Simmottist

Käyti viisitoista vuotta vanhaa Avea katsastuksessa, siis vain käytin kuten monena vuotena aikaisemminkin. Eihän sille ennakkoon mitään tarvitse tehdä, kun vasta öljytkin oli vaihdettu se oli siinä. No "schitroenilla" ei ole tätä katsastusvelvollisuutta enää tämän ikäisellä eihän paaleja tarvitse katsastaa ja toisaalta nehän on jo kattiloina tai yöastioina jo silloin.
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minäkin näytin eilen 6-vuotiasta C5:sta katsastuksesta. Tarkastin että molemmat rekisterikilven valot palavat, ja menoksi. Eipä ollut mitään huomautettavaa, kuten ei ole ollut aikaisemminkaan. Täytyy kuitenkin viedä syksyllä huoltoon, kun tulee taas vuosi täyteen edellisestä. Itse en ala öljyjen kanssa läträämään. Muutenkin alkaa olla siinä, että voisi taas vaihtaa auto uuteen. En minä tälläkään ala loppuun saakka ajelemaan, vaikka mukava auto onkin.

Äänestä

Tämähän se on tojohönön juhlapäivä kun tojo todetaan liikennekelpoiseksi ja sillä voi laillisesti olla tientukkona taas yhden vuoden lisää. Omat autoni ovat saaneet leiman jo reilut 30 vuotta mutta se on enemmänkin pakollinen velvollisuus ja vähimmäissuoritus autolta. Auton täytyy antaa enemmän kuin pelkän liikkumisen paikasta toiseen laillisesti. Siksi ajan saksalaisella.
Se että tojo on liikennekelpinen ei tee siitä hyvää autoa. Itse arvostan itseni paljon paremman auton arvoiseksi.

Äänestä
  • olet tällä palstalla tasan nollan arvoinen, jopa yh-äippäsi mielestä. Se on aika pettynyt kun sinut potkaistiin amiksesta kolmekymppisenä nolouden ja lapsellisuutesi takia. Helkama Raisukin tuli ostettua turhaan kun ethän sinä poju yh-äipän peräkammarista enää mihinkään poistu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Manne_R_Heim kirjoitti:

Käyti viisitoista vuotta vanhaa Avea katsastuksessa, siis vain käytin kuten monena vuotena aikaisemminkin. Eihän sille ennakkoon mitään tarvitse tehdä, kun vasta öljytkin oli vaihdettu se oli siinä. No "schitroenilla" ei ole tätä katsastusvelvollisuutta enää tämän ikäisellä eihän paaleja tarvitse katsastaa ja toisaalta nehän on jo kattiloina tai yöastioina jo silloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu