IHMISSALAKULJETUS ON POLIITIKKOJEN SUOJELUKSESSA

”Kansalaisjärjestöt toimivat kuin ihmissalakuljettajat,” sanoo IB – johtaja Martin Sellner videollaan. ”Ihmissalakuljetus on estettävä”.

”Heti kun pääsemme asemiin, tulemme valvomaan kansalaisjärjestöjen alusten toimintaa. Kuuntelemme heidän radioliikennettään löytääksemme mahdollisia yhteyksiä salakuljettajiin. Samalla pyrimme varmistamaan, että kansalaisjärjestöjen laivat noudattavat Italian asettamia uusia ohjeistuksia”, kertoo Sellner.

”Meillä on kanavat auki Libyan merivartiostoon ja ilmoitamme heille heti, jos kansalaisjärjestön laiva tunkeutuu Libyan aluevesille”.

…

Ranska käy oikeustoimiin IB – järjestöä vastaan
IB–järjestön kimpussa on useita kansalaisjärjestöjä, ja järjestöä vahtivat ainakin Saksan viranomaiset. Ranskan ”Rasisminvastainen -komitea” on käsitellyt IB – järjestön toimintaa, ja päättänyt käydä oikeudellisiin toimiin toiminnan lopettamiseksi.

Joukkorahoituksen estämiseksi suljetaan tilejä ja estetään rahansiirtoja

IB–operaatio on saanut osakseen suurta vastusta. Poliittisen paineen alla on useiden maiden eri rahalaitoksissa joko suljettu IB-järjestön tilejä tai kieltäydytty yhteistyöstä.

… Shanboor uskoo pystyvänsä osoittamaan, että myös EU:n rajoja vartioiva Frontex on sekaantunut kolmantena osapuolena tähän skandaaliin. Frontex ei kommentoi syytöksiä.

https://www.kansalainen.fi/identitare-bewegung-jarjeston-toimintaa-valimerella-pyritaan-estamaan/

***
Kyllä minä sen jotenkin ymmärrän että bangstereilla on vakaa aikomus romuttaa eurooppa NWO:n tieltä, mutta euroopan johtohenkilöitä, lähinnä poliitikkoja, en voi lakata ihmettelemästä, mitä ihmettä ne ajattelevat? Pitäisihän niiden ymmärtää että seuraavaksi ne ovat itse tähtäimessä.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

o.j.a kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu