Simon Elon mukaan Petteri Orpolle ja Juha Sipilälle on tehty pelisäännöt hyvin selviksi ja hän on painottanut uuvattien olevan hallituksen kolmanneksi suosituin puolue.
Uuvattien jälkeen jäävät niin persut, vihreät kuin demaritkin. Tähän ei voinut suvakkikaksikko kuin nyökytellä päitään.
Uuvatit ovat todellakin hallituksen kolmanneksi suosituin puolue.
Uuvattien jälkeen jäävät niin persut, vihreät kuin demaritkin. Tähän ei voinut suvakkikaksikko kuin nyökytellä päitään.
Uuvatit ovat todellakin hallituksen kolmanneksi suosituin puolue.
Vastaukset 20
Vanhimmat
SIMO ELO = kohdun ulkopuolinen raskausarpi fosun reidessä
Kumpi voittaisi, jos Simon Elo ja Jan Vapaavuori nyrkkitappelisivat snagarilla?
elon ÄO on samaa luokkaa kuin Mensan lihaliemikuutiolla.
Simo ei petä pelkästään kansaa vaan myös vaimoaan
Jos Simon Elo ei ole panemassa menemään, niin Simon Elo on sitten menemässä panemaan.
Oletteko kateellisia, kun Simon on saanut (niin kerrotaan) vierasta naista. Sitä on sitten oikein jossakin ryhmässä pohdittu, jossa vaimokin on ollut mukana ,tiedonannossa sanottiin.
Tuntuu olevan huorpukkisuus persuilla iha verissä, sillä emmehän ole unohtanut moniavioista Halla-ahoa, seuraavaksi varmaan paljastuu että h-a on myös ruskean reiän ritari ja tykkää nylkytellä nuorukaisia..
Ei persuilla enää ole yhtään h-pukkia, kaikki meni sinisiin. !
Äläpä tyrkytä niitä vihreitä päiväunia asiallisten keskusteluiden joukkoon.
soimaa, musta kylki kummallakin.
Eikös tuo persujen pomo ole se suurin sellainen h-pukki. Pimitti tuon äpärälapsenkin, mutta tulipahan julki, kun nuo lehtimiehet ovat niin tarkkana.
Ihan turha on siellä nimitellä sinisiä, kun omastakin joukoista löytyy vähän sitä sun tätä.
Ilmoitan vielä, että en ole sinisiä enkä persuja. Olenpahan vain sivusta seurailija.
Tyypillistä kepulaisen kommentointia.
Miten sumalainen nainen sietää tollasta äpärän siittäjää, Hilla vaikuttaa älykkäälle naiselle, joten ihmettelen ole antanut huoripukkiukolleen kipakkaa potkua nivusiin ja kotiintulokiellon
Simon on tehnyt tehtävänsä, eli hajoittanut Persun, kumma kun kukaan ei ole huomannut asiaa?
Sinä se sitten taidat nähdä natseja ja keskitysleirejä kaikkialla.
Onko sinulle jo ehdotettu rautaristiä tärkeistä havainnoistasi?
Etkö ole tiennyt??
http://aamulehdenblogit.ning.com/profile/simonelo
Mutta eihän Elo ole enää, persuissa.
Itse asiassa puolue voi paremmin kuin koskaan aiemmin.
Elon toiminta on aina haissut perseelle
Persut ovat sentään puolue, olkaamme siitä ylpeitä... vai mitä Horttanainen?
elo on natsi ja aatun avioton poika½
Eikö todellakaan miehelle, joka on hankkinut ryhmälleen näin paljon suosiota hallituksessa, kuuluisi ulkoministerin paikka?