Kepu aikoo korvata kansan Välimeri-vahvistuksilla!

"Italia harkitsee väliaikaisen EU-viisumin antamista 200 000 Välimeren ylittäneelle turvapaikanhakijalle päästäkseen näistä eroon. Suurin osa Italiaan saapuneista jatkaa pohjoiseen, jos heidän ei tarvitse rekisteröityä turvapaikanhakijaksi Italiassa.

EU-direktiivi, joka mahdollistaa tällaisen viisumin myöntämisen, säädettiin vuosituhannen vaihteessa mahdollistamaan Balkanin konfliktissa 1990-luvulla kodittomiksi jääneiden ihmisten pääsy Eurooppaan, kertoo Daily Mail. Nyt Italian viranomaiset kertovat, että he saattaisivat käyttää direktiivin tarjoamaa mahdollisuutta myöntää viisumeita maahanmuuttajille.

Uhkausta on kutsuttu “ydinpelotteeksi”, joka pakottaisi muut Euroopan maat jakamaan Italian taakkaa. Italia on aiemmin pyytänyt tuloksetta apua EU-naapureiltaan maahanmuuttajien vastaanottamiseksi.

Jos Italia toteuttaa uhkauksensa, on vapaan liikkuvuuden Euroopassa ilman rajatarkistuksia mahdollistava Schengenin sopimus yhä suuremmassa vaarassa.

SUOMEN UUTISET"

Näin me Suomen Keskustassa toivomme saavamme Välimeren ylittävien Afrikan mailta valioyksilöitä työväen rintamaamme ja siten uutta vahvistusta meidän oman Suomen kansan korvaamiseksi uusilla, oikeamman asenteen omaavilla uussuomalaisilla kansalaisilla.
Asetelma on Win-Win kuten kansainvälisesti asian luonteen mukaisesti kuuluu asia ilmaista.

Eli: me Suomessa sanomme tervetuloa! Eläköön EU:n vapaa liikkuvuus!
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomalaisten rupujen vaihtaminen kunnon työtätekeviin kansalaisiin on loistava ajatus. Kun myydään satatuhatta rupua maksamalla ostajalle 100 miljonaa, niin todennäköisesti jäljelle jäävistä rupuista suuri osa ryhtyy pikaisesti elättämään itsensä.

Satatuhatta reipasta työtä tekevää nuorta ihmistä olisi melkoinen talouden piristeruiske.

Äänestä

EU MAAT ITALIAAN AVUKSI ESTÄMÄÄN TURVAPAIKANHAKIJOITA NYT HEP HEP

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OhoSanoPojat kirjoitti:

"Italia harkitsee väliaikaisen EU-viisumin antamista 200 000 Välimeren ylittäneelle turvapaikanhakijalle päästäkseen näistä eroon. Suurin osa Italiaan saapuneista jatkaa pohjoiseen, jos heidän ei tarvitse rekisteröityä turvapaikanhakijaksi Italiassa.

EU-direktiivi, joka mahdollistaa tällaisen viisumin myöntämisen, säädettiin vuosituhannen vaihteessa mahdollistamaan Balkanin konfliktissa 1990-luvulla kodittomiksi jääneiden ihmisten pääsy Eurooppaan, kertoo Daily Mail. Nyt Italian viranomaiset kertovat, että he saattaisivat käyttää direktiivin tarjoamaa mahdollisuutta myöntää viisumeita maahanmuuttajille.

Uhkausta on kutsuttu “ydinpelotteeksi”, joka pakottaisi muut Euroopan maat jakamaan Italian taakkaa. Italia on aiemmin pyytänyt tuloksetta apua EU-naapureiltaan maahanmuuttajien vastaanottamiseksi.

Jos Italia toteuttaa uhkauksensa, on vapaan liikkuvuuden Euroopassa ilman rajatarkistuksia mahdollistava Schengenin sopimus yhä suuremmassa vaarassa.

SUOMEN UUTISET"

Näin me Suomen Keskustassa toivomme saavamme Välimeren ylittävien Afrikan mailta valioyksilöitä työväen rintamaamme ja siten uutta vahvistusta meidän oman Suomen kansan korvaamiseksi uusilla, oikeamman asenteen omaavilla uussuomalaisilla kansalaisilla.
Asetelma on Win-Win kuten kansainvälisesti asian luonteen mukaisesti kuuluu asia ilmaista.

Eli: me Suomessa sanomme tervetuloa! Eläköön EU:n vapaa liikkuvuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu