Sapatin korvaaminen sunnuntailla pedon merkki

mikkis32654657

Ilmestyskirjassa on vakava varoitus pedon merkin ottamisesta. Tämä tilanne, että peto ja pedon kuva tulevat yleismaailmallisesti pakottamaan kaikkia ottamaan pedon merkin saattaa olla hyvin lähellä. Raamatuntutkijat ovat tutkineet tän asian huolellisesti. Raamattuhan selostaa tavallaan itse itseään ja usein eri symbolien selitykset löytyvät joistakin muista Raamatun kohdista. Ilmestyskirjan varoitus pedon merkin ottamisesta on hyvin vakava, koska pedon merkin ottanut joutuu helvettiin.
Mutta mikä on tämä pedon merkki? Ensinnäkin tulee selvittää mikä on peto. Kaikki uskonpuh´distajat Martti Luther mukaanlukien olivat samaa mieltä, että ilmestyskirjan hirmuinen peto on Roomalaiskatolinen kirkko. Mikään muu järjestelmä ei täytä kaikkia pedosta annettuja tuntomerkkejä, vain Roomalaiskatolinen kirkko. Ja tosiasiahan on, että tämä järjestelmä on historian aikana murhauttanut yli viisikymmentä miljoonaa ihmistä "kerettiläisenä". Ehkä enemmänkin ja myös myrkyttänyt maailman pahoilla harhaopeillaan ja spiritismillään(Maria-kultiksi naamioituna).
Peto on Rooman kirkko, eli pedon merkin täytyy olla joku Rooman kirkon erityismerkki. Mitä Rooman kirkko pitää merkkinään? Mikrosiru, jota useat tahot pitävät pedon merkkinä, ei missään tapauksessa ole Rooman kirkon merkki, se on erään amerikklaisen bisnesfirman tuote. Mikrosiru ei muutenkaan täytä pedon merkistä annettuja tuntomerkkejä, ja vaikka sitä ei kannata ottakaan, jos se tulee, niin missään Raamatun kohdassa ei oloe sanottu, että metallisirun ottaminen ihonsa alle olisi helvetinrangaistukseen johtava synti. Useiden sapatinviettäjien edustama näkemys , pedon merkistä, että pedon merkki olisi sapatinvieton korvaaminen sunnuntainvietolla taas sopii täysin pedon merkin tuntomerkkeihin. Tosiasiahan on että oikea Raamatullinen pyhäpäivä on lauantai-sapatti, joka on oikeastaan vuorokausi joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Vanhan Testamentin aikana juutalaiskansa/Israelin kansa oli Jumalan erityinen valittu kansa, ja he ovat aina viettäneet pyhäpäivänään lauantai-sapattia, ja Uudessa Testamentissa ei ole yhtään mainintaa, että pyhäpäivän vietto olisi siirretty sunnuntaille, vaikka Jeesus nousikin ylös kuolleista sinä päivänä. Päinvastoin Jeesus opetti vuorisaarnassaan ettei laista katoa yksikään kirjain eikä pieninkään piirto, ennemmin taivas ja maakin katoaisivat, eli ei koskaan. Eli myös sapattikäsky velvoittaa pyhittään saman päivän kuin aiemminkin, eli lauantai-sapatin.
Toinen tosiasia on, jonka voi tarkistaa kirkkohistoriasta, että juuri katolinen kirkko, joka on ilmestyskirjan peto, on muuttanut sapatinvieton sunnuntaille ja ottanut sunnuntainvieton käyttöönsä. Tämän he itsekin myöntävät kirjoituksissaan. Tämä tapahtui tuitkimusten mukaan 320-luvulla. 320-luvulla Rooman valtakunnassa oli käynnissä suuri kalenteriuudistus. Keisari Konstantinus oli muuttamassa Rooman valtakunnan 8-päiväistä nundical-cykle kalenteria lopullisesti 7-päiväiseen viikkokalenteriin, jossa viikon eka päivä, auringon päivä, olisi pyhä- ja vapaapäivä. Silloinen paavi, paavi sylvester laati myös oman ehdotuksensa Rooman kalenteriksi, vaikkakaan sitä ei Rooman kalenteriksi hyväksyttykään. Se kuitenkin otettiin käyttöön Rooman kirkon sisällä. Tähän kalenteriin paavi nimesi viikon ekan päivän Herran päiväksi, ja antoi käskyn että sitä tulisi nyt pitää pyhänä vanhan sapatin sijaan. Myöhemmin Laodicean kirkolliskokous (toinen lähde 330-luvulla/toinen 360-luvulla) vahvisti tämän muutoksen ja liitti sen kirkon lakiin. Näin oli Jumalan lain neljäs käsky rikottu ja muutettu, aivan kuten Danielin kirjassa oli ennustettu tapahtuvan. Ja Rooman kirkko, peto, ilmoittaa pyhissä kirjoituksissaan ja katekismuksessaan että TÄMÄ PYHÄPÄIVÄN MUUTOS SUNNUNTAILLE ON SEN ERITYINEN VALTASUURUUDEN MERKKI. Eli tässä on tuleva pedon merkki. Ja tää sopii tosiaankin myös kaikkiin muihin pedon merkistä annettuihin tuntomerkkeihin, sapattikäskyn rikkominen korvaamalla se sunnuntainpyhittämisellä on myös selkeä tahallinen synti, joka myös johtaa kadotukseen, jos siitä ei tee parannusta.

18

2070

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ole.
      Sirutus/rokotusmerkintä mikroneuloin tai nanopartikkelen on pedon merkki.
      Tuo sapatti skenaario on vanhentunut.ajalta jolloin profetian täyttyminen oli vielä kaukana. Nyt profetia on täyttymässä ja sirutus tulee pian.
      Älkää ottako covid rokotetta, se on tod näk pedon merkki.
      Itsekin pidän lauantain pyhänä enkä sunnuntaita, mutta merkki se ei ole.

      • Anonyymi

        Mikroneulaus on eräs tämän hetken suosituimmista kauneudenhoitotrendeistä. Nyt voit kokeilla mikroneulausta myös kotona!


      • Anonyymi

        Nanopartikkeli tarkoittaa nanometriluokan (10−9 m) hiukkasta. Nanotiede on tieteenala, joka tutkii tämän mittakaavan hiukkasia ja sovellutuksia.


      • "Sirutus/rokotusmerkintä mikroneuloin tai nanopartikkelen on pedon merkki."
        "Älkää ottako covid rokotetta, se on tod näk pedon merkki."

        Siruja tai rokotteita ei ole mitään järkeä laittaa käyttämällä mikroneulausta (kivuttomampi, jakaa tasaisesti mutta hyvin kallis kun pitää antaa rokotteen verran ainetta tarpeeksi syvällä että imeytyy kehoon.
        Nanopartikkeleillä ei myöskään ole mitään tekemistä rokotteiden kanssa, ei niistä jää mitään merkintää eikä niitä anneta oikeaan käteen tai otsaan.

        Yllättävää on että sinä luulet että tämä olisi normaali paikka rokottamiselle.

        "Tuo sapatti skenaario on vanhentunut.ajalta jolloin profetian täyttyminen oli vielä kaukana."

        Historiallisesti lopun aikojen (ja Jeesuksen toisen saapumisen) piti tapahtua jo opetuslasten elinaikana, eli todennäköisesti pedon merkki viittasi sen ajan keisarin merkkiin joka olisi pitänyt tatuoida.

        Olemme siis jo n. 2000 vuotta "pedon merkin aikojen" jälkeen, mitään ei tapahtunut joten on turha jauhaa vastaavasta. Erityisesti palstalla (transhumanismi) jolla ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa.


    • Anonyymi

      1Kor3:19. Taivastenvaltakunnassa ei tavata epäpyhyyttä.

    • Anonyymi

      Raamatussa pedonmerkki on jotain, mikä otetaan otsaan tai käteen, ei siis päivä.

      • Anonyymi

        Sunnuntai on pedonmerkki, ja vastaavasti sapatti on Jumalan merkki.

        1234567---


      • Anonyymi

        Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta: VICARIVS FILII DEI=666

        Ymmärtäväisen Adventisti ylifariseus_1:sen Hyvin ymmärrettävää hänen kirjoituksensa: Sunnuntai pedonmerkki. Pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen, kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        1234567---


    • Vähä ihmetyttää että miksi lauantai olisi pyhä päivä, koska sehän on kuudes päivä, ja eikö numero 7 ole vähä enemmän pyhä, koska jumala lepäsi seitsemäs päivä?

      • Anonyymi

        Miksi ylipäänsä odottaa mitään järkeenkäypää höynäytyslaitokselta?


      • Anonyymi

        Sunnuntai on keksitty pyhäksi.

        Arvostettu Piispa Eero Huovinen kirjoitti Ilta Sanomissa 5.11.1999 VAPAA SANA seuraavasti: VUODEN 1973 ALUSTA virallinen maallinen viikkokalenterimme on alkanut maanantaista. Vielä 1970-luvun alussa viikkomme alkoi sunnuntaista. Kristityt olivat jo varhain KEKSINEET tehdä sapatin jälkeisestä päivästä varsinaisen juhlapäivän, vaikka yleinen lepopäivä siitä tuli vasta 300-luvulla.

        1234567---


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tässä opetusta Toikkaselle.

        YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoria. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950.

        USKONTO KIRJASTA LUETTUA: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
        Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän ja pyhitti sen MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME.

        1. Sunnuntai
        2. Maanantai
        3. Tiistai
        4. KESKIVIIKKO
        5. Torstai
        6. Perjantai
        7. Lauantai, sapatti

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä opetusta Toikkaselle.

        YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoria. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950.

        USKONTO KIRJASTA LUETTUA: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea, mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
        Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän ja pyhitti sen MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME.

        1. Sunnuntai
        2. Maanantai
        3. Tiistai
        4. KESKIVIIKKO
        5. Torstai
        6. Perjantai
        7. Lauantai, sapatti

        1234567---

        Hyvä opetus Toikkaselle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä opetus Toikkaselle.

        Onkohan ottanut opikseen ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan ottanut opikseen ?

        Tuskin. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä opetus Toikkaselle.

        Tästä selviää myös Toikkaselle.

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.
        Convert's Catechism
        Katolinen käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA SAPATIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton.

        1234567---


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä selviää myös Toikkaselle.

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.
        Convert's Catechism
        Katolinen käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1.1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA SAPATIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt ja hyljänneet iankaikkisen liiton.

        1234567---

        Adventismi palstalla 4.5.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle, tunnistaa peto vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä. Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki, heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
        Mikrosirut ja erilaiset valvontavälineet, ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto, vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto ja rahakin on vaihdon väline, jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista " Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
        Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjanten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa, jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan ja paranee
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta, ennen kuolinhaavaa jolloin säkkipukuiset todistajat (vanha ja uusi testamentti ) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa ja sunnuntailakien korostuessa.
        Paavin muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedon merkkinä siitä alkaen kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        Vertailukohteet: 2. Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18 5.Moos.6:1-8
        Jumalan merkki ja pedon merkki vastakkain, rangaistuskin sama, eli kuoleman tuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen, ja pedon merkin kohdalla se on aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe