Sijoittajamuorin tarina

Nuoromuori56

Heräsin vähän liian myöhään, reilun kuutisen vuotta sitten siihen että eläkkeeni tulisi olemaan niukahko äitiyslomien, työttömyysjakson ja aikuisopiskeluvapaan takia. No, ehdin kuitenkin vielä juuri ja juuri mukaan pitkäaikaissäästäjäksi vanhoin ehdoin, ja nyt minulla on kasassa jo 55000 € säästettyä rahaa eläkepäivien iloksi.

Joku tietysti taas huomauttaa, että vielä parempi olisi jos olisin säästänyt suoraan osakkeisiin ilman välikäsiä ja tilinhotomaksuja, mutta itse olen kokenut että rahat pysyvät tällä tavalla varmemmin tallessa heräteosotoksilta. Veroja niistä joutuu kyllä sitten myöhemmin maksamaan, mutta kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen saavutuksiini tähän mennessä.

10

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannustaja

      Turhapa siinä on muiden urputtaa, jos sinä itse olet tyytyväinen ja tiedät muistakin vaihtoehdoista

      • Nuorimuori56

        Kiitos kannustuksesta :D
        Olisin kuitenkin kiinnostunut tietämään mitä itse tekisit minun tilanteessani, nyt kun aktiivisia vuosia työelämässä on vielä ainakin nelisen kappaletta. Kaikki hyvää tarkoittavat ohjeet toitottavat nimittäin sitä samaa : aloita nuorena, mutta harvempi kertoo mitä kannattaisi tehdä jos säästämisen aloittaminen siirtyy myöhemmäksi.

      • joeläkkeellä
        Nuorimuori56 kirjoitti:

        No eikö sulla nyt ole aika hyvä potti tallessa? Mitä niille pitäis tehdä? Jos on tavanomainen eläkesäästösoppari niin sulle maksetaan kuukausittain joku summa joitakin vuosia. Verotus on vain tosi kova, onkohan 30%. Itse olen sijoittanut sijoitusasuntoon, mutta mun pitää kai antaa sen lapseni käyttöön. No ei eläkeläisenä erityisen paljon rahaa kulukaan.

      • Nuorimuori56
        joeläkkeellä kirjoitti:

        Itse kyllä mietityttää tulotason romahdus, kun mieli tekisi ainakin alkuvaiheessa matkustella ja viettää muutenkin huoletonta elämää.

        PS-tilin verotus on kova, mutta yllätyksenä se ei tule. Parempi kuitenkin näin, sillä muuten olisin luultavasti käyttänyt kuukausittaisen säästösummani kulutukseen, ja sitten ehkä vasta eläkeläisenä herännyt haalimaan säälittäviä senttejä kukkaruukkuun.

        Sijoitusasunto sästökohteena ... enpä tiedä, jos vuokratuloja tarkoitat, siinä on mielestäni mahdollisuus aikamoiseen säätämiseen ja stressaamiseen kaikkine velvollisuuksineen. Oma velaton asunto toki on, mutta vuokranantajan osan koen liian rasittavana.

      • oloneuvos.-

        oletko laskenut kuukausittaisen rahantarpeesi. Itse otin aikoinaan parin vuoden tiliotteet ja selvitin paljonko oikeasti kuluu kuukaudessa elämiseen ja muuhun.
        Kun olin laittanut kaiken ylimääräisen osakkeisiin, niin oli vähän epäselvää, paljonko oikeasti tarvitsee kun säästämisen jättää pois. Yllättävän vähällä pärjään. siihen tosin auttaa, kun ei ole matkustusviettiä, eikä ravintolatkaan houkuttele.

        Oikeasti se sijoitusasunto oli tarkoitus myydä nyt kun olen eläkkeellä, ja laittaa vaikka osakkeisiin. Sijoituksena se on ihan hyvä 18 vuodessa arvo on noussut n 100 000 eurolla, ja arvonnousu on verotonta kun olen itse asunut siellä . Mutta kaipa nyt ne rahat pitää lainata nuorisolle (korotta) joten elämiseen saa riittää se pikkuinen eläke. En valita olen tottunut elämään halvalla. Tulotaso ei romahtanut eläkkeelle siirryttäessä kun olin monta vuotta osapäivätyössä ennen eläkettä.

      • Nuorimuori56
        oloneuvos.- kirjoitti:

        On totta, että paljon voi laskea pois - juurikin sen säästöosuuden, matkakuluja, vaate- ja ravintolakuluja, mutta matkustamisesta en kyllä luovu. Varsinkin eläkkeellä olemisen alkuvuosina sitä vielä jaksaa ja haluaa kokea kaikenlaista. Mielestäni elämän ei silloin pidä ollakaan pelkkää pärjäämistä ja sinnittelyä, sitten 10-15 vuotta myöhemmin ehkä tulee toimeen vähemmällä.

      • Nuorimuori56
        joeläkkeellä kirjoitti:

        Oikeasti se sijoitusasunto oli tarkoitus myydä nyt kun olen eläkkeellä, ja laittaa vaikka osakkeisiin. Sijoituksena se on ihan hyvä 18 vuodessa arvo on noussut n 100 000 eurolla, ja arvonnousu on verotonta kun olen itse asunut siellä . Mutta kaipa nyt ne rahat pitää lainata nuorisolle (korotta) joten elämiseen saa riittää se pikkuinen eläke. En valita olen tottunut elämään halvalla. Tulotaso ei romahtanut eläkkeelle siirryttäessä kun olin monta vuotta osapäivätyössä ennen eläkettä.

        Juu lapset. Ja toivottavasti vielä joskus lapsenlapsetkin.
        Meillä päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että ukko luopui perinnöistään jälkikasvun hyväksi. Eivät ole ainakaan ihan heti kinuamassa viikkorahoja ;P

    • eläkeläismuori

      Niin ihmettelen vähän tuota että eläkkeellä ollessa pitää olla niin kauheasti rahaa. Miten sitä pystyy rellestämään ja matkustamaan maailman ympäri kun oma jälkikasvu ei saa asuntoa millään, kun tulot ei riitä kalliiseen vuokrakämppään eikä kunnan halpisasuntojakaan saa. Enkä voi matkustaa niin paljon , kun kotona on kissat ja koira. Ja saan angstia tuhlaamisesta. Jotkut mun tutut käy monta kertaa ulkona syömässä koko menun låpi.
      Mulla se pihiysgeeni on liian vahvana, olen tottunut hankkimaan kaiken kirppiksiltä jeikä tässä iässäa juuri tarvii niin paljon tavaraa hankkiakaan .En juo enkä polta.
      Olen tietysti onnekkaassa tilanteessa, kun ei ole sairaskuluja, ainoastaan joskus hammaslääkärilaskuja.

      Oikeasti jos eläkettä varten pitää säästää, ne rahat pitäisi jemmata siihen asti kun on jotain 75-85 v. Silloin yleensä alkaa se sairastaminen, apua pitää hankkia kotiin ja ehkä pitää vuokrata paikka jossakin palvelutalosta. Emme me oikein voi luottaa siihen että yhteiskunta hoitaa, veikkaan että tulevaisuudessa saa tosi ankean vanhuushoidon, ellei ole valmis maksamaan siitä paljon itse.

    • Nuorimuori56

      Kiitos mietteistäsi.

      Meillä jälkikasvu on myös innostunut sijoittamisesta. Pääsääntöisesti pärjäävät omillaan, mutta tarpeen tullen olemme tietysti valmiita auttamaan, tilapäisesti. Kissoja ja koiria en tarvitse, sen sijaan minulla on "kummilapsi", jonka opiskelua vähän sponsoroin.

      Tiedän kyllä, että piirit tulevat iän myötä pienenemään, mutta silloin myös riittävät vähemmät neliöt. Kenties asun kummityttöni kotimaassa, ja minulla on varaa pitää henkilökohtaista hoitajaa. Yritän pitää terveydestäni huolta, mutta en fanaattisesti - elän niin kauan täysillä kuin kykenen, mutta ymmärrän myös rajallisuuteni.

      Jos loppu on "ankeaa", niin so be it. Ainakin minulla tulee olemaan upeat muistoni seuranani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2229
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1629
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe