miksi ei valiteta työttömien orjuudesta julkisesti

Kesätyöntekijöiltä on tullut viestiä julkisesti ja maahanmuutajilta kun ei makseta kunnon palkkaa olen minäkin että työnteosta pitää maksaa työehtosopimuksen mukainen palkka. maahanmuuttajia käytetään hyväksi ilmaiseksi vaikka lähtömaissa on saatu koulutusta. maahanmuuttajien heikko kielitaito työnantajat käyttävät hyväkseen. Ihmettelen kovasti valtion te toimistoa joka mielivaltaisesti karenssin uhalla teettää töitä työttömille9 eurolla ja työnantaja saa ilmaisen työntekijän käyttöönsä jatkuvasti. työtön on eriarvoisessa asemassa kun ei saa valittaa karenssi tulee jos ei osallistu orjatöihin
5121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luku- ja kirjoitustaidottomille ilman ammattitaitoa oleville kansalaisille ei ole töitä tarjolla. Kukaan työnantaja ei palkkaa sellaista ihmistä työehtosopimuksen mukaisella palkalla eikä minkäänlaisella palkalla. Työnantajalle on tärkeää työntekijän tekemä työpanos. Tyhjäntoimittajia työpaikoilla ei tarvita. Monilla työpaikoilla kielitaidoton olisi suuri tapaturmariski ja vahinkojen aiheuttaja.

2Äänestä
  • Työehtosopimuksen mukaisella palkalla työttömiä ei palkata jotka ovat olleet kuntouttavassa työtoiminnassa työtön katsotaan vankilassa olleeksi rosvoksi. Kuntouttavassa työtoiminnassa/työkokeilussa ei ammattitaitoa ovatkin tyhjäntoimittajia istuvat tekemättä mitää peukaloita pyörittäen

    Äänestä

Ainakin bloggaaja Timonen on pitänyt lähes päivittäin tätä tärkeää asiaa esillä. Lukijakunta yli 40 000.
Mediassa muutoin näkyy aika ajoin.
Nyt oli mielenosoitus jossa oli teema: ei laiteta köyhiä vastakkain. Siinä oli takuueläkeläisiä, vammaisia, työttömiä ja mamuja.

Äänestä

Lieksan työnantajat eivät ota työsuhteisiin vaikeasti työllistyviä työttömiä koskee kuntouttavassa työtoiminassa ja työelämäkokeilussa kun haetaan työpaikkaa edellytetään aiempaa työsopimusta ei kesätöihin oteta eikä niistä ole mansikanpoimijoiksi. Työttömässä on itsessään syy kun harjoittelee kuntouttavassa työtoiminnassa työntekoa eikä saa työsopimusta. onko työttömän järki tosi persiissä menkää pääkoppa selvittämään vaikka Niuvanniemeen ja eläkkeelle. voi vittu te-toimiston hölmöjä näitäkö työsuhteisiin pitäisi ottaa työpanos olematon. työsopimuksia ei vaikeasti työllistyville työttömille

Äänestä

Menkää työttömät töihin, älkääkö väniskö. Sieltä Liekan sontaläjästäkin pääsee muualle maailmaan. Tuskin siellä kovin montaa vapaata työpaikkaa löytyy ja nekin menee joillekin sivistyneille ihmisille...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alaopa kirjoitti:

Kesätyöntekijöiltä on tullut viestiä julkisesti ja maahanmuutajilta kun ei makseta kunnon palkkaa olen minäkin että työnteosta pitää maksaa työehtosopimuksen mukainen palkka. maahanmuuttajia käytetään hyväksi ilmaiseksi vaikka lähtömaissa on saatu koulutusta. maahanmuuttajien heikko kielitaito työnantajat käyttävät hyväkseen. Ihmettelen kovasti valtion te toimistoa joka mielivaltaisesti karenssin uhalla teettää töitä työttömille9 eurolla ja työnantaja saa ilmaisen työntekijän käyttöönsä jatkuvasti. työtön on eriarvoisessa asemassa kun ei saa valittaa karenssi tulee jos ei osallistu orjatöihin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu