        Sielunvihollinenkin "uskoo" Jumalaan ja on kai sitten se kristritty vai mitä!!!

        Tässä erään "kristityn" tarinaa!

        http://www.inri.fi/kaste/luther.htm

      • kääkkäeriasia
        lukekaasiitäkinvälillä kirjoitti:

        Tässä erään "kristityn" tarinaa!

        http://www.inri.fi/kaste/luther.htm

        Kristitty on juuri uskova ja pappa todistaa itsekin etei hänellä ole hajua raamatullisesta uskosta. Mutta saapa taas vähän sytykettä nuotioon, kiitos papan linkin! Kääkkä ei ole kristittyä nähnytkään. Minkä jokainen voi hänen kirjoitukssistaan huomata

      • kääkättäjälle
        kääkkäeriasia kirjoitti:

        Tuo pitää osittain paikkansa:
        "Kääkkä ei ole kristittyä nähnytkään. "

        Ainakaan tällä palstalla ei noita uskovia kristittyjä ole näkynyt. Muutama vedenpalvoja tosin yrittää esiintyä täällä kristittynä.

      • vedenpalvojalle
        kääkättäjälle kirjoitti:

        Kiva, että myönnät tuon ettei kääkkä ole kristittyä nähnyt. Olemme tästä samaa mieltä. Uskovia kristittyjä ei tällä palstalla ole muita kuin muutamat luterilaiset ja PohdiskelinVähän. Ja sitten on nämä kaksi vedenpalvojaa, eli kääkkä ja psyykkisesti sairas uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa.

      • kääkättäjälle
        vedenpalvojalle kirjoitti:

        Tuo nimimerkki "vedenpalvojalle" on fanaattinen vedenpalvoja "grwh", joka yrittää tunkea mielipiteitään joka rakoon. Hänelle tyypillisiä ilmaisuja ovat nuo, "kivaa, että myönnät", ja "psyykkisesti sairas", joilla hän yrittää panna vastapuolen suuhun sanoja, joita tämä ei ole sanonut ja näin peittää omaa sairauttaan.
        Tuota taktiikkaa hän on kelannut vuosikaudet tällä palstalla eikä malta pysyä poissa palstalta, vaikka kaikki näkevät, miten sairas ja katkera tuo tyyppi on.

        Tuo nimimerkki "käkättäjällle" on sairas vettä ja naitsyt Mariaa palvova psyykkisessti sairas uudestikastjaa-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa. Hänelle tyypillisiä ilmaisuja ovat "alias errooorr" ja "mikseivät nuo vedenpalvojat". Onneki tuo sairas pelle myönsi ettei ole kristitty, ja että on vain pelkkä vedenpalvoja. Tuo sairas pelle märisee täällä tuskaansa, eikä malta pysyä palstalta pois. Hänellä on se viimeisen sanan syndrooma.

        Onneksi kaikki, veli-artosta, veli-totuusontämään, ja veli-lutista, ja veli-doordoorista aina veli-eitpaan ja veli-simppaan ja veli-jonglööriin ovan kaikki todenneet tuon saman asian: Tuo irstas Mariaa ja vettä palvova uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on erittäin katkea ja sairas trolli. Siis ihan helvetin sairas!

        Ja taas tuo sama repliikki:...."Onneki tuo sairas pelle myönsi ettei ole kristitty"!!!!
        Nyt tuo pelle on jo niin sekaisin, että ei osaa enää kirjoittaakkaan oiken!!
        "Onneki, onneki"????

        Onko tuo "naitsyt Maria" hänen uusi epäjumalansa?

      • niskelenkki

        Onneksi myönsit ettet ole kristitty, vain vailla mitään arvoa oleva vedenpalvoja joka ei osaa edes kirjoittaa oikein. Johtunee Marianpalvonnastasi.

      • kääkättäjälle
        niskelenkki kirjoitti:

        Outoa, että tuo vedenpalvoja "niskelenkki eli kääkättäjä", uskaltaa syyttää toista vedenpalvojaa ""grwh":tä, joka ei osaa edes kirjoittaa oikein, siitä, että tämä ei ole kristitty. No, senhän ovat kyllä kaikki kristityt jo huomanneet. Ei Marianpalvojaa voi sanoa kristityksi.
        Mutta aika rohkea veto kääkättäjältä. Toivottavasti grwh ei suutu tuosta rehellisestä arviosta.

      • olenkoOikeassa

        Näin sivullisesta tuntuu, että niskelenkki, kääkättäjä ja grwh ovat yksi ja sama kirjoittaja. On niin samalaiset sanonnat ja kirjoitusvirheet.

      • vedenpalvojalle
        olenkoOikeassa kirjoitti:

        Näin sivullisesta tuntuu, että niskelenkki, kääkättäjä ja grwh ovat yksi ja sama kirjoittaja. On niin samalaiset sanonnat ja kirjoitusvirheet.

        Outoa, että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa syyttää itseään vedenpalvomisesta. Jonkinlainen skitsofreenikko hän tuntuu olevan. No kaikkihan tietävä ettei tuollainen Mariaa ja vettä palvova pelle ole mikään kristitty, vaan täysin sairas internettrolli.

        Toivottavasti uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei nyt muuta miellipidettään. Jos ei, niin kaikki ovat tyytyväisiä. Tohkea tunnustus häneltä joka tapauksessa! Hän ON vedenpalvoja!

      • tohkeaa

        ""grwh taisi sittenkin suuttua.
        On se rankkaa tuo harha-opin puolustaminen, kun "grwh" joutuu päivystämään palstalla iltamyöhään ja turvautuu taas tuohon itsekeksimäänsä valheeseen, että syyttäisin itseäni!!Tuo kikka ei enää pure.
        Ei kukaan täysijärkinen keksi tuollaista valhetta.

        PS Mikä tuo "miellipide" on? Onko sekin "tohkea" tunnustus siitä, että olet täysin sekaisin?

      • mormoonitko
        tohkeaa kirjoitti:

        Oho, nytkö uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa perui sanomisensa?? Ei ole ensimmäinen kerta. Hän taisi sittenkin suuttua. No, vedenpalvoja hän on ja hyvin kaukana kristitystä. Sen tietävät kaikki. On se rankkaa tuolla vedenpalvojalla kun aamuvarhain pitää tulla tänne päivystämään ja omaa tuskaansa purkamaan.

      • tohkeaa
        mormoonitko kirjoitti:

        Onkohan tuo trolli jokin sosiaalipummi.kun hänen mielestään klo 9.29 on aamuvarhain?
        Normaali-ihmiset ovat silloin töissä joten grwh:n "miellipide" taisi olla taas tohkea tunnustaus hänen sekoiluistaan ja luonneviastaan.
        Tuollaista sekoilua aiheuttaa se väkisinsuoritettu otsan kasteleminen.

        Kyllä 9:29 on aamuvarhain ja normaali-ihmiset OVAT töissä silloin eivätkä inise näillä palstoilla. Mutta eihän tuo trolli mikään normaali ihminen olekaan, eikä kukaan tuollaista töihin ota! Ilmankos sillä on aikaa täällä päivystää. Miksihän tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei kykene olemaan pois palstalta? Miksihän hän päivystää täällä koko ajan kun muut ovat töissä? Onneksi hän myönsi olevansa sairas vedenpalvoja, jonka luonnolle otta jäädä alakynteen. Mutta rohkea tunustus häneltä kyllä tuo. Ja eikö hän osaa edes kirjoittaa kun laittaa pisteen pilkun tilalle! Tuollaista sekoilua kai tuo uudestikaste ja veteenupottaminen teettää: "jokin sosiaalipummi.kun hänen mielestään klo 9.29" Pitäsikö tuon pellen mennä kirjoituskurssille???

        Aika epätoivoinen yritys taas tuolta sosiaalipummilta, kun hän toistaa tuota itsekeksimäänsä kikkaa ja laittaa sanoja toisen suhun:
        "Onneksi hän myönsi olevansa sairas vedenpalvoja"???

        Tuo pelle myöntelee itsekseen kaikenlaisia satuja, mutta hän ei vieläkään ole tajunnut, että tämä on kastepalsta, eikä hänen luonnevikansa epätoivoinen purkautumisväylä hänen "miellipiteilleen".

        Taasko tuo uudestikastaja-inttää-eksyttäjä näin raamatussa yrittää epätoivoisesti kieltää sen mitä on sanunut? Se ei mene palstaa seuraavilla läpi. Tuo sairas vedenpalvoja onneksi myönsi että tämä ON kastepalsta, jossa keskustellaan kasteesta, eikä palsta, jonne voisi tulla märisemään omaa tuskaansa ja sairauttaan, kuten tuo sairas pelle tekee. Jos ei ole kasteesta asiaa, niin turha tänne on tulla inisemään. Voit häipyä täältä! Ja sen verran opetella kielioppia että osaa erottaa pisteen ja pilkun.

        On se rankkaa tuo harha-opin puolustamien, kun grwh ei saa nukuttua edes keskellä yötä, vaan tulee tänne purkamaan tuskaansa keskellä yötä.
        Miksihän hän tulee tänne inisemään? Eikö uni tule silmiin vai eikö sosiaalitoimistosta tullutkaan avustusta eilen?

        Hän ei vieläkään tajua, että täällä on tarkoitus keskustella kasteesta eikä hänen omista ongelmistaan.

        On se rankkaa tuolla vedenpalvojalla kun omaa tuskaansa pitää tulla märisemään tänne jo aamutuimaan. Heti herättyään se tulee aina tänne ja sitten huomaa että joku on kirjoittanut jotakin ja paljastanut hänestä taas jotakin niin eiköhän tuo sairas pelle tulle tänne itkemään. Jos tosiaan ei Kela avustuksia sulle maksanut niin turha sitä on tulla tänne inisemään. Tämä on kastepalsta. Nyt voit häipyä ja opetella pilkun ja pisteen käyttöä, sairas pelle!

        Aikookohan grwh valvoa ja itkeä taas ensi yönä, kun on suuri vaara, että joku osoittaa hänen märinänsä päättömäksi eikä hän saa sanoa sitä himoitsemaansa viimeistä sanaa.
        Hän ei vieläkään tajua, että tämä on kastepalsta, jossa keskustellaan kasteesta, tähän tapaan
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin." Ap 2:41
        Vauvoistahan tuossa ei ole hajuakaan.

        Mutta hienoa, että hän lupasi häipyä palstalta. Onkohan hän liittynyt mormooneihin? Heillähän on myös epäraamatullinen kaste kuolleitten puolesta.

        Saapas nähdä, pitääkö hän sanansa?

      • mormoonit

        Aikokoohan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa taas aamutuimaan tulla tänne inisemään kun kaikki hänen arguenttinsa on kumottu ja hänen sairautensakin paljastettu. Hänen kun on pakko saada se viimeinen sana. Minä en mihinkään uudestikastajiin liity, mitä mormonitkin ovat ( tai kuten inttäjä-eksyttäjä sanoo: "mormoonit")

        Tämä on kastepelasta ja siksi täällä pitää puhua kasteesta, kuten Pietarikin puhuu kirjeesään:
        " Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus". Tämä on hieno kastekohta!! Uudestikastajatkin kastavat lapsia. vaikkei heitä Raamatun kastetapauksissa erikseen mainita. Apt. 2:38 ei mainitse myöskään lapsia, joten siinä meni tuo hänen tuttu argumenttinsa kankkulan kaivoon. Myöskään vanhuskia ei mainita, mutta niitäkin kastetaan. Että se siitä!

        Hienoa että uudestikastaja-inttäjä-eksttäjä näin raamatussa LUPASI häipytä palstalta. Katsotaan onko tuosta pelklestä pitämään lupaustaan. Veikkaan että ei. Kohtahan se nähdään.

        Ole hyvä ja pysy pois täältä, sairas pelle! Säälittävä ininäsi saa jo riittää!

      • lutpiste
        mormoonit kirjoitti:

        Tuo on tosi hyvä kastekohta minkä nimimerkki "mormoonit" antoi. Minäkään en usko että tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä kyklenee pysymään täältä pois. Kahtellaan!

      • pelklelle
        mormoonit kirjoitti:

        Aikokoohan uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa taas aamutuimaan tulla tänne inisemään kun kaikki hänen arguenttinsa on kumottu ja hänen sairautensakin paljastettu. Hänen kun on pakko saada se viimeinen sana. Minä en mihinkään uudestikastajiin liity, mitä mormonitkin ovat ( tai kuten inttäjä-eksyttäjä sanoo: "mormoonit")

        Tämä on kastepelasta ja siksi täällä pitää puhua kasteesta, kuten Pietarikin puhuu kirjeesään:
        " Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus". Tämä on hieno kastekohta!! Uudestikastajatkin kastavat lapsia. vaikkei heitä Raamatun kastetapauksissa erikseen mainita. Apt. 2:38 ei mainitse myöskään lapsia, joten siinä meni tuo hänen tuttu argumenttinsa kankkulan kaivoon. Myöskään vanhuskia ei mainita, mutta niitäkin kastetaan. Että se siitä!

        Hienoa että uudestikastaja-inttäjä-eksttäjä näin raamatussa LUPASI häipytä palstalta. Katsotaan onko tuosta pelklestä pitämään lupaustaan. Veikkaan että ei. Kohtahan se nähdään.

        Ole hyvä ja pysy pois täältä, sairas pelle! Säälittävä ininäsi saa jo riittää!

        Miksihän tuo pelle ei luovu tuosta saastaisesta elämästä, vaan jatkaa valehtelemista ja märisemistä?
        No, vauvakasteessaahan kukaan ei luovu mistään, joten siinä meni taas se perustelu.
        Mutta tajuaa tuo pelle sentään jotain, kun tunnustaa:
        "Apt. 2:38 ei mainitse myöskään lapsia, joten siinä meni tuo hänen tuttu argumenttinsa kankkulan kaivoon"
        Todella, missään kastetapahtumassa ei puhuta halaistua sanaa vauvojen kastamisesta, joten kerrankin tuo trolli osui oikeaan ja meni sinne kankkulan kaivoon.
        Mitähän nuo "vanhusket" ovat, joita ei myöskään mainittu?

        Eipä pystynyt tuo "pelkle" vieläkään pitämään lupaustaan, vaan yrittää epätoivoisesti saada inisemällä vauvakastetta sopimaan Raamattuun.

      • niskelenkki

        Mitä se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa vielä täällä inisee? Sinunhan piti pysyä pois täältä? Etkö vieläkään malta pysyö täältä pois??

        Niin, kasteessa ei KUKAAN luovu mistään, vaan kaste perustuu siihen että Jumala teki kanssamme liiton Kristuksen sovituksen ja ylösnousemuksen kautta. Näin sanoo Sana. Missään katetapahtumassa ei puhuta vanhuksista mitään ,eikä lapsista mitään, mutta sellaista johtopäätöstä ei voi vetää että nämä olisivat sitten kasteen ulkopuolella.

        Nyt uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa voisi pitää lupauksensa ja pysyö pois täältä. Sen kummemmin on turha tuollaisen siraaan saatanaa palvovan trollin kanssa alkaa kastesta puhumaan, kristityn kanssa siitä olisi mielenkinntoista puhuakin. Ja opettele kirjoittamaan "mormonit oikein, sairas pelle!

        Olet oikeassa siinä, ettei tuon inttäjä-eksyttäjän kanssa kannata alkaa mistään hengellisistä asioista puhumaan. Kun ihminen ei Herramme Sanaan usko eikä ota sitä vastaan, niin turhaa se silloin on. Eikä Raamattua niin voi selittää kuin hän. Muutenhan yhtään suomalaista ei saisi kastaa, koska Raamatussa ei mainita suomalaisia. Uudestikastajat itsekään eivät tuulesta temmattua ja äärimmäisen hölmöä periaatettaan noudata, joten tuollaiset inttäjä-eksyttäjän perusteet ovat naurettavan huonoja.

        Sen verran korjaan veljeä, että Raamatussa kyllä mainitaan lapset kasteen yhteydessä. Koska vauvatkin ovat lapsia, niin heidän kastamiselleen on selvä oikeutus kun kerta lapset mainitaan, eikä ikäkysymystä oteta mitenkään esille. Hyvin tärkeä ja oleellinen kastekohta, ehkä jopa Jeesuksen kastekäskyn jälkeen tärkein, löytyy Apostolien tekojen toisesta luvusta:

        Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu!

        Hyvä pointti, myönnetään! Lisäksi lapset ja sitä kautta vauvat kuuluvat Jeeuksen kaste- ja lähetyskäskyn piiriin, sillä "kaikki kansat" ja "kaikki luodut" sisältävät myös pienet lapset. On hölmöä alkaa kyseenalaistamaan esim. naisten ehtoolliselle pääsyä tai vasen kätisten synninpäästöä erikseen vain siksi, ettei Raamattu heitä erikseen mainitse. Raamattu kun ei tunne erikseen vasenkätisten synninpäästöä tai naisehtoollista, kuten ei myöskään insinöörien kastetta. Silti insinöörejäkin voidaan kastaa, koska hekin kuuluvat yllämainittuihin kohderyhmiin.

        Pohjimmiltaan kyse on siitä, löytyykö Raamatusta perusteita kerran Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetun uudelleen kastamiselle. Ei löydy. Koko ajatus on Raamatulle vieras. Raamatussa ei ole uudestikastetta.

      • tokeaa

        Nopeastippas se niskelenkki joutui taas muuttamaan käsitystään. Kun intoa on liikaa, niin silloin järkikin sumenee, kuten hänelle on käynyt.
        Mutta siinä hän on oikeassa, että heidän vauvakasteessaan kukaan ei luovu mistään, vaikkakin kummit joutuvat luopumaan kummilusikasta, sillä sehän kuuluu oleellisena osana "vauvan pelastamisyritykseen". Ja mitenkähän se vauveli voisikaan luopua "syntisestä elämästään", kun sitä ei vielä edes ole ja aikuisetkaan eivät ole sitä tehneet.
        Outoa, että lut kirkko kastaa suomalaisia, vaikka noiden trollinen mukaan Raamattu ei tunne sellaista. Meidän uskovien Raamatussa kehoitetaan kyllä kastamaan uskovia, olivatpa nämä mitä kansakuntaa tahansa, ja me kyllä uskomme, että suomalaisetkin voivat uskoa Jeesukseen. Miksihän nuo trollit eivät usko sellaiseen?
        Mutta ei siihen tarvita vettä.
        Mutta vauvojen tai lasten kastamisesta Raamattu ei puhu mitään, kuten "niskelenkkikin" tunnustaa, ja vaikkakin eräät veden taikavoimaan uskovat niin olettavatkin.
        Apostolien tekojen toisessa luvussa Pietarikaan ei puhu mitään vauvojen kastamisesta, eikä kehoita edes vanhempia tuomaan vauvansakin kastettavaksi. Hän puhuu AIKUISILLE MIEHILLE, jotka olivat kuuntelemassa puhetta:
        "Tehkää siis parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen..."
        Mutta nuo "siraat"saatanan palvojat elävät haavemaailmoissaan ja kuvittelevat, että tuossa puhutaan vauvojen pakkokasteesta ja että vauvatkin tarvitsisivat kastetta.
        Mutta hienoa, että he tunnustavat halunsa keskustella kristittyjen kanssa kasteessa ja siksi he varmaan yrittävät keskustella allekirjoittaneen kanssa. Vaikkakin heidän "keskustelunsa" menee yleensä suun soittamiseksi.

      • niskelenkki
        tokeaa kirjoitti:

        Niin kasteessa kukaan ei luovu mistään, vaan kasteessa Jumala tekee liiton ihmisen kanssa. Oli sitten vauvan tai aikuisen kaste.

        Raamatussa ei ole missään käskyä kastaa uskovia, joten hukkaan meni tuokin yritys. Saattaa kai siellä satanistien omasssa raamatussa luulojen kirjassa olla jotakin sellaista, mutta meidän uskovien Raamatussa ei ole missään käskyä kastaa uskovia. Raamatussa käsketään kastamaan ja opettamaan kaikkia kansoja, joihin vauvat kuuluvat. Pietari viittaa selvästi, että kasteen lupaus koskee myös lapsia.

        Kristittyjen kanssa kasteesta voi keskustella mutta tuollaisen sairaan saatananpalvojan kanssa en ala asiaa käsittelemään enempää. Uudestikastetta ei ole Raamatussa, ja se pitää tuon trollinkin hyväksyä. Älä vikise asiasta enää!

        Niin, ei inttäjä-eksyttäjän vikinä asiaa muuta. Olet oikeassa siinäkin, ettei Raamattu sisällä käskyä kastaa uskovia. Jeesus käskee Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyssä tekemään opetuslapsia kaikista kansoista kastamalla ja opettamalla. Markuksen evankeliumissa taas Jeesus käskee saarnata evankeliumia kaikille luoduille. Lapset ja vauvat kuuluvat molempiin ryhmiin. Jos koko uudestikaste perustuu siihen luuloon että Raamatussa käskettäisiin kastamaan uskovia, niin heikollapa heidän oppinsa ja luulonsa on. Jumalan Sana ei sellaista käskyä tunne.

      • tokeaa
        niskelenkki kirjoitti:

        Niin kasteessa kukaan ei luovu mistään, vaan kasteessa Jumala tekee liiton ihmisen kanssa. Oli sitten vauvan tai aikuisen kaste.

        Raamatussa ei ole missään käskyä kastaa uskovia, joten hukkaan meni tuokin yritys. Saattaa kai siellä satanistien omasssa raamatussa luulojen kirjassa olla jotakin sellaista, mutta meidän uskovien Raamatussa ei ole missään käskyä kastaa uskovia. Raamatussa käsketään kastamaan ja opettamaan kaikkia kansoja, joihin vauvat kuuluvat. Pietari viittaa selvästi, että kasteen lupaus koskee myös lapsia.

        Kristittyjen kanssa kasteesta voi keskustella mutta tuollaisen sairaan saatananpalvojan kanssa en ala asiaa käsittelemään enempää. Uudestikastetta ei ole Raamatussa, ja se pitää tuon trollinkin hyväksyä. Älä vikise asiasta enää!

        Miksihän tuo "siras" saatananpalvoja ei aiokkaan luopua tuosta syntisestä elämästään ja valehtelemisestaan. Viikosta toiseen tuo vedenpalvoja on riehunut palstalla ja mitätöi Jumalan Sanaa, mutta hienoa, että hänkin tunnusti sen, että Raamattu ei puhu mitään vauvojen kasteesta. Vauvojen pakkokastehan on vain luopiokirkon keksintöä.

        Mikähän vika hänen ymmärryskyvyssään on, kun hän ei tajua , mitä Pietari sanoi:
        "Tehkää siis parannus JA OTTAKOON KUKIN TEISTÄ KASTEEN..."
        Tuossahan käsketään selvästi uskoontulleita ottamaan kaste.
        Vauvoista ei tuossakaan ole mitään mainintaa. Onko järjenkäyttö noin vaikeaa?

        Milloinkahan tuo pelle pitää sanansa ja lopettaa tuon sairaan inttämisen ja suun soittamisen.

        Loistava täydennys, veli-lut! Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa väärentää koko ajan Jumalan Sanaa ja keksii sinne omia asioitaan. Kasteen lupaus koskee myös lapsia, eli sitä kautta myös vauvojakin. Uudestikasteta ei ole Raamatussa. Lopettaisi trolli jo tuon säälittävän vänkäämisen. Tuolle sairaalle saatananpalvojalle ei kannata mistään uskon asiasta edes puhua.

      • vinkkinäteilleveljet

        Ei kukaan kristitty ole sen arvoinen että tuon uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -miekkalähetystrollin kanssa kannattaisi keskustella. Hän on täällä yli vuosikymmenen riehunut ja käynyt kymmeniä ellei satoja eri keskusteluita, milloin kasteen olemuksesta, milloin lähetyskäskyistä, milloin kasteen esikuvista, milloin kasteen historiasta ja milloin mistäkin. AINA hän on jäänyt kakkoseksi, joka ikinen kerta! Sitten kun se edes joskus malttaa puhua asiallisesti, niin viimeistään alakynteen jäätyään se alkaa monesti hermostuksissaan herjaamaan ja sitten alkaa omia fantasioiden esittely ja kanssakeskustelijoiden lapsiin kohdistuvat uhkaukset jne. Sairasta!! Aiemmin tänä vuonna hän oli usuttamassa saatanaakin kristittyjen kimppuun. Kyseinen henkilö EI OLE KRISTITTY. Hänen mielipiteillään ei yksinkertaisesti ole arvoa.

        Kasteasian taas tiivistää hyvin tuo toteamuksesi: "Uudestikastetta ei ole Raamatussa". Se on niin totta.

        PS: jos haluatte hyvät naurut niin laittakaapa googleen sanat "kaste" ja "soomipoika"... katsokaa mitä tulee, itse repesin nauruun kuin luin ne linkit, oli meinaan tutun olosta katkeraa tilitystä! =D

      • tohkeaa
        vinkkinäteilleveljet kirjoitti:

        Taasko nuo vedenpalvojaveijarit ovat joutuneet valvomaan myöhään, kun uni ei tule silmiin edes taikaveden avulla. On se raskasta tuo harha-opin puolustaminen. . Mutta hienoa, että edes grwh jaksaa kehua ja tukea tuota toista trollia, veli-luttia, sillä koska he eivät saa Raamatusta tukea harha-opilleen, he joutuvat turvautumaan toistensa tukeen. Muutoinhan kukaan ei jaksaisi vuodesta toiseen puhua potaskaa.
        Mutta hienoa, että he haluavat oppia tuntemaan totuuden ja jaksavat lukea edes noita vanhoja viestejä. Jospa heillekin niistä selviäsi raamatullinen kaste. Mutta ilmeisesti ymmärryskyvyn puuttuessa se taitaa olla epätodennäköistä ja siksi he hermostuvat ja purkavat täällä pahaa oloaan.
        Mutta miksihän he kuitenkin riehuvat tuon taikavesi-oppinsa kanssa täällä jatkuvasti, vaikka kilvan vakuuttavat, että eivät enää aio viipyä palstalla? Kymmenen vuoden ajan he ovat yrittäneet epätoivoisesti saada vauvakastetta sopimaan Raamattuun, mutta toistaiseksi tyhjin tuloksin. Täytyy onnitella heitä sitkeydestä.
        Mutta eihän "siraan" saatanapalvojan sanaan voi koskaan luottaa.

        Asiaa puhut, veli-vinkkinäteilleveljet! Ei uskon asioista voi puhua uskosta osattomien kanssa! Hyvät naurut saatiin täälläkin! Ja huvitusta lisää vielä tuo sairaan saatananpalvojatrollin eli uudestikastajapellen epätoivoinen vikinä! Varmaan ne taikavedet pistävät tuon säälittävän pellen noin vikisemään ja tuskaansa täällä purkamaan! Huvittavaa! Koita siinä sitten pidättää naurua! :D Uudestikastetta ei tottavie ole Raamatussa!

        Noin kauniisti puhuu kasteesta veden taikavoimalla pakkosynnytetty fariseus.

        Koskahan tuo pelle lopettaa märisemisensä tällä palstalla.Monesti hän on luvannut sen tehdä, mutta häijy luonne ei vielä ole antanut periksi.
        Pitäisiköhän vielä odottaa, että grwh antaa tukensa tuolle märinälle?

        Huvitttavaa kun tuo saatananpalvoja ja taikavedellä synnytetty sairas ja säälittävä trolli ulisee tuskaansa. On siinä meillä naurussa pitelemistä :-)

      • lutpiste
        niskelenkki kirjoitti:

        Huvitttavaa kun tuo saatananpalvoja ja taikavedellä synnytetty sairas ja säälittävä trolli ulisee tuskaansa. On siinä meillä naurussa pitelemistä :-)

        Ei kait siinä, antaa vikistä. Niin ne vasikatkin tekee...

      • outotapauson
        lutpiste kirjoitti:

        Ei kait siinä, antaa vikistä. Niin ne vasikatkin tekee...

        mitähän rotua ne mahtavat olla?

        sellaiset vikisevät vasikat, kuka tietää?

      • tohkeaa
        niskelenkki kirjoitti:

        Huvitttavaa kun tuo saatananpalvoja ja taikavedellä synnytetty sairas ja säälittävä trolli ulisee tuskaansa. On siinä meillä naurussa pitelemistä :-)

        Vaikuttaa siltä, että "niskelenkiltä" eli grwh:lta alkaa nuo rienaussanat loppua, kun hän joutuu toistamaan noita samoja litanoitaan. Ei tuo purkaus oikein kerro mistään naurussa pitelemisestä vaan syvästä paniikista. Mutta tulihan se lutpistekin taas avuksi, kun hätä oli suurin. Nyt jaksaa niskelenkki taas vääntää tuota soopaa mutta kaste-asiasta nuo pellet eivät osaa sanoa mitään järkevää. Taas meni heidän kasteteologiansa rienaamiseksi.
        On sillä taikavedellä melkoinen vaikutus luonnevikaiseen.
        Mutta kova halu heillä on tietää totuudesta, kun eivät millään malta olla poissa palstalta, vaikka ovat luvanneet tehdä niin jo monta kertaa. Mutta oikeinhan Jeesus varoitti, että "helmiä ei kannata heittää siolle".
        Johtuukohan tuo jatkuva päivystäminen siitä , että tuo "siras" saatanapalvoja" ei osaa olla, ellei saa sanoa viimeistä sanaa?

        Hyvin sanottu, veli-lut! Onhan se huvittavaa katsoa kun tuo irstas ja sairas saatananpalvojakusipää vikisee kuin teurastettu vasikka. Ehkä se kuvaa hänen tuskaansa. Hyvä näin! Antaa hänen vikistä, ei hän täältä pois malta pysyä! :)

      • tohkeaa
        niskelenkki kirjoitti:

        Hyvin sanottu, veli-lut! Onhan se huvittavaa katsoa kun tuo irstas ja sairas saatananpalvojakusipää vikisee kuin teurastettu vasikka. Ehkä se kuvaa hänen tuskaansa. Hyvä näin! Antaa hänen vikistä, ei hän täältä pois malta pysyä! :)

        Heh, heh, hah, hah...
        Tuo niskelenkin panikointi saa aikaan jo huvittavia piirteitä. Tuollainen kielenkäyttö todistaa siitä valtavasta tuskasta, mitä tuo "siras saatananpalvoja" tuntee. Nyt hän otti käyttöön astetta kovemman rienauksen, "kusipää"??? Varmaan kuvaa sitä nestettä, millä hänet on kastettu.
        Eikö lutpisteen tukikaan enää helpota hänen tuskaansa?

        No, ensi yönä taas uusi yritys.

      • hauskaaoppia
        niskelenkki kirjoitti:

        Hyvin sanottu, veli-lut! Onhan se huvittavaa katsoa kun tuo irstas ja sairas saatananpalvojakusipää vikisee kuin teurastettu vasikka. Ehkä se kuvaa hänen tuskaansa. Hyvä näin! Antaa hänen vikistä, ei hän täältä pois malta pysyä! :)

        Missäpäin teurastetut vasikat vikisevät? Täälläpäin ne ainakin ovat jo aivan mykkiä, mutta niskelenkin mielikuvituksissa kuolleet vasikatkin vikisevät. Tuo jo kertoo tuon pellen älykkyydestä.

        "vikisee kuin teurastettu vasikka"

      • SimeliusViisain
        hauskaaoppia kirjoitti:

        Olet oikeassa, taitavat vasikat teurastettuina olla jo aikakin hiljaa. Minulla olisi sinulle, näin Raamatussa, pari kysymystä, jos et pahastu.

        1 Oletko sinä tuon nimimerkin "soomipoika" takana? Kovasti tuntuu olevan sinulle tyypillistä tekstiä tuo vuonna 2006 julkaistut kirjoitukset. Onko urasi täällä jo noin pitkä?

        2. Viesteistäsi saa kuvan, että odotat todella paljon sitä, että tuo henkilö, jonka kanssa täällä ajatuksia vaihdat, jättäisi tämän palstan kokonaan. Helpottaisiko se sinua paljonkin? Puhut myös paljon siitä, että tuo henkilö haluaa saada aina viimeisen sanan. Kun katson sinun kirjoitteluasi täällä, niin mieleeni hiipii ajatus, että sinulla on aivan samanlainen tarve. Onko näin? Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että yhtälailla sinulla on vaikeaa päästä tämän palstan aiheuttamasta riippuvuuden siteestä irti, vaikka haluaisit. Olet jotenkin pakotettu aina jatkamaan keskustelua niin kauan että toiset lopettavat ja olet pakotettu tulemaan tänne joka päivä ja kirjoittamaan jotakin, jos muut ovat kirjoittaneet. Onko ajatuksillani mitään perää? Tällainen juttu tuli vain mieleen.

        Koska luet tämän ehkä vasta aamulla, niin en toivotakaan hyvää yötä, vaan siunattua tiistaipäivää ja alkanutta elokuuta!

      • KatselinVähän
        SimeliusViisain kirjoitti:

        Enpä ole seurannut keitä vuosikausia on ollut päivystämässä. Tein haun 'soomipoika' ja 'kaste'.

        Toisen suunnan esittäjiä pikältä ajalta on tyylistä päätellen kaksi. Senhän toki vänkäystoverit ovat todenneet.

        'soomipoika' kirjoittaa pidemmästi.
        Se toinen, tyyli tunnistettu, yleensä lyhyesti.

        Molemmilta tuli nytteki vinkuvasikasta vastinetta.

      • pitluste
        SimeliusViisain kirjoitti:

        Olet oikeassa, taitavat vasikat teurastettuina olla jo aikakin hiljaa. Minulla olisi sinulle, näin Raamatussa, pari kysymystä, jos et pahastu.

        1 Oletko sinä tuon nimimerkin "soomipoika" takana? Kovasti tuntuu olevan sinulle tyypillistä tekstiä tuo vuonna 2006 julkaistut kirjoitukset. Onko urasi täällä jo noin pitkä?

        2. Viesteistäsi saa kuvan, että odotat todella paljon sitä, että tuo henkilö, jonka kanssa täällä ajatuksia vaihdat, jättäisi tämän palstan kokonaan. Helpottaisiko se sinua paljonkin? Puhut myös paljon siitä, että tuo henkilö haluaa saada aina viimeisen sanan. Kun katson sinun kirjoitteluasi täällä, niin mieleeni hiipii ajatus, että sinulla on aivan samanlainen tarve. Onko näin? Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että yhtälailla sinulla on vaikeaa päästä tämän palstan aiheuttamasta riippuvuuden siteestä irti, vaikka haluaisit. Olet jotenkin pakotettu aina jatkamaan keskustelua niin kauan että toiset lopettavat ja olet pakotettu tulemaan tänne joka päivä ja kirjoittamaan jotakin, jos muut ovat kirjoittaneet. Onko ajatuksillani mitään perää? Tällainen juttu tuli vain mieleen.

        Koska luet tämän ehkä vasta aamulla, niin en toivotakaan hyvää yötä, vaan siunattua tiistaipäivää ja alkanutta elokuuta!

        Onkohan Simelius Viisain sama nimimerkki kuin grwh ,niskelenkki tai lutpiste, kun nämä nimimerkit vaikenivat heti, kun Simelius puuttui peliin tuolla nimimerkillään.
        Simelius on kysellyt tuollaisia ennenkin ja olen vastannut hänelle, että niin kauan kuin nuo toiset haukkuvat uudestikastajaksi, kääkäksi, irstaaksi saatananpalvojaksi , kusipääksi tai ateistiksi, vastaan heille samalla mitalla, sillä hehän aina aloittavat tämän rienaamisen kun huomaavat jäävänsä toiseksi. Jos eivät kestä sitä, niin pysyisivät poissa palstalta. Toisaalta täällähän on mukavaa testata toisten sietokykyä ja paljastaa heidän lapselliset väitteensä.
        Simeon ilmeisesti kuvittelee, että tämä palsta on luterilaisten yksinoikeus, jossa he saavat kertoa mitä kummallisimpia tarinoita veden taikavoimasta ja vauvojen ihmeellisistä kyvyistä ja jos se heitä harmittaa, kun kumoan tuollaiset naurettavat väitteet, niin sille en voi mitään.
        Totuus tuntuu tekevän joillekin kipeää.
        Simelius on itsekin turvautunut ala-arvoiseen kirjoitustyyliin mutta nyt hän yrittää esiintyä asiallisesti, mistä o n nostettava hänelle hattua.
        En odota, että kukaan jättäisi palstaa, mutta toivon, että nuo muutamat kuumakallet malttaisivat kirjoittaa asiallisesti, ja niin kauan kun he eivät sitä tee, aion pysyä palstalla.
        "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"!
        Nämä keskustelupalstat ovat yleensäkin hulvatonta huulenheittoa, eikä kukaan varmasti muodosta käsityksiään niiden perusteella, mutta tuollaiset rienaavat kommentit eivät varmasti jää vastausta vaille.

      • korjataampaoikein

        Veden taikavoimasta täällä ei puhu muut kuin uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa, eikä sellaiseen kukaan muu usko. Eikä täällä vauvan kykyjä ylistetä vaan Jumalan kykyjä. Kerta toisensa jälkeen uudestikaste on kumottu, kuten sekin, että kaste ei pelastaisi. Tämä riepoo tuota uudestikastajaa julmetusti. Hän hermostui kun kristityt korjasivat hänen väärän luulonss siitä että Raamattu jossakin käskisi kastaa uskovia. Lisäksi hänellä on ihmeellistä vainoharhaisuutta kun koko ajan sekoittaa keskustelijat toisiinsa. Nytkin veli-SimeliusViisainta luultiin toiseksi!

        Vastaan Simeliukselle, kun tuo inttjä-eksyttäjä ei itse vastannut

        1) KYLLÄ! Sama henkilö on kyseessä. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on siis rieunut täällä jo yli 10 vuotta.

        2) Kyllä, hänellä on viimeisen sanan syndrooma ja hän on toivottoman koukussa tähän palstaan. Kertoohan sekin siitä että mies on ollut täällä jo yli 10 vuotta.

        Moni keskustelu on alkanut asiallisesti, kunnes tuo kuumakalle uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on tullut kuvioihin ja alakynteen jäätyään hän aloittaa aina puhumisen taikavesistä ja vaikka mistä asiaan kuulumattomista asioista. Se on hänen reaktionsa siihen, kun Raamattu-perustelut loppuvat. Raamatun totuus on vain sellainen että se saa tuon trollin tolaltaan.

        Aika huvittavaa että tuo uudestikastaja kirjoittaa että "toivon, että nuo muutamat kuumakallet malttaisivat kirjoittaa asiallisesti, ja niin kauan kun he eivät sitä tee, aion pysyä palstalla", sillä se on nähty monta kertaa, esim veli-arton aloituksten yhteydessä, että tuo väite ei pidä paikkaansa. Kristityt ovat useasti keskustelleet asiallisesti, kunnes tuo sairas trolli on saapunut paikalle ja alottanut oman shownsa. Hän ei ole kristitty, mistä ollaan täällä oltu yhtä mieltä koko ajan.

        Jännää, että tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa puhuu monesti Jeesuksen esimerkistä ja Hänen seuraamisestaan, mutta katsokaapa tätä:

        Raamattu: "Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."

        Jeesus: " Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.J os joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin"

        U-k-i-e nr: " tuollaiset rienaavat kommentit eivät varmasti jää vastausta vaille."

        Ehkä tästäkin näkyy jo tuon trollin motiivi palstalla?

      • sivullinenkysyy
        korjataampaoikein kirjoitti:

        Pitäskö pitlusteen mennä luetun ymmärtämisen kurssille kun ei vastannut yhteenkään Simeliuksen kysymykseen?

        Eipä malttanut grwh olla ilman, että aloitaisi taas noiden samojen fraasiensa ja olettamustensa kertaamista.
        Hänellä on jokin "uudestikastaja" kompleksi, ja tuon terminhän he ovat keksineet voidakseen rauhassa peittää omaa harha-oppiaan. Taas tuo "kristitty" hermostui.
        No, sirkus siis jatkuu.

      • KatselinVähän
        pitluste kirjoitti:

        Onkohan Simelius Viisain sama nimimerkki kuin grwh ,niskelenkki tai lutpiste, kun nämä nimimerkit vaikenivat heti, kun Simelius puuttui peliin tuolla nimimerkillään.
        Simelius on kysellyt tuollaisia ennenkin ja olen vastannut hänelle, että niin kauan kuin nuo toiset haukkuvat uudestikastajaksi, kääkäksi, irstaaksi saatananpalvojaksi , kusipääksi tai ateistiksi, vastaan heille samalla mitalla, sillä hehän aina aloittavat tämän rienaamisen kun huomaavat jäävänsä toiseksi. Jos eivät kestä sitä, niin pysyisivät poissa palstalta. Toisaalta täällähän on mukavaa testata toisten sietokykyä ja paljastaa heidän lapselliset väitteensä.
        Simeon ilmeisesti kuvittelee, että tämä palsta on luterilaisten yksinoikeus, jossa he saavat kertoa mitä kummallisimpia tarinoita veden taikavoimasta ja vauvojen ihmeellisistä kyvyistä ja jos se heitä harmittaa, kun kumoan tuollaiset naurettavat väitteet, niin sille en voi mitään.
        Totuus tuntuu tekevän joillekin kipeää.
        Simelius on itsekin turvautunut ala-arvoiseen kirjoitustyyliin mutta nyt hän yrittää esiintyä asiallisesti, mistä o n nostettava hänelle hattua.
        En odota, että kukaan jättäisi palstaa, mutta toivon, että nuo muutamat kuumakallet malttaisivat kirjoittaa asiallisesti, ja niin kauan kun he eivät sitä tee, aion pysyä palstalla.
        "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"!
        Nämä keskustelupalstat ovat yleensäkin hulvatonta huulenheittoa, eikä kukaan varmasti muodosta käsityksiään niiden perusteella, mutta tuollaiset rienaavat kommentit eivät varmasti jää vastausta vaille.

        pitluste kirjoitti:
        "Onkohan Simelius Viisain sama nimimerkki kuin grwh ,niskelenkki tai lutpiste, kun nämä nimimerkit vaikenivat heti, kun Simelius puuttui peliin tuolla nimimerkillään".

        Huomaatko pitluste, että pienen hiljaisuuden jälkeen se olit sinä, joka seuraavana kirjoitti, mutta millä tavalla.
        SimeliusViisain kun esitti sinulle kysymyksiä niin tilanne odotti sinun vastauksiasi.

        Etkö muuten tunnista tyylejä. Kuka voisi olla SimeliusViisain?

        Ei niin että sillä merkitystä olisi kun asioita kysytään, mutta kun sitä arvailet noin.

      • kgd
        KatselinVähän kirjoitti:

        Niin, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on vainoharhainen eikä tiedä oikein koskaan kelle juttelee. Sivullinen on oikeassa siinä, että inttäjä-eksyttäjän olisi syytä lukea mitä häneltä kysytään, mutta suutuksissaan hän näköjään jätti kokonaan vastaamatta veli-SimeliusViisaan kysymyksiin, sillä rehellinen vastaaminen ja tosiasioiden myöntäminen olisi liikaa hänen maineelleen, joka tosin on mennyt jo ajat sitten. Hänen sirkuksensa vain jatkuu.

        Uudestikastaja ei ole haukkumatermi, kuten ei kristittykään. Uudestikastajat ovat niitä, jotka kastavat ihmisiä uudestaan. Tosiasia on että maamme monet lahkot kastavat myös omia jäseniään uudesti. Nimitys on siis varsin osuva.

      • pitluste
        kgd kirjoitti:

        Ja tuo rienaaminen tuntuu vain jatkuvan. Nyt grwh käyttää nimimerkkiä kgd , mutta jäljet haisevat. Mutta hänen kirjoituksensa tuntee siitä, että hän sekoilee kirjoitustaitonsa kanssa aina kun hän hermostuu, vaikkakin hän käyttää useita eri nimmareita.
        Nuo pellet kuvittelevat, että haukkumalla toista uudestikastajaksi, se vauvan pakollinen pään kasteleminen olisi jotenkin raamatullisempaa. Mutta eihän naapurin auton haukkuminen tee omasta toosasta yhtään sen parempaa.
        Eivätkö nuo pellet millään tajua, että vapaissa suunnissa suurin osa jäsenistä on sellaisia, joita ei ole vauvana kastettu, joten termi "uudestikaste" on valetta ja rienausta ja on Lutherin keksimä haukkumasana. Mutta pakollista vauvakastettahan ei voi puolustaa ilman haukkumista tai valehtelemista.

      • puistattaatuokaikki

        niin ei voi eikä ilman rovioita jään alle lykkimisiä ja karkotuksia!

        Ajatelkaa tätä puupäistä lutterin laitosta, suomestakin karkoitettiin monta kymmentä ihmistä kun yksi ei anatnut kastaa vauvaansa!!!

        löytyykö mistään viidakosta hullumpaa touhua, ja muka Jumalan nimissä vielä voi herraisä tätä uskonnollista valtakuntaa.

        sammon takominen on lähes melkein järkevää tuon opin rinnalla.

      • kgd
        puistattaatuokaikki kirjoitti:

        Tuntuu taas tuon uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin rienaaminen jatkuva. Uudestikaste ei ole raamatullinen ja monet vapaat suunnat eli lahkot kastavat ihmisiä uudesti. Se ei ole raamatullista ja siksi sitä uudestikastamiseksi sanotaankin. Ensimmäienn kaste on oikea, olipa missä kristillisessä liikkeessä tahansa suoritettu. Luther ei ole uudestikastamista keksinyt. Näköjään uudestikastetta ei voi puolustaa ilman valhetta ja haukkumista. Vaikka kovasti tuo pelle sitä yrittää. Termi "pakollinen vauvakaste" on inttäjä-eksyttäjän keksimä haukkumasana raamaullisesta kasteesta, jossa on kohteena vauva. Ja tuo yks kääkkä lykkää sairaita roviojuttujan joka paikkaan. On siinä meillä pellejä!

      • tällanentapausveljet

        Uudestikastaja tai anabaptisti ei lähtökohtaisesti ole haukkumanimi. Jälkimmäistä vapaat suunnat käyttävät itsekin. Myös termi kasteenuusija tarkoittaa samaa. Riippumatta siitä mitä nimeä käyttää, niin uudestikastaminen on ongelma, joka on todellinen, riippumatta siitä, minkälaisia näkemyksiä kasteesta on. Kerronpa teille esimerkkitapauksen.

        Erään perheen vauva kastettiin luterilaisen kirkon jäseneksi, kuten yleensä luterilaisuudessa tehdään. Vähän myöhemmin tuo perhe erosi kirkosta ja liittyi helluntaiseurakuntaan. Sieltä tuli ohje, että lapsi piti kastaa uudesti (muun perheen ohella), sillä tuo aiempi kaste ei ollut pätevä. Lapsi oli nyt 5-vuotias. No, hänet kastettiin ja hänestä tuli perheineen hellareita. Vähän myöhemmin perhe riitaantui syystä tai toisesta ja erosi hellareista ja liittyi baptisteihin. Siellä kerrottiin että perhe piti kastaa uudesti, sillä aiemmat kasteet olivat vääriä. Edellistä ei suoritettu upottamalla, joten nyt tuo reilu 10-vuotias lapsi perheineen kastettiin taas - tällä kertaa upottamalla. Tokihan lapsi sitä itsekin halusi kun asia hänellä näin kerrottiin. Murrosikään tullessa lapsi menetti uskonsa, erosi baptisteista ja meni "maailmaan". Parikymppisenä hän alkoi taas pohtimaan uskonkysymyksiä. Hän kohtasi mormoneja. Muutaman kuukauden tutkimisen jälkeen hän liittyi mormonikirkkoon. Hänellä sanottiin, ettei mikään aiempi kaste ollut pätevä, vaan heidän kasteensa on ainoa pätevä. Niinpä tämä nuorimies meni kasteelle.

        Myöhemmin tälle kaverille tuli ongelmia alkoholin kanssa, minkä seurauksena hänet erottiin mormonikirkosta. Vuoden verran asian kanssa kamppailtuaan hän kykeni jättämään alkoholin ja hänet otettiin takaisin - sillä ehdolla että menisi taas kasteelle. Mormoneilla on käytäntö, jonka mukaan kirkosta kerran eronnut kastetaan uudesti, mutta korkeintaan kolmesti (jos muistan nyt lukeman oikein). No hän eli muutaman vuoden mormonina, kunnes tapasi jehovan todistajia. Hänet saatiin ylipuhuttua jehovan todistajiin. Ja varmaan arvaattekin mitä tapahtui: ehtona jehoviin liittymisellä oli käydä heidän kasteellaan, koska mikään aikaisempi kaste ei kuulemma kelvannut. Näin hän - jälleen kerran - meni kasteelle ja hänestä tuli jehovan todistaja. Eikä aikaakaan kun hänestä alkoi tuntua että heidän oppinsa ole oikeaa, niin hän erosi jehovista. Vietettyään pari vuotta ilman omaa seurakuntaa, hän liittyi luterilaiseen kirkkoon. Ja toisin kuin aina aiemmin, nyt häntä ei kastettu uudesti. Häntä ei edes olisi suostuttu kastamaan. Hänelle vakuutettiin että ensimmäinen kaste on voimassa; että yksi kaste riittää. Hän palasi luterilaiseksi ja on vieläkin luterilainen. Hänen perheensä on edelleen baptisteja.

        Aikamoinen tarina, jolla oli kuitenkin onnellinen loppu. Miettikääpä että monestiko tuo ihminen kastettiin? Oliko jokainen kaste tarpeellinen? Tuntuu että Paavalin ohjetta "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste" ei paljon noudatettu. Kaikki lahkot vain vakuuttivat että näin on toimittava ja että tämä on se oikea kaste ja Herran tahto. Sitä tuntee vähemmästäkin itsensä höynäytetyksi. Uudestikastaminen on asia, jonka avulla ihmisiä houkutellaan seurakuntien jäseneksi (kuten argumentoimalla että vain meidän kaste on oikea) ja niin niitä lahkoja muodostuu. Allekirjoittanut tietää erään vapaasuuntalaisen, joka on kastettu kolmesti aikuisena samassa seurakunnassa, kun aina tuli tunne että edellisen kasteen kohdalla usko ei ollut vielä oikea tai tarpeeksi vahva. Häntä ei kastettu vauvana, mutta silti hänet kastettiin uudesti. Nämäkin tapaukset osoittavat, että uudestikastaminen selvä tapa monessa porukassa, eikä se aina edes liity kysymykseen pienen lapsen kasteesta.

      • elihöpönlöpön
        tällanentapausveljet kirjoitti:

        lapsellinen keksitty tarina jossa ei ole monta sanaa totta.

        ketään ei kasteta helluntailaiseksi eikä varsinkaan ilman omaa uskontunnustusta jota ei nyt kovon monella viisvuotiaalla ole tarjota.

      • vikinää
        kgd kirjoitti:

        Tuntuu taas tuon uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin rienaaminen jatkuva. Uudestikaste ei ole raamatullinen ja monet vapaat suunnat eli lahkot kastavat ihmisiä uudesti. Se ei ole raamatullista ja siksi sitä uudestikastamiseksi sanotaankin. Ensimmäienn kaste on oikea, olipa missä kristillisessä liikkeessä tahansa suoritettu. Luther ei ole uudestikastamista keksinyt. Näköjään uudestikastetta ei voi puolustaa ilman valhetta ja haukkumista. Vaikka kovasti tuo pelle sitä yrittää. Termi "pakollinen vauvakaste" on inttäjä-eksyttäjän keksimä haukkumasana raamaullisesta kasteesta, jossa on kohteena vauva. Ja tuo yks kääkkä lykkää sairaita roviojuttujan joka paikkaan. On siinä meillä pellejä!

        Nopeastippas se "grwh " eli kgd taas hermostui, kun alkoi noita kirjoitusvirheitä tulla noin tiheään. Tuollaisen kuumakallen kanssa on hankalaa keskustella kun siltä palavat päreet nopeasti.
        "rienaaminen jatkuva"
        "raamaullisesta kasteesta"
        Mutta noinhan siinä käy, kun "teurastetut vasikat vikisevät!!"

        On siinä meillä pelle!

      • kgd
        vikinää kirjoitti:

        Todella ajatuksia herättävä tarina! Neljä eri uudestikastajalahkoa, viisi eri kastetta näissä. Jehovat ja mormonitkin ovat tosiaan uudestikastajia! Itsekin olen kuullut ns. kuudestikastajista, jotka kastattavat itseään aina vain uudesti ja joskus jopa kuudesti ja lahko sen uuden kasteen suorittaa. Täysin epäraamatullista toimintaa! Tuollainen tapahtumaketju näköjään poltti sekä papan että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin päreet. Jälkimmäinen pelle vikisee taas tuttuun tyyliinsä. Uudestikastetta ei ole Raamatussa, eikä sitä voi puolustaa ilman että bongailee toisten kirjoitusvirheitä! Niiden varassa kai hänen koko oppinsa sitten on.

        Taisi grwh rauhoittua jo hieman, kun sai aikaan sepustuksen ilman virheitä.
        Parempihan se on kastaa vaikka varmuuden vuoksi useamman kerran. Israelilaisetkin uudistivat liittonsa Herran kanssa useampaan kertaan.
        Ehtoollisellakin voi käydä useamman kerran, mutta vauvat eivät kykene edes sellaiseen.
        Raamattuhan ei kiellä sellaista, mutta nuo, jotka ovat läpikäyneet tuon kirkkoon liittämisen riitin, eli pakollisen vauvakasteen, OVAT VIELÄ KASTAMATTOMIA!!!
        Siksi he täällä inisevät tuskissaan.

        Heidän viimeinen valttinsa on tuo "uudestikaste", jonka he ovat itse keksineet oljenkorrekseen. Sen varassa lepää grwh:n toivo pelastumisestaan.

        Niin, uudestikastajien mielestä on parempi kastaa usemman kerran. Kristittyt uskovat Raamatun ohjetta "yksi kaste". Ehtoollisella taas käydään usein, koska Jeesus sanoi "niin usein kuin te siitä juotte...". Kun ihminen on kastettu Jumalan nimeen, hänet on kastetu, eikä iällä ole asian kanssa tekemistä. Uudestikaste on epäraamatullinen harha. Uudestikaste on tuonkin inttäjä-eksyttäjän ainoa onjelkorsi, mutta eipä sille tukea Raamatusta löydy

      • pipopäälle

        Mutta milloin kgd eli grwh aikoo ottaa sen "yhden kasteen"?
        Häntähän ei ole vielä kastettu lainkaan, eikä hän ole pukeutunut Kristukseen. Tuo kirkkoon liittämisen riitti ei ole mikään kaste.
        Hänellä on vain pipo päässä kun pappi roiskautti hieman vettä hänen otsalleen.

      • kgd
        pipopäälle kirjoitti:

        Minut on kerran kastettu ja yksi kaste Raamatun mukaan riittää. Kasteessa liitetään nimenomaan Kristuksen kirkkoon sekä paikallisen seurakuntaan. Eikä minulla ollut mitään pipoa päässä, kyllä ihan avopäin oli :)

        Voit lopetaa uudestikasteleikkisi

        Et tainnut ymmärtää kysymystä.
        Ei kysymys ollut siitä, mitä sinulle on tehty vauvana väkisin, ja liitetty kirkkoon, vaan siitä, milloin aiot ottaa tuon yhden raamatullisen kasteen,VAPAAEHTOISESTI, kuten Sanassa kehoitetaan:
        "Ottakoon siis KUKIN TEISTÄ KASTEEN.."

        Raamatun Sana ei missään käske otta kastetta vapaaehtoisesti, vaan se kehottaa ihmisiä tulemaan kastetuksi. Kastehan on Jumalan teko. Minä olen saanut kasteen ja se yksi kaste riittää. Voit lopettaa uudestikasteleikkisi

      • pipopäälle
        kgd kirjoitti:

        Raamatun Sana ei missään käske otta kastetta vapaaehtoisesti, vaan se kehottaa ihmisiä tulemaan kastetuksi. Kastehan on Jumalan teko. Minä olen saanut kasteen ja se yksi kaste riittää. Voit lopettaa uudestikasteleikkisi

        Etkö viekään tajunnut?
        Pietarihan kehoittaa tuossa uskoontulleita ottamaan kaste eikä niin, että heidät tai heidän vauvansa olisi on kastettava väkisin.
        Kun uskova ottaa kasteen niin silloin hän tulee kastetuksi.

        Se on tuo järjenkäyttö joskus vaikeaa.

        Uskovana minä kasteen sainkin. Toista kastetta en tarvitse. Voit lopettaa uudestikastevesileikkisi

      • varokaainttäjäeksyttäjää
        kgd kirjoitti:

        Uskovana minä kasteen sainkin. Toista kastetta en tarvitse. Voit lopettaa uudestikastevesileikkisi

        Tuo "pipopäälle" on se sairas uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa, joka yrittää houkutella kristittyjä uudestikasteelle. Ei hänen houkutuksiinsa kukaan täällä vastaa. Kannattaisi siirtyä vaikka kadun kulmalle uudestikastetta kauppaamaan, täältä ei sopivia löydy.

        Kasteen sai siunauksen arvo ei riipu siitä, onko kohteena itse haluava aikuinen vai ymmärtämätön vauva.

      • vaihtelevaa
        varokaainttäjäeksyttäjää kirjoitti:

        Onko oppi taas muuttunut: kgd "Uskovana minä kasteen sainkin."???

        Aikaisemmin se "usko" tuli vasta sen veden mukana., kuten Luther opettaa. Niin se maailma muuttuu.

      • kgd
        vaihtelevaa kirjoitti:

        Onko oppi taas muuttunut: kgd "Uskovana minä kasteen sainkin."???

        Aikaisemmin se "usko" tuli vasta sen veden mukana., kuten Luther opettaa. Niin se maailma muuttuu.

        Ei usko tule veden mukana, eikä Lutherkaan opettanut että usko tulee veden mukaa. Eikö uudestikastetta voi vieläkään perustela ilman valehtelemista??? Voit lopettaa uudestikastevesileikkisi.

    • eivoisvähempääkiinn

      hakisivat pois sinne johonkin mihin luulevat kuuluvansa, loossiin, nuo hoperot nimittelijät, eihän tuollaisia kukaan täyspäinen voi uskovina pitää.

      kaikenlaisia "kristittyjä" sitä tämäkin maa päällään kantaa.

    • jayhäjatkuunäköjäänsama

      On se ihmesakkia kun koko elämä käytetään Raamatullisen opin vastustamiseen, niin oppiherransa ja niin lapsensa sen jälkeen.

      koko lutterin systeemi on pelkkää ihmisten ksetusta ja suurta humpuukia.

      näkeehän millaiseen tilaan se on valehtelunsa tuloksena itsensä kietonut kannattajineen!!

      on siinäkin järkeä yrittää alistaa k oko kansa syntymänsä perusteella muka Jeesuksen seuraajiksi voi herrankengät mitä järjen vähyyttä. Ensin keihään voimalla ja sitten muuten painostaen.

      Ja joka ei siihen aikanaan suostunut, niin henki pois tai maasta pois!!!!!

      on siinä päästy pitkälle evankeliumin vääristelyssä on todella.

      • aivopestyjä

        Mutta nuo pellet uskovat ihan tosissaan tuollaisiin satuihin. Aivopesu on ollut niin tehokasta.

        Onneksi he eivät enää nykyisin surmaa niitä, jotka kieltäytyvät kasteen armosta.

      • lahkolaisetonsitä
        aivopestyjä kirjoitti:

        On se kyllä ihmesakkia nuo uudestikastajat kun raamatullista kasteta ja sen merkitystä ja Raamattua vastustetaan koko elämä. Pienestä pitäen ne opetetaan viemään ihmisiä uudestikasteelle.

        Koko baltasaren lahko on ihmisen kusetusta ja rahastusta. Kielletään synti ja sitä kautta tarve Jeesukselle! Sairasta! Ja sitten se yksikin lahkon johtaa istuu linnassa lapsiin sekaantumisesta, voi vain kysyä että oliko tämä nyt Jeesuksen seuraamista??? Onneksi luterilainen kirkko opettaa vielä että syntinen ihminen tarvitsee Jeesusta. Nytkin noissa lahkoissa jos ei uudestikasteelle mene niin alkaa uhkailua ja painostaminen ja siten on tuo uskontojen uhrien tuki ry täynnä kaiken maailma ex-uudestikastajia jotka on aivopesty ja joilta on viety terveys tuollaisen painostamisen alla ja kielillämolottamiskursseilla. Eräät ovat jopa sitä mieltä, että osa näistä lahkoista, kuten jehovat, täyttää vaarallisen lahkon tunnusmerkit!

        Mutta antaa noiden aivopestyjen lahkolaisten kehitellä omia kasteitaan ja pelastusteitään. Meillä Raamatussa pitäytyvillä uskovilla on yksi tie: JEESUS! Ylistys hänelle syntiemme sovituksesta, joka tuntuu ukastajille olevan vain satua.

      • aivopestyjä
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Noin kauniisti jonglööri taas valehtelee! Se taikavesi tekee sen.
        On siinä meillä pelle.

      • lahkolaisetonsitä
        aivopestyjä kirjoitti:

        Noin kauniisti jonglööri taas valehtelee! Se taikavesi tekee sen.
        On siinä meillä pelle.

        Hieno todistus uudestikatajalahkosta. Onneksi ei tarvi sellaiseen kuulua ja noita tuon pellen taikavesiä palvoa. Saa luottaa Jeesukseen!Nytkö olenki jongööri? :D Eikö tuo vainoharhainen uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa tiedä kelle puhuu? :D

      • eienäävedenpalvontaa

        Hyvä, että "lahkolaisetonsitä" alkaa vihdoin luottamaan Jeesukseen. Nyt hän voi unohtaa ne vesileikit ja lopettaa vedenpalvonnan, sillä vain Jeesuksessa meillä on pelastus.

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Minä luotan aina Jeesukseen. Sinä olet täällä se, joka palvoo vettä ja leikkii taikavesileikkejä. Kristityt eivät tee sellaista. Mutta ethän sinä kristitty olekaan.

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Minä luotan aina Jeesukseen. Sinä olet täällä se, joka palvoo vettä ja leikkii taikavesileikkejä. Kristityt eivät tee sellaista. Mutta ethän sinä kristitty olekaan.

        Hienoa, että et luota enää veden taikavoimaan vaan Jeesukseen!
        Onnittelen.

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Hienoa, että et luota enää veden taikavoimaan vaan Jeesukseen!
        Onnittelen.

        Olen aina luottanut vain Jeesukseen, mutta sinä luotat vain veden taikavoimaan, etkä täten ole Jeesukseen uskova krititty. En voi onnitella sinua.

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Olen aina luottanut vain Jeesukseen, mutta sinä luotat vain veden taikavoimaan, etkä täten ole Jeesukseen uskova krititty. En voi onnitella sinua.

        Nyt taisit lykätä taas valhetta.
        Tähän asti turvasi on ollut kaste, mutta hienoa, jos olet luopunut siitä.

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Nyt taisit lykätä taas valhetta.
        Tähän asti turvasi on ollut kaste, mutta hienoa, jos olet luopunut siitä.

        Sinun turvasi on taikavedessä ja olet vedenpalvoja. Meillä uskovilla turva on Jeesuksessa, joka kasteesa ottaa omakseen.

      • varokaainttäjäeksyttäjää
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Sinun turvasi on taikavedessä ja olet vedenpalvoja. Meillä uskovilla turva on Jeesuksessa, joka kasteesa ottaa omakseen.

        Niin, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa palvoo ihan muuta kuin elävää Jumalaa. Eikä hän usko sitä mitä Raamattu opettaa Juamlasta ja Hänen asettamastaan kasteesta ja ehtoollisesta.

      • lahkolaisetonsitä
        varokaainttäjäeksyttäjää kirjoitti:

        Niin, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa palvoo ihan muuta kuin elävää Jumalaa. Eikä hän usko sitä mitä Raamattu opettaa Juamlasta ja Hänen asettamastaan kasteesta ja ehtoollisesta.

        Olet oikeassa, ei tuo inttäjä-eksyttäjä mikään kristitty ole, eikä hänen opetuksen sa kasteesta je thoolliseta vastaa Raamatun opetusta.

        Katsotaanpa huomaako uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa yhtä kirjoitusvirhettä jonka teit :D Varmaan siitä riittaa pilkkaa ja ehkäpä hän ottaa sen nimimerkikseen, kuka tietää.

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Olet oikeassa, ei tuo inttäjä-eksyttäjä mikään kristitty ole, eikä hänen opetuksen sa kasteesta je thoolliseta vastaa Raamatun opetusta.

        Katsotaanpa huomaako uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa yhtä kirjoitusvirhettä jonka teit :D Varmaan siitä riittaa pilkkaa ja ehkäpä hän ottaa sen nimimerkikseen, kuka tietää.

        Hauskaa lukea, miten vanha valehtelija kgd eli grwh keskustelee itsensä kanssa ja kehuu omia viestejään.
        Nuo kirjoitusvirheet paljastavat taas sen, miten tuo pelle hermostui, ja alkoi sekoilemaan.

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Hauskaa lukea, miten vanha valehtelija kgd eli grwh keskustelee itsensä kanssa ja kehuu omia viestejään.
        Nuo kirjoitusvirheet paljastavat taas sen, miten tuo pelle hermostui, ja alkoi sekoilemaan.

        Kannattaisi ehkä itse opetella pisteen ja pilkun käyttöä. Hermostuksissaan kun tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa käyttää niitä aina väärin.

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Kannattaisi ehkä itse opetella pisteen ja pilkun käyttöä. Hermostuksissaan kun tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa käyttää niitä aina väärin.

        Taasko tuo pelle on joutunut valvomaan myöhään tuon taikavesi-oppinsa kanssa. Johtuukohan tuo valvominen siitä hysteriasta ja pelosta, että Luther tulisi joukkojensa kanssa
        hänen kimppuunsa?
        Voin lohduttaa tuota pelleä sillä, että tänä päivänä vedenpalvojatkin ovat aika rauhaarakastavia ihmisiä eivätkä heilu enää miekkojen ja keihäittensä kanssa, joten grwh:kin voi jo vähitellen rauhoittua ja nukkua yönsä rauhassa.
        Laita vaikka se vesipullo tyynyn alle, niin se voi rauhoittaa.

        Taasko tuo vedenpalvojapelle on joutunut ojasta allikkoon taikavesioppinsa kanssa? Hyvä jos te vedenpalvojat olette nykyään rauhaa rakastavia. Sinä vain et tunnu olevan. Toivon ettet halua tappaa ketään, etkä toteuta sairaita fantasioitasi. Vaikkakin taas hieman hermostuit kun tuo kirjoitusvirhe ("rauhaarakastavia") taas hyppäsi tekstiisi. Sen lisäksi, ettet osaa käyttää pistettä ja pilkkua, niin kannattaa opetella kirjoittamaan yhdyssanat yhteen. Jospa se taikavesipullo tyynyn alla auttaa sinua siihen.

        Eikö tuo hysteriasi vieläkään helpota? Sieltä allikosta on kiva huudella.
        Nytkö näet jo kirjoitusvirheitä siellä, missä niitä ei ole. Mutta nukkuisit edes näin päivällä, niin jaksaisit taas valvoa yöllä. Vai vainoavatko ne Lutherin kannattajat sinua jo unissasikin?

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Eikö tuo hysteriasi vieläkään helpota? Sieltä allikosta on kiva huudella.
        Nytkö näet jo kirjoitusvirheitä siellä, missä niitä ei ole. Mutta nukkuisit edes näin päivällä, niin jaksaisit taas valvoa yöllä. Vai vainoavatko ne Lutherin kannattajat sinua jo unissasikin?

        Eikö tuskasi vieläkään helpota? Onko paniikkisi niin kova ettet osaa kirjoittaa "rauhaa rakastavaa" erikseen?? Se ei ole yhdyssana! Toivottavasti maltat pitää tappamisenhalut sisälläsi, niin meidän ei tarvitse pelätä. En ainakaan vielä näe unia joissa raivoissasi hyökkäät kristittyjen kimppuun :-)

      • rauhaarakastava

        Mutta sinun kannattaa olla varuillasi, etteivät ne ihailemasi uudestikastajat vie sinua väkisin kastettavaksi. Ne voivat joskus olla yhtä julmia kuin rauhaarakastavat vedenpalvojat. Niiistähän sinulla on jo kokemuksia.

      • lahkolaisetonsitä
        rauhaarakastava kirjoitti:

        Mutta sinun kannattaa olla varuillasi, etteivät ne ihailemasi uudestikastajat vie sinua väkisin kastettavaksi. Ne voivat joskus olla yhtä julmia kuin rauhaarakastavat vedenpalvojat. Niiistähän sinulla on jo kokemuksia.

        Olenpa siis varuillani teidän vedenpalvojien eli uudestikastajien kanssa

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Olenpa siis varuillani teidän vedenpalvojien eli uudestikastajien kanssa

        Hyvä. Pidä ovet lukittuna ja ikkunat kiinni. Vedenpalvojat eli Lutherin seuraajathan voivat tulla kimppuusi vaikka keskellä yötä. Onneksi ne eivät käytä vesiletkua vaan koettavat saada sen vesitipan suoraan otsalle.
        Alkaako tuskasi jo helpottaa?

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Hyvä. Pidä ovet lukittuna ja ikkunat kiinni. Vedenpalvojat eli Lutherin seuraajathan voivat tulla kimppuusi vaikka keskellä yötä. Onneksi ne eivät käytä vesiletkua vaan koettavat saada sen vesitipan suoraan otsalle.
        Alkaako tuskasi jo helpottaa?

        Jees, pidän ikkunat ja ovet visusti lukittuina, etteivä vettä palvovat uudestikastajat pääse riehumaan. Kiitos että varoitit hengenheimolaisistasi! Tosin luulen että uudestikastajilla on pahemmat metkut mielessä kuin pelkkä otsan kastelu.

      • eienäävedenpalvontaa
        lahkolaisetonsitä kirjoitti:

        Jees, pidän ikkunat ja ovet visusti lukittuina, etteivä vettä palvovat uudestikastajat pääse riehumaan. Kiitos että varoitit hengenheimolaisistasi! Tosin luulen että uudestikastajilla on pahemmat metkut mielessä kuin pelkkä otsan kastelu.

        Luuletko, että he toimisivat samoin, kuin Luther ja hänen kannattajansa aikoinaan:" henki pois sellaiselta, joka ei suostunut kasteen armoon"!!

        Mutta jos sinua vielä peloittaa, niin ota äitiäsi kädestä kiinni ja purista lujaa. Se usein helpottaa hysteeristä lasta. Ja muista niistää nenäsi.

      • lahkolaisetonsitä
        eienäävedenpalvontaa kirjoitti:

        Luuletko, että he toimisivat samoin, kuin Luther ja hänen kannattajansa aikoinaan:" henki pois sellaiselta, joka ei suostunut kasteen armoon"!!

        Mutta jos sinua vielä peloittaa, niin ota äitiäsi kädestä kiinni ja purista lujaa. Se usein helpottaa hysteeristä lasta. Ja muista niistää nenäsi.

        Kyllä luulen, että uudestikastajat nimenomaan henkeäni olisivat uhkaamassa, jos en uudestikasteelle suostu. Kiitos vinkeistä, niistä voi olla apua! Opettelisit kuitenkin kirjoittamaan sanat oikein! Tunnut olevan varsin ihastunut Lutheriin kun höpötät hänestä koko ajan.

    • PasiToivonen

      kusipäälle

      21.7.2017 11:59

      huudalujempaa kirjoitti:
      Eipä ole teidän vedenpalvojien epätoivoisiin rukouksiinne tullut vastauksia! Mahtaakohan teidän vesijumalanne nukkua? Pitäisiköhän huutaa kovempaa?

      Et tainnut muistaa, että tämä on kastepalsta eikä teidän pahan olon purkauksenne kuulu tänne.
      Näytä lisää

      Eikö vesijumalasi kuule epätoivoista ulinaasi? Auttaisiko taas alias errorin huutaminen. Taitaa sinun mariajumalasi nukkua. Tämä on kastepalsta eikä sinun sairaan ihmisen säälittävät ulinat ja vedenpalvonnat kuulu tänne. Näen että sinulla on hirveän paha olla ja olet katkera sairautesi kanssa mutta siinäpähän uliset, sairas pelle!

      -------------------

      Tällaista tekstiä Jeesuskin käyttäisi. Toivottavasti kukaan ei anna tuolle henkilölle asetta.

      >>Onneksi he eivät enää nykyisin surmaa niitä, jotka kieltäytyvät kasteen armosta. >>

      Nykytietämyksen mukaan USA:n sisällissodassa kuoli 650 000...850 000 ihmistä, aiempi arvio oli 620 000 ihmistä. Kyllä "oikeauskoisetkin" osaavat tappaa.

      http://www.history.com/news/civil-war-deadlier-than-previously-thought

      • alkaapelottaan

        No se vielä puuttuisi jos joku antaisi tuolle inttäjäeksyttäjälle aseen! En haluaisi kuvitella mitä tuo valtavaa vihaa ja katkeruutta sisällään kantava tappamista ihannoiva trolli tekisi :(

      • kylläpeloittaa
        alkaapelottaan kirjoitti:

        Minä veikkaan, että tuo " kgd " ottaisi oppia Lutherista, joka tapatti anabaptisteja.
        Lutherhan vihasi myös juutalaisia, joista hän sanoi:
        "Jos joku juutalainen tulisi pyytämään minulta kastetta, niin panisin myllynkiven hänen kaulaansa ja upottaisin Elbeen"!!!

        Että noin rakkaudellisia veikkoja nuo vedenpalvojat.

      • alkaapelottaan
        kylläpeloittaa kirjoitti:

        Minä veikkaan, että tuo " kgd " ottaisi oppia Lutherista, joka tapatti anabaptisteja.
        Lutherhan vihasi myös juutalaisia, joista hän sanoi:
        "Jos joku juutalainen tulisi pyytämään minulta kastetta, niin panisin myllynkiven hänen kaulaansa ja upottaisin Elbeen"!!!

        Että noin rakkaudellisia veikkoja nuo vedenpalvojat.

        Minä veikkaan että uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ottaisi mallia natseista. Hän tappaisi toisuskoset. Noin rakkaudellinen on tuo että palvova, silmittömän vihan ja pahuuden kovettama uudestikastaja-intäjä-eksyttäjä näin raamatussa -väkivaltrolli. Hän on selvästi ihastunut Lutheriin kun puhuu hänestä koko ajan. Minulla taas ei ole mitään syytä tai tarvetta satuttaa ketään, toisin kuin tuolla taikavesitrollilla.

      • olevaruillasi

        Hyvä, että "alkaapelottamaan" on varuillaan, sillä kgd ja hänen hengenheimolaisensakin saattavat noudattaa natsien mallia. Nämähän ottivat oppinsa Lutherin teoksista ja sovelsivat niitä käytännössä. Sellainen silmitön viha ja pahuus saattaa puhjeta esiin yht äkkiä noiden vedenpalvojien keskuudessa ja silloin on siitä leikki kaukana. Toistaiseksi he ovat tyytyneet vain soittamaan suutaan.

      • olenvaruillani
        olevaruillasi kirjoitti:

        Kannattaa olla varuillaan tuon Luther -fanin, eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin kanssa. Hän ihannoi väkivaltaa, on ollut välillä ympärileikkaamassa tyttöjä ja polttamassa roviolla ihmisiä, niin hirveä on hänen vihansa ja katkeruutensa uskovia luterilaisia kohtaan. Jos tuolle sairaalle vettä palvovalle trollille aseen antaa, niin siitä on leikki kaukana. Nyt hän on vain tyytynyt fantasioimaan väkivaltakuvitelmillaan ja uhkailemaan kristittyjä. Pelkään vain milloin hän toteuttaa sairaat fantasiansa.

      • olevaruillasi
        olenvaruillani kirjoitti:

        Totta. Hyvä, että olet varuillasi, mutta pelkäät turhaan. Suomessa tuollainen toiminta voidaan estää, joten sinunkaan hysteriallesi ei ole aihetta.
        Nuo uudestikastajaveijarit," kgd eli grwh " ja heidän kumppaninsa odottavat vain tilaisuutta päästäkseen uskovien kimppuun. Mutta toistaiseksi heidän silmitön vihansa ei ole realisoitunut, siitä suuri kiitos Suomen lainsäädännölle, joka kriminalisoi tuollaisen vihapuheen etenkin viattomien vauvojen kohdalla.
        Kyllähän he tällä palstalla yrittävät esitellä julman oppinsa perusteita, mutta toistaiseksi se on jäänyt siihen.

        Totta, onneksi Suomen lainsäädäntö estää tuota uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollia toteuttamasta sairaita fantasioitaan. Tuo sairas trolli odottaa oikein tilaisuutta päästä tappamaan ihmisiä. Niin silmitön on hänen vihansa meitä uskovia kohtaan. Viha vain yltyy kun hän ei löydä perusteluja julmalle uudestikasteopilleen Jumalan Sanasta. Koavti yrittää mutta mikään ei onnistu! Saas nähdä milloin hän oikeasti toteuttaa sairaat väkivaltafantasiansa. Minua pelottaa :( Onneksi ylläpito poistaa hänen pahimmat vihapuheensa

        Mitä? Nythän selvisi, että
        "olenvaruillani"han on vanha tuttu vedenpalvojatrolli " kgd eli grwh ". Hän hermostui taas niin kovasti, että sotkeutui noihin kirjoitusvirheisiin ja paljasti itsensä (Koavti)
        Miksi hän pelkää itseään? Onko hän kenties niin ruma , että pelkää itseään vai onko hänellä noin väkivaltainen luonne, että ei luota enää itseensäkään. Silloin ei kannata katsoa peiliin.
        Tähän asti hänen vihansa on kohdistunut vain vauvoihin, mutta näköjään väkivaltaisuus on nyt ryöpsähtänyt hallitsemattomaksi ja kaikki uskovat ovat hänen vihansa kohteena.
        Huolestuttavaa.

      • saastaiselle

        Oh hoh!!
        Tuollainen vainoharhaisuus kertoo vakavasta mielialahäiriöstä. Mutta tuo paljastaa kgd eli grwh :n vedenpalvojatrollinen todellisen luonteen.
        Ja tuollainen pelle yrittää esiintyä Jeesuksen opetuslapsena, kuvottavaa.
        Kauampa hän yritti peittää todellista minäänsä, mutta tuollainen sairas peloittelu paljasti, että siellähän riehuu vanha valehtelijatuttavamme .Ehkäpä hän nyt saa nukuttua rauhassa kun sai päästää liiat höyryt pihalle? Toivottavasti hän ei mene pitemmälle noissa rienausliturgioissaan, sillä ylläpito joutuisi taas puuttumaan siihen.
        Mistähän hän on keksinyt nuo tappamisjutut? Katekismuksestako?
        Mutta hän paljastaa sen, millä nesteellä hänet on kastettu, (kusipää).
        Ihmeellisesti hänen kohdallaan toteutuu Luuk 5
        "45 Paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu."
        Kun sydän on täynnä saastaa niin noinhan se tulee sieltä ulos.

      • oletsaastainen
        saastaiselle kirjoitti:

        Ohhoh!!!
        Tuollainen veden palvominen ja herjaaminen ja tappamisenhimo paljastaa tuon trollin todellisen luonteen. Kuvottavaa että tuollainen Marianpalvoja kehtaa edes puhua Jeesuksesta ja Hänen seuraamisestaan. Toivottavasti tuo pelle päästi nyt pahimmat höyryt pois, eikä huomenna enää palaa tänne vikisemään. Muuten ylläpito joutuu taas koville tuon kusella kastetun irstaan saatananpalvojakusipään kanssa. Hän on täydellisen sairas ja tuo Raamatun kohta kertoo oivasti sen, miten saasta hänen sisältään valuu näille palstoille. Hänellä ei ilmeisesti ole muuta paikkaa purkaa sairauttaan. Onneksi Suomen lait ja Jeesus on meidän puolella, joten ei tuota murhanhimoista pelle muuten tarvitse pelätä. Kunhan pidämme lapsemme kaukana tuon sairaan ja irstaan pellen luota

      • olenkooikeassa
        oletsaastainen kirjoitti:

        Näin sivullisena minusta tuntuu että tämä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa vaihtaa koko ajan nimierkkiään? Eikö siis tää saastaiselle ola sama kuin olevaruilla ja eienäävedenpalvontaa ja järjenpuutettako ja eienääedenpalvontaa? Hän vaikuttaa hyvin pahalta ja mieleltään sairaalta ihmiseltä. Laitoin googlen sanahakuun ehdotetut sanat kaste ja soomipoika, jolloin sain tekstiä 11 vuoden takaa. Taitaa olla sama henkilö asialla jo tuolloin?

      • sivulliselle
        olenkooikeassa kirjoitti:

        Olet tismalleen oikeassa. Hän on sairas ja vaihtaa nimimerkkiään. Ja tosiaan tuota hänen katkeruuttaan lisää se, että hän on jo yli 11 vuotta täällä kirjoitellut, eikä ole saanut ihmisiä puolelleen näkemyksillään. Tässä muuten lisätietoa tuosta sairaasta trollista:

        Päivitetäänpä vielä uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa -trollin eksytyskikkojen lista. Tätä tietopakettia on levitetty ahkerasti kristittyjen keskuudessa.

        1. Hauku muita. Hauku myös oppeja ja käytä sanoja "taikavesi", "veden taikavoima" ja "pakollinen vauvakaste" sekä "vauvakasteintoilija". Hauku Jeesuksen asettamaa kastetta "pakanalliseksi vesiseremoniaksi".

        2. Viittaa Lutheriin ja yritä VÄKISIN SAADA RISTIRIITA kanssakeskustelijan ja Lutherin kirjoitusten välille. Huomattavaa on että luterilaiset kirjoittajat eivät siteeraa Lutheria vaan Raamattua mutta tämä uudestikastajapelle haluaa Lutherin vetää mukaan väkisin ja näin vaihtaa tavallaan aihetta.

        3. Vetoa katolisen kirkon harhaoppeihin ja virheisiin: kuten aneet ja ristiretket. Tästä on myös nimi miekkalähetystrolli hänelle tullut. Vetoa myös Hitlerin natsisaksaan. Ihannoi varsinkin vauvojen uuniin heittämistä ja tyttöjen ympärileikkaamista.

        4. Hauku vielä kerran ja vetoa kanssakeskustelijan kirjoitusvirheisiin, huumorintajuun, mielikuvitukseen, järkeen ja lukutaitoon. Hauku häntä myös sokeaksi.

        5. Kun jäät keskustelussa tappiolle, kirjoita teksti TOISEN kirjoittajat nimimerkillä ja yritä tällä tavoin saada ymmärrystä itsellesi.

        6. Älä myönnä sitä faktaa että uudestikastajat ovat auttamatta alakynnessä Raamatun ilmoituksen edessä.

        7. Valahtele, intä ja muuta Raamattua. Älä vain tutki itse alkukieltä, sillä alkukieli todistaa uudestikastajien opin vääräksi.

        8. Kun perustelusi eivät pure, etkä saa Raamatusta tukea opillesi, vaihda heti aihetta! Rupea puhumaan toisesta asiasta ja yritä kumota joku kiusallinen Raamatun kohta (kuten vaikka "vedestä ja Hengestä" tai "kastamalla ja opettamalla") jollakin toisella Raamatun kohdalla. Näytä että vain nämä sinua miellyttävät kohdat kelpaavat. Julista että kaikki muut ovat niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaa.

        9. Valehtele päin naamaa että muut keskustelijat ovat luvanneet pysyä pois palstalta. Päivittele sitä miten he eivät pidä lupaustaan. Ole uskottava ja yritä saada muut uskomaan että asia on todella näin. Koita näin sivuuttaa ne tosiseikat, että uudestikasteoppi on valtava harha!

        10. Jos mikään muu ei auta, niin julista, ettei kanssakeskustelija ole uskossa eikä hänellä ole Pyhää Henkeä.

        11. Kun olet hävinnyt ja viimeinenkin toivonpisara on kadonnut, vetoa siihen että kanssakeskustelijat ovat paniikissa ja heillä on kova tuska. Kuvittele vaan että kaikki ottavat sen todesta. Paljasta tällä tavoin oma valtava tuskasi ja paha olosi. Älä myönnä suoraan sitä että sinulla on helvetin paha olla. Valita että muut eivät osaa käyttäytyä. Valita, että heillä on joku "viimeisen sanan syndrooma", joka todellisuudessa on inttäjä-eksyttäjällä itsellään, sillä hän on se, joka ei pysty olemaan palstalta pois.

        12. Kutsu isäntääsi Saatanaa apuun ja kerro kaikille sairaat väkivaltafantasiasi ja uhkaile kristittyjä. Yritä jotenkin saada oma viha ja katkeruutesi muiden kirjoittajien tiliin.

        Tätä saa kuulemma levittää vapaasti, niin että kaikki pääsevät kärryille siitä mikä tämän trollin motiivi on. Levittäkää tätä kristityt veljet ja sisaret! Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei ole kristitty, eikä hänen juttujaan tarvitse eikä kannata ottaa vakavasti.

      • tunnustusveljet
        sivulliselle kirjoitti:

        Kukahan tämän listan on koonnut? On meinaan kyllä loistava tietopaketti tuosta tyypistä. On hyvä että näistä asioista puhutaan. Ihan kuten Raamattu kehottaa varoittamaan vääristä opettajista ja profeetoista ja poliisin tehtävä on varoittaa vaarallisista rikollisista, niin samoin on hyvä, että täällä tiedotetaan haitallisista ihmisistä ja paljastetaan sellaiset trolleiksi. Vähän kumma tyyppi tuo uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa siinäkin mielessä että välillä hän puhuu Jeesuksesta ja siteeraa Raamattua mutta välillä taas puhuu pimeistä palvontamenoistaan ja nauraa pilkallisesti kun joku uskoo Jeesuksen ylösnousemukseen pitäen sitä satuna. Hänen käytöksensä on murhe vapaille suunnille ja niille jotka kulkevat uskon tiellä niissä seurakunnissa.

        Oli miten oli, niin hän on hyvin sairas, eikä yhdentoista vuoden trollaaminen uudestikasteen puolesta paranna hänen tilannettaan ollenkaan. Ja totta puhuen minusta teidän ei kannata hänen kanssaan keskustella mistään asiasta. Hän ei ole sen arvoinen. Sielunvihollisen ase koko trolli!

      • vainoharhaiselle
        tunnustusveljet kirjoitti:

        Onkohan tuo "olenvaruillani" enää täysin terve? Tuollaista tekstiä kirjoittaa vain mieleltään sairas ja hysteerinen ihminen:
        "joka haluaa tappaa tosienuskovat ja ympärileikata tytöt. Kaikki toisinuskovat ovat tuon irstaan vettä ja saatanaa palvovan kusipään vihan kohteena. Hän yrittää huutaa saatanaakin avuksi Jeesuksen turvaavia kohtaan, mutta eipä auta. Rukoillaan että hän pitää sairaat tappamishimonsa kurissa, eikä kajoa enää lapsiimme"!!!!!!

        Tuo vaikuttaa jo vainoharhaisen tekstiltä.
        Mutta hän vaan ei malta pysyä poissa palstalta, vaikka kirjoittaakin:
        " Ja totta puhuen minusta teidän ei kannata hänen kanssaan keskustella mistään asiasta."

      • inttäjäeksyttäjälle
        vainoharhaiselle kirjoitti:

        Olen tismalleen samaa mieltä siitä, että tekstisi ON sairasta ja vainoharhaista. Siksi noita listoja tehdään että ihmisen oppisivat tuollaiset sairaat trollit tuntemaan.

        Veli tunnustusveljet, puhut asiaa!

      • valehtelijalle
        inttäjäeksyttäjälle kirjoitti:

        Tarkoitatko tätä tekstiä?
        ""joka haluaa tappaa tosienuskovat ja ympärileikata tytöt. Kaikki toisinuskovat ovat tuon irstaan vettä ja saatanaa palvovan kusipään vihan kohteena. Hän yrittää huutaa saatanaakin avuksi Jeesuksen turvaavia kohtaan, mutta eipä auta. Rukoillaan että hän pitää sairaat tappamishimonsa kurissa, eikä kajoa enää lapsiimme"!!!!!!

        Se on todella sairaan ja hysteerisen ihmisen kirjoitusta.

        Tunnustat siis, että et puhu totta, kun jatkat valehteluasi!
        " Ja totta puhuen minusta teidän ei kannata hänen kanssaan keskustella mistään asiasta."

        PS Mitä nämä " tosienuskovat "ovat? Eivät varmaan teitä vedenpalvojia?

      • inttäjäeksyttäjälle
        valehtelijalle kirjoitti:

        Kyllä, sinun tekstisi on vainoharhaista.

      • valehtelijalle
        inttäjäeksyttäjälle kirjoitti:

        Kyllä, sinun tekstisi on vainoharhaista.

        Eli, kun lainaan sinun kirjoituksisasi,niin myönnät, että ne ovat vainoharhaisia. Esim
        """joka haluaa tappaa tosienuskovat ja ympärileikata tytöt. Kaikki toisinuskovat ovat tuon irstaan vettä ja saatanaa palvovan kusipään vihan kohteena. Hän yrittää huutaa saatanaakin avuksi Jeesuksen turvaavia kohtaan, mutta eipä auta. Rukoillaan että hän pitää sairaat tappamishimonsa kurissa, eikä kajoa enää lapsiimme"!!!!!!

        Mutta hienoa, että tunnustat valehtelevasi. Tunnustat siis, että et puhu totta, kun jatkat valehteluasi!
        " Ja totta puhuen minusta teidän ei kannata hänen kanssaan keskustella mistään asiasta."

      • inttäjäeksyttäjälle
        valehtelijalle kirjoitti:

        Eli, kun lainaan sinun kirjoituksisasi,niin myönnät, että ne ovat vainoharhaisia. Esim
        """joka haluaa tappaa tosienuskovat ja ympärileikata tytöt. Kaikki toisinuskovat ovat tuon irstaan vettä ja saatanaa palvovan kusipään vihan kohteena. Hän yrittää huutaa saatanaakin avuksi Jeesuksen turvaavia kohtaan, mutta eipä auta. Rukoillaan että hän pitää sairaat tappamishimonsa kurissa, eikä kajoa enää lapsiimme"!!!!!!

        Mutta hienoa, että tunnustat valehtelevasi. Tunnustat siis, että et puhu totta, kun jatkat valehteluasi!
        " Ja totta puhuen minusta teidän ei kannata hänen kanssaan keskustella mistään asiasta."

        Sinun kirjoituksesi ovat vainohrahaisia. Tuossa oikein varoitettiin sinusta. Taidat olla sairas ihminen kun sinista pitää tuollaisia varoituksia antaa.

      • inttäjäeksyttäjälle
        inttäjäeksyttäjälle kirjoitti:

        Sinun kirjoituksesi ovat vainohrahaisia. Tuossa oikein varoitettiin sinusta. Taidat olla sairas ihminen kun sinista pitää tuollaisia varoituksia antaa.

        Tarkoitin että SINUSTA pitää antaa varoituksia. Ei niitä ainakaan meidän sinistä tarvi antaa ;) Minä en ole siteeraamaasi lausetta kirjoittanut.

    • vikisevillevasikoille

      Taasko se vasikka täällä vikisee?!

      muualla hiiret vikisevät, siellä sakastissa on vasikoitakin näköjään ja ne ovat alkaneet vikistä huh no ei ole ihmekkään, siellä voi tapahtua ihan mitä vain.

      kolinaakin saattaa kuuulua lattian alta mitä lie siellä pyörivät menneitten aikojen miekkalähetit.

      • hauskaaoppia

        Tuossa mielikuvitususkonnassa kuolleet vasikat vikisevät. Niinhän tuo trolli yritti täällä vakuuttaa.

      • vikisevällekääkälle
        hauskaaoppia kirjoitti:

        Tuossa mielikuvitususkonnassa kuolleet vasikat vikisevät. Niinhän tuo trolli yritti täällä vakuuttaa.

        Taasko se kääkkä täällä vikisee. Nousiko sieltä lahkojen kasteeltaasta taas lisää vikisijöitä? Lattaian alta tuskin sieltä kukaan nusee. Tai kenteis menneitten aikojen uudestikastaj, kuka tietää?

      • aikarohkeaaveljet
        vikisevällekääkälle kirjoitti:

        Taasko se kääkkä täällä vikisee. Nousiko sieltä lahkojen kasteeltaasta taas lisää vikisijöitä? Lattaian alta tuskin sieltä kukaan nusee. Tai kenteis menneitten aikojen uudestikastaj, kuka tietää?

        Muualla hiiret vikisee mutta täällä lähinnä tuo ukie nr. Sen näköjään pappakin hoksasi. Rohkeaa sanao uudestikastaja hengenheimolaista vasikaksi : D

      • kääkättäjälle
        aikarohkeaaveljet kirjoitti:

        Muualla hiiret vikisee mutta täällä lähinnä tuo ukie nr. Sen näköjään pappakin hoksasi. Rohkeaa sanao uudestikastaja hengenheimolaista vasikaksi : D

        Taasko kgd eli grwh hermostui ja alkoi sekoilemaan? Yleensä tuo sekoilu alkaa vasta puolilta öin, mutta nyt tuo sekoilu alkoi jo aikaisemmin.Onkohan hermot noin kireällä? Miksi hän varoittaa sinisestä?

      • haukkuikokääkkäsua

        Olisiko uudestikastajien kasteallas sininen? Mutta älä hermostu ja sekoile noin pahasti, sillä "peloittava" ei ole suomea! Päivä ei ala hyvin, kun panikoit jo ennen puolta päivää noin pahoin!

      • pipopäälle
        haukkuikokääkkäsua kirjoitti:

        Olisiko uudestikastajien kasteallas sininen? Mutta älä hermostu ja sekoile noin pahasti, sillä "peloittava" ei ole suomea! Päivä ei ala hyvin, kun panikoit jo ennen puolta päivää noin pahoin!

        Ompas kgd eli grwh ärhäkkäällä päällä heti näin aamusta. Onkohan se kastepipo ollut liian kireällä? Vai sekö olikin sininen ja siksi hän varoittaa siitä?

      • peloittavako
        pipopäälle kirjoitti:

        Ompas kgd eli grwh ärhäkkäällä päällä heti näin aamusta. Onkohan se kastepipo ollut liian kireällä? Vai sekö olikin sininen ja siksi hän varoittaa siitä?

        Kylläpäs uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa on ärhäkällä päällä heti aamusta. Lieneekö paniikki kova kun ei osaa kirjoittaa enää kunnolla?

    • Kaste_pelastaa_vieläkin

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe