Ahtisaari nousi kuten Halonenkin sosdemien hetken mielijohde, kuten heidän politiikkansa yleensä onkin. Ahtisaarta ei Suomi olisi valinnut toista kertaa, kun opimme tuntemaan hänet. Samoin käy nyt Halosellekin. Eikös sostemit saa kunnon ehdokkaita aikaiseksi. Ahtisaari tuli kyseenalaisilla kunnialla tunnetuksi, Halonen tuli esiin muka naisliikkeen kautta, kun piti saada naispresidentti. On se hirveä vääryys niitä naisia kohtaan, jotka olisivat olleet paljon pätevämpiä tähän virkaan. Toivottavasti Suomalaiset tajuavat ensikerralla valita kansalaisille sopivan ehdokkaan eikä vain sostemien median kautta vaikuttaville.
Halonen vain kupla kuten Ahtisaarikin
politiikkaa seurannut
8387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nimimerkki ei siis kerro oikeasti sitä, että kyseessä olisi polittiikkaa seurannut.
"Ahtisaarta ei Suomi olisi valinnut toista kertaa, kun opimme tuntemaan hänet."
Ahtisaari ei halunnut toiselle kaudelle.
"On se hirveä vääryys niitä naisia kohtaan, jotka olisivat olleet paljon pätevämpiä tähän virkaan."
Tarkoititko Rehniä tai Uosukaista.
Molemmat kuivuivat kokoon kisassa ja olivat kuplia.
Rehn jo kerran aikaisemmmin ja ei ollut kyennyt kuuden edellisen vuoden koirakampanjallaan tai osaamisellaan osoittamaan pätevyyttään naisena.
Kokomustat tekivät todellisen mahalaskun asettaessaan hätäpäissään naisen, Uosukaisen, joka kertoi olevansa kaikkien kanssa samaa mieltä tai muuten saneli sammakoita suustaan.
Halonen on kyennyt erinomaisella tavalla vastaamaan kaikkiin haasteisiin, kysymyksissä jotka hänelle kuuluvat. Hän on tiukasti pitänyt kiinni siitä ulkopoliittisesta linjasta, joka Suomessa on hyväksytty. Eikä ole ollut ainoatakaan perusteltua syytä muutta linjaa, vaikkakin Suomessa kovin lainehtii aallot Yhdysvaltalais myönteisesti. Kysymys on politiikan ääriloiskinnasta, jota vetää valitettavasti EVA. Sen sanoma kuitenkin kilpistyy juuri siihen, että sillä on äärioikeistolainen leima sanoipa se linnake mitä tahnsa.
Ahtisaari halusi toiselle kaudelle, mutta han ei istuvana Presidenttina haluunnut alentua SDP:n sisaiseen vaaliin, joka olisi ollut hanelle noyryytys. Jokaisessa (herrasmies)puolueessa on automaattisesti selvaa, etta istuva presidentti saa jatkaa, mikali nain haluaa. Ahtisaari ei totellut SDP:n politrukkeja ja he halusivat hanta nain napayttaa. SDP:n kosto on kova, kuten moni on tassa maassa saanut kokea. Tyon saanti on kaytannossa mahdotonta, mikali sinulla ei ole suhteita SDP:hen (Esko Aho, Anneli Jaatteenmaki, Ilkka kanerva).
Kalevi Sorsa toimi 70-luvlla yhteistyössä DDR:n Stasin kanssa. Mauno Koivisto epäili tätä ja sai asiasta vahvistuksen, kun DDR kaatui ja CIA toimitti ns. Tiitisen listan Supolle.
Kalevi Sorsa siirtyikin kesken hallituskauden ulkoministerin tehtävistä Mauno Koiviston vihjeen johdosta. Tilalle tuli Pertti Paasio.
Sorsa elätteli kuitenkin toiveita Presidenttiydestä Koiviston jälkeen. Ilmeisesti Sorsa laski, että voisi pitää taustansa piilossa, mutta SDP:n oikea Tannerilainen laita halusi ehdottomasti estää Sorsan marssin.
Tämä tausta tieto selittää sen hämmästyttävän ilmiön, että muutoin varsin kuuliaiset rivijoukot pakenivat pitkäaikaisen puheenjohtajan takaa varsin tuntemattoman diplomaatin taakse, AY-liike etunenässä. AY-liikkeen valintaa on sikäli ymmärrettävä, ettei se ole koskaan pitänyt kirjallisuudenopiskelija Sorsaa omana miehenään.
Nykyisellä Tasavallan Presidentillä on karismageenit kohdallaan. Hän on sekä tyylikäs että empaattinen - piirteet jotka ovat vain kasvaneet viran hoitamisen myötä. Kuitenkaan hän ei ole arkipäiväistynyt vaikka on joutunut ottamaan kantaa burleksiinkin sanan vaihtoon. Tarjassa meillä on presidenttiä pitkäksi ajaksi. Edustava nainen myös maamme ulkopuolella.
Puhut asiaa kuomaseni.Nämä pohjanmaan lantavarpaat
ja muun suomen nukkavierut ymmärtämättömät euron piilottajat ja rahalta haisevat porvarit,eivät tule saamaan röyhkeää ja nokkavaa omaa pressaa tuskin koskaan suomeen.Sosialidemokraatinen oikeuden mukainen ja kansaa ylöspäin katsova pressa on HALONEN.
Halonen on kävelevä katastrofi. Pahinta mitä Suomelle on tapahtunut koskaan. Yhdessä ex poikaystävänsä Tuomiojan kanssa pilannut Suomen kansainvälisen maineen. Moraaliton haaska, joka on tuhonnut monet perheet ja USA -vihassaan pilannut vientimme USA:aan.
Naispresidentiltä pitäisi edellyttää vetävää ulkonäköä. Halonen ei todellakan ole mitään kaunotar. Tämän vuoksi kannatan, että presidentin tehtävät annetaan missikisan voittajalle ja vain vuodeksi kerrallaan. Ei tilanne siitä enää naurettavammaksi muuttuisi.
Kyllä pitää olla erikoinen maku, jos pitää Halosta tyylikkäänä ja karismaattisena!Minkäänlainen hattu ei hänelle sovi, ja hän onkin todennut sen karvaasti sen harvan kerran kun on sellaisen päähänsä pannut. Lippis, hänen suosikkiasusteensa, taas ei käy yhteen presidentillisen aseman kanssa.Pahimpia mokia oli lomapukeutuminen Ateenan olympialaisissa edustaessaan Suomea. Halonen on rahvaanomaistanut instituution pahan kerran esim.hillumalla rockkonsertissa lavalla epämääräisten esiintyjien rinnalla ym.Mutta kansan syviä rivejä tämä näyttää miellyttävän. Empaattisuudesta taas on väärä käsitys; kysykääpä ulkoministeriön virkamiehiltä ja linnan palveluskunnalta, miten autoritäärinen ja äksy esimies Halonen on.