Iso Kirja

K. Miksi Raamattu on edelleen maailman myydyin kirja ja laajimmalle levinnyt sekä eniten käännetty kirja?

V. Kristuksen ilosanoma on jotain, mikä vetoaa ihmisen syvimpään ja yksinkertaisimpaan henkeen. Se sanoma tulee kestämään maailman alusta maailman loppuun.
211209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suurta osaa maailman Raamatuista ei ole kukaan lukenut. Raamattua levitetään erilaisten hihhulipoppoiden toimesta ihmisille, joita se ei voisi vähempää kiinnostaa. Useimmissa suomalaiskodeissakin on jopa useita Raamattuja, ilman että niitä on ikinä edes luettu.

Äänestä
  • Niin,

    Taitaisi Raamattu voittaa kisan kaikkein vähiten luetusta kirjasta suhteessa painettujen kirjojen kappalemäärään.

    Saavutus se sekin on, keskimäärin joka tuhannes on luettu (tai vähemmän).

    Äänestä

  • Sanomahan ei lukemalla kummene, enkä siitä tainnut puhua ollenkaan. Totuus leviää ilman kirjojakin. Kirjat taitavat vain vähän sotkea sitä, mutta monesta pahasta se lienee vähiten paha tällä hetkellä.

    Äänestä

  • Useimmissa suomalaiskodeissa on useita liikuntavälineitä, ilman että niitä on ikinä edes käytetty. Mutta kuitenkin me kaikki tiedämme, mitä varten ne ovat. Ja ehkä joskus kiinnostus iskee.

    Eli ei asian / esineen arvoa ratkaise sen käyttömäärä. Raamatun voi ostaa ja jättää kirjahyllyyn lojumaan. Mutta ehkä joskus iskee se kiinnostus.

    Äänestä

  • ...uskovaiset täältä nyt ????????????
    Kun olisi aikaa pöllyttää niitä ei ainuttakaan tunnut olevan tänä iltana paikalla !
    *kiroilee huonoa tuuria* ;)

    Äänestä

Veikkaisin, että raamattu on eniten käännetty ja laajimmalle levinnyt kirja lähetyssaarnaajien ansiosta. Hehän tunkeutuivat (ja jatkavat tunkeutumistaan edelleen) lähes joka paikkaan telluksellamme. Esim. Papua-Uudella Guinealla puhutaan noin 800 kieltä, joten ainakin kääntäjien luulisi olleen/olevan täystyöllistettyjä. :)

Äänestä
  • Ahkeria ovat, sitten voisi kysyä, että miksi kukaan muu ei ole yhtä ahkera ja onnistunut tehtävässään. Voisihan heille käydä viemässä Darwinin "Lajien syntyä" ja esittää heidän "hengelliseksi" leiväkseen. Ehkäpä joku on tehnyt niin ja onnistunutkin? Mielenkiintoista olisi nähdä, mihin sellainen yhdyskunta matkaa :-)

    Juu kauhee määrä on maailmassa kieliä, plajon kuolee pois, mutta uusia tulee tilalle. Mielenkiintoista myös tuo etymologia ja kielen kehittyminen, mahtaakohan kellään olla täällä tietoa enemmän asiasta?

    Äänestä

  • pht kirjoitti:

    Ahkeria ovat, sitten voisi kysyä, että miksi kukaan muu ei ole yhtä ahkera ja onnistunut tehtävässään. Voisihan heille käydä viemässä Darwinin "Lajien syntyä" ja esittää heidän "hengelliseksi" leiväkseen. Ehkäpä joku on tehnyt niin ja onnistunutkin? Mielenkiintoista olisi nähdä, mihin sellainen yhdyskunta matkaa :-)

    Juu kauhee määrä on maailmassa kieliä, plajon kuolee pois, mutta uusia tulee tilalle. Mielenkiintoista myös tuo etymologia ja kielen kehittyminen, mahtaakohan kellään olla täällä tietoa enemmän asiasta?

    "Ahkeria ovat, sitten voisi kysyä, että miksi kukaan muu ei ole yhtä ahkera ja onnistunut tehtävässään."

    No jaa. Kristinusko on mielestäni kaikkein "aggressiivisin" lähetysuskonto. Lähetyssaarnaajat tuntuvat pitävän mottonaan vanhaa kunnon Star Trekin "To boldly go where no man has gone before" -ajatusta. ;)

    Onnistumisessa näkisin, että taivaspaikalla palkitseminen ja helvetillä uhkailu ovat aika tehokkaita kohdattaessa primitiivisiä heimolaisia. Suoranainen valehtelu on myös tehokasta. Telkkarista tuli jokin aika sitten ohjelma lähetystyöstä Papua-Uudella Guinealla. Saarnaajat mm. kertoivat heimolaisille, että taivaalla silloin tällöin näkyvät lentokoneet ovat heidän (saarnaajien) jumalansa lahjoja saarnaajille ja tarina upposi tietenkin heimolaisiin (paitsi yhteen skeptikkoon)..

    Muutkin keinot ovat käytössä. Näin esim. toimivat lähetyssaarnaajat Etelä-Amerikassa:

    "When we learn of the presence of an uncontacted group, we move into the area, build a strong shelter-say of logs-and cut paths radiating from it into the forest. We leave gifts along these paths-knives, axes, mirrors, the kind of things the Indians can't resist-and sometimes they leave gifts in exchange. After a while the relationship develops. Maybe they are mistrustful at first but in the end they stop running when we show, and we get together and make friends." (Victor Halterman, SIL (=Summer Institute of Linguistics, joka on lähetystyötä tekevä järjestö nimestään huolimatta))

    "Voisihan heille käydä viemässä Darwinin "Lajien syntyä" ja esittää heidän "hengelliseksi" leiväkseen."

    Mitäköhän järkeä siinä olisi? Eihän sitä pidä kukaan "hengellisenä leipänään" länsimaissakaan.

    "Mielenkiintoista myös tuo etymologia ja kielen kehittyminen, mahtaakohan kellään olla täällä tietoa enemmän asiasta? "

    http://www.exploratorium.edu/exploring/language/

    Äänestä

  • Yazz0 kirjoitti:

    pht kirjoitti:

    Yazz0 kirjoitti:
    "Mitäköhän järkeä siinä olisi? Eihän sitä pidä kukaan "hengellisenä leipänään" länsimaissakaan."

    No...kyllä mä olen ainakin saanut sen käsityksen, että siitä on tullut ns. absoluuttinen totuus, johon vedotaan kuin uskonnolliseen tekstiin. Ei tarvitse kuin lukea hieman uskonnot-palstaa...

    Äänestä

  • serubaabel kirjoitti:

    "..kyllä mä olen ainakin saanut sen käsityksen, että siitä on tullut ns. absoluuttinen totuus, johon vedotaan kuin uskonnolliseen tekstiin."

    Siis puhutaanko tässä vielä Darvinin "Lajien synnystä"? Itse en ole ainakaan vedonnut siihen kertaakaan tällä palstalla. Paitsi korjatakseni kretsujen käyttämää Darwinin "silmän-synty-on-mahdottomuus" lainausta, joka on täysin poistettu asiayhteydestään. Kirjahan on n. 150 vuotta vanha eikä siellä edes mainita esim. geenejä, joten itse pidän sitä ainakin joiltakin osiltaan vanhentuneena. Ei se ainakaan minulle ole "absoluuttinen totuus". :)

    Äänestä

  • Yazz0 kirjoitti:

    "Ahkeria ovat, sitten voisi kysyä, että miksi kukaan muu ei ole yhtä ahkera ja onnistunut tehtävässään."

    No jaa. Kristinusko on mielestäni kaikkein "aggressiivisin" lähetysuskonto. Lähetyssaarnaajat tuntuvat pitävän mottonaan vanhaa kunnon Star Trekin "To boldly go where no man has gone before" -ajatusta. ;)

    Onnistumisessa näkisin, että taivaspaikalla palkitseminen ja helvetillä uhkailu ovat aika tehokkaita kohdattaessa primitiivisiä heimolaisia. Suoranainen valehtelu on myös tehokasta. Telkkarista tuli jokin aika sitten ohjelma lähetystyöstä Papua-Uudella Guinealla. Saarnaajat mm. kertoivat heimolaisille, että taivaalla silloin tällöin näkyvät lentokoneet ovat heidän (saarnaajien) jumalansa lahjoja saarnaajille ja tarina upposi tietenkin heimolaisiin (paitsi yhteen skeptikkoon)..

    Muutkin keinot ovat käytössä. Näin esim. toimivat lähetyssaarnaajat Etelä-Amerikassa:

    "When we learn of the presence of an uncontacted group, we move into the area, build a strong shelter-say of logs-and cut paths radiating from it into the forest. We leave gifts along these paths-knives, axes, mirrors, the kind of things the Indians can't resist-and sometimes they leave gifts in exchange. After a while the relationship develops. Maybe they are mistrustful at first but in the end they stop running when we show, and we get together and make friends." (Victor Halterman, SIL (=Summer Institute of Linguistics, joka on lähetystyötä tekevä järjestö nimestään huolimatta))

    "Voisihan heille käydä viemässä Darwinin "Lajien syntyä" ja esittää heidän "hengelliseksi" leiväkseen."

    Mitäköhän järkeä siinä olisi? Eihän sitä pidä kukaan "hengellisenä leipänään" länsimaissakaan.

    "Mielenkiintoista myös tuo etymologia ja kielen kehittyminen, mahtaakohan kellään olla täällä tietoa enemmän asiasta? "

    http://www.exploratorium.edu/exploring/language/

    Sitä ei voi kiistää, etteikö näinkin tapahtuisi ja sitäkään ei voi kiistää, etteikö primitiiviset kulttuurit saisi noista kontakteista myös ihmisyyttä edistäviä virikkeitä elämäänsä. Tänpäivänä nämä peloittelu, uhkailu ja agressiivisuus syytökset ovat kyllä huuhaata, ainakin sen osalta mitä itse tiedän lähetystyöstä kokonaisuudessasaan. Ja areenahan on vapaa kaikille muillekin.

    Ja kyllähän siä Darvinin oppikirjaa pidetään aikasen uskonnollisena teoksena, tänäpäivänä myös. Tosin tieteellinen piiri itse tietää sen vanhanaikaisuuden. Myö ihmiset vain laiskuuttamme lainailemme sitten sitä, mitä muut ovat esittäneet sen kummemmin ajattelematta ja pohtimatta.

    Kiitos linkistä, uppoudun viikonloppuna siihen ja jos löytyy kritisoitavaa niin palataan asiaan :)

    "Sitä ei voi kiistää, etteikö näinkin tapahtuisi ja sitäkään ei voi kiistää, etteikö primitiiviset kulttuurit saisi noista kontakteista myös ihmisyyttä edistäviä virikkeitä elämäänsä."

    Voihan näinkin olla. Toisaalta toiminnan vaarana on se, että lähetyssaarnaajat tuovat alkuasukkaille "lahjana" tauteja, joihin näillä ei ole vastustuskykyä.

    "Tänpäivänä nämä peloittelu, uhkailu ja agressiivisuus syytökset ovat kyllä huuhaata, ainakin sen osalta mitä itse tiedän lähetystyöstä kokonaisuudessasaan.. "

    Kenties, mutta ainakin minusta dokumentissa näkynyt meininki oli aika..hmm..railakasta. :)

    "Ja kyllähän siä Darvinin oppikirjaa pidetään aikasen uskonnollisena teoksena, tänäpäivänä myös."

    Häh? Kuten esimerkiksi ketkä pitävät? Jenkkilässä uskonnon opettaminen ei ole sallittua kouluissa, joten siksi paikalliset kreationistit yrittävät leimata myös evoluution uskonnoksi (jotta sitäkään ei saisi opettaa kouluissa) Sen vielä voin ymmärtää joten kuten, mutta samojen argumenttien käyttö Suomessa (jossa uskontoa opetetaan koulussa) on mielestäni jo aika kyseenalaista.

    "Tosin tieteellinen piiri itse tietää sen vanhanaikaisuuden. "

    Juu. Darwin kun ei ollut ikinä kuullutkaan geeneistä tai DNA:sta yms. Tosin Darwinin pointti luonnonvalinnasta ei ole vanhentunut tippaakaan.

    Äänestä

  • serubaabel kirjoitti:

    pht kirjoitti:
    "Voisihan heille käydä viemässä Darwinin "Lajien syntyä" ja esittää heidän "hengelliseksi" leiväkseen."

    Yazz0 kirjoitti:
    "Mitäköhän järkeä siinä olisi? Eihän sitä pidä kukaan "hengellisenä leipänään" länsimaissakaan."

    No...kyllä mä olen ainakin saanut sen käsityksen, että siitä on tullut ns. absoluuttinen totuus, johon vedotaan kuin uskonnolliseen tekstiin. Ei tarvitse kuin lukea hieman uskonnot-palstaa...

    Darwinin "ansiota" on se, että evoluutiota opetetaan nykyisin täytenä tieteellisenä totuutena jo biologian ala-asteilta lähtien täällä Suomessakin, mitä se ei suinkaan ole.

    Koskaan ei ole kyetty tieteellisesti todistamaan lajien kehittyneen alkeellisemmasta yhä kehittyneemmäksi. Teorioita ja hypoteeseja tällaisesta kehityssuunnasta on kyllä pilvin pimein. Paljon muitakin satuja on maailmassa...

    Ihmiskunnassa on nimittäin näkyvissä ihan päinvastainen kehityksen kulku eli rappeutuminen.
    Esimerkiksi muinaiskreikka oli paljon rikkaampaa kuin nykykreikka. Sama suuntaus on näkyvissä myös Suomen kielessä. Se köyhtyy koko ajan. Suuntauksella on kiinnekohtansa moraalisessa rappeutumisessa.

    Ystävällisin terveisin / Lefa

    Äänestä

Raamatun sanomasta on moni ihminen saanut lohdutusta,kun omatunto on syyttänyt synnistä. Raamattu ilmoittaa, ettei yksikään ihminen voi olla ilman Jeesusta otollinen Jumalan edessä.
"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän."

Äänestä

raamatun myyvyys ja levinneisyys ole täysin kiinni sen markkinoinnista ja myyntistrategiasta. "ota tämä tai pala helvetissä" tai "ota tämä tai sut poltetaan nuotiossa."

Äänestä
  • Voi, pieni ystävä! Sulla taitaa olla vähän, ettenkö sanoisi, vilkas mielikuvitus. Todennäköisempää on, että Raamattu on niin paljon mielenkiintoinen, että 'anna mullekin sellainen omaksi' tai 'mistä saisin sellaisen', kuulostaa oikeammalta! No, moi vaan.

    Äänestä

  • soh, soh kirjoitti:

    Voi, pieni ystävä! Sulla taitaa olla vähän, ettenkö sanoisi, vilkas mielikuvitus. Todennäköisempää on, että Raamattu on niin paljon mielenkiintoinen, että 'anna mullekin sellainen omaksi' tai 'mistä saisin sellaisen', kuulostaa oikeammalta! No, moi vaan.

    Niin, sanokaahan sit vaikka MIKSI lannan papit toivat VÄKISIN saksalaisen uskonnon Suomeen?
    Nyt tet lannan miehen läpit puhutta suut vaahossa "isien uskosta". HÄH?
    Ettähän tet näy tietävän ehki sitä, miten se usko tänne loppumaahan tuli, Isillennä?
    Miten se tuli Ruohtiin? Ja miksi?
    Siihehän Lutterin Martti höyrähti Saksan maalla, Kuningas Kustu sitte otti Ruothin ja Pispa Henrikki Suomhen kulietti.
    Äläkääkä valehtelko mulle, että sen ottamista olis vappaaehtosesti kysymällä suomalaiselle käännetty!
    Miksi Saamen kansa ei saanu pittää ommaa uskuaan. Ja kulttuuriaan?
    Kyllä teitin jäliet haisee, uskonnon kauppuajat! Ettäkö ossaa ehki hävetä, ko tuhositta koko kansan kulttuurin. Rikoitta rummut ja potkitta seitat nurin.

    Äänestä

  • Ahku Biebmu kirjoitti:

    No asiaapa puhut, kuinkahan monta uskovaista olis ellei jo esi,ei,esi,, jne isiämme -äitiämme olisi PAKOTETTU uskoon, uskonto on murhauttanut ????? ihmistä ja tätä on jatkunut aikojen alusta ja jatkuu katkeraan loppuumme asti,,,
    Antaisivat ihmisten olla ja uskoa,,,,,,,... ;))

    Antaisivat ihmiseten olla

    Äänestä

  • Ahku Biebmu kirjoitti:

    Niin, sanokaahan sit vaikka MIKSI lannan papit toivat VÄKISIN saksalaisen uskonnon Suomeen?
    Nyt tet lannan miehen läpit puhutta suut vaahossa "isien uskosta". HÄH?
    Ettähän tet näy tietävän ehki sitä, miten se usko tänne loppumaahan tuli, Isillennä?
    Miten se tuli Ruohtiin? Ja miksi?
    Siihehän Lutterin Martti höyrähti Saksan maalla, Kuningas Kustu sitte otti Ruothin ja Pispa Henrikki Suomhen kulietti.
    Äläkääkä valehtelko mulle, että sen ottamista olis vappaaehtosesti kysymällä suomalaiselle käännetty!
    Miksi Saamen kansa ei saanu pittää ommaa uskuaan. Ja kulttuuriaan?
    Kyllä teitin jäliet haisee, uskonnon kauppuajat! Ettäkö ossaa ehki hävetä, ko tuhositta koko kansan kulttuurin. Rikoitta rummut ja potkitta seitat nurin.

    että vahvat jäävät henkiin? Jos Uhtuan kalevalaisilla ja Lapin shamaaneilla on jotain todellista annetavaa, niin ei se minnekään katoa. Jos ei ole ihmisiä, jotka puhuisivat ja valistaisivat totuudesta niin silloin kivet huutaisivat ihmisten puolesta. En nyt sano, että niin pitäisi tehdä, että kilvan auroja muuttamaan miekoiksi, joilla voitaisiin panna matalaksi heikommat, mutta sanoisin, että kaikella on tarkoitus. Vanhat häviävät ja uudet tulloopi tilalle. Se mikä on totta kestää ikuisuuksiin.

    Äänestä

  • Ahku Biebmu kirjoitti:

    Niin, sanokaahan sit vaikka MIKSI lannan papit toivat VÄKISIN saksalaisen uskonnon Suomeen?
    Nyt tet lannan miehen läpit puhutta suut vaahossa "isien uskosta". HÄH?
    Ettähän tet näy tietävän ehki sitä, miten se usko tänne loppumaahan tuli, Isillennä?
    Miten se tuli Ruohtiin? Ja miksi?
    Siihehän Lutterin Martti höyrähti Saksan maalla, Kuningas Kustu sitte otti Ruothin ja Pispa Henrikki Suomhen kulietti.
    Äläkääkä valehtelko mulle, että sen ottamista olis vappaaehtosesti kysymällä suomalaiselle käännetty!
    Miksi Saamen kansa ei saanu pittää ommaa uskuaan. Ja kulttuuriaan?
    Kyllä teitin jäliet haisee, uskonnon kauppuajat! Ettäkö ossaa ehki hävetä, ko tuhositta koko kansan kulttuurin. Rikoitta rummut ja potkitta seitat nurin.

    Ethei nyt olis mennyt putrot ja vhellit sekasin?

    Kiesus ei ollut saksalainen.

    Pispa Henrikki (joka tappoi Lallin?) tohkeni Suomhen 1156 vuonna. Luther teeshinsä naulasi vastha 1500-luvhulla.

    Kukas sen rummun puhki pothki? Ethei vanh olluth Lars Lewi Laestahdius?

    Äänestä

Ei Raamattu ole joka kohdassa oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pht kirjoitti:

K. Miksi Raamattu on edelleen maailman myydyin kirja ja laajimmalle levinnyt sekä eniten käännetty kirja?

V. Kristuksen ilosanoma on jotain, mikä vetoaa ihmisen syvimpään ja yksinkertaisimpaan henkeen. Se sanoma tulee kestämään maailman alusta maailman loppuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu