Suomessa 800 euroa päivässä ilman työtä

Hallitus haluaa kaikki kansalaiset töihin ja maksamaan veroja. Paremmin leiville lyö makoilu vankilassa , kuten eräs rouva on tehnyt. Korvaukseksi makoilusta hän kuittaa reilusti yli kaksi miljoonaa euroa , taitaa olla verovapaata rahaa kaikki. Tämä on todella mahdollista suomen hallituksen antamien ohjeiden mukaan , eikä kyllä kannusta työntekoon.
490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomalainen työ on ulkoistettu halvan työvoiman maihin. Pitäisikö työntekijätkin ulkoistaa työn mukana? Heidät on jo muutenkin esineellistetty ja nöyryytetty.
Tämänkään hallituksen suurin huoli ei ole työttömien kohtalo, vaan suurten firmojen voiton maksimointi. Perusteellinen rakennemuutos olisi tehtävä pääomanvirtojen keinottelun mahdollistamistavoissa. Yritystuet tulisi muuttaa vastikkeellisiksi ja osittain lopettaa. Työvoimalla ja verotuksella keinottelu pitäisi kriminalisoida.

Äänestä

Automaatio saatava kansalaisten hyödyksi?

Äänestä

Ihan hienoja ajtuksia, mutta niin pahuksen keskeneräisiä.
Me voimme tietenkin keskenämme sopia, ettei Suomessa saa tehostaa toimintaa, mutta sen jälkeen täällä ei sitten enää tehdäkään mitään koska kaikki on vielä kalliimpaa kuin nyt eikä kenelläkään ole edes sen vertaa rahaa kuin tällä hetkellä.

Ilman tehostuskieltoa kävisi niin, että suomalaisten tuotteiden hinta laskisi sille tasolle, että ne kävisivät kaupan ja ne, joihin ei enää ole varaa, jäävät kauppaan. Tehostuskielto kuitenkin tekee valmistuksesta täysin mahdotonta.

Olen hieman surullisen huvittuneena katsonut, kun hyvää tarkoittavat työsuojeluihmiset ovat vaatineet kaikkien kuormittavien ja vaarallisten töiden helpottamista niin, että niihin pystyy kuka vaan. Palkat ovat kuitenkin nouseet koska aikaisemmin vaativan, raskaan tai vaarallisen työn tekijät ovat saaneet lisää liksaa koska ovat opetelleet käyttämään konetta.

Seurauksena on, että työstä maksettava palkka ei ole misään suhteessa uusien kevyempien vaatimusten kanssa. Koska Suomessa ei palkat laske, niin ainoa keino on ollut työn ulkoistaminen, jolloin siitä maksettava palkka on saatu järkevään suhteeseen työn kanssa.

Ymmärrän, ettei se ole käytännössä mahdollista, mutta olisi paljon järkevämpää, jos palkka voisi laskea ilman irtisanomispakkoa, kun työn vaatimukset laskevat. Niin on monella alalla.

Äänestä
  • Jos rikos tuottaa paremmin kuin työ , tarvitaanko robotteja?
    Ei ole tarvetta jeesusteluun?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkeäjärjestelmään kirjoitti:

Hallitus haluaa kaikki kansalaiset töihin ja maksamaan veroja. Paremmin leiville lyö makoilu vankilassa , kuten eräs rouva on tehnyt. Korvaukseksi makoilusta hän kuittaa reilusti yli kaksi miljoonaa euroa , taitaa olla verovapaata rahaa kaikki. Tämä on todella mahdollista suomen hallituksen antamien ohjeiden mukaan , eikä kyllä kannusta työntekoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu