Tapahtukoon sinun tahtosi. Luuk. 11:2.
Tähän rukoukseen kuuluu täysin Jumalaa rakastava sydän - sydän, joka varsinaisesti katsoo vain Jumalan hyväksymistä. Siihen kuuluu hyvän lapsen sydän, joka on vailla »omaa tahtoa» haluten vain tehdä isänsä tahdon tarvitsematta mitään muita syitä tapahtumien selitykseksi kuin vain: Niin on Isän tahto.
Monet voivat rakastaa hyviä, jaloja, hyödyllisiä, tarpeellisia asioita, mutta se ei ole samaa kuin Jumalan tahdon rakastaminen. Sillä ei ole kylliksi, että rakastamme samoja elämänpiirejä, joita Jumala rakastaa, vaan meidän tulee rakastaa itse Jumalan hyvää tahtoa katsomatta asiaa, jota hän meiltä haluaa.
Siis on rakastettava Jumalaa - ja hänen mielisuosiokseen rakastettava hänen tahtonsa vaihtelevia muotoja, vaikka ne näyttäisivät meistä niin mielettömiltä tai vaikeilta kuin oli Aabrahamin saama käsky uhrata lisak, »lupauksen poika». Silloin hänen oli mahdotonta käsittää mitään syytä siihen, vaan hänen oli vain Jumalan tahdosta se tehtävä.
Nyt kolmas rukous vaatii, ettei meidän vain tule myöntyä sellaiseen Jumalan tahtoon, vaan vieläpä rakastaa sitä, niin että rukoilemme sen tapahtumista. Meidän ei nimittäin ole koskaan unohdettava, että rukouksen täytyy tulla sydämen asiaksi, ei ymmärryksen eikä käskyn vaikuttama teko, vaan sydämen oma halu ja pyrintö.
Mutta kun Jumalan tahto on vanhan Aadamin kuolema ja ristiinnaulitseminen, ja sitä vastoin kaikki ihmisluonto tahtoo pysyttää vapautensa ja rakastaa omaa tahtoaan, voidaan kysyä: Kuinka voi kukaan ihminen saada sydäntä, joka niin rakastaa Jumalan tahtoa, että totuudessa rukoilee sen tapahtumista? Sellaista sydäntä emme saa koskaan (vaikka piinautuisimme sen vuoksi kuoliaiksi) millään muulla tavoin, kuin uuden syntymisen kautta Jumalasta.
Mutta kun sielua ovat sen oma pahuus ja lain pyhät vaatimukset perinpohjin vaivanneet, ja sen vihdoin itsessään arvottomana suuri, ansaitsematon armo valtaa, niin että on sanottava: Oi Jeesus, kuinka suuri onkaan armosi - ja nyt hänen verensä tuottaa sille kaiken puhtauden, hänen rakkautensa kaiken autuuden, kun Jumalan rakkaus näin on hänen sydämeensä vuodatettu - silloin tulee hänelle Jumalan tahto kalliimmaksi kaikkea, mitä voidaan ajatella tai mainita.
Silloin on sydämen ensimmäinen kysymys: »Mitä voin tehdä suosiosi mukaista, verraton Vapahtaja? Kunhan vain tekisin Jumalan tahdon!» Silloin tuo sielu tietää hyväksi ja oikeaksi ainoastaan taivaallisen Isänsä tahdon. Silloin hänen oma sydämensä on pahin, mitä hän tietää, ja täydellä todella hän sanoo. »Kuoleta, Jumala, tahtoni! Minä en itse kykene kuolettamaan, niin kuin tulisi, mutta tee sinä se, Herra!» Näin vastoin omaa itseään rukoillessaan hän rukoilee Jumalan tahtoa.
Kun siis ensiksi oman tahtoni pahuus on minut näännyttänyt, sen jälkeen Jumalan suuruus, rakkaus ja lempeys on minut niin vallannut, että vain hänen tahtonsa täyttyminen on minulle hyvä, vieläpä autuuttanikin kalliimpi asia, silloin sydämeni on sellainen, että se todella rakastaa Jumalan tahtoa.
Tässä nyt jokainen tutkikoon tilaansa! Meillä on tässä taas sydämemme sisintä aukova kohta. Tiettävää on, että rukouksen pitää olla ihmisen oman huolen, pyrkimyksen, tarpeen ilmaus. Ken tahansa ei voi tätä rukousta rukoilla. Joka tätä luet, pysähdy sinä kuitenkin hetkeksi kuin Jumalan kasvojen eteen, niiden silmien eteen, jotka näkevät sydänten ajatukset ja aikeet. Kuinka on sinun laitasi tällä kohdalla? Itse kai tietänet, onko sinulla yleensä näitä huolia, huokauksia ja rukouksia: »Jumala, näytä minulle tahtosi! Auta minua tahtosi tekemään!» Onhan mahdotonta, että Pyhä Henki voi asua sydämessä siinä tätä huolta herättämättä.
Kristitty voi tosin usein niin hajamielisenä lukea rukouksen: Tapahtukoon sinun tahtosi, ettei hänen ajatuksensa sitä edes seuraa. Mutta, mikä on kuitenkin hänen sydämensä ensimmäinen ja viimeinen rukous, ellei juuri tuo: »Jumala, Isä, Vapahtaja, auta minua, auta minua sinun tahtosi tekemään. Auta minua hirmuista hitauttani vastaan! Anna minulle Pyhän Henkesi voima ja virkeys tekemään sinun tahtosi ja osoita minulle tiesi vaeltaakseni sinun totuudessasi!»
Tämä on tunnusmerkillistä sydämelle, missä Pyhä Henki asuu. Juuri tämä lähinnä kuvaa uuden liiton lapsia, joista Herra sanoo: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä.» (Jer. 31:33) Jumalan lakihan on Jumalan tahto. Se että Jumalan laki on kirjoitettuna sydämeen ja mieleen, on huomattava siitä, että sydän rakastaa Jumalan tahtoa, että mieleni hartaasti huokaa: »Kunpa voisin pitää lakisi kaikesta sydämestäni! Kunpa voisin tehdä Jumalan tahdon!»
Tähän rukoukseen kuuluu täysin Jumalaa rakastava sydän - sydän, joka varsinaisesti katsoo vain Jumalan hyväksymistä. Siihen kuuluu hyvän lapsen sydän, joka on vailla »omaa tahtoa» haluten vain tehdä isänsä tahdon tarvitsematta mitään muita syitä tapahtumien selitykseksi kuin vain: Niin on Isän tahto.
Monet voivat rakastaa hyviä, jaloja, hyödyllisiä, tarpeellisia asioita, mutta se ei ole samaa kuin Jumalan tahdon rakastaminen. Sillä ei ole kylliksi, että rakastamme samoja elämänpiirejä, joita Jumala rakastaa, vaan meidän tulee rakastaa itse Jumalan hyvää tahtoa katsomatta asiaa, jota hän meiltä haluaa.
Siis on rakastettava Jumalaa - ja hänen mielisuosiokseen rakastettava hänen tahtonsa vaihtelevia muotoja, vaikka ne näyttäisivät meistä niin mielettömiltä tai vaikeilta kuin oli Aabrahamin saama käsky uhrata lisak, »lupauksen poika». Silloin hänen oli mahdotonta käsittää mitään syytä siihen, vaan hänen oli vain Jumalan tahdosta se tehtävä.
Nyt kolmas rukous vaatii, ettei meidän vain tule myöntyä sellaiseen Jumalan tahtoon, vaan vieläpä rakastaa sitä, niin että rukoilemme sen tapahtumista. Meidän ei nimittäin ole koskaan unohdettava, että rukouksen täytyy tulla sydämen asiaksi, ei ymmärryksen eikä käskyn vaikuttama teko, vaan sydämen oma halu ja pyrintö.
Mutta kun Jumalan tahto on vanhan Aadamin kuolema ja ristiinnaulitseminen, ja sitä vastoin kaikki ihmisluonto tahtoo pysyttää vapautensa ja rakastaa omaa tahtoaan, voidaan kysyä: Kuinka voi kukaan ihminen saada sydäntä, joka niin rakastaa Jumalan tahtoa, että totuudessa rukoilee sen tapahtumista? Sellaista sydäntä emme saa koskaan (vaikka piinautuisimme sen vuoksi kuoliaiksi) millään muulla tavoin, kuin uuden syntymisen kautta Jumalasta.
Mutta kun sielua ovat sen oma pahuus ja lain pyhät vaatimukset perinpohjin vaivanneet, ja sen vihdoin itsessään arvottomana suuri, ansaitsematon armo valtaa, niin että on sanottava: Oi Jeesus, kuinka suuri onkaan armosi - ja nyt hänen verensä tuottaa sille kaiken puhtauden, hänen rakkautensa kaiken autuuden, kun Jumalan rakkaus näin on hänen sydämeensä vuodatettu - silloin tulee hänelle Jumalan tahto kalliimmaksi kaikkea, mitä voidaan ajatella tai mainita.
Silloin on sydämen ensimmäinen kysymys: »Mitä voin tehdä suosiosi mukaista, verraton Vapahtaja? Kunhan vain tekisin Jumalan tahdon!» Silloin tuo sielu tietää hyväksi ja oikeaksi ainoastaan taivaallisen Isänsä tahdon. Silloin hänen oma sydämensä on pahin, mitä hän tietää, ja täydellä todella hän sanoo. »Kuoleta, Jumala, tahtoni! Minä en itse kykene kuolettamaan, niin kuin tulisi, mutta tee sinä se, Herra!» Näin vastoin omaa itseään rukoillessaan hän rukoilee Jumalan tahtoa.
Kun siis ensiksi oman tahtoni pahuus on minut näännyttänyt, sen jälkeen Jumalan suuruus, rakkaus ja lempeys on minut niin vallannut, että vain hänen tahtonsa täyttyminen on minulle hyvä, vieläpä autuuttanikin kalliimpi asia, silloin sydämeni on sellainen, että se todella rakastaa Jumalan tahtoa.
Tässä nyt jokainen tutkikoon tilaansa! Meillä on tässä taas sydämemme sisintä aukova kohta. Tiettävää on, että rukouksen pitää olla ihmisen oman huolen, pyrkimyksen, tarpeen ilmaus. Ken tahansa ei voi tätä rukousta rukoilla. Joka tätä luet, pysähdy sinä kuitenkin hetkeksi kuin Jumalan kasvojen eteen, niiden silmien eteen, jotka näkevät sydänten ajatukset ja aikeet. Kuinka on sinun laitasi tällä kohdalla? Itse kai tietänet, onko sinulla yleensä näitä huolia, huokauksia ja rukouksia: »Jumala, näytä minulle tahtosi! Auta minua tahtosi tekemään!» Onhan mahdotonta, että Pyhä Henki voi asua sydämessä siinä tätä huolta herättämättä.
Kristitty voi tosin usein niin hajamielisenä lukea rukouksen: Tapahtukoon sinun tahtosi, ettei hänen ajatuksensa sitä edes seuraa. Mutta, mikä on kuitenkin hänen sydämensä ensimmäinen ja viimeinen rukous, ellei juuri tuo: »Jumala, Isä, Vapahtaja, auta minua, auta minua sinun tahtosi tekemään. Auta minua hirmuista hitauttani vastaan! Anna minulle Pyhän Henkesi voima ja virkeys tekemään sinun tahtosi ja osoita minulle tiesi vaeltaakseni sinun totuudessasi!»
Tämä on tunnusmerkillistä sydämelle, missä Pyhä Henki asuu. Juuri tämä lähinnä kuvaa uuden liiton lapsia, joista Herra sanoo: »Minä annan lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä.» (Jer. 31:33) Jumalan lakihan on Jumalan tahto. Se että Jumalan laki on kirjoitettuna sydämeen ja mieleen, on huomattava siitä, että sydän rakastaa Jumalan tahtoa, että mieleni hartaasti huokaa: »Kunpa voisin pitää lakisi kaikesta sydämestäni! Kunpa voisin tehdä Jumalan tahdon!»
Vastaukset 1
Vanhimmat
Emme sano, että kristitty on täydellinen ihminen, emme suinkaan, hänen sisällisessä elämässään ja ulkonaisessa vaelluksessaan on vajavaisuutta paljon. Hän ei myöskään osaa niin valvoa, rukoilla ja taistella turmelustaan vastaan kuin hänen tulisi, ja hän tahtoisi paremmin kuin kukaan muu tuntee kristitty puutteellisuutensa. Kuitenkin huomatkaamme: jos hän käsittää jonkin asian Jumalan tahdoksi, niin on se hänelle kohta elämänlakina, hän tahtoo silloin sen myös täyttää. Jos liha sotii henkeä vastaan, syntyy rukous. Näe siis, kuinka rukous sydämessä saa alkunsa! juuri lihan taistelusta Henkeä vastaan syntyy kilvoitus ja rukous: tapahtukoon Jumalan tahto. Ehdottomasti täytyy kristityllä olla tällainen mielenlaatu.