Raamatun arvot edistävät yhteistä hyvää

Suomessa on viime aikoina puhuttu siitä, että yhteiskunnallinen päätöksenteko pohjautuu aina joihinkin arvoihin. Maamme rakentamisen taustalla olivat vuosisatoja kristilliset arvot, jotka perustuvat Raamattuun. Niihin kuuluvat muun muassa rehellisyys, armollisuus ja jokaisen ihmisarvon tunnustaminen.
Raamatun arvot tiivistyvät rakkauden kaksoiskäskyssä: ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Tämä merkitsee lempeyttä, armollisuutta ja auttavaisuutta kaikkia kohtaan sekä jokaisen ihmisoikeuksien tunnustamista. Lähimmäisenrakkaus ohjaa uskovaista myös lempeästi varoittamaan, jos uskonystävä on kulkemassa väärään suuntaan sekä kutsumaan epäuskoon joutunutta takaisin Jumalan valtakuntaan.

Erityisesti 1960-luvulta alkaen maamme kristillinen yhtenäiskulttuuri on hajonnut niin, että nykyään yhä harvempi perustaa ratkaisujaan Jumalan sanaan. Jumalan sanasta irtautuminen on näkynyt myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, jossa on annettu hyväksyntä asioille, joita Raamattu pitää vahingollisina. Esimerkiksi abortti- ja avioliittolainsäädännön muutokset sekä keskustelut eutanasian sallimisesta ja alkoholilain höllentämisestä kertovat yhteiskuntamme maallistumisesta.

Raamattuun perustuvia kristillisiä arvoja ja niihin pohjautuvia näkemyksiä kannattaa pitää esillä, sillä Jumalan sanan mukainen elämä ja opetus suojelevat elämää ja edistävät paitsi yksilön myös koko yhteisön hyvinvointia. Ajassamme tarvitaan raitista, kestävään ja muuttumattomaan Jumalan sanaan pohjautuvaa opetusta.

Tärkeintä ihmiselle on, että hänen sydämessään on Pyhän Hengen vaikuttama elävä usko. Syntien anteeksiantamuksen evankeliumin uskominen lahjoittaa sydämeen ilon, rauhan ja vapauden. Pyhä Henki synnyttää ihmisessä myös rakkauden ja kiintymyksen Jumalan sanaan ja sen mukaiseen elämään.
356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

" ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken"

Minä en pysty rakastamaan jotain mitä en näe olevan olemassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvo_ kirjoitti:

Suomessa on viime aikoina puhuttu siitä, että yhteiskunnallinen päätöksenteko pohjautuu aina joihinkin arvoihin. Maamme rakentamisen taustalla olivat vuosisatoja kristilliset arvot, jotka perustuvat Raamattuun. Niihin kuuluvat muun muassa rehellisyys, armollisuus ja jokaisen ihmisarvon tunnustaminen.
Raamatun arvot tiivistyvät rakkauden kaksoiskäskyssä: ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Tämä merkitsee lempeyttä, armollisuutta ja auttavaisuutta kaikkia kohtaan sekä jokaisen ihmisoikeuksien tunnustamista. Lähimmäisenrakkaus ohjaa uskovaista myös lempeästi varoittamaan, jos uskonystävä on kulkemassa väärään suuntaan sekä kutsumaan epäuskoon joutunutta takaisin Jumalan valtakuntaan.

Erityisesti 1960-luvulta alkaen maamme kristillinen yhtenäiskulttuuri on hajonnut niin, että nykyään yhä harvempi perustaa ratkaisujaan Jumalan sanaan. Jumalan sanasta irtautuminen on näkynyt myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, jossa on annettu hyväksyntä asioille, joita Raamattu pitää vahingollisina. Esimerkiksi abortti- ja avioliittolainsäädännön muutokset sekä keskustelut eutanasian sallimisesta ja alkoholilain höllentämisestä kertovat yhteiskuntamme maallistumisesta.

Raamattuun perustuvia kristillisiä arvoja ja niihin pohjautuvia näkemyksiä kannattaa pitää esillä, sillä Jumalan sanan mukainen elämä ja opetus suojelevat elämää ja edistävät paitsi yksilön myös koko yhteisön hyvinvointia. Ajassamme tarvitaan raitista, kestävään ja muuttumattomaan Jumalan sanaan pohjautuvaa opetusta.

Tärkeintä ihmiselle on, että hänen sydämessään on Pyhän Hengen vaikuttama elävä usko. Syntien anteeksiantamuksen evankeliumin uskominen lahjoittaa sydämeen ilon, rauhan ja vapauden. Pyhä Henki synnyttää ihmisessä myös rakkauden ja kiintymyksen Jumalan sanaan ja sen mukaiseen elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu