Punakapinan rikollisuutta turha hyssytellä

Jostain käsittämättömästä syystä vuoden 1918 punakapinan rikollista ja laitonta luonnetta pyritään yhä Suomessa peitellä, hyssytellä ja jopa ylistää. Kyseessä oli kuitenkin laiton, rikollinen ja moraaliton toiminta johonka lähteneiden saama tuomio kapinan kukistajilta oli ymmärrettävä joskin kohtuuton. Missään maailmassa ei laillista esivaltaa vastaan rettelöinyttä väkivaltaista kapinaa ole käsitelty silkkihansikkain. Kapinat kukistetaan aina kovalla kädellä.
11140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kapinan alun viivästyminen johtui tyhmän Trotskin luulosta, että Manner olisi onnistunut kaatamaan porvarihallituksen Suomessa, pragmaattisempi Lenin lähetti 10 tykkiä ja konekivääriä sekä junan ammuksineen.

Äänestä
  • Petrograd uskoi marraskuun yleislakon riittävän. Bolsut unohti ettei suomalaisilla ollut maaorjuuden perinteitä virolaisten ja venäläisten tapaan. Suomessa ei kukaan halunut olla 'vahva johtaja'.

    Äänestä

Venäläiset ne pakotti siihen. Helsingissä oli matruuseja ja muuta ryssän roskaväkeä. Rahja oli ainut merkittävä sotaa nähnyt suomibolsu.

Äänestä

"Missään maailmassa ei laillista esivaltaa vastaan rettelöinyttä väkivaltaista kapinaa ole käsitelty silkkihansikkain. "

No heti tulee kyllä mieleen Suomi ja Mäntsälän kapina.

Äänestä
  • Oliko natsit tukemassa Mäntsälää Itävallan malliin. Venäläisen sotaväen touhuja täällä ennen sisällissotaa voidaan verrata natsien touhuihin 30-luvun alun Itävallassa. Hitlerhän oikeastaan peruutti Leniniä apinoiden tukensa alkuvaiheessa Itävallan natseille vahvemman Mussolinin uhattua väliintulolla.

    Äänestä

Kaikki punikit jotka osallistuivat sisällissotaan olisi pitänyt ampua.

Äänestä

Punakaartit olivat Suomen vapautusarmeija, Suomen Vietkong. Käsittämätöntä ettei edes suurimmille vapaussankareille kuten Salmela ole edes nimetty katua Suomessa.

Äänestä
  • Venäläisten kouluttamat ja aseistamat ovat tiskijukan mielestä vapautusarmeija.

    Äänestä

Punikit eli sosialidemokraatit aloittivat kapinan. Aluksi se tuntui olevat ryhtiliike mutta sitten tämä ajautui ryöstömurhaustasolle, ruumiitkin tosiaan ryöstettiin ja ruhjottiin. Yksiä pahimpia punarosvojen hallitsemia alueita oli Kouvola-Koria alueet. Siellä kuvastui sosialismin sairas muoto, suoranainen pahuus ihmistä kohtaan. Korian sillalta alas ammuttujen ruumiit nousivat myöhemmin pintaan ennen Myllykoskea ....... Sitä on pahuus joka jäi kuitenkin kitkemättä pois.

Äänestä
  • Venäläiset ne pakotti ja teki raaimmat teo. Venäjän sisällissodassa leikattiin päitä irti, poltettiin ihmisiä elävältä ja muuta vastaavaa. Venäjän kouluttamat ja aseistamat punikit hävisivät lopulta päälliköidensä möhliessä Brest-Litovskissa. Suomessa olleet venäläiset joukot olivat B-luokkaa Saksan Itämeren divisioonaan verrattuna. Ongelma oli venäläisten suuri määrä punakaartien johdossa, enemmistö Suomen työläisistä oli 'sovinisti demokraatteja' Leninin mukaan. Suomen työläisten mielestä ainoastaan Lenin oli viaton yli sata vuotta jatkuneeseen isovenäläiseen öykkäröintiin. Ukko tajusi ilmeisesti suomalaisten mielialat liian myöhään. Tartoon Ukko lähetti mahdollisimman ei-venäläisen valtuuskunnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin-on-näreet kirjoitti:

Jostain käsittämättömästä syystä vuoden 1918 punakapinan rikollista ja laitonta luonnetta pyritään yhä Suomessa peitellä, hyssytellä ja jopa ylistää. Kyseessä oli kuitenkin laiton, rikollinen ja moraaliton toiminta johonka lähteneiden saama tuomio kapinan kukistajilta oli ymmärrettävä joskin kohtuuton. Missään maailmassa ei laillista esivaltaa vastaan rettelöinyttä väkivaltaista kapinaa ole käsitelty silkkihansikkain. Kapinat kukistetaan aina kovalla kädellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu