Baby Driver arvostelu - täyttä roskaa

surkea_oli

Kävin juuri katsomassa Baby Driver elokuvan, lähinnä huippuhyvien arvostelujen saattelemana. IMDB:ssä yli 8/10 ja Rotten Tomatoes hehkuttaa leffan erinomaisuutta.

Joskus vetää hiljaiseksi hyviä arvosteluja saaneen leffan näkeminen. Baby Driver on täyttä roskaa. Se on oikeasti aivan onnettoman surkea elokuva. Sellainen, joita on 12 tusinassa. Ihan perus Hollywood-höttöä. Ei mitään, joka tekisi siitä poikkeuksellisen hyvän elokuvan.

Whkä tämä leffa ei vain painellut minussa oikeita nappeja, mutta minä annan Baby Driver elokuvalle yhden tähden (viidestä mahdollisesta) ja kommenttina totean, että "Huonoin vuonna 2017 näkemäni elokuva".

En ole leffafriikki, mutta laskeskelin, että olen tänä vuonna käynyt leffassa sentään yli 10 kertaa eli jonkin verran yli suomalaisen keskiarvon katselen elokuvia. Kaikki muut katsotut leffat päälle, niin on se noloa, että Baby Driver menee tämän vuoden huonoimmaksi näkemäkseni elokuvaksi.

4

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huihei

      Taisi vaan sulla olla pöksyt kireänä sinä päivänä :) Itse olen katsonut jo pelkästään tänä vuonna elokuvateattereissa kymmeniä elokuvia ja pidän tästä elokuvasta. Viihdyttävä elokuva Edgar Wrightin tyyliin.

      T: Leffafriikki

    • fep

      Niinpä... On elokuvia, jotka evät sovi joillekin. No minulle tämä sopi vallan mainiosti. "Perjantaileffa" parhaimmillaan (Vaikka tiistaina tulikin katsottua😊 ) : Isot popparit, iso juoma, sangen viihdyttävä parituntinen ja päälle pari leffaolutta. Avot!

      Ja tämä pätkä on uksi niistä elokuvista, jotka kannattaa käydä katsomassa isolta kankaalta kera kunnollisella määrällä ääntä. Muu on liian pientä pihinää.

      Ketjun aloittajalle mainittakoon oman mielipiteen olevan aivan yhtä arvokas, vaikkei elokuvakäyntiensä määrää korostaisikaan. Lähinnä hymyilyttää vrt. klassikko "Eihän lapseni voi käyttäytyä huonosti! Olen sentään kirjastonhoitaja!! :-)

    • jhg567

      Kiitos tästä! Pyrin katselemaan runsaasti mutta vain hyviä elokuvia, ja olin alkanut jo ihmetellä josko tämä kliseemäinen mutta monissa arvosteluissa hypetetty BD tosiaankin olisi kuitenkin katsomisen arvoinen. Kommenttisi oli kuitenkin viimeinen niitti: katselen tämän roskan sitten joskus ilmaiseksi lentokoneessa, sikäli kun olen hereillä.

    • Pena123775

      Jos tämänkaltaiset toimintaelokuvat eivät kiinnosta sinua niin älä katso niitä vain sen takia, että ne ovat saaneet imdb:ssä hyvät arvosanat. Jos arvostelisin Baby driveria toimintaelokuvana antaisin sille itse ainakin yhdeksikön. Elokuva oli mielestäni järjettömän viihdyttävä ja elokuvaan synkronoitu musiikki toi siihen jonkinlaista omintakeisuutta. Se päihittää mielestäni kaikki fast & furious-elokuvat mennen tullen. Jos tämä elokuva oli mielestäsi vuoden surkein katselet luultavasti Moonlightin tai Manchester by sea:n kaltaisia elokuvia, jotka vetoavat koskettavilla tarinoillaan. Tämä elokuva sen sijaan on juuri sitä hollywoodin toimintatuotantoa, mutta ehdottomasti parhaimmasta ja mahtavimmasta päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe