"Treenaatko aamulla vai illalla?"
"Pitkästä aikaa taas blogin äärellä. Valtavasti tullut kommenttia edelliseen postaukseen, kiitos niistä :) Hienoa keskustelua saatu aikaan, vaikka osa kommenteista meneekin vähän ohi aiheen."
"Tikit on poistettu selästä ja mulla on lupa jo uida ja treenata kevyesti. Kahden kuukauden kuntoutus alkaa huomenna Harri Hakkaraisen kanssa. Olen kuntoutuksesta tosi fiiliksissä, koska tiedän että olen hyvissä käsissä. Harri on ihan parhaita mahdollisia alallaan."
"Viikonlopun vietin Pariisissa ja siellä aamut alkoi treenillä koko perheen voimin, puistossa tai hotellin salilla. Lapset mukana, mielikuvistusta käyttäen. Ihan parasta!"
"Pikkuhiljaa alan pääsemään taas hyvään treenirytmiin ja tuntuukin että olen täynnä energiaa. Motivaatio on huipussa ja olenkin päättänyt olla vieläkin kovemmassa kunnossa kun ennen leikkausta. Lepo on todella tehnyt hyvää!"
"Toki rauhallisesti edetään, selkää kuunnellen."
"Elokuun lopussa ajetaan Saariselän MTB maastopyöräkisa, missä olen Evoken tiimisssä ajamassa."
"2.9. myös Hangossa Finntriathlon kisa , missä tarkoitus startata lyhyellä matkalla."
"Treenirytmin pitäminen on todella tärkeää, paristakin eri syystä. Päiviin sisältyy niin paljon muutakin kuin vain se treeni ja siksi ne rutiinit helpottaa mm. pitämään kiinni tehdyistä ohjelmista ja ruokavaliosta."
"Toinen syy on se, että jos esimerkiksi olet virkeimmilläsi aamusta kannattaa treeni ehdottomasti hoitaa pois ennen töitä."
"Tiedostat oman kehosi ja teet asiat realistisesti, niin että pystyt pitämään sovitusta kiinni."
"Minä olen aamuvirkku ja parhammillani heti aamusta. Pyrin tekemään kovemman treenin aina aamusta pois alta ja ehkä iltapäivällä toisen treenin, jos on tarve. Päivä lähtee hienosti käyntiin ja tiedostan että saan loppupäivän keskittyä 100% töihin ja perheeseen."
"Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ja silloin tehtävä kompromisseja."
"Tärkeää on tehdä ne päivän suunnitelmat viimeistään edellisenä päivänä."
"Treeni pitää saada suorittaa hyvällä fiiliksellä, ilman stressiä :)"
"Ihanaa ja energistä viikkoa kaikille!"
"XOXO"
Lähde: http://www.idealista.fi/martina/
Olipa mukava lukea, että Martinan rutiinit ovat taas kunnossa. Energiaa ja motivaatiota löytyy huikean paljon ja mieltä ei paina mikään turha arkipäiväinen asia. Kaikki on Martinalla hyvin ja perheasioita ei enää käsitellä julkisuudessa. Aivan mahtavaa!

Vastaukset 39
Vanhimmat
Joillekin iltatreenit Levillä kontillaan aviomiehen parhaan ystävän kanssa sopii parhaiten tavoitteisiin?
Jos olisi huippukunnossa ja lihakset erottuisivat edukseen, niin kuvissa olisi bikinit päällä. Jos on höllyvää, niin silloin sopii koko vartalon verhoava asuste päälle, risti-istuntaan ja vatsa kuvan ajaksi sisään. Näin saadaan kuva, josta tulokset eivät näy.
Naiset joilla on kroppa kunnossa eivät häpeä bikinikuvia, varsinkaan silloin kun omia kuvia julkaistaan päivittäin.
Onneksi tuon kaiken voi naamioida mielen tyhjentämiseksi ja tietoiseksi läsnäoloksi lootusasennossa.
Käykö nyrkkeilymatsi vip-teltassa treeneistä?
Maran treenit :) ovat pelkkää draumaattista velilevyjen kanssa pyllistelyä selättimellä.
Martinan roppa on ruma. On paljon kauniimpia naisia jotka treenaa. Esim, Sofia , Janna, Satu, Noora, eivät ole niin miehekkäitä
Joo aivan varmasti on paljon muitakin kuin mainitsemasi. Mutta mitä ne Martinan kauneuteen vaikuttaa millään lailla?
Ei mitenkään, koska mainitsemasi rattijuoppo-salapano ei ole kaunis. Ei se voi menettää sellaista, mitä ei ole ksokaan ollutkaan.
Hyvä tietää, että evoke yrityksenä tukee rattijuoppoutta ja väkivaltaa. Siltä se nyt tavan kuluttajan mielestä vaikuttaa. On tämä maailma muuttunut oudoksi.
Martinaa inhotaan enemmän kuin koskaan, vaikka hän yrittää esittää selviytyjää ja viatonta olosuhteiden uhria. Hänen häpeämättömyyttään ällistellään keskustelupalstoilla ja lehtien palauteosioissa.
Hänen vihanhallinta ongelmansa, sekä runsas alkoholin käyttö eivät suinkaan paranna tilannetta. Vastenmielinen ämmä.
Useimmiten lehdet eivät uskalla edes avata kommentointi mahdollisuutta, koska palauteryöppy on valtaisa. Harva löytää mitään positiivista Martinan liittyvissä jutuissa.
Martinalla on nyt kova kiire täyttää some familytimella ja treenillä, koska yleisön huomio on kiinnitettävä pian johonkin muuhun kuin julkiseen riitelyyn ja avoeroon. Kaikki hyvin, Martinalla on kaikki hyvin, aivan huikean superia! Nuoriin faneihin tuo mantra saattaa upota, muttei muihin.
Treenikuvia sillä on ennenkin paljon ollut instassaan.
Ha ha ha! Martina teki imagolleen/brändilleen oikein päinvastaisen kasvojenkohotuksen!
Ei taida Martina olla ehdolla Vuoden Eevaksi tällä(kään) kertaa.
Kategoriathan ovat: Vuoden tähti, Vuoden vaikuttaja ja Vuoden tulokas.
"Äänestyksen tarkoituksena on palkita naisia, jotka kuluneena vuonna ovat erityisesti ansioituneet ja olleet näin kannustavina esimerkkeinä."
http://www.a-lehdet.fi/mainostajalle/ajankohtaista/vuoden-eeva-kilpailun-voittajat-julkistettu
"Treenikuvia"? Pyllistelyposeerauksia siis.
Korkkarit jalassa, rappukäytävässä.
On se poseerannut Dubaissakin:
https://www.instagram.com/p/BDbtW9lGawh/
Haarakonttorin avajaiset?
käytännölliset työasut tytöillä. kengätkin sopii hyvin. karvakonttori kulkee mukavasti mukana.
hehhee treeni on kuvia kulahtaneista muovitisseistä. eipä taida olla edes työpaikkaa. joutaa treenaamaan päiväkaudet.
Apua, taas saamme nauttia Tikkurila festivaalien tulevista, uskomattomista tapahtumista. Tähtitorninvuoren skandaalikaunotar sovittaa taatusti jo urheilusukkaa tolppakorkosandaaliin ja hioo uusia turpakäräjä muuveja. Olen ihan siis huikean pelonsekaisissa tunnelmissa sen suhteen, ketä influenceri taas monottaa/mitä ikävää taas tapahtuu.
Martinan urheilu- ja työkengät:
https://www.instagram.com/p/6y_ZkYGa3s/?hl=fi
Jöö jyst nöi klöpötit. Onko virsut jo tiksin kulmilla? Saattaa olla hyvät kun haluaa uhitella järkkäreille....
suunnitelmat on aina valmiit. aamulla töihin. illalla kotiin. treeniä koko päivä, liikunnallinen työ, ainoastaan 30min. ruokatauko ja kaksi 10 min. kahvitaukoa. eipä tarvii enää treenata.
"Moderoinko+aamulla+vai+illalla?"
"Pitkästä+aikaa+taas+kv-blogin+äärellä.+Valtavasti+tullut+negatiivista+kommenttia+edelliseen+postaukseen,+vedin+herneet+nenään+niistä+:(+Ihme+keskustelua+saatu+aikaan,+vaikka+suurin+osa+kommenteista+meneekin+täysin+kuittailuksi."
"Ei-mieluisat+kommentit+on+poistettu+netistä+ja+mulla+on+tapana+käydä+ne+läpi+ja+poistaa+millin+tarkasti.+Kahden+kuukauden+epätoivoinen+valkopesu+alkaa+huomenna+tietokoneen+ja+viinilasin+kanssa.+Olen+huomisesta+tosi+surkeissa+fiiliksissä,+koska+tiedän+että+olen+hyvin+kännissä.+Viini+on+ihan+halvinta+mahdollista."
"Viikonlopun+vietin+Eifelissä+ja+siellä+aamut+alkoi+netissä+kommentteja+poistellen,+rumaa+tissivakoa+kuvaten+ja+viiniä+kitaten.+Lapset+pakosta+mukana,+Esko+ei+suostunut+hoitamaan.+Ihan+p.rseestä!"
"Pikkuhiljaa+alan+uskaltaa+liikkua+ihmisten+ilmoilla+ja+tuntuukin+että+enää+ei+osoitella+niin+paljon+sormella.+Häpeä+on+huipussa+ja+olenkin+päättänyt+olla+vieläkin+kovemmassa+kännissä+kun+ennen+vip-teltan+selkkausta.+Viini+on+todella+tehnyt+hyvää!"
"Toki+kompuroiden+edetään,+selän+taa+tuijotellen."
"Elokuun+lopussa+ajetaan+Saariselän+MTB+maastopyöräkisa,+missä+olen+häntäpään+joukoissa+ajamassa."
"2.9.+myös+Hangossa+Finntriathlon+kisa+,+missä+tarkoitus+keskeyttää+lyhyellä+matkalla."
"Urheilijaa+teeskenteleminen+on+todella+tärkeää,+paristakin+eri+syystä.+Somepäivityksiin+sisältyy+niin+paljon+muutakin+kuin+vain+se+viini+ja+siksi+ne+somepäivitykset+helpottaa+mm.+pitämään+kiinni+väitetystä+kovasta+kunnosta+ja+pilaantuneen+maineen+valkopesusta."
"Toinen+syy+on+se,+että+jos+esimerkiksi+olet+röyhkeimmilläsi+aamusta+kannattaa+valkopesu+ehdottomasti+hoitaa+pois+ennen+kuin+totuus+paljastuu."
"Tiedostat+oman+maineesi+ja+teet+valkopesut+millin+tarkasti,+niin+että+pystyt+pitämään+väittämästäsi+kiinni."
"Minä+olen+ikääntynyt+kurppa+ja+rumimmillani+heti+aamusta.+Pyrin+tekemään+kovemman+meikin+aina+aamusta+pois+alta+ja+ehkä+iltapäivällä+toisen+meikin,+jos+on+tarve.+Päivä+lähtee+viinillä+hienosti+käyntiin+ja+tiedostan+että+saan+loppupäivän+keskittyä+100%+työnteon+teeskentelyyn+ja+muihin+harhoihini."
"Aina+tämä+ei+kuitenkaan+ole+mahdollista+ja+silloin+on+keksittävä+muita+kieroja+konsteja."
"Tärkeää+on+tehdä+ne+päivän+valesuunnitelmat+viimeistään+edellisenä+päivänä."
"Valkopesu+pitää+saada+suorittaa+hyvällä+mielikuvistuksella,+ilman+negatiivisia+kommentteja+:)"
"Ihanaa+ja+kännistä+viikkoa+kaikille!"
Voi elämän kevät😀
Päivän paras LOL
Hauska parodia! Muista tallentaa parhaat kirjoituksesi. Minäkin tallennan tämän, siis kopioin tekstin muualle, joten kortesensuurin iskiessä se ei katoa lopullisesti.
Loistava teksti! Päivän parhaat naurut!
Hähähä. Totta joka sana.
Kylläpäs Martina poistattaa ketjua :)
Martina ei osaakaan nauraa itselleen :))
"Treenissä on kuinkin hyvä muistaa pari seikkaa."
Stefankin on alkanut polkee paikallaan Martin komennossa salilla. Saakohan tohvelisankari poistua enää kaljalle kavereidensa kanssa vai tuliko heistäkin entisiä. On aika hiiri mieheksi, kun suostuu Martinan kuvattavaksi.
Samanlainen ämmälauri kuin Esko.
Päivän naurut !!!!
Slurps 🍷🥂🍻🍺🍸🍾🍷 Martan reenillä pötkö vartalo, sellureidet ja löllö maha. Juu, tärkeintä on näytellä Urheilijaa!