Niin, nyt ei ole kyse maatalouden keskusliitosta, vaan modernista tieteellisestä kreationismista, ihan vaan selvennykseksi.
MTK eli moderni tieteellinen kreationismi ei ole modernia saati tieteellistä. Ei uskomusvapaata, vaan perustuu fundamentalistiseen raamatuntulkintaan, joka puolestaan perustuu MTKn perustajan ja ainoan jäsenen, harhaisen sekopään, omiin mielipiteisiin, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ei noudata tieteen metodeja. Pyrkii väittämään ikivanhoja kansansatuja todeksi, vaikka empiirinen tutkimus muuta kertoo. Todellisuuspakoisuus on vahvaa. MTKn pääasiallisena pyrkimyksenä on puolustella lapsiavioliittoja, joita "oikeat" uskovaiset (esim. jehovan todistajat) harrastavat. Muita pyrkimyksiä on oikeutaa himo suorittaa joukkomurhia "pahojen" keskuudessa, siis lähtökohdat muistuttavat esimerkiksi ISIS ja Al-Qaida järjestöjen aatteita.
Perustajalla vakavia suuruusharhoja, outoja fantasioita ja latenttia homoseksuaalisuutta, jonka osin myöntää. Kertoo omaavansa ns. homotutkan, joka löytyy vain homoseksuaaleilta. Latentit taipumukset esiintyvät perustajan itseensä tiedostamattomasti kohdistamilla, itseinhoisilla, kommenteilla homoseksuaaleista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.