Voidaanko Jeesus Kloonata?

Jos olisi jäänyt Jeesuksesta yksikin solu, niin teoriassa jo nyt voitaisiin? Mutta olisiko se kylkiluusta, vaiko verestä, vaiko persesuolen solusta peräisin? Teoriassa vain spermasta voidaan synnyttää siittiöiden kautta ihmisiä. Näin jo eräässä elokuvassa väitettiin Italiassa tehdynkin? (eräs Sampo näytti sen mulle Netflixistä), Mutta äijälle tuli silti eri syntymäaika?! Italiassahan kyseinen, neitsestä syntynyt tapahtui, parisen vuotta sitten, mutta oliko kyseinen tapaus sama, niin luulen vielä, että oli, mutta onko asialla merkitystä? Mahdollisesti Jumalan Pojaksi myöskin uskottu ja toivottu henkilö syntyi myös muusta kuin Seemiläisestä suvusta, eli tokkopa ihan samana olisi pysynyt, jos vain fyysiset ominaisuudet jokseenkin samoja. Emme ole kuulleet, kuinka tuon Italialaisen NUNNAN ja lapsensa on käynyt. Se on totta, että Maria oli nunna myös, synagoogassaan taannoin. vuonna -15=> 0.Myös Italialaisen "Jumalan Äiti"- vastineensa nimenä lienee ollut muuta kuin Maria, joten ihan sama persoona tuskin olisi kyseessä(tai vitustako mää sen tiijän?), koska vain Jeesuksen aiemmankin opetusten omaksuminen aiheuttaa saman hengen, ja sama se, vaikka Koira meidät pelastaisi, jos se oppisi puhumaan, mutta sellaisia satuja tietysti tehdään lapsille jatkuvasti...MAU, eiku MÄÄ, BÖÖ!
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulisi olevan helppoa löytää Jeesuksen soluja. Luita, ristinkappaleita ja nauloja on pyhäinjäännöksinä monta rekkakuormallista. Longinuksen keihäitäkin on peräti kolme kappaletta. Longinuksen keihäässä luulisi ainakin Jeesuksen soluja olevan, jos sillä puhkaistiin hänen kylki.

1Äänestä

Ongelma on kyllä sekin, että tiedämme, jopa Raamatusta, ettei Jeesus kuollut vielä ristille. Minkä ikäisestä jäänteestään siis hänet pitäisi nostaa maan takaisin päälle, mikäli ei koko fyysisen ruumiinsa samannäköisenä pysymisellä ollut edes Jeesuksella suurtakaan merkitystä? Karman laissa eli inkarnaatio-opissa, sillä ei käsittääkseni ole mitään väliä.
Hänen silti joissain piireissä jo tiedetään(mutta onko se valhe?) eläneen 70-vuotiaaksi asti. Lammaspaimenena, kolmisen lasta saaden(1 poika, kaksi tyttöä?), Maria Magdaleenansa kanssa. Hänhän kuolemansa jälkeen näyttäytyi monille, täysin massakehoisena, ja Tuomaskin huomasi verihaavansa, mutta koska oli "Jesse" täynnä muinaisaikojen velhojen ja noitienkin tietoja(Jeesus kävi Tuonelan porteilla, kalliohautansa unen aikana, pelastamassa heidätkin kaikki Tuonelasta), hänelle sattui ilmeisesti sellaisia ihmeitä, (koska katosi yx kax Maria Magdaleenansa luota puutarhassa, ja opetuslapsienkin luota ja nousi taivaaseenkin), joita tiedetään tapahtuneen vain vedenpaisumusta edeltäneiden sukujen welhoille tai heidän loitsimillen ihmisille. Ateistisen tieteen takia ja Mooseksen itsepuolustuksen huonouden, emme heitä halua tänne takaisin, ja vaikka itsekin näin unen viime yönä apua pyytävistä noidista ja welhoista, (on vieläkin olemassa satanisteiksi luokiteltuja Wiccalaisia), enkä osaa itsekään päättää haluanko itsekään noita ihmeitä tehneitä welhoja ja tietäjiä ja noitia takaisin tai omaa äitiänikään, joka ainakin kyllä ruokaa teki mistä tahansa ja oli kova matikkapää?(Kemppainen olen itse äidin puolelta) Heille oltiin aina kauhasti kateellisia, ja Suomessakin heidät ennen murhattiin aina viimeiseen mieheen ja naiseen. Oli siihen varmaan joitakin syitä, mutta tuskin koskaan "hyviä syitä". Jos Mooses itsekin teki taikuuksia Egyptistä karatessaan, niin miksi hän sanoi: "Noitanaisen älä salli elää(miehestä puhumattakaan)"? Jotkut luulee tosin nörttejäkin welhoiksi, koska kyllä ME tiedämme, miten tätä konetta käsketään, ainakin jos manuuaaleja löytää ohjelmointikielillä ja on logiikan opit omassakin muistissa ja jopa opiskellut kouluissaan sitä asiaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LakiV kirjoitti:

Jos olisi jäänyt Jeesuksesta yksikin solu, niin teoriassa jo nyt voitaisiin? Mutta olisiko se kylkiluusta, vaiko verestä, vaiko persesuolen solusta peräisin? Teoriassa vain spermasta voidaan synnyttää siittiöiden kautta ihmisiä. Näin jo eräässä elokuvassa väitettiin Italiassa tehdynkin? (eräs Sampo näytti sen mulle Netflixistä), Mutta äijälle tuli silti eri syntymäaika?! Italiassahan kyseinen, neitsestä syntynyt tapahtui, parisen vuotta sitten, mutta oliko kyseinen tapaus sama, niin luulen vielä, että oli, mutta onko asialla merkitystä? Mahdollisesti Jumalan Pojaksi myöskin uskottu ja toivottu henkilö syntyi myös muusta kuin Seemiläisestä suvusta, eli tokkopa ihan samana olisi pysynyt, jos vain fyysiset ominaisuudet jokseenkin samoja. Emme ole kuulleet, kuinka tuon Italialaisen NUNNAN ja lapsensa on käynyt. Se on totta, että Maria oli nunna myös, synagoogassaan taannoin. vuonna -15=> 0.Myös Italialaisen "Jumalan Äiti"- vastineensa nimenä lienee ollut muuta kuin Maria, joten ihan sama persoona tuskin olisi kyseessä(tai vitustako mää sen tiijän?), koska vain Jeesuksen aiemmankin opetusten omaksuminen aiheuttaa saman hengen, ja sama se, vaikka Koira meidät pelastaisi, jos se oppisi puhumaan, mutta sellaisia satuja tietysti tehdään lapsille jatkuvasti...MAU, eiku MÄÄ, BÖÖ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu