Nyt Sauli Niinistö menetti minun ääneni näsäviisasteluillaan Suomi Areenassa Porissa.
Kun ei osallistunut paneeliin vaikka oli paikalla, niin miksi piti jälkikäteen viisastella ?
Näsäviisasteleva Niinistö
8
220
Vastaukset
- haluan.fiksun.pressan
Niinistö alkaa menettää mainettaan. Pelkää, että kortteja ei kerrykkään tarpeeksi. Pelkää, että jää väittelyissä alakynteen.
Niinistö on kehittänyt ihan omaa storyaan persujen tapauksen tiimoilta. Kuinka pääministeri voi sietää tällaista jälkiviisastelua.
Niinistö ei ole minun presidenttini.- äitykkä
Kyllä kortteja riittää, eikä Sauli Niinistö viisastellut.Sipilä tässä toimi väärin ja menetti kunniansa,jos sitä on ollutkaan näiden julkitulleiden "sukulaisten" suosimisen vuoksi! Hän vain ei halunnut menettää pestiään.Ei ollut rohkeutta kaataa mätää hallitusta!
- eläkkeellevaan
Niinistö tietää ilmeisesti kykynsä,eikä uskalla lähteä keskusteluihin ilman avustajakaartia.
Punnittu ja köykäiseksi havaittu presidentti. Ajattelee ja puhuu ytä aikaa,eikä kummastakaan tule mitään järkevää.- pihakolli
Mulle tuli siitä Salen puheesta mieleen koulupoika, joka kantelee ankaralle opettajalle, kuinka ne pihan kamalat kakarat aina kiusaa, vaikka kiusasikin itse.
- kiusaava_kamreeri
pihakolli kirjoitti:
Mulle tuli siitä Salen puheesta mieleen koulupoika, joka kantelee ankaralle opettajalle, kuinka ne pihan kamalat kakarat aina kiusaa, vaikka kiusasikin itse.
"Kiusaava kamreeri?????????"
- päätökseni
Ei presidenttiainesta ,punnittu ja köykäiseksi havaittu.
Kukaan ei kestä enää sanojaan miettivää ja nielevää pressaa kuutta vuotta.
Pappa eläkkeelle. - miesvaihtoon
Natoniinistön aika ohi!
- 43216
Saahan sitä viisastella etelän media tekee ilmaista vaalityötä, yäk.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322878Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062174En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754