miten on...

...mahdollista että suomen armeijassa saksan rinnalla taisteli myös
juutalaisia ja mustalaisia ?
579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se on kansainvälisesti likimain ainutlaatuinen osoitus suomalaisen yhteiskunnan kulttuurillisesta voimasta,joka perustui tasa-arvoon ja siihen liittyvien keskeisten käsitteiden laajaan yleiseen hyväksyntään.
On dokumentoitu tapauksia,jolloin natsilainen sotakone on myöntänyt kunniamerkkejä juutalaista alkuperää oleville suomalaisille.Tilanteet olivat yleensä kiusallisia molemmille osapuolille.
Myös mustalaiset antoivat oman osansa maamme itsenäisyydelle,huolimatta kohtaamastaan rasistisesta käytöksestä.
Suomen kansa koki tuolloin taistelevansa maamme itsenäisen tulevaisuuden puolesta.
Suur-Suomi haihatteluun sortui vain pieni osa kansastamme.
Suuren enemmistön tavoitteena oli päästä jokapaiväisen työn kautta rakentamaan parempi tulevaisuus lapsilleen.
Tällainen Suomi oli olemassa aina 1980-luvun loppuun asti.
Sen jälkeen politiikkaan astui uusi tekijä,rahan valtaan luottava opportunismi.Nykyään maamme on köyhtyvä,eriarvoistuva ja eurooppalaisen pakolaiskriisin edessä neuvoton.

Äänestä

valitsi itse omat rekryyttinsä Suomen kansalaisista.
Saksalla ei ollut siihen nokan koputtamista.

Juutalaiset ansioituivat huomattavasti mustalaisia paremmin.

Äänestä

Mitä siinä on ihmeellistä? Suomi oli itsenäinen valtio. Nyt kerron salaisuuden, myös Saksan asevoimissa palveli juutalaisia.

Äänestä
  • Montako synagogaa Saksan armeijan rintamilla toimi?

    Äänestä

Kaikki järjissään olevat voimat yhdistyivät taistelussa äärimmäistä pahaa, Neuvosto-venäjää vastaan. Saksa oli Suomelle lähinnä välttämätön paha, sillä jostain aseita oli saatava. Natsi-ideologialla ei ollut Suomessa mainittavaa kannatusta. Toki muutamat poikkeukset vahvistavat tämänkin säännön. Suomi nykyisen historiatulkinnankin mukaan suojeli kansalaisiaa kiitettävästi, myös juutalaisia.
Suomen armeijassa taisteli moni neuvostoliitton kansalainenkin. Nämä vastustivat rauhan tultua pakkopalautusta. Se oli tietenkin yksi suurimpia vääryyksiä mitä Suomi joutui tekemään. Rauha heidän muistolleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapurintyttö1 kirjoitti:

...mahdollista että suomen armeijassa saksan rinnalla taisteli myös
juutalaisia ja mustalaisia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu