Kun Europan maat eivät uskaltaa, ehkää USA toimi

Naton vahvin jäsen ehka tehnyt päätös tehdä stoppari Putinin miehitykselle.

Yhdysvallat arvioi parhaillaan mahdollisuutta lähettää aseita joukoille, jotka taistelevat Venäjän tukemia kapinallisia vastaan Ukrainassa, kertoo Ukrainan rauhanprosessia seuraava USA:n erikoislähettiläs Kurt Volker.

Volker kertoo BBC:lle, että Ukrainan hallituksen joukkojen aseistaminen voisi muuttaa Venäjän hallituksen asenteen.

Volkerin mukaan Ukrainan aseistaminen ei olisi provosoivaa.

– Puolustukseen käytettävät aseet, joilla Ukraina voisi puolustaa itseään ja tuhota esimerkiksi panssarivaunuja, itse asiassa auttaisivat lopettamaan Venäjän Ukrainaan kohdistaman uhkailun, Volker sanoo.

– En ennusta sitä, mihin ratkaisuun päädymme aseiden suhteen, mutta mielestäni se ei olisi Venäjän provosoimista tai Ukrainan rohkaisemista.

Volkerin mukaan rauhan aikaansaaminen Itä-Ukrainaan vaatisi uutta, strategista vuoropuhelua Venäjän kanssa.

YK:n mukaan yli 10 000 ihmistä on kuollut keväällä 2014 puhjenneissa Itä-Ukrainan väkivaltaisuuksissa, jotka alkoivat sen jälkeen, kun Venäjä liitti Krimin laittomasti itseensä.

Helmikuussa 2015 sovittu Minskin tulitaukosopimus ei ole pitänyt. Yhdysvaltain ulkoministeriö kehotti viime viikolla Ukrainan kriisin kumpaakin osapuolta noudattamaan rakoilevaa tulitaukoa.
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäjä on Euroopan häirikkö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VenäläisilleLäkeetystä kirjoitti:

Naton vahvin jäsen ehka tehnyt päätös tehdä stoppari Putinin miehitykselle.

Yhdysvallat arvioi parhaillaan mahdollisuutta lähettää aseita joukoille, jotka taistelevat Venäjän tukemia kapinallisia vastaan Ukrainassa, kertoo Ukrainan rauhanprosessia seuraava USA:n erikoislähettiläs Kurt Volker.

Volker kertoo BBC:lle, että Ukrainan hallituksen joukkojen aseistaminen voisi muuttaa Venäjän hallituksen asenteen.

Volkerin mukaan Ukrainan aseistaminen ei olisi provosoivaa.

– Puolustukseen käytettävät aseet, joilla Ukraina voisi puolustaa itseään ja tuhota esimerkiksi panssarivaunuja, itse asiassa auttaisivat lopettamaan Venäjän Ukrainaan kohdistaman uhkailun, Volker sanoo.

– En ennusta sitä, mihin ratkaisuun päädymme aseiden suhteen, mutta mielestäni se ei olisi Venäjän provosoimista tai Ukrainan rohkaisemista.

Volkerin mukaan rauhan aikaansaaminen Itä-Ukrainaan vaatisi uutta, strategista vuoropuhelua Venäjän kanssa.

YK:n mukaan yli 10 000 ihmistä on kuollut keväällä 2014 puhjenneissa Itä-Ukrainan väkivaltaisuuksissa, jotka alkoivat sen jälkeen, kun Venäjä liitti Krimin laittomasti itseensä.

Helmikuussa 2015 sovittu Minskin tulitaukosopimus ei ole pitänyt. Yhdysvaltain ulkoministeriö kehotti viime viikolla Ukrainan kriisin kumpaakin osapuolta noudattamaan rakoilevaa tulitaukoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu