Alzheimer vie elämysmuistot

Onhan ne muistot olemassa aina siihen asti kun muistaa.
Eipä elämää kannata jättää elämättä sen vuoksi jos vaikka sattuu vanhuudessaan sairastumaan muistisairauteen tai johonkin muuhun.
Liikuntaakaan ei kannata jättää harrastamasta sen vuoksi että saattaa joutua vaikka onnettomuuteen ja sen seurauksena liikuntakyvyttömäksi.
Terveellisestikin kannattaa elää vaikka myöhemmin saattaa sairastua.
Perheenkin voi perustaa vaikka saattaa tulla ero tai joku perheenjäsenistä saattaa kuolla.

Muistisairas ei lopulta muista mitään, ei kotiaan, ei puolisoaan, ei lapsiaan, ei ystäviään, ei opiskelu- ja työssäolovuosiaan, ei mitään, silti ei kannata olla elämättä elämäänsä.

Muistona voivat olla valokuvat ja videot, jotka voivat auttaa muistamisessa niin kauan kuin mahdollista. Matkamuistoesineet ym. Elämä on tässä ja nyt. En eläisi mahdollisen tulevan muistisairauden mukaan.

Seuraan läheltä altzheimeria sairastavaa ja seurannut koko hänen elämänsä kaaren 20:stä lähtien. Epäilen hänen tautinsa syntyyn olevan pienenä tekijänä vaikuttamassa just liian vähäinen toiminta. Hän ei sietänyt muutoksia, harvoin matkaillessaan hän äsryyntyi ja halusi äkkiä päästä tuttuun ja turvalliseen kellon mukaan pyörivään päiväjärjestykseen. Lukenut on kyllä paljon ja aivojaan käyttänyt, sen taas sanotaan olevat tautia ehkäisevää. Oli oikeastaan ärsyttävän älykäs laajoine yleistietoineen. Voi helvetti niintä historian tai jonkun koneen monologeja esim. juhlapöydässä.
Mutta olisi ehkä kannattanut matkustaa jos senkin takia, että aivot olisivat saaneet asettua rutiinien ulkopuolelle. Rahasta ei ollut kiinni. Alkoholia ei käyttänyt.
Nyt kysyy esikoiseltaan kolme kertaa tunnin sisällä, minkäs ikäiset sun lapset ovat. Eikä ole edes vanhus. Tietenkin jokainen elää niin kuin parhaaksi näkee, en minä sitä. Omassa elämässä olisi varmasti jollakin toisella ihmisellä korjaamista.

Enpä paljon tulevia sairauksiani ajattele, elän vain, ja täysillä meinaan loppuun asti.

Tunnen muutamia muistisairaita ja heidän elämää seuranneena, olen napannut myös muutamia asioita omaan arkeeni elämänohjenuoraksi, Älä ole pilkunviilaaja, liian pikkutakka pipertäjä. Älä ole mustasukkainen. Verkostoidu. Rakasta. Kerää elämyksiä, myös arkipäivästä, luonnosta, pieniäkin. Laula. Tanssi. Naura. Kirjoita ja piirrä päiväkirjaa, siitä voi sitten jos sattuu hassusti... katsella, kertailla, miten hauskaa oma elämä on ollut, vaikkei mitään enään muistaisikaan.
Ei sitä matkustamistakaan kannata jättää, sekaan vaan.

Mistäpä me tiedämme mitä ajatuksia ja mietteitä siellä Alzheimeriä sairastavan pään sisällä pyörii. Kuka sinnepään sisään on päässyt katsomaan? Sairastavan ulosantihan se tökkää kun ei osaa enää ajatuksiaan ja mietteitään lausua vaan toistaa sitä mitä osaa.
Kannattaisi ostaa niiltä ulkomaan matkoiltaan sitä paikallista musiikkia ja soittaa sitä muistisairaalle niin eiköhän pikkuhiljaa elämysmuistotkin palaisi.

Minulla ei tuollaisia murheita, kun ei ole eikä tule niitä lastenlapsia, joten ihan voin luopua ja jättää tämän elämän muistot ajan verhon taakse. Jos olisi niitä lapsenlapsia kuusi kappaletta ja heidän jälkeläisiä jo yli 21 niin kuin tuntemallani pariskunnalla, niin takuulla kirjoittaisin jonkinlaisen muistelon elämästäni. Luulisi se ainakin joitain jälkipolvessa kiinnostavan. Ei elämään tarvitse jättää elämättä pelosta ettei sitä joskus voi muistella.

Jälkipolvia vartenhan niitä kirjahyllyjä täytellään matkamuistoilla ja albumeita tärähtäneillä kuvilla, tässä mumma pizzeria kran kanarian edessä vuonna silloin ja silloin.

Minullakin on, tosi laadukkaita ja kalliita matkamuistoja ja tärähtämättömiä laadukkaita kymppikuvia ennen kuin digi yleistyi tuoden kuvia muistitikut täyteen.

Elikkä muistot on ainakin muistitikuilla jos katoavat omasta kaalista.

Olen matkustellut koti- ja ulkomailla, vaikken valitettavasti olekaan elättänyt matkatoimistoja. Olen tehnyt omatoimimatkoja ja varsinkin nyt eläkeiässä olen useimmiten ostanut vain yhden menolipun kerrallaan. Matkasuunnitelmat ovat monesti muuttuneet nopeastikin matkan aikana ja joskus tulee uusia kuvioita eteen.

Esimerkiksi, kun olin viimeksi Berliinissä, lähdin sieltä junalla yhden tutun houkuttamana etelä-Saksaan ja ajoin yhden henkilöauton sieltä Helsinkiin.

Usein retkeilen yksin tai matkakumppanin kanssa lomamatkakohteesta käsin, ja saatan jäädä yhdeksi tai joskus useammaksikin yöksi jonnekin kiinnostavaan kohteeseen, tai voin tehdä matkan jonnekin naapurimaahan tms. Opastetut matkatoimistojen järjestämät, tiukkaan aikatauluun sidotut retket eivät kiinnosta, kun voi seikkailla omatoimisesti ja muuttaa suunnitelmia aina, kun tulee uusia kiinnostavia vaihtoehtoja tarjolle.

En muista kaikkia matkoja, vaikkei muistisairauksista ole tietoakaan. Kunkin vuoden muistikirjoista löytyy paikkoja ja mielenkiintoisia yhteystietoja, vaikken mitään varsinaisia matkakertomuksia olekaan kirjoitellut. Kuvia on myös kertynyt matkojen varrelta, vaikka joitain on ehtinyt kadotakin tavalla tai toisella.

Monenlaisia iloja on tullut koetuksi ja välillä myös haasteita. On kiva katsoa eteenpäin ja välillä myös muistella vanhoja. Valokuvat tarjoavat muistiapua ja nostavat mukavia muistoja mieleen sekä kuvattujen maisemien että ihmisten avulla.

Onko aloittaja sitä mieltä, että kannattaisi lopettaa eläminen, koska muistisairaus saattaa iskeä ja muistot kadota? - Minä ehdotan, että eletään päivä kerrallaan ja nautitaan kaikesta hyvästä. Toivotan iloa ja hyviä hetkiä meille kaikille!

Mikä suomalainen apina aloitus taas, jokainen vastaa omista rahoistaan.

Taitaa ne lapset ja lapsenlapset ennemminkin kysellä niiden rahojen perään, eihän dementoitunut edes muista että mitään rahaa olisi ollutkaan.

https://youtu.be/KWD_Ek8CWHA :)

Alzhaimer on vakava tauti
se johtaa vääjäämättömästi kuolemaan,
lääkkeillä voidaan kärsimystä pitkittää,
mutta onko siinä mitään järkeä,
jos 10 - 20 vuotta sairastaa aivojen kutistumistautia,
se tuottaa vain lähiomaisille hirvittävää huolta, suurta surua ja tuskaa omaisen sairauden vuoksi,

vain kipulääkeittä voi antaa heloptukseksi, kuolema on jokatapauksessa seuraus taudista,

Muistan etten ole matkustellut enkä elämyksiä hakenut

Oletko kauan ollut sairas?

Yleensä muistivammaiset liikkuvat niin kauan kuin voimat ehtyvät
- toki virtsan ja ulosteiden pidätyskyvyttömyyteen lie moniakin syitä - suomalaiseen häpeäkulttuuriin kuuluu myös senkin haisevuuden ylistys aina vanhuksista kerrottesssa ja puhuttaessa - siinäkään ei mtään uutta silleen asiana - toki voi olla asiana vahvasti sosiaalisoosien vuoks toisist ihmisist eristävä tekijä - yleensä vaan krääsä kiinnostaa matkamistoinakiin normaaleja ihmisiä - samalla myös kuormittaa yhteiskuntienjätekuormapitoisuutta - minen kyllä muistihäiriöisiäkään yhteiskuntajätteiksi ole vielä luokitellut - matkustelu ilmeisesti enempikin elitististä toimntaa ja ihmiset, jotka viihtyvät koti- piha- ja lähiympäristöteemojen puitteissa - lähinnä rupusakki-porukoiksi luokiteltuja - kuntoahan sekin kysyy siinä missä reissaaminenkin - kuka milloinkin sitten onkaan maksumiehenä.