Kotityöt on aikas kinkkinenjuttu noin tasa-arvon kannalta.Se että nainen käskee esim imuroimaan,koen sen miehen alistamiseksi.Harvemmin mies käskee naista imuroimaan,mikään ei ole niin ärsyttävää kun imurointi just silloin kun vähiten huvittaa.Jos miehen mielestä riittää kun kahdenviikon välein imuroidaan ja naisen mielestä joka kolmaspäivä,niin imuroikoot.
kotityöt
kari k
511818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa, mikään ei ole niin tylsää kuin imurointi, silloin kun ei imuroituta. En ole kuitenkaan kovinkaan monta naista tavannut, jota imuroituttaa usein. Imurointi ja siivoaminen laajemminkin on toimenpide joka tulee tehtäväksi silloin, kun tarvetta puhtauteen ilmenee. Kodin siivous kahden viikon välein suorittettuna on harvoin riittävä, pölyä kertyy aika paljon jo siinä ajassa. Toisaalta jos omaa osuuttaan kodissa ei välitä tehdä, siivoojan palkkaaminen on eräs vaihtoehto. Kohtuutonta on kuitenkin odottaa, toisen hoitavan pääsääntöisesti nämä ikävät velvollisuudet.
Kotityöt ovat muutenkin melko kinkkinen juttu, tasa-arvosta nyt puhumattakaan. Mielestäni yhteenuutom alussa olisi hyvää sopia jonkin näköiset pelisäännöt asiasta, luultavasti siihen mennessä on jo selvinnyt, onko jompi kumpi pedanttisempi kuin toinen.
Omasta mielestäni paras ratkaisu on siivota yhdessä. Siivous on nopeampaa, on kivaa tehdä asioita yhdessä eikä kumpikaan pääse luistamaan "vastuustaan". Meillä siivotaan kerran viikossa, mieheni yleensä imuroi (mä en tykkää imuroinnista) mä pyyhin pölyt (se ei taas tykkää siitä), jompi kumpi moppaa lattiat ja toinen käy tamppaamassa matot. Hyvin on sujunut, ilman pakkoja, käskyjä tai vastaavia. Itse en ole kovin siisti, ja kerran viikossa imurointi riittää ihan hyvin mulle. Ei haittaa, vaikka nurkissa onkin muutama pölypallero. Miestäni nämä taas häiritsee, ja hän ehdottaakin silloin tällölin siivousta ennen minua.
Itse olen törmännyt pariinkin erittäin pedanttiseen mieheen, toisen kanssa asuin yhdessäkin. Hänen mielestäni en osanut imuroida oikealla tavalla tai tarpeeksi hyvin. Ja koin sen erittäin nöyryyttäväksi että hän haki imurin kaapista ja imuroi koko kämpän uudestaan, sen jälkeen kuin minä olin sen imuroinut (ja mitään näkyvää pölyä ei ollut...). Se oli erittäin loukkaavaa!
Mielestäni tasa-arvolla ja kotitöillä on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. Kotityöt tulisi jakaa ihan eri periaatteilla kuin tasa-arvolla. Mutta niin, enhän minä olekaan radikaalifeministi vaan ajatteleva nainen ;)
Miehissäkin on pedantteja, mutta aika usein hekin toivovat naiselta sitä siivousta. Eli käyvät motkottamaan siivouksesta tekemättä itse asian parantamiseksi edes omaa osuuttaan.
Tasa-arvolla ja kotitöillä ei ole yhteyttä? No miksi ei?
Tällä feministipalstalla tasa-arvolla tarkoitetaan usein sukupuolten välistä tasa-arvoa. Eli naisen ja miehen arvo on sama, palkan pitäisi olla sama, velvollisuudet samat ja oikeudet samat. Tottakai partnereiden on oltava tasa-arvoisia kotonakin, eli molempien mielipiteet ovat yhtä tärkeä, tärkeistä asioista keskustellaan, tehdään kompromisseja eikä niin, että vain toinen saa "tahtonsa läpi". Mielestäni kotitöissä täydellistä tasa-arvoa on kuitenkin mahdotonta saavuttaa, eikä siihen mielestäni ole edes tarvetta.
Kotitöitä ei siis tulisi jakaa feministisellä tavalla "kaikki tasan" vaan muilla perusteilla. Mielestäni kotitöitä jakaessa tulisi ottaa huomioon ansiotyön laatu, eli se jolla on raskaampi työ tekee kotona hieman vähemmä. Toisaalta jos jompi kumpi on työttömänä on luonnollista, että hän kantaa suuremman vastuun kotitöistä. Tietysti työssäkäyvänkin on tehtävä osuutensa, mutta on aivan järjetöntä ajatella, että kotona työttömänä oleva makaa sohvalla päivät pitkät ja työssäkäyvän kotiin tullessa vaatii tätä imuroimaan "tasa-arvon nimissä". Ihan sama onko työtön osapuoli mies vai nainen, suurin osa peruskotitöistä kuuluu mielestäni hänelle.
Lisäksi on otettava huomioon muut kiireet, voi olla opiskelijalla tenttejä, työssäkäyvällä työmatkoja tai kokouksia jne. Eli jos toisella on kiire toinen osapuoli tekee luonnollisesti hieman enemmän ja antaa kiireelliselle osapuolelle aikaa muihin hommiin. Minä ja mieheni olemme vielä opiskelijoita, joten nuo tenttikiireet ovat arkipäivää. Jos toisella on seuraavana päivänä tärkeä tentti hän on "vapautettu" kotitöistä tai sitten ne tehdään seuraavana päivänä.
Kotitöitä jakaessa tulisi myös ottaa huomioon kumppaneiden mieltymykset ja osaamiset. Ei ole mitään järkeää laittaa mies silittämään vaatteita tai nainen korjaamaan autoa "tasa-arvon nimissä". Eikä ole järkeää pakottaa nainen tekemään lumitöitä tai miestä ripustamaan verhoja "tasa-arvon nimissä". Tasa-arvo kun ei mielestäni tarkoita sitä, että naisesta tulee mies tai miehestä nainen. Silti moni tuntuu pyrkivän tähän.
Lisäksi myös lapsien tulisi osallistua kotitöihin kykyjensä mukaisesti. Koti on yhteinen paikka ja myös lapset kuuluvat perheeseen. Lisäksi on mielestäni muistettava, ettei maailma kaadu vaikka koti ei ole koko ajan tiptop kunnossa. Tunnen muutamia ex-pendantteja joista on tullut huolimattomia rentoja tyyppejä lasten saannin jälkeen. He ovatkin kertoneet, etteivät ymmärrä miten pystyivät asettamaan siivouksen mukavuuden tai parisuhteen edelle "entisessä elämässään".
Jatketaan keskustelua tästä.
Edellisessä viestissä sanoit, että tasa-arvolla ja kotitöillä ei ole tekemistä keskenään. Halusitko vain tökätä feministejä? Joka tapauksessa myös feministit toimivat juuri näiden mainitsemiesi ajatusten puitteissa. Olet tainnut käsittää feminismin väärin.
Kannatan tasa-arvoa sukupuolten välillä, mutta mielestäni liiallisuuksiin ei saa mennä. Sehän olisi ihan omituista jos minä naisena sanoisin etten kannata tasa-arvoa, samaa kuin mustaihonen sanoisi kannattavansa rasismia...
Feminismi on ainakin minun silmissäni eri asia kuin pelkän tasa-arvon kannattamista (sellaisen kuvan ainakin yliopiston naistutkimuksen opiskelijat antavat). Feminismiin liittyy siis mielestäni monia piirteitä, joita en tunnista itsessäni. En ole katkera siitä, että olen nainen, enkä tunne vihaa miehiä kohtaan sen takia, että he hyötyvät yhteiskunnan tilasta. Enkä itseasiassa edes kannata täydellistä tasa-arvoa ja samankaltaisuutta sukupuolten välillä. Mies on mies ja nainen nainen, on naisellisia asioita ja velvoitteita ja on miehellisisä asioita ja velvoitteita.
Mutta tottahan toki telaketjufeministin tökkiminen on välissä ihan kiva harrastus... ;)
Mikä muuten naistutkimuksessa ilmentää liiallisuuteen menoa? Ihan yksikin esimerkki riittää.
Onko sinulla muuten mitään kokemusta, että olisit koskaan ollut syrjitty naisena? Syrjivätkö toiset naiset sinua?
En toki tiedä, millaisena oppiaineena ja tutkimuskohteena naistutkimus nähdään muissa yliopistoissa, mutta tässä muutama esimerkki mitä tarkoitan liiallisuuksilla:
- naisia pitää auttaa luomaan itselleen paremman elämän
(eli myös tämä feministinen oppiaine näkee naisen avuttomana)
- globalisaatiota vastustetaan
(eikös tämä ole ristiriitaista, eikös globalisaatiolla pyritään luomaan mm. kolmannen maailman naisille paremmat olot ja mahdollisuudet?)
- naista nähdään teknologistesti kykenemättömänä
(tämän takia on perustettu WomenIT -hanke)
- maskuliinisuuden stereotypiat pitää purkaa (mielestäni stereotypiat kuitenkin pohjautuu totuuteen, eli on olemassa maskuliinisia piirteitä)
Tottakai hienoa, että on oppiaine joka kannustaa ajattelemaan yhteiskuntaa ja miten se muokkaa meitä miehiksi ja naisiksi, mutta liiallisuuksiin ei tulisi mennä.
Minua on syrjitty naisena, tuorein kokemus on eräästä väitöskirjasta jossa tutkittiin nimenomaan naisen asemaa akateemisessa maailmassa. Siinä käytettiin miehistä nimitystä "mies" mutta naisista puhuttiin "tytöinä" alentuvaan sävyyn. Akateemisena naisena loukkaannuin tästä.
Nainen on naisen pahin vihollinen, joten olen saanut osakseni vihaa ja katetutta sekä myös syrjintää muilta naisilta.
Ei nyt mielestäni mitenkään tarkoita kotitöiden tasajako sitä, että kun mieheni tiskaa, niin minä menisin tiskaamaan joka toisen lautasen, vaan vähän niinkuin sanoitkin, jokainen tekee mitä parhaiten osaa ja aikaa riittää, ei tietenkään siten, että toinen löhöää soffalla ja toinen hoitaa kaiken, koska soffalla löhöävän äitikin oli kaiken tehnyt.
" naisia pitää auttaa luomaan itselleen paremman elämän
(eli myös tämä feministinen oppiaine näkee naisen avuttomana)"
- Kun nyt kuitenkin on historiallinen tosiasia, että nainen oli vielä muutama vuosikymmen sitten varsin kahlittu kotiin, niin miten kuvittelet tämän muutoksen nykyiseen naisen asemaan tapahtuneen? Itsestäänkö? Yht´äkkiä naiset vain päättivät, että heilläkin on oltava samat oikeudet osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, työelämään ja kodin ulkopuoliseen elämään ja niin he toteuttivat sen. Tuskinpa vain. Kyllä tuo muutos on vaatinut paljon työtä ja naisten "auttamista" ja jossain määrin sitä tarvitaan edelleen.
"- globalisaatiota vastustetaan"
Tuo on melko yleinen väite, enkä usko sitä läheskään kaikkien feministien allekirjoittavan. Globalisaatiossa on, kuten missä tahansa muussa asiassa, sekä hyviä että huonoja puolia. Se että vastustaa asian tiimoilta joitain haittavaikutuksia ja pyrkii estämään niitä, ei tarkoita sitä, että vastustaisi koko asiaa.
"- naista nähdään teknologistesti kykenemättömänä
(tämän takia on perustettu WomenIT -hanke) "
- Edelliseen viitaten, aikaisempien, varsin rajoittavien sukupuoliroolien, ja sitä kautta kasvatuskäytäntöjen seurauksena joistain aloista on muodostunut varsin miesvaltaisia ja joistain naisvaltaisia. Se, että tätä pyritään purkamaan erilaisilla ohjelmilla, osoittaa pikemminkin sen, että tunnustetaan se tosiasia, että alat eivät ole "luonnostaan" sukupuolisidonnaisia.
"- maskuliinisuuden stereotypiat pitää purkaa (mielestäni stereotypiat kuitenkin pohjautuu totuuteen, eli on olemassa maskuliinisia piirteitä) "
Tottakai on olemassa maskuliinisia piirteitä, aivan kuten on olemassa feminiinisiä piirteitä. Se mistä nämä piirteet johtuvat, ei ole selvää asiantuntijoillekkaan. Yleinen yhtämielisyys on kuitenkin siitä, että sekä ympäristöllä että perimällä on osuutensa näihin naisellisiin ja mihisiin piirteisiin. Eli siis kasvatuksella vaikutetaan varsin merkittävästi siihen, millainen ihmisestä muodostuu. Näin ollen on (ainakin tällä hetkellä) mahdotonta erottaa, onko jokin tietty ominaisuus todella perinnöllistä vai onko se vain tietynlaisen kasvatuksen tulosta.
..miten määrittelet sen, että nainen on nainen ja mies on mies? Sopiiko sinusta naiselle (naiselliselle?) esim. autonasentajan ammatti?
Laitanpa kuitenkin välihuomautuksen. Eihän ammateihin sopivuudella ja sukupuolella ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Molemmista sukupuolista löytynee ammattiin kuin ammattiin sopivaa porukkaa. Kiinnostuksen ja lahjojenkin mukaan valittu työ kantaa kauas, kiinnostus työhön säilyy paremmin mikä puolestaan auttaa jaksamaan yhä kiristyvässä työelämässä.
Pöksyjen sisältö kertoo mitä sukupuolta ihminen on. En ota tässä kantaa ns. välimuotoihin. En allekirjoita ns. feminiinisiä ja maskuliinisia piirteitä. Piirteiden listailu vie edelleen luokitteluosastolle, koska molemmista sukupuolista löytynevät kaikki piirteet, ilman että kovin päteviä yleistyksiä voidaan tehdä. Esim. tutkimusten luotettavuutta voidaan kyseenalaistaa sillä,miten paljon ns. valmiit sukupuolimallit ja hyväksytyt sukupuolen piirteet lopulta vaikuttavat lopullisiin tuloksiin. Ollaan tutkittavinakin sellaisia kuin "naisen/miehen kuuluu olla", ihannesukupuolinen, ei välttämättä rehellisiä omia itsejään.
Kuitenkin esim. opinto-ohjaajien toimesta tytöille suositellaan tyttöjen aloja ja pojille poikien, sitkeässä ovat roolit ja enakkokäsitykset, kuka sitä sillä kikulilla esim. autoja korjailee?
Meinaatko tosissaan että op.ohjaajan pitäis suositella tytöille autonkorjaajan työtä.Kyllä ne jotka alalle haluaa osaavat itse sen tuoda esiin.Kyllä sitä ohjaajaa vasta ihmeellisenä pidettäis joka semmoiseen ryhtyis.
Suositella pitäisi tytön/pojan ominaisuuksien/taitojen perusteella, ei sukupuolen perusteella.
Olen huomannut saman minäkin. Ja tässä tarvitaan kipeästi juuri sitä ruohonjuuritasolta lähtevää toimintaa, kukin omalla esimerkillään ja rohkaisullaan. Toki kampanjoitakin voidaan järkkäillä, jos ylimääräisiä seteleitä pyörii nurkissa, mutta tärkeintä asenteiden muutoksessa on antaa muutokselle aikaa ja olla antamatta periksi aikojen hengille.
Kun puhumme asenteista, ne ovat niin syvällä kulttuurin rakenteissa, etteivät ne muutu silmänräpäyksessä, vaan vie sukupolven, toisenkin, jopa kauemmin riippuen muutoksesta ja sen suuruudesta. Eli kukin omiaan ja tuttujaan kannustamaan aloille jotka kiinnostavat. Joskus se pienikin kannustus voi olla ratkaiseva, jos hlö soutaa ja huopaa kahden vaiheilla: perinteinen malli vai oma kiinnostus.
Tätä olen useinkin ihmetellyt lukiessa esim. tätä palstaa. Mielestäni monet sukupuoliseksi sorroksi nimitetyt tilanteet johtuvat juuri tästä. Kun valtaapitävät järrikät on kasvatettu siihen ajatteluun, että nainen siivoaa kodin ja laittaa päivällisen valmiiksi, hän elää siinä mallissaan. Miksi hän sen kyseenalaistaisi, pelkästään "feminististen kiihkoilijoiden" vuoksi. Kuitenkin uskon, että nainen voi pärjätä niissäkin ympäristöissä kompetanssillaan ja hyvällä käytöksellä. Esim. jos alkaa hirvittävästi kiihkolla jankuttamaan tasa-arvosta, asia ei muutu miksikään vaan luokitellaan järrikän aivoissa "feministiseksi kiihkoiluksi". Eli en kannata vouhkaamista. Asiallisesta asioita voidaan ottaa esille, tottakai, mikäli siitä voi kuvitella hyötyä olevan. Ellei, onko silloin mitään järkeä siinä työpaikassa asioista natkuttaa? En tiedä.
Tarkan asiallista osaamista, joka tuottaa tulosta on ajan myötä vaikeampi kumota. Kunnioitus on ansaittava työelämässä (kuin muutenkin), ei sitä kukaan tule tarjottimella tuomaan, ei edes naiselle. Ja ellei halua työskennellä moisissa "sortavissa" ympyröissä, ei muuta kuin varmistamaan oman osaamisen korkeatasoisuus ja työpaikan vaihtoon.
...tämän palstan feministit ovat usein viitanneet tutkimuksiin, joiden mukaan nainen tekisi "paljon enemmän kotitöitä" - ottamatta huomioon tuota kokonaistyötaakkaa, josta käsin käsittääkseni Sanna puhui.
Johon suhteessa sitten on ratkaiseva mittari käytettävissä oleva vapaa-ajan määrä (opiskeluita muuten ei ole laskettu vapaa-ajaksi - ja naiset kouluttautuvat miehiä enemmän, samoin ei myöskään unta, ja naiset nukkuvat keskimäärin 10 min miehiä enemmän) -> jonka mukaan (ilman, että esim. opiskelu- ja unitekijöillä olisi korjattu tilastoja) miehillä olisi 20-40 minuuttia keskimäärin enemmän vapaa-aikaa päivässä kuin naisilla.
Juuri feministien olen nähnyt puhuvan vain kotitöistä - ilman holistista käsitystä kokonaisuuksista, joka on vähän valitettavaa.
...on tehnyt ammatinvalintansa OPOn suosituksen perusteella - käsi ylös ja HEP! (minä en ollut aikoinaan yhtään kiinnostunut siitä, että joku muu kertoisi, mihin minä soveltuisin).
...ja jos tekee, niin voiko siitä niitä opoja syyttää?
Enpä ole ajatellut tätä asiaa kovin paljon. Vastaus on mielestäni yksinkertainen: Nainen on nainen koska hänellä on naiselliset sukupuolielimiet. Mies on mies koska hänellä on miehiset sukupuolielimet.
Yhteiskunta, kasvatus ja yleiset asenteet muokkaavat lapsista feminiinejä tai maskuliinejä, sillä joitakin piirteitä pidetään naisellisina, toiset miehekkäinä. Joten ympäristömme muokkaa meitä omissa silmissään naisiksi tai miehiksi. Silti se on luonto, joka on päättänyt kumpi me olemme, eli kummat elimet meillä on (tiedän, löytyy harvoja poikkeustapauksia joissa luontokaan ei ole osanut päättää. nämä ovat kuitenkin äärimmäisiä poikkeustapauksia).
Naiselle sopii mielestäni mikä tahansa ammatti jonka hän kokee omakseen ja jota hän haluaa harjoittaa. Sukupuoli tai käyttäytyminen ei estä naista (tai naisellista) toimimasta autonasentajana. Ja mies (tai miehekäs) voi yhtä hyvin olla sairaanhoitajana tai lastentarhanopettajana.
Tässä nyt nämä päällimmäiset ajatukseni tästä asiasta :)
Lotta tuossa jo ehtikin vastailemaan, joihin minulla ei sinänsä ole lisättävää. Tuo väitöskirja, jossa oli vastakkain mies ja tyttö kuulostaa kyllä erittäin erikoiselta.
Hmmm...olet joutunut naisten syrjimäksi sukupuolesi vai persoonasi vuoksi vai jossain asiakysymyksissä, jossa olet ollut eri mieltä?
Itse nimittäin en allekirjoita väitettä, että nainen on naisen pahin vihollinen. Mielestäni se on sellainen henkilö, nainen tai mies, joka on tyytymätön omaan itseensä, asemaansa, vaikutusmahdollisuuksiinsa tai omaa huonon itsetunnon, jota pönkittää yrittämällä alistaa muita. Sanoisinkin että ei kannata yrittää alistaa ja nokitella muille, sillä se kertoo vastapuolelle kaiken. Siinä heittää itsensä kuin avoimen kirjan toisen selailtavaksi.
Siitä väitöskirjasta oli jopa juttua Kalevassa, vissiin viikko-kaksi sitten. Myös yliopistolla oli puhetta siitä. Voin toki etsiä linkin/tietoa sinulle siitä jos se on jäänyt sinulta huomaamatta.
Olen joutunut naisten syrjimäksi työelämässä (tein pidemmän sijaisuuden päiväkodissa), en tietenkään voi sanoa, että ainoa syy syrjintään oli sukupuoleni sen kuvan kuitenkin sain. Samaan aikaan kanssani töissä oli sivari (mies) jolle annettiin enemmän vapauksia, vastuuta ja kunnioitusta kuin minulle. En ymmärrä, miksi jopa päiväkodin johtajalla oli tarve syrjiä ja mollata minua, opiskelijaa. Lisäksi työkaverini haukkui minua vanhemmille, kertoi mm. että minulla ei ole pätevyyttä hommaan (mikä ei pitänyt paikkansa).
Olen osittain samaa mieltä kanssasi siitä, että yleensä muiden alistaminen ja syrjiminen johtuu huonosta itsetunnosta tai vastaavasta. Ehkä tuo yllämainittu työkaveri piti minua uhkana, hän oli vaan ammatikorkeakoulusta valmistunut, minä sentään yliopisto-opiskelija ja paljon nuorempi. Tämän koin jo nuorempana, ala-asteella minua kiusattiin, luultavasti voimakkaan persoonani takia.
Et ilmeisesti ole nainen? Mikäli olisit, tietäisit mistä puhun. Kukaan ei osaa olla niin vittumainen naiselle ja hankaloittaa sen elämää yhtä hyvin kuin toinen nainen.
"Kukaan ei osaa olla niin vittumainen naiselle ja hankaloittaa sen elämää yhtä hyvin kuin toinen nainen."
Sinulla on ollut huonoja kokemuksia joistakin (jostakin) naisista. Ikävä juttu, mutta voitko objektiivisesti perustella yleistystäsi? Muistele nyt akateemista tietoasi yleistettävyydelle asetetuista kriteereistä.
Minun kokemukseni ovat erilaiset. Työpaikoilla on tähän mennessä ollut hankalia henkilöitä, pari kappaletta kumpaakin sukupuolta, enkä todellakaan ole enää nuori. Kinkkisyys on persoonakohtaista, ei liity sukupuoleen. Luepa vaikka solidaarisuutta käsittelevä melko tuore ketju.
Ehkäpä jos kävisin noilla naistutkimuksen luennoilla (olen siis vielä yliopistossa, gradu vasta menossa) niin oppisin, ettei nainen olekaan naisen pahin vihollinen, vaan paras ystävä. En siis ole opiskellut naistutkimusta, vaan kielitieteitä, mutta yritänpä yleistyttää mielipiteeni ja kokemukseni.
Itse olen, kuten arvasit, kokenut ja nähnyt miten kaksinaamaisia, hankalia ja suorastaan ilkeitä naiset voivat olla toisilleen. En ole koskaan nähnyt, että mies kohtelisi toista miestä samalla tavalla kuin nainen toista naista. En ole koskaan nähnyt miehen puhuvan paskaa toisen miehen selän takana, enkä nähnyt miehen toivovan toisen miehen epäonnistuvan.
Tässä on muutama perustelu mielipiteelleni, joka luonnollisesti on yleistys, sillä en tietenkään pysty kuvailemaan jokaisen naisen suhdetta toiseen naiseen. Mielipiteeni ja perusteluni perustuvat kokemuksiin ja havaintoihin, ei tutkimustietoon:
- Vanhat naiset ovat katkeria hukatusta elämästä ja kostavat sen nuoremmille. Syy tähän löytyy luultavasti yhteiskunnan muutoksista, moni keski-ikäisellä naisella ei ole ollut mahdollisuutta hankkia koulutusta tai luoda uraa, vaan he ovat olleet kotona lastensa kanssa. Nyt lasten lennettyä pesästä nainen hakeutuu työelämään, mutta huomaavatkin olevansa huonommassa asemassa kuin nuoret naiset, joilla on koulutusta ja työkokemusta.
- Nuoria akateemisia naisia koetaan uhkana tieteellisessä yhteisössä, varsinkin vanhemmat naisakateemikot ottavat uhan tosissaan. Nämä vanhemmat naiset ovat taistelleet asemastaan, ja jatkavat taisteluaan myös toisia naisia vastaan.
- Nainen korvaa naisen, eli jos on kaksi naista ja yksi mies jotka hakee jotain työtä tai vastaavaa niin nainen kokee automaattisesti toisen naisen pahimpana vastustajana. Sillä luonnollisesti valinta tehdään miehen ja naisen välillä, jolloin toisesta naisesta tulee pahin kilpailija. Hänet on ensiksi voitettava jotta voisi voittaa koko kisan.
- Naisten välinen kateus on ääretön. Päin kasvoja kyllä kehutaan uutta kampausta, uutta työpaikkaa tai mukavaa miestä. Selän takana ihmetellään miten hänellä on ollut varaa sellaiseen, mitä mies oikein näkee naisessa ja mitä kautta työ on saatu.
Jokaisella työpaikalla jossa olen ollut on ollut juuri näitä keski-ikäisiä, kärttysiä, vihaisia ja katkeria akkoja, jotka yrittävät myrkyttää jokaisen toisen naisen elämää. Lisäksi myös yliopistolla törmää naisten väliseen kilpailuun, kyttäillään arvosanoja, kilpaillaan siitä, kuka saa parhaimman kesätyön, parhaimman kiitoksen professorilta tai parhaimman poikakaverin.
annan sulle vinkin:nainen ei halua olla aggressiivinen muiden silmissä. Joten hän ei juurikaan myönnä negojaan vaan haluaa olla stereotypiansa kaltainen, kiltti ja sopuisa.
Onko se totta sitten? Enpä usko minäkään. Niin paljon on ollut puhetta naisten välisestä huonosta ilmapiiristä, kunhan heitä on enemmän kuin yksi.
Asiaa on tutkinut mm. K. Lagerspetz.
Ymmärrän, että kokemukset vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten navigoimme elämänvirrassa ja miten kausaalilogiikka päässä toimii. Tutkimukset ja tilastot eivät voita empirian elävyyttä, piilovaikuttaminen puree parhaiten, hitaasti, mutta varmasti, varsinkin jos imee vaikutelmia jo nuoresta pitäen. Voisin lohduksesi ennustaa, että kunhat vuosien myötä saat lisää kokemuksia, niin ne varioivat eri kaavan mukaan, monipuolisemmin. Edellytys on, että pystyt itse pitämään ajattelun suhteellisen ennakkoluulottomasti avoinna etkä osaltasi lankea automaattireagointiin (joka aiheuttaa oletettavia vastareaktioita jne).
Kuten sanoin, minun kokemukseni ovat erilaisia. Tällä en tarkoita mitään utopistista höpsötystä, että naiset ovat järestään parempia ihmisiä kuin miehet (eivät ole), ettei muka ole hirveitä naisia (on), naiset ovat kuin jumalolentoja (höh) jne. Oikeastaan vain pidän yleisestä naiskulttuurista (sellaisena kuin olen sen kokenut) enemmän kuin keskimäärin kovemman tuntuisista miesarvoista. Toivoisin molemminpuolista "sukupuolisten arvojen" lähentymistä siten, että naiset voisivat omaksua enemmän itseluottamusta ja oikeanlaista jämäkkyyttä (en tarkoita auktoriteettisidonnaista jäykkyyttä) ja miehet puolestaan sovittelevaa intuitiota hyödyntävää asennoitumista.
Oikeudenmukaisuuden tarve on kaikilla, sukupuolesta riippumatta siihen pitää ehdottomasti pyrkiä jatkuvasti. Sinua on loukattu ja muistat sen, loukkaajat ovat olleet naispuolisia. Sama tilanne on naisilla vielä keskimäärin, mutta "loukkaukset" tuottaa sosiaalinen ympäristö: naispalkat ovat matalampia kuin miesten, naisten urakehitys toivottomampaa, monilla aloilla ei vieläkään arvosteta naishenkilöiden panosta (naisia saa jopa julkisesti syrjiä!), julkisuuden naisia arvostellaan eri mittapuilla kuin miehiä jne. Ehkä joudut kohtaamaan myös nämä asiat, toivottavasti et.
Jos luulet, että feminismi tavoittelee biologisten sp.erojen eliminoimista (mitenkähän sekin tapahtuisi) tai piilottamista tai väheksyntää, niin käsitys on täysin väärä. Ehkä joskus jossakin on ollut eksentrisiä hurmahenkiä, mutta minkään nykyaikaisen naisjärjestön asialistalla ei sellaista ole. Päinvastoin, korostetaan vapautta olla oma luontainen itsensä vähemmän roolisidotusti.
...
Onhan tässä 25 vuoden ajan jo tullut noita kokemuksia, ja olen tullut siihen tulokseen, että naisen pahin vihollinen ei ole mies tai yhteiskunta, vaan toinen nainen. Toivottavasti tämä tilanne muuttuu, ja huomaisin sen myös akateemisessa maailmassa, työelämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Itse olen erittäin sosiaalinen ja avoin ihminen, lisäksi omaan - kiitos kotikasvatuksen - hyvän itseluottamuksen ja itsetunnon. Olen siis ns. "vahva" ihminen, selviytyjä. En ole maailman kaunein tai seksikkäin, fiksuin tai älykkäin, mutta tiedän olevani hyvä. Kotikaupungissani minulla oli 9 todella hyvää tyttöystävää, vietimme koulussakin joka välitunti yhdessä, iltaisin juttelimme puhelimessa pitkät tovet eikä meidän ryhmässä valinnut kateutta tai katkeruutta. Olimme tiimi!
Muutimme kuitenkin kaikki pois kotipaikkakunnaltamme opiskelemaan, osa samaan kaupunkiin, osa eri suuntiin. Itse jouduin yksin tänne nykyiseen kaupunkiin, ja päätinkin heti fuksivuoden alussa hankkia uusia ystäviä. Tämähän ei onnistunutkaan kovin helposti! Törmäsin niin ainejärjestöpiireissä, opiskelubileissä, osakunnan toiminnassa kuin ihan luennoilla siihen, että muut tytöt ensiksi arvioivat toisensa ja sitten vasta tutustuvat. Eli ensiksi on selvitettävä, kuka on kuka, eli kuka on kaunein, älykkäin, seksikkäin tai hauskin, ja miten itse sijoittuu skaalalle. Vuosikurssimme miehet taas osoittautuivat avoimmiksi ja halukkaiksi tutustua uusiin ihmisiin, ihan oikeasti.
Tämä tilanne oli minulle ihan uusi, en ollut aiemmin törmännyt vastaavanlaiseen naisten väliseen kilpailuun. Tilanne ei ollut mukava. Juttelin sitten ensimmäisellä joululomalla vanhojen ystävieni kanssa glögi-illassa, ja kaikilla oli vastaavat kokemukset. Oli ollut todella hankalaa löytää naispuolisia ystäviä, miesystäviä sen sijaan oli löytynyt. Mistä luulet että tällainen johtuu? Miksi naisilla on niin vaikeaa tutustua toisiinsa? Johtuuko se pelosta tulla hylätyksi, vai mistä?
Itse olen sen verran nuori, että minun ikäiset miehet ovat jo omaksuneet "pehmeämmät arvot". Miehet tekevät kotitöitä, hoitavat lapsia, uskaltavat itkeä elokuvissa ja olla heikkoja. On siis tapahtumassa muutos, tosin naisten kohdalla mielestäni jää vielä toivomisen varaa. Tärkein olisi tuo mainitsemasi itseluottamus. Tytöille olisi pienestä asti opetettava, että kelpaa juuri sellaisena kuin on, ja että tyttökin pystyy mihin tahansa. Työttöjen on annettava riehua, kokeilla rajojaan, tutkia maailmaa ja kehittyä ihmisenä. Mielestäni on ehdottomasti pyrittävä pois ajatuksesta että pojat saavat riehua kun taas tyttöjen odotetaan olevan hyvinkäyttäytyviä pikkuenkeleitä.
Olin opiskelussani tutkinut ja opiskellut mm. sosiolingvistiikkaa ja varsinkin sukupuolien väliset erot. Jopa koulussa opettaja suhtautuu eri tavalla poikiin ja tyttöihin, joten jo kielellinen kasvatus ja kieliympäristö muokkaa tyttöjä heikoiksi enkeleiksi ja poikia villeiksi seikkailijoiksi. Kunpa vaan tästä päästäisiin tasavertaiseen tilanteeseen...
Näitä tekstejä on miellyttävä lukea.
"Jopa koulussa opettaja suhtautuu eri tavalla poikiin ja tyttöihin, joten jo kielellinen kasvatus ja kieliympäristö muokkaa tyttöjä heikoiksi enkeleiksi ja poikia villeiksi seikkailijoiksi. Kunpa vaan tästä päästäisiin tasavertaiseen tilanteeseen... "
Mitä sitten oikein voit odottaa ikäsiltäsi nuorilta naisilta? Joiltain vie enemmän, joiltain vähemmän aikaa tajuta, mitä vastaan OIKEASTI on järkevää olla ja minkä puolesta. Harva on nuorena viileän varma, useimmat haparoivat. Haparointi halutaan peittää viimeiseen saakka, se ei saa näkyä, se ilmenee tavallaan vieraannuttamisena (puolustusmekanismi). Kilpailutilanteet ovat usein sisäänrakennettuja opiskellessa ja työpaikoillakin, myös se lievästi etäännyttää. Jos opiskelet Hgissä, niin täällä on vissi atmosfääri, muutin tänne aikoinaan 15 vuotiaana (tosin jo ipanana rakastin vanhaa stadia, täällä asuvien vanhempien sisarusten ja sukulaisten ihmemaata) ja muistan hyvin eron maalaistunnelmiin. Ei tutustuta helposti, eipä silti, esim. minulle tämä on aina sopinut ok, koska olen edelleen tänne sopivalla tavalla hieman varautunut ihmistyyppi, harhauttavan sosiaalinen, niin sanotusti "hauska" ("minä vaan, mutta turha tuppautua heti kättelyssä"). Olen silti kai kumminkin enemmänkin tyypillinen it- kuin stadilaissimpukka (vai mitä herra Orava tuumii kollegoista, eikös me olla lievästi erakoita?).
Teillä oli nuorina tiimi, tyttöjä. No, oliko solidaarista vai ei? Ymmärsin, että oli kovinkin. Jos ei jatko-opiskelun yhteydessä ole syntynyt samaa henkeä, et totisesti ole ainoa. Samaa, mitä lapsena ja nuorena on kokenut, ei saa enää ikinä, ei aivan samaa. Se on minun kokemukseni, joillakin toisilla luultavasti on voinut olla erilaista, en tiedä. Mutta kehittyy uudenlaista, aikuisempaa yhteen kuuluvuutta. Monille jo opiskellessa, muille työpaikoilla, harrastuspiireissä, järjestöissä, naapurustossa.
Aikuisilla on harvoin sydänystäviä, elleivät he ole peräisin jo nuoruuspäivistä. Mutta erittäin hyviä kavereita, jopa ystäviä voi olla.
Jos todella lähdet siitä, että solidaarisuus on sukupuolisidonnaista ja että vain miehet keskenään pystyvät siihen, tulet kokemaan elämässäsi myönteisiä yllätyksiä!
...
Moi!
Tottakai tietynlainen haparointi ja itsensä hakeminen kuuluu nuoruuteen, mutta minua ihmetyttää miksi se ilmenee tytöissä eri tavalla kuin pojissa? Tytöt hakevat itseään ja asemansa joukossa mollaamalla muita, ei tuomalla itsensä esille. Pojat taas ratkaisevat paremmuuden eri tavalla, urheilun parissa tai jopa kahinoilla. Poikapiireissä harvoin näkee sanallista vittuilua, selän takana puhumista tai selkään puukottamista. Tyttöpiireissä tämä on arkea. Onko kyseessä yhteiskunnan muokkaama tilanne vai geenit? Onko syy naisen perusluonne vai sosiaalinen opetus? Näitä asioita tulee välissä pohdittua oman pään sisällä :)
En opiskele Helsingissä, en voi sietää koko kaupunkia enkä varsinkaan sen ihmisiä (sori vaan) juuri tuon atmosfäärin takia. Minulla on ennakkoluuloja, myönnän sen, mutta useat tapaamani helsinkiläinen on sisäänpäinkääntynyt, ylpeä ja katsoo muita pitkin nenänvartta. Joten valitsin yliopiston täältä Pohjanmaalta, täällä ihmiset ovat avoimempia ja rennompia.
Minua ihmetyttää, miksi meillä naisilla on niin vaikeaa muodostaa tiimejä aikuisena. Mihin tuo lapsuuden avoimmuus ja kokeilunhalu katoaa? Minusta tuntuu, että moni meistä etsii ja kaipaa sydänystäviä, hyvää tiimiä, myös vanhempina. Miksi ihmeessä se sitten pitää olla niin pirun vaikeaa saavuttaa sitä? Tällä ei varmasti ole tekemistä feminismin kanssa, mutta näin ne ajatukset karkaa.
Solidaarisuus ei ole sukupuolisidonnaista, mutta naisille on niin paljon helpompaa puukottaa toisiaan selkään kuin olla solidaarisia. Puhutaan hienosti tasa-arvosta ja kolmannen maailman naisten tilanteesta ja unohdetaan, että täällä kotosuomessa on vielä monta asiaa vinksallaan; Kotiäidit haukkuvat työssä käyviä äitejä, matalapalkka-alat tappelevat keskenään, ollaan kateellisia naisjohtajille, naisellisesti pukeutuvia haukutaan huoriksi, naispresidenttiä arvostellaan ulkonäön perusteella jne. Niin kauan kuin naiset eivät voi hyväksyä toisten naisten valintoja, solidaarisuus ei mielestäni toteudu.
Kanssasi on kivaa keskustella, herätät ajatuksia joita en ole aiemmin ajatellut.
En ole asiantuntija tällä alueella, eli samassa jamassa kuin sinäkin. Nuorempana todella kaipasin uusissa paikoissa syvempää kaveruutta, en kai vain itse pystynyt siihen. Totta puhuen olin ujo aika pitkä aikaa. Sitten huomasin, miten hieno homma sellainen pitkään tuntemiseen perustuva vuorovaikutus (en nyt keksi parempaa sanaa kuin tuo) on, vaikka oltaisiin oltu vastapuolella, saati samalla puolella. Eri osapuolet kasvavat ja alkavat ymmärtää, aikaa se vie. Kyllä niitä hyviä kumppaneita tulee, kun elää. Ei tarvitse olla tavallista kummosempi, reilu vain ja sellainen, kuin puhuu.
Luulen, että tämä on Suomessa enemmän kulttuurijuttu, kuin mies- tai naisasiaa. Mekään täällä stadin sydämessä ei olla pahiksia eikä ynsyjä, torjutaan ensin vain hiukkasen vieraiden läheisyyttä ja katastellaan (täällä on kaiken näköistä ärsykettä), ja muutoin ollaan samaa juurta kuin muutkin.
En tunnista naisten keskinäisiä puukotuksia, tunnistan kilpailupuukotukset. Nekin aika lieviä, koska olen enemmänkin asiantuntija kuin muille uranuhka. Vain tarpeellinen, en enempää. Kilpailupuukotuksia on luvassa sinullekin, se ei katso sukupuolta. Olen vain keskijohtoa, en edes himoitse siihen talvi- ja syysorganisaatiorotaatioon, jossa konsernin mieskellokkaat testataan, kaameaa. Tavallaan on "hyvä veli"-järjestelmä, muttei sitten olekaan, ei talon sisällä, kilpailu on lievästi sanoen eläimellistä ja melko noloa, ajoittain. Yksi tai kaksi naista voi olla ruletissa mukana, me seuraillaan.
Eipä enempää, sinunkin kanssasi on ollut mukava vaihtaa ajatuksia. Yleensä vain hyökkään täällä "kaikkea väärää vastaan" ;). Kirjoittele palstalle, et ole vielä sisäistänyt tätä f-palstakulttuuria, voit tuoda virkistävän näkökulman. En ole varma, mutta luullakseni 2001 luin ensimmäisen kerran näitä juttuja, ja sain melkein shokin, oli aika karmeaa, nyt on paljon siistimpää. Sovinistipalstaa en ole edes vilkaissut, varjelen verenpainettani.
Feminismi tai naistutkimus ei mielestäni ole eksakti tiede, vaan enemmänkin aate tai subjektiivinen näkemus, joten tuskin kukaan meistä on asiantuntija sillä alalla. Tätä mieltä minä ainakin olen.
Tiedän olevani luonteeltani melko lyhythermoinen, pitkää pinnaa minulta ei löydy. Itse annan itsestäni kaiken tilanteessa kuin tilanteessa, ja mielestäni on mukavaa ja helppoa jutella ja avautua vieraille ihmisille. Tiedän, ettei kaikki ole tällaisia "ylisosiaalisia" tuputtautujia, mutta välissä on turhauttavaa kun joutuu jokaisen vastauksen ja kommentin oikein kalastamaan kanssakeskustelijalta (todellisessa elämässä siis). Onneksi olen löytänyt vastaavanlaisia avoimia lörppösuita, ja pari sydänystävääkin opiskeluvuosina.
Uskon, että Helsingin ilmapiiri on tarttunut asukkaisiin. Aina on kova kiire, ahdasta ja kova kilpailu joka asiasta, niin joulukinkuista kuin parkkipaikoista. Lisäksi median helsinkikeskeisyys varmasti on tarttunut asiakkaisiin, säätiedotuksissakin se tiedetää, jos pk-seudulla sataa "Suomessa vallitsee huono sää". Ei ihme, jos ihmiset eivät opi näkemään kehäkolmosen ulkopuolelle.
Ehkä sama asia pätee naisten välisiin suhteisiin, jo pienestä asti meitä opetetaan olemaan mahdollisimman kauniita, mahdollisimman kilttejä ja onnistuneita. Meitä ei opeteta näkemään sisäisen kehäkolmosen ulkopuolelle, vaan meitä pakotetaan tiettyyn muottiin ympäristön toimesta. Uskon silti, että ajat muuttuvat. Nykynaiselle on moni ovi avoinna joka vielä pari vuosikymmentä sitten olivat visusti kiinni. Nykyään lapsia pidetään tasa-arvoisina ja myös pojat joutuvat opettelemaan kotitöitä pienestä pitäen.
Ole onnellinen, jos et tunnista naisten välisiä puukotuksia. Minä törmäsin niihin jo ala-asteella salaisuuksien paljastamisen muodossa ja suoranaisena koulukiusaamisen. Ainakin minun luokkani tytöt (minä mukaanlukien) tekivät lähes mitä tahansa pysyäkseen suosituina ja jotta ystävät säilyisi. Suoranainen kilpailu ei ollut kyse, oli vain kyse siitä, ettei tarvinnut olla yksin. Kukaan ei halunnut jäädä ilman kaveria, ja välissä vaadittiin toisen mollaamista tai salaisuuksien kertomista jotta tämä asetelma pysyisi.
Toivottavasti pysyn "omana itsenäni", vaikka tietysti on hyvää vaihtaa ajatuksia muiden kanssa (jopa f-palstalaisten kanssa). Saattaa löytyä uusia näkemyksia ja uusia puolia vanhoissa tutuissa asioissa.
"Feminismi tai naistutkimus ei mielestäni ole eksakti tiede, vaan enemmänkin aate tai subjektiivinen näkemus, joten tuskin kukaan meistä on asiantuntija sillä alalla. "
Feminismi ei tietenkään ole tiede, naistutkimus sen sijaan pyrkii käsittääkseni tieteellisin menetelmin tutkimaan tieteen eri alueita naisnäkökulmasta. Kyseessä ei ole hassahtanut klisee tai nollatutkimuksiin hukuttava rahareikä, kuten jotkut mielellään antavat ymmärtää.
Vuosisatojen ajan naisten roolit on tavallaan privatisoitu kodin ja perheen piiriin, ja miehet ovat olleet yhteiskunnallisia toimijoita, feodaali- ja luokkayhteiskunnissa alistetussakin asemassa olevat miehet ovat saaneet olla liikkuvampia kuin naiset ja osallistua enemmän yhteisönsä tapahtumiin. Niinpä historia on etupäässä ollut tähän asti miesten historiaa, ikäänkuin naisia ei olisi ollutkaan. Sekä perimätieto että kirjoittu historia on taltioitu ja välitetty miesnäkökulmasta. Se on pitkälti ollut sotien, valloittajien ja mahtimiesten historiaa, jokunen kuuluisa naishallitsija on poikkeuksellisesti mahtunut mieskavalkaadiin.
Naisnäkökulmasta lähtevä tutkimus on paljastanut naistaiteilijoita (maalareita, kirjailijoita, taiteen suosijoita), naispuolisia tieteen edistäjiä ym, joista aiemmin ei ole kerrottu, ko. naiset ovat jopa usein tehneet työnsä miesten nimillä tai tunnettujen miesmestareiden nimiin, nimettöminä kisälleinä. Vieläkin enemmän: naisten rooleja tutkittaessa on samalla ruvennut eloisasti paljastumaan muinoinen arki, se, mistä ei ole paljon kirjoitettu eikä ole ollut hohdokasta. Tutkijoille lajemminkin, maallikoille myös, on ollut erittäin kiintoisaa saada siitä tietoa.
Lääketiedettä ja hoitomuotoja on myös jyrätty perinteisesti miehisistä lähtökohdista, tutkijat ja lääkärit ovat olleet tyypillisesti pelkästään miehiä. Naisten roolin kasvaessa ovat naistentaudit ja naisille paremmin soveltuvat hoitometodit nousseet monipuolisemmin esille.
Feministitutkijat selvittävät sosiaalisia rakenteita (enemmän tai vähemmän piilo-sellaisia), jotka toimivat eriarvoistavina mekanismeina. Ellei näitä spesifioida, ei niiden poistamiseksi tai vaikutuksen minimoimiseksi osata tehdä - eikä haluta tehdä - juuri mitään. Miesten intressissä se ei tähänkään asti ole erityisemmin ollut, siitä syystä tarvitaan tieteiden välistä naisnäkökulmaa tutkimuksissa. Tässä vain muutamia esimerkkejä.
Eikö tutkimusten ja faktojen tie ole mielestäsi oikea, silkkaa julistusta ja aatettako vain pitäisi olla? Epämääräistä tunnetta, etteivät asiat vieläkään ole mallillaan meillä naisilla, mutta näyttö puuttuu?
Yleensä suhtaudun kaikenmaailman tutkimuksiin suurella varauksella! Mutta on eräs tutkimus, jota hyödynnän mielelläni noissa siivouskonflikteissa. Tuossa tutkimuksessa todettiin, että liiallinen siisteys ja hygieenisyys aiheuttaa allergiaa! Esim. Venäjällä ovat allergiat harvinaisia, mutta siivousintoisessa Suomessa yleisiä ja ovatpa lisääntymäänpäinkin.
Tuolla perusteella Joulusiivot on meirän taloudessa vieläkin tekemättä!
Itsekkukin voi päättää, ovatko kaikki kotityöt niin kovin tarpeellisia. Mieluummin kannattaa vähän "pluffata" kodinhoidossa kuin riidellä verissäpäin imuroinnista yms. hyödyttömästä puuhailusta.
...Kiinan malli tuttu?
Huoneeessa on harvemmin mattoa saati sitten muuta karaasaa keraamassa polya.
Yksi bonsai puu, vesitermos, pari puista tuolia, haavalokuva-albumi ja iso televisio.
Siina voi sitten riidella kumpi keittaa vedet termokseen.
Colli vetää edelleen hyvää linjaa. Ei tuolle voisi kiivastua. :)
Olen samaa mieltä kanssasi. Noita vastaavanlaisia tutkimuksia on paljon, ja asia on tiedostettu jopa päiväkotitasolla. Nykypäivänä lapset eivät altistu "normaaleille" bakteereille kotonaan ja ruokakin on todella prosessoitu. Päiväkodeissa moni lapsi kohtaa ensimmäistä kertaa bakteereja, joten ei ihme, että korvatulehduskierteet ovat tavallisia. Mikäli lapsen annetaan olla lapsi, leikkiä ulkona hiekassa ja mullassa, syödä jokunen mato ja elää pölyssä on pienempi mahdollisuus että hänelle kehittyy allergia.
Mielestäni on sitäpaitsi tärkeämpää hoitaa parisuhdetta kuin siivota. Mikäli toinen nalkuttaa siivouksesta parisuhde ei voi kovin hyvin. On siis tärkeämpää istua yhdessä sohvalla ja katsoa telkkaria, käydä kävelyllä, keskustella tai tehdä lähes mitä tahansa muuta kuin nalkuttaa siivouksesta. Tietysti yksi tapaa hoitaa parisuhdetta on siivota yhdessä... :)
Eipä ole Kiinan malli mulle tuttu muutakuin TV:n kautta( Kerran mut tosin erehdyksessä heitettiin Kiinaan työkomennukselle).
Vaikuttaa siltä, että kiinalaisille koti on pyhä paikka. Jotenkin he näyttäisivät sulautuvan kotiin ja elävän elemäänsä sisältäpäin. En voisi kuvitella kiinatarta raivoamassa siivouksesta. Kun taas suomalaisille koti on enemmänkin ulkoista näyttämistä. Ensin rakennetaan kaunis ja toimiva talo kodiksi ja sen jälkeen siitä tuleekin ikävien velvollisuuksien paikka. Oon ollut huomaavinani, että missää muualla ei "räknätä" näitä kotitöitä niinkuin Suomessa.
Jos suunnitelmat pitää paikkansa, tarkoitus on lähteä Kiinaan työkomennukselle maaliskuussa.
Parisuhteen hoito tuskin vie mahdollisuutta siivoamiselta, ellei sitten omista kokonaista kartanoa tai linnaa. Mutta silloin siivousapu on hyvä ratkaisu. :)
Enpä voi muuta sanoa kuin että hienosti puhuttu! En lisää tuohon mitään, etten pilaisi asiaa.
"Mielestäni on sitäpaitsi tärkeämpää hoitaa parisuhdetta kuin siivota. Mikäli toinen nalkuttaa siivouksesta parisuhde ei voi kovin hyvin."
Niin, mutta toisaalta se toinen (siistimpi) osapuoli voi pahoin, koska joutuu elämään sotkun keskellä, vaikka pitäisi enemmän siististä kodista.
Tuo kotitöiden jakaminen on kyllä varmasti lähes kaikissa suhteissa vaikeaa. Mielestäni kaikkein toimivin jako on se, että esim. tiskit/pyykit hoidetaan vuoretellen sovittuina päivinä ja siivoukset hoidetaan samoin yhdessä sovituin aikavälein. Kun kotitöistä on sovittu tietty aikataulu, ei kenenkään tarvitse olla joka viiko valittamassa siivouksesta tai odotella milloin toinen tarttuu rättiin.
Ainakaan omalla kohdallani ei ole toiminut tuo "se tekee, jolla on enemmän aikaa" periaate. Keksin helposti itselleni jos jonkinnäköisiä ylitöitä, jos sillä voin välttää oman osuuteeni kotitöistä.
..voisihan sitä ajatella, että yhteinen siivoushetkikin on parisuhteen hoitoa.
Miltahan muuten tuntuisi suomipojalle kun anoppi muuttaa perheen omaan kotiin. Siina olisi viela kolmas osapuoli "raknaamassa".
Voipi olla. Enpa tieda mutta sama fiilis on etta kotitoista raknataan enemman Suomessa kun muualla. Johtuisikohan ajanpuutteesta.
Anopista viela. Niin anoppihan hoitaa viela ruuat, tiskin ja lapset, ja mies voi menna vaikka kavereiden kanssa pelamaan korttia vapaa-aikana. Mikas siina. Tosin individualistisille lansimaalaisille varsin kaukaa haettu vaihtoehto.
Niin, taisin jossakin viestissä mainita, että mielestäni jo suhteen alussa yhteenmuuttoa ennen käy ilmi, millaiset osapuolet ovat. Ja kannattaa sopia edes jonkinlaiset pelisäännöt siitä, kuinka siistiä kotona pitää olla.
Suurin osa ihmisistä taitaa olla sitä keskivertotyyppiä, joita ei haittaa jokunen pölypallero nurkissa. Nämä ovat ne, joille siivous n. kerran viikossa riittää. Sitten löytyy tosiaan ääripäitä, jotka imuroivat päivittäin tai kerran kuussa. Jos kaksi tällaista lyövät hynttynsä yhteen on varmasti ongelmia tiedossa. Toki ainoa ratkaisu joka tulee mieleeni on sitten se, että pedantti siivoaa juuri niin usein kuin haluaa. Ilman nalkutusta.
Eli: mikäli ei ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen (esim. siivomattomuuteen) kannattaa asialle tehdä jotakin, eli siivota. Ei nalkuttaa. Ei nalkutus saa pölyt katoamaan.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on hyvä sopia jonkinlainen aikataulu siivoukselle. Meillä siivotaan aina samana viikonpäivänä (kait tämä on kotoa opittu, vanhempani siivoavat aina perjantaisin), tästäkin toki joustetaan mikäli on pakko.
Minun mielestäni minulla ja miehelläni on kaikista toimivin jako, ainakin meille :) Hänen vastuulla on tiskaaminen (eli koneen täyttö ja tyhjennys) minä hoidan pyykit. Minä pyyhin pölyt, hän imuroi. Minä moppaan lattiat, hän tamppaa matot. Minä huolehdin vaatehuollosta ja kasveista, hän autosta ja talosta. Ja näistä teemme siis ainoastaan siivouksen tiettynä päivänä ja yhdessä. Muut pienemmät kotityöt sen mukaan kun niitä tulee vastaan.
Meillä toimii hyvin tuo periaate että se jolla on kiireitä on vapautettu kotitöistä ja se, jolla on enemmän aikaa tekee suuremman osan. Esim. toissa kesänä mieheni oli kesätöissä ja minä taas lomalla, oli aivan luonnollista että minä hoidin kodin sen ajan. Taas syksyllä minä tein pidemmän sijaisuuden ja mies "pelkästään" opiskeli jolloin hän oli vastuussa kodista.
Ja tiedätkö, meidän ei ole edes tarvinnut keskustella sen kummemmin tästä asiasta. En ole koskaan joutunut nalkuttamaan roskapusseista tai tiskivuoresta. Miehelleni on aivan luonnollista tehdä puolet kotitöistä, kiitoksia siitä hänen vanhemmilleen jotka ovat antaneet pojalleen mahtavan esikuvan.
Ja miten ihana onkaan puhtaan tuoksuinen koti, jossa pariskunta käy iltapäiväkaffeelle siivousrupeaman jälkeen. Tiedä mitä siitä syntyy! ;)
Ennenvanahaan anopilla olikin luonnollinen ja tärkeä paikka perheyhteisössä. Hänen taitojaan tarvittiin lastenkasvatuksessa, kodinhoidossa yms. Nykyään hänen taitonsa menevät hukkaan. Itsetietoiset nuoret eivät enää tarvitse tuota asioihinsekaantujaa, vaan potkaisevat hänet pellolle! Toisaalta, myös keski-ikäiset naiset ovat valmiita potkaisemaan lapsensa mahdollisimman äkkiä pellolle, voidakseen elää itselleen, niinkuin tuntuu olevan trendi nykyään.
Vähän sekopäisiä ja vasyneitä ajatuksia, mutta sekopäinen oli työpäiväkin.
Miksi et muuten imaise netistä jotain konvertointi ohjelmaa? Sen avulla * merkkistä saadaan ää ja ^ merkistä öö. Näppäimistösi ei kai ole skandinaavinen.
Olin viime viikolla kiinalaisryhman kanssa Moskovassa. Lumimyrskyn takia ei paasty koneeseen ja oli pakko menna hotelliin samoihin huoneisiin 4 hengen seurueessa. Tuntemattomien kanssa. Samassa hotellissa oli joukko suomalaisia jotka raknasivat aika lailla tasta ryhmamajoituksesta.
Kiinalaiset taas olivat jokseenkin tyytyvaisia. Koska ei tarvinnut olla yksin. Heidan kanssa juotiin riisiviinia ja pelattiin korttia ja ainoa ihmetys oli ettei ollut vesitermosta. Melu oli kuin Moskovan sirkuksessa.
Oli miten oli, niin taa sosiaalinen kulttuuri lienee aika erilaista. Tosin aasiassakin lahetaan nykyaan lansimaalaistumaan.
Mita tulee nappaimistoon, niin olen liian laiska etsiakseen ohjelmaa. Taa on taiwanilainen laptoppi ja aika erilainen. Muutenkin olen aika surkea mita tulee naihin tietokoneensaatoihin. Aanikortti meni viiko sitten ja se on listalla No.1
Mää en voi alistaa tai ylistää ketään siivoomises.
Sniif.
Ihan ite joudun kaikki tekee.!!
On tää välillä tylsää, kun ei voi kinata kenenkään kanssa arkipäiväisistä asioista.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Tasan ei käy. Mutta mä siivoan silti vaan puoliks. Imuroitutus-geeni puuttuu, mutta puhtaudenkaipuugeeni on, koetan balanssoida. Lattiaharja-sukkahousuyhdistelmälläkin saa pikaisesti puhtoista.
En tiedä olenko jotenkin outo mutta mieluumiin ajan emännän kahville kavereittensa kanssa ja siivoan yksin.
Tai noh, onhan tuo meidän kämppäkin sen verran pieni että tulee ihan tetris mieleen kun siirtelee sohvia ja koittaa väistellä imurilla varustettua emäntää..
Ja kun tuo emäntä on vielä tuollaista "suutahtavaa" sorttia niin ei kestä siivouspäivänä kauaakaan kun alkaa kuulumaan se "Vittuperkele" ja imuri lähenee uhkaavasti kohti parveketta ;)
Muuten meillä jaetaan tasan kotityöt, emäntä tekee ruokaa ja minäpoika tiskaan...