Jeesukset, Väärät Syyttelijät, sydämettömät

Anteeksi VAAN, mutta on varoitettava ihmisiä aivan kaikella tavalla kaikesta Asiasta, joka uhkaa meitä ihmisiä! Lyhyesti: Jeesukset, sorry vaan, ovat Ikuisesti jo olleet Vääriä Syyttäjiä, kohtuuttomia, kun koska ovat JOKAikinen He nähneet (kuten myös muutkin Valtiaat ja koko Henkimaailma) KUINKA Jumalat (myös Ne AntikristusJumalat, Vaaleat varsinkin), Jeesukset ITSE, Mariat, Valtiaat, Heidän Kaikkien lapsensa ja koko Henkimaailman Olennot OVAT Itse täällä käyttäytyneet, mm. elellen, asetellen ANSOJAAN, langettaen, kaataen, kampittaen ihmisille ja KOKO eliökunnalle vuosikausia, YHTÄ soittoa, yli vuosikymmenen ja Ikuisuuden VALEitansa, asetuksiaan ja ansojaan (Noita-vainot, Keski-Aika, Ristiretket, Aikakaudet Jurakaudesta lähtien), asuen meidän ihmistenkin sisällä, YLLÄmme, YLTÄ päältä kimpussamme, kontollamme.

EIVÄTKÄ koskaan suostu lähtemään POIS, EDES tuhatvuotisesta Olemassaolostaan, kuolemalla POIS, perkeleen emämunat, epäonnistujat! Ei, koska pitää Heidän muka jäädä tänne KOSTAMAAN, kaiken varalle (vainoharhaiset psykopaatit), ETTÄ jos VAIKKA vahingossa tulee Heidän Asiansa ilmi! Eivät kestä Totuutta, eivätkä päivänvaloa EIVÄTKÄ sitä, että Heistä tulee Asiat ilmi (vaikka olisimme kaikki hiljaa, kokeiltu on JO sekin, kymmeniä, kymmeniä kertoja)!
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hiukan sekavan oloinen sillisalaatti, mutta onneksi näin mikä siinä oli se jonkuvärinen lanka.
Tunnetko (epätodennäköistä) alkuperäistä Jeesusta tai tiedätkö sanansa hengestä mitään?
Tunnteko hänen velijään riittävästi, tuolloisia apostoleja, tai nykyajan veljiäsi(esim. Aria) ja sisariasi(eräs Anne)? On totta, että tähän 10^300 3D:n pisteen hiekkalaatikollemme EI OLE PAKKO jäädä leikkimään ikuisesti, eli etsiä muitakin todellisuuksia, mutta ei huolehdita etukäteen, valitkaamme joko ennen viimeistä tuomiota olematta itse tuomitsematta ketään, niin saamme ylpeän riemuvoiton koko maailmamme tuomareista, ja jos tuomitsemme, niin tällöin meidän on oltava kuin NE eläimet, kuin lampaat ja vuohet, joista Jeesus valitsee tehtäviinsä ne, jotka kykenevät jotakin sanastaan noudattamaan. Vuohesta tiedämme, että se ei ole kovin lainkuuliainen elikko, eikä tunnetasolla toimiva, mutta heissäkin on yksilöitä, jotka noudattavat mieluummin Paimenensa pahemmat käskyt, ei kaikki niistä joudu petojen tai saatanankaan(Höh, eihän sitä dinoa edes ole elossa missään enää:-D) jos pysyvät epäilevinä ja paljastavan kaikessa piilevän pahan ansan. Lampaat saavat hyviä ruokia, ja kohdellaan hyvin, vaikka valitettavasti KAIKKI JO tiedämme, että mikä loppu niilläkin on, kuten paimenellaankin, jos tarkoitamme vain fyysisen ruumiin paimenta... Maailmasta on kuollut PAHA, pahuuden Mestari, Saatana, se on vangittu omaan Tuonelaansa, koska se ei ole enää maailmamme(ainakaan päällisenä) eläimenä läsnä laisinkaan...Onhan se totta, että ei Jeesuskaan ole kai nyt maan päällä, ihmisruumissa enää, mutta voi lohduttautua sillä, että edes itse saan tämän miljardisen sekunnin(montako?) edes täällä elää, ja hänen sanansa tiedämme ja joku jopa tuntee, etli osaa valita joskus herttaisemmankin ratkaisun, eikä suorittaa itse kaikkea sitä pahaakin, mitä Raamatussa oli.

Äänestä

Unohtaminen tekee suuria ihmeitä mukamas, kun unohdatte jopa mitä teitte tunti sitten, ja luulette ihmeeksi, mutta älkää unohtako näitä viestejä varsinkaan tuota ekaa, tai olette kuin se kuuluisa Intialainen koira joka Paskansa ja Oksennuksensa mieluummin söi? Mutta varoitan, se saattoi tulla tietäämäänkin jotakin....

Äänestä

Jeesus Kristus on Herra, hän Jumalan Poika,Vapahtaja,Pelastaja, Daavidin Poika, Hyvä Paimen,Ylösnoussut, Voittaja, Jumalan Karitsa, Kuningasten Kuningas ja herrain Herra, Israelin Pyhä, Israelin Paimen, Ylipaimen,Vanhurskas ja Pyhä, Elämän ruhtinas, Rauhanruhtinas, Jumalan Sana, Viisaus, Tie,totuusja elämä, Ylösnousemus ja elämä, Maailman valkeus, Uhriksritsa, Kuolematon, Ensimmäinen ja viimeinen, Messias, Uskollinen Todistaja, Välimies, Lunastaja, Sovittaja, Israelin Toivo, Karitsa,Vanhurskas Vesa, Armahtaja, Isän Poika, Ihmisen Poika, Valtias, Mestari, Juudan jalopeura, Vaimon siemen, Se Luvattu, Kuningas, Ylistetyn Poika,,Parantaja,Se Profeetta, Veriylkä, Ylkä, Syntisten ystävä, Ikuinen,Immanuel, Marian Poika,Seimen lapsi,Väkevä Jumala, Opettaja, Aamen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VäärätSyyttäjäJeesukset kirjoitti:

Anteeksi VAAN, mutta on varoitettava ihmisiä aivan kaikella tavalla kaikesta Asiasta, joka uhkaa meitä ihmisiä! Lyhyesti: Jeesukset, sorry vaan, ovat Ikuisesti jo olleet Vääriä Syyttäjiä, kohtuuttomia, kun koska ovat JOKAikinen He nähneet (kuten myös muutkin Valtiaat ja koko Henkimaailma) KUINKA Jumalat (myös Ne AntikristusJumalat, Vaaleat varsinkin), Jeesukset ITSE, Mariat, Valtiaat, Heidän Kaikkien lapsensa ja koko Henkimaailman Olennot OVAT Itse täällä käyttäytyneet, mm. elellen, asetellen ANSOJAAN, langettaen, kaataen, kampittaen ihmisille ja KOKO eliökunnalle vuosikausia, YHTÄ soittoa, yli vuosikymmenen ja Ikuisuuden VALEitansa, asetuksiaan ja ansojaan (Noita-vainot, Keski-Aika, Ristiretket, Aikakaudet Jurakaudesta lähtien), asuen meidän ihmistenkin sisällä, YLLÄmme, YLTÄ päältä kimpussamme, kontollamme.

EIVÄTKÄ koskaan suostu lähtemään POIS, EDES tuhatvuotisesta Olemassaolostaan, kuolemalla POIS, perkeleen emämunat, epäonnistujat! Ei, koska pitää Heidän muka jäädä tänne KOSTAMAAN, kaiken varalle (vainoharhaiset psykopaatit), ETTÄ jos VAIKKA vahingossa tulee Heidän Asiansa ilmi! Eivät kestä Totuutta, eivätkä päivänvaloa EIVÄTKÄ sitä, että Heistä tulee Asiat ilmi (vaikka olisimme kaikki hiljaa, kokeiltu on JO sekin, kymmeniä, kymmeniä kertoja)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu