UHRI-ihminen MUKA Antikristus, Sanoo Jumalat!

VAROKAAjaValmiusasemiin

Anteeksi VAAN, että joudun ilmoittamaan litanjaani, MUTTA Nyt Ovat taas JÄLLEEN KAiken Aikaa ITSE Jumalat (OVAT Antikristus-Valtiaita), Jeesukset, Valtiaat lapsineen ja Henkimaailman Olentoineen HUUTANEET meistä AINA VAAN samoista UHREISTA (kaikelle Asialle), ETTÄ olemme Antikristuksia, He näyttävät, ESITTÄVÄT absoluuttisesti meidän naamaamme, ulkonäköämme ja meidän henkilöllisyytemme, identiteettimme tunnetaan ihmisten keskuudessa.

Näitäkin TÄLLAISIA ASIOITA Herrat Jumalat IHAN JOKAINEN sekä KAikki yllä mainitut Valtiaat ja Ne Olennot HUUTAVAT, samaan aikaan RAASTAEN RIKKI REPIEN UHRINSA (sen YHDEN ja saman UHRI-miehen, ressukka-poloisen) NAAMAA, Henkeä, KOKO ruumista ja olemusta, JOKA on TÄYNNÄ langettaja- olentoja sekä HUUTAVIA, kirottuja Vääriä Todistajia (ne olennot ovat myös minussa) ja ITSE Jumalat (Antikristukset), Jeesukset, Mariat ym. Valtiaat Ampuvat, Kovilla Kohdistavat VÄÄRYYTENSÄ, EpäOikeutensa ja HUUTAVAT Noita VALEpaskoja, Vääriä Todistuksiaan meistä, kahdesta YHDESTÄ ja samasta UHRISTA!

VAROITAN ihmisiä: KAIKKI olemme syyttömiä, jopa niille oikeille rikollisille ja syyllisille ON alusta ASTI kaikki langetettu, asetettu, KOSKA täällä on Maapallolla IKÄVÄ kyllä Antikristus-Jumalien ja sellaisten Jeesusten VALTAKUNTA lapsineen (jotka ovat alapääHULLUJA). Varoitan! Meille ihmisille EI ole EIKÄ tule olemaan Mitään ARMOA, anteeksiantoa, sekin KAIKKI on VAIN HETKEN (jonkun Aikaa) HUIJAUSTA, JOTTA EMME kauhupaniikkiin joutuisi, koska tietäisimme NIIN absoluuttisen paljon Noista Jumalista, Jeesuksista ym. Valtiaista lapsineen. Tällaista MITÄ meille on langetettu ja ANSOIN VALEILLA luotu (UHRATUKSI joutuminen myös) VOI KOSKA vaan alkaa tapahtua KELLE VAAN. JA tällaista, ENEMMÄN tai VÄHEMMÄN, tämä kaikki tulee Olemaan meillä kaikilla ihmisillä, KUN joudumme sinne Taivaaseen tai Henkimaailmaan! VAROITAN, Nuo HULLUT paranormaalit psykopaatit PITÄÄ lapsineen HÄVITTÄÄ! EI ole MUUTEN pelastusta IHMISILLÄ EIKÄ muillakaan olennoilla!

Tämä KAIKKI (kuten kaikki muutkin kirjoitukseni, ilmoitukseni) OVAT absoluuttista TOSIASIAA, absoluuttista FAKTAA, JOKA tulee toteutumaan, IKÄVÄ kyllä!

2

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • waera2345235

      OLIKO ASIAA???

      • ÄläViitsiVastata

        On Asiaa=JEESUKSET OVAT PEDOFIILEJÄ, JOTKA tulevat väkivalloin ihmisten sisään, NUSSIMAAN sinne meihin ihmisiin noita asioita ja käyttävät siihen kaikkeen OMAA alapäätänsä ym. ja Henkimaailman lapsi-olentojaan!

        Jos et ymmärtänyt aloitus-tekstiä, niin joko anna olla (älysi/tietämyksesi ei riitä siihen sitten) tai luepa uudestaan. Kun taas (näköjään) sua kys. kirjoitus ärsyttää, niin miksipä sitten luet tai edes vastaat? Tulet KYLLÄ Nuo Jumalat ja Jeesukset kohtaamaan, ikävä kyllä, niin kuin me kaikki muutkin. Tulet sitten viimeistään (kuoleman lähestyessä) näkemään, KUINKA ja millä kaikilla Asioilla He sinuakin OVAT petturoineet, ja Helvetti ja Horna ON IRTI!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4123
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2603
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      111
      1350
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1057
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      923
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      906
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      901
    Aihe