Mies työnsi joka päivä heinälastissa olevia kottikärryjä kahden valtion rajan yli. Tullimiehet katselivat häntä muutaman viikon. He arvelivat miehen yrittävän saavuttaa heidän luottamuksensa tulemalla ajan mittaan tutuksi. Sen jälkeen hän yrittäisi taatusti salakuljettaa rajan yli jotakin.
Tulli ryhtyi tekemään säännöllisesti pistokokeita, mutta heinäkärryistä ei löytynyt mitään. Kärryissä oli joka kerran vain heiniä. ”Taitaa olla rehellinen mies”, tullimiehet ajattelivat.
Jotain jäi tullimiehiltä huomaamatta. He eivät hoksanneet, että mies salakuljetti rajan yli kottikärryjä.
Me kaikki kiinnitämme helposti huomiomme vääriin asioihin ja menetämme siksi jotain tärkeää. Näin voi käydä myös seurakunnassa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Saatamme katsella ihmetellen ja jopa paheksuen jotain kovin eloisaa ja vilkkaasti liikehtivää puhujaa. Tai kummeksumme, kun joku ylistyslaulun aikana nousee seisomaan kohottaen kätensä ja liikkuu musiikin tahdissa, koska emme ole tottuneet sellaiseen.
Tiedän kokemuksesta mistä puhun. Olen työskennellyt vuosikausia toimittajana. Siinä ammatissa kehittyy väistämättä taipumus tarkkailla, tehdä havaintoja ja kiinnittää huomiota kaikkeen poikkeavaan. Jouduin myös usein havaitsemaan, että jos ajatukseni karkasivat toisten tapojen tarkkailemiseen, ihmettelemiseen tai jopa paheksumiseen, luiskahdin väistämättä ulkopuolisiksi tarkkailijaksi ja arvostelijoiksi.
Ulkopuolisen osa on karu. Kun huomio kiinnittyy muiden tarkkailemiseen, menettää ainakin osan laulujen ja puheiden sanomasta. Samalla jää ilman kristittyjen veljien ja siskojen keskinäisen yhteyden ja rakkauden tuomaa siunausta.
Vuosien kertyessä olen onnistunut pyristelemään vapaammaksi tuosta toimittajien ammattitaudista. Tosin olen myös huomannut, etteivät siitä kärsi vain painetun tai sähköisen median parissa työskentelevät. Meillä kaikilla taitaa olla taipumusta siihen.
Parhaimmaksi lääkkeeksi tautiin olen havainnut Martti Lutherin antaman ohjeen. Luther korostaa, että kaiken koetinkiveksi tulee asettaa se, julistaako kyseinen asia Kristusta vai ei. On siis katsottava Kristukseen eikä juututtava ihmettelemään erilaisia perinteitä, musiikkimakuja tai käytösmalleja.
Tuolta pohjalta olen vähitellen oppinut katselemaan ja kuuntelemaan ulkoisten menojen ja muotojen sijasta sisältöä. Sitä, kenestä ja mitä ne sanoilla, sävelillä ja erilaisilla tavoilla julistavat. Sillä tavalla olen alkanut yhä paremmin nähdä kaikissa Jeesuksen lunastamissa sisarissa ja veljissä toteutuvan Paavalin sanojen: ”Kristus meissä, kirkkauden toivo.” (Kol.1:27 KR 33/38) Kristus meissä, kaikissa meissä hänen omissaan.
”Emmekä tiedä, mitä meidän tulisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2.Aik.20:12)
---
Maistuiko? Ehkä tiedät jonkun, jolle haluaisit jakaa näitä kesäeväitä? Jaa vapaasti!
Uusia eväitä pyrin tarjoamaan tiistaisin ja perjantaisin. Telarantaa.
Tulli ryhtyi tekemään säännöllisesti pistokokeita, mutta heinäkärryistä ei löytynyt mitään. Kärryissä oli joka kerran vain heiniä. ”Taitaa olla rehellinen mies”, tullimiehet ajattelivat.
Jotain jäi tullimiehiltä huomaamatta. He eivät hoksanneet, että mies salakuljetti rajan yli kottikärryjä.
Me kaikki kiinnitämme helposti huomiomme vääriin asioihin ja menetämme siksi jotain tärkeää. Näin voi käydä myös seurakunnassa ja hengellisissä tilaisuuksissa. Saatamme katsella ihmetellen ja jopa paheksuen jotain kovin eloisaa ja vilkkaasti liikehtivää puhujaa. Tai kummeksumme, kun joku ylistyslaulun aikana nousee seisomaan kohottaen kätensä ja liikkuu musiikin tahdissa, koska emme ole tottuneet sellaiseen.
Tiedän kokemuksesta mistä puhun. Olen työskennellyt vuosikausia toimittajana. Siinä ammatissa kehittyy väistämättä taipumus tarkkailla, tehdä havaintoja ja kiinnittää huomiota kaikkeen poikkeavaan. Jouduin myös usein havaitsemaan, että jos ajatukseni karkasivat toisten tapojen tarkkailemiseen, ihmettelemiseen tai jopa paheksumiseen, luiskahdin väistämättä ulkopuolisiksi tarkkailijaksi ja arvostelijoiksi.
Ulkopuolisen osa on karu. Kun huomio kiinnittyy muiden tarkkailemiseen, menettää ainakin osan laulujen ja puheiden sanomasta. Samalla jää ilman kristittyjen veljien ja siskojen keskinäisen yhteyden ja rakkauden tuomaa siunausta.
Vuosien kertyessä olen onnistunut pyristelemään vapaammaksi tuosta toimittajien ammattitaudista. Tosin olen myös huomannut, etteivät siitä kärsi vain painetun tai sähköisen median parissa työskentelevät. Meillä kaikilla taitaa olla taipumusta siihen.
Parhaimmaksi lääkkeeksi tautiin olen havainnut Martti Lutherin antaman ohjeen. Luther korostaa, että kaiken koetinkiveksi tulee asettaa se, julistaako kyseinen asia Kristusta vai ei. On siis katsottava Kristukseen eikä juututtava ihmettelemään erilaisia perinteitä, musiikkimakuja tai käytösmalleja.
Tuolta pohjalta olen vähitellen oppinut katselemaan ja kuuntelemaan ulkoisten menojen ja muotojen sijasta sisältöä. Sitä, kenestä ja mitä ne sanoilla, sävelillä ja erilaisilla tavoilla julistavat. Sillä tavalla olen alkanut yhä paremmin nähdä kaikissa Jeesuksen lunastamissa sisarissa ja veljissä toteutuvan Paavalin sanojen: ”Kristus meissä, kirkkauden toivo.” (Kol.1:27 KR 33/38) Kristus meissä, kaikissa meissä hänen omissaan.
”Emmekä tiedä, mitä meidän tulisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2.Aik.20:12)
---
Maistuiko? Ehkä tiedät jonkun, jolle haluaisit jakaa näitä kesäeväitä? Jaa vapaasti!
Uusia eväitä pyrin tarjoamaan tiistaisin ja perjantaisin. Telarantaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Telarannalla on terävä kynä.
ok..
ok--
ok--
ok--
ok..