Ryynis ja Horttis

Pakolaisongelmassa tuntuu oudolta se että Suomen kansa ei halua maahan afrikkalaisia elintasopakolaisia, mutta Risikko haluaa.
Voitaisiinko Risikko sillä perusteella julistaa kansanviholliseksi? Vai olisiko parempi vaihtoehto lähettää hallitus risikkoineen Afrikkaan konsultoimaan alueen hallintoja.
Menettäisimmekö mitään? Emme, sillä meille jäisi isänmaa ja veteraanimme rauhoittuisivat haudoissaan.
10149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kokoomuksen kannattajia alkaa siirtymään Halla-ahon leiriin ellei kokoomuksen johto ymmärrä tehdä oikeita johtopäätöksiä. Puolueen johdon tulee olla kannattajakunnan renki.

Äänestä

Eihän Kokoomuksen poliitikoista löydy yhtään niin älykästä henkilöä kuin Jussi Halla-Aho.

Äänestä

Risikon lisäksi myös Orpo, Sipilä, Soini, Vasemmisto ja Vihreät haluavat meille lisää somaleja ja afrikkalaisia Rinteestä nyt puhumattakaan

Äänestä

Pidetään kansanäänestys aiheesta.

Äänestä

Miksi Ridukku ja Sale eivät näistä puhu?

Äänestä

Kohta on tilanne se että kahdeksan mustaa miestä ajaa sitä yhtä marketin autohallin siivouskonetta kun ei niille kertakaikkiaan riitä mistään paskaduuneja kaikille.

Äänestä

Hyvin sanottu! Tsemppiä teille :-)

Äänestä

Totta puhut!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


WCBiDee kirjoitti:

Pakolaisongelmassa tuntuu oudolta se että Suomen kansa ei halua maahan afrikkalaisia elintasopakolaisia, mutta Risikko haluaa.
Voitaisiinko Risikko sillä perusteella julistaa kansanviholliseksi? Vai olisiko parempi vaihtoehto lähettää hallitus risikkoineen Afrikkaan konsultoimaan alueen hallintoja.
Menettäisimmekö mitään? Emme, sillä meille jäisi isänmaa ja veteraanimme rauhoittuisivat haudoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu