Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen valintapakosta

Uudet varusmiehet antavat meneillään olevan alokaskautensa lopussa, elokuun alkuviikoilla, joko sotilasvakuutuksen tai sotilasvalan. (Ajankohta vaihtelee 3.-17.8. välillä paikasta riippuen.) Valinta niiden välillä on periaatteessa vapaa riippumatta siihen, kuuluuko kirkkoon vai ei.

Sotilasvakuutus on uskonnollisesti tunnustukseton eli uskontovapaa ja annetaan "kunnian ja omantunnon kautta". Sen sijaan sotilasvala on uskonnollinen, ja siinä puhutaan "kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä Jumalasta". Vala on siis selvästi uskonnollinen, tunnustuksellinen. Kirkon jä-senetkin voivat valita ei-uskonnollisen vaihtoehdon.

Luulisi että varsin monet nuoret valitsisivat ensin mainitun uskontoneutraalin vaihtoehdon, mutta jollain lailla armeijan koneisto ja sotilaspapit ja ehkä tietämättömät vanhemmat tai isovanhemmat manipuloivat nuoret niin, että ylisuuri osuus valitsee uskonnollisen vaihtoehdon, vaikka kaikki voisivat valita uskontoneutraalin vaihtoehdon.

Ylen jutussa "Kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän..." – sotilasvalaan ehdotetaan muutoksia
http://yle.fi/…/kaikkivaltiaan_ja_kaikkitietavan__s…/9066733 Ehdotus yhteiseen vakuutukseen siirtymisestä onkin hyvä. Nyt varusmiehet kuitenkin taas ovat tämän pakkovalinnan edessä. Siksi siitä seuraavaa:

Ylen jutussa kenttäpiispa väitti, että vain kaksi tai pari prosenttia varusmiehistä antaa sotilasva-kuutuksen. Tämä tarkoittaisi, että suurin osa myös kirkkoon kuulumattomista antaa sen. Samoin tietenkin suurin osa kirkkoon kuuluvista. Jos näin on ja kun joka tapauksessa sotilasvakuutuksen antajien osuus on ollut kautta maan alle 10 prosentin luokkaa, se mielestäni kertoo alokkaisiin kohdistuvasta uskonnollisesta painostuksesta, joka koko armeijan koneisto tiedottajineen, upseereineen, esimiehineen sotilaspappeineen on pitänyt yllä vuosikausia.

Yhtäältä vedotaan "perinteeseen", mutta kyse ei ehkä ole vain siitä. Esimerkiksi kenttäpiispa onkin toisaalla, eräässä lehtihaastattelussa nimitellyt "uskontoallergisiksi" niitä, jotka eivät osallistuneen hänen pitämäänsä hartaustilaisuuteen.

Tarvitaan muutosta tapakulttuuriin - armeijassakin. Tarvitaan myös tukea alokkaille uskonnollista painostusta vastaan - niin perheeltä kuin kavereiltakin. Sotilasvakuutus- ja -valatilaisuuksiinhan voi osallistua myös varusmiehen perhettä ja kavereita, joten asiasta voi hyvin puhua. Tuetaanpa siis ei-uskonnollisia alokkaita uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen valintaan, jos se on lähempä-nä hänen tosiasiallista katsomustaan!?!
171500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sotilasvalan ja sotilasvakuutuksen antotilaisuuden lähestyessä kiinnitän huomiota alokkaille suunnatun, valintaa koskevan ennakkotiedustelun käytännön toteutukseen niin, että kumpaankin vaihtoehtoa kohdellaan mahdollisimman tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti.

On ymmärrettävää, että tilaisuuden järjestelyjen vuoksi on paikallaan saada ainakin pääpiirteinen ennakkotieto sotilasvalaan ja sotilasvakuutukseen osallistuvien määristä, vaikka varusmies sinänsä voineekin tehdä valinnan uskonnon ja omantunnon vapauden perustella myös ”viime tingassa”.

Kun kumpikin vaihtoehto, niin katsomuksellisesti neutraali sotilasvakuutus kuin uskonnollisesti tunnustuksellinen sotilasvala, ovat lainsäädännön, Puolustusvoimain ja maanpuolustuksen kannalta yhtä arvokkaita, on tärkeää, että valintaa koskeva ennakkotiedustelu tehdään tasapuolisesti niin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei suosita eikä syrjitä.

Mielestäni sellainen ”pragmaattinen” menettely, jossa vain kysytään, ”ketkä eivät osallistu valaan” tai ”ketkä antavat sotilasvakuutuksen”, ei ole tasapuolinen. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei pidä tiedustelun käytännön toteutuksessa pitää ensisijaisena. Sen vuoksi ennakkotiedustelussa, jos sellainen tehdään, tulee mainita molemmat vaihtoehdot kumpaakaan etusijalle asettamatta ja siltä pohjalta pyytää tekemään alustava valinta kahden yhtä arvokkaan vaihtoehdon välillä mitenkään johdattelematta tai aikaisempiin käytäntöihin viitaten.

Edellä sanottu yhdenvertaisen kohtelun vaatimus koskee luonnollisesti jo sitä, miten sotilasvakuutusta ja sotilasvalaa koskeva informaatio järjestetään ja toteutetaan. Mielestäni sotilaspappi on uskonnollisen roolinsa ja virkapukunsa vuoksi puolueellinen henkilö antamaan perusinformaatiota uskontoneutraalin ja uskonnollisen vaihtoehdon välillä, vaikka hän kuinka pyrkisi puheen tasolla olevaan tasapuolinen. Asiaa koskevan oppitunnin pitäjä voisi mieluummin olla esimerkiksi yksikön päällikkö.

Äänestä

Tällä viikolla ensimmäiset tilaisuudet, mutta valtaosa varuskunnista/joukko-osastoista järjeestää ensi viikolla.

Äänestä

Valavaihtoehdon tyrkyttämisestä pitää päästä enemmän tasavertaiseen tarjontaan.
Ja nyt alokauskauden jälkeen, jos ohjelmassa on jumalanpalvellus, samanvaikaisen vaihtoethoisen ohjelman tarjonnan pitää olla tasavertaista. Kyse ei ole mistään "pois olosta", vaan uskonnottoman vaihtoehdon valinnasta ja läsnäolosta siinä.

Äänestä

Alokkaan valintatilanne muistuttaa oikeuden todistajan valintatilannetta, joka siis poistettiin. Katsomuksellisesti neutaali vakuutus kaikille riittää.

Äänestä

Tsemppiä ja evästystä tammikuussa aloittaville alokkaille. PItäkää kiinni uskonnonvapaudesta.

Äänestä

Eikö ole hieno, kun olemme palauttaneet perussuomalaiset tavalliseksi
Aurinkomatka poijiksi ja Nahka pää läski poijiksi !

Sitten voimme siirtyä Tuntemattoman sotilaan jatko-osaan. Heimo sotilas alikersantti
Aleksi nousee sammalien alta ja patikoi vaivoin kenttäsairaalaan. Siitä seuraamme
Marttisten miesten pakomatkaa Aleksin mukana USA:han.
Loppu teksti: Kunnioittaen yli sataatuhatta heimo sotilasta jotka saivat sodan jälkeen
karkoituksen tapettaviksi Neuvostoliittoon ja joutuivat kestämään köyhässä punaisessa
suomessa vihjepalkkioin maksettua vainoa.

Ihan niin kuin sotien muistoille sotienveteraanit ry.

Äänestä
  • Katseletpas sinä asiaa kapeasta luukusta. Näkyykö sieltä ollenkaan tulevaisuutta vai onko sihti asetettu vain imelään jälkiviisauteen?

    Äänestä

En vannonut aikoinaan yhtään mitään korkeintaan annoin jonkin sortin juhlallisen lupauksen Hätilän kirkon alakerrassa. Se myöhemmin itsemurhan rynkyllä tehnyt yli-innokas kapteeni kuitenkin laittoi sotilaspassiini merkinnän että olen valan mukamas silloin vannonut vaikken edes kuulunut kirkkoonkaan.

Äänestä

Uudet alokkaat astuvat palvelukseen heinäkuun alkupäivinä. Ennakkotietoa!

Äänestä

En tekisi valaa tänä päivänä ja omani on mitätön.

Äänestä

Tradition merkitystä ei pidä aliarvioida. Kyseessä on yhteisön elämäntapa - näin on tehneet edellisetkin sukupolvet jo jostain 1500- luvulta saakka. Yleinen asevelvollisuus sen oheisilmiöineen on meidän traditio. Elämäntapa. Initiaatioriitti yhteisön aikuiseksi jäseneksi.

Äänestä

Olen uskovainen ja kyseisen valan NORMAALISTI vannonut. Katson että "juhlallinen vakuutus" on loukkaus kaikkia uskovaisia kohtaan, joten kaikkien tulisi vannoa vala, siinä muodossa kuin se on nyt. Myös kirkossa käynti tulisi pitää pakollisena, samoin kuin kenttähartaudet. Suomen uskonvapaus tarkoittaa vapautta uskoa evankelisluterilaisesti, ei kieltäytyä siitä. Piste ja loppu.

Äänestä

Kun uskontoneutraali juhlallinen vakuutus riittää armeijan ylipäällikölle eli tasavallan presidentille luulisi sen kelpaavan myös varusmiehelle alokaskauden päätteeksi. Sotilasvakuutus on myös perinteinen, se on ollut vaihtoehto jo vuosikymmeniä.

Äänestä

Osa+empii+sotilasvakuutuksen+antamista...+Mitä+uskaltamista+sotilasvakuutuksen+valitsemisessa+on?!+Nuorisobarometrin+kyselyn+mukaan+57+%+nuorista+on+"ei-uskonnollisia"+ja+vain+23+%+"uskonnolllisia",+loput+neutraaleja.+Luulisi,+että+"kunnia+ja+omatunto"+riittää+neutraaleille+ja+ei-uskonnollisille+varusmiehille,+ja+vain+uskonnollinen+vähemmistö+haluaa+vannoa+"kaikkivaltiaan+ja+kaikkitietävän+Jumalan"+julkistuksella.Antaahan+Puolustusvoimien+ylipäällikkökin+-+eli+tasavallan+presidentti+-+virkaan+astuessaan+juhlallisen+vakuutuksen+ilman+uskonnollista+julistusta!+Luulisi+sellaisen+kelpaavan+alokkaallekin.

Äänestä

Asia on taas ajankohtainen, kun heinäkuun saapumiserän velvoittautumisen seremoniat ovat elokuussa. Isovanhempien, vanhempien sekä setien ja tätien olisi hyvä antaa tukensa nuoren valita oman identiteettinsä mukaan. Ettei nuori valitse uskonnollisa julistusta sisältävää sotilasvalaa vain sen takia, että luulee papan tai vaarin niin haluavan.

Äänestä
  • Hyvä näkökohta. "Meidään pitää puhua", ettei vaan oletetan mitä toinen tai toiset pitää hyvänä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ResAlik kirjoitti:

Uudet varusmiehet antavat meneillään olevan alokaskautensa lopussa, elokuun alkuviikoilla, joko sotilasvakuutuksen tai sotilasvalan. (Ajankohta vaihtelee 3.-17.8. välillä paikasta riippuen.) Valinta niiden välillä on periaatteessa vapaa riippumatta siihen, kuuluuko kirkkoon vai ei.

Sotilasvakuutus on uskonnollisesti tunnustukseton eli uskontovapaa ja annetaan "kunnian ja omantunnon kautta". Sen sijaan sotilasvala on uskonnollinen, ja siinä puhutaan "kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä Jumalasta". Vala on siis selvästi uskonnollinen, tunnustuksellinen. Kirkon jä-senetkin voivat valita ei-uskonnollisen vaihtoehdon.

Luulisi että varsin monet nuoret valitsisivat ensin mainitun uskontoneutraalin vaihtoehdon, mutta jollain lailla armeijan koneisto ja sotilaspapit ja ehkä tietämättömät vanhemmat tai isovanhemmat manipuloivat nuoret niin, että ylisuuri osuus valitsee uskonnollisen vaihtoehdon, vaikka kaikki voisivat valita uskontoneutraalin vaihtoehdon.

Ylen jutussa "Kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän..." – sotilasvalaan ehdotetaan muutoksia
http://yle.fi/…/kaikkivaltiaan_ja_kaikkitietavan__s…/9066733 Ehdotus yhteiseen vakuutukseen siirtymisestä onkin hyvä. Nyt varusmiehet kuitenkin taas ovat tämän pakkovalinnan edessä. Siksi siitä seuraavaa:

Ylen jutussa kenttäpiispa väitti, että vain kaksi tai pari prosenttia varusmiehistä antaa sotilasva-kuutuksen. Tämä tarkoittaisi, että suurin osa myös kirkkoon kuulumattomista antaa sen. Samoin tietenkin suurin osa kirkkoon kuuluvista. Jos näin on ja kun joka tapauksessa sotilasvakuutuksen antajien osuus on ollut kautta maan alle 10 prosentin luokkaa, se mielestäni kertoo alokkaisiin kohdistuvasta uskonnollisesta painostuksesta, joka koko armeijan koneisto tiedottajineen, upseereineen, esimiehineen sotilaspappeineen on pitänyt yllä vuosikausia.

Yhtäältä vedotaan "perinteeseen", mutta kyse ei ehkä ole vain siitä. Esimerkiksi kenttäpiispa onkin toisaalla, eräässä lehtihaastattelussa nimitellyt "uskontoallergisiksi" niitä, jotka eivät osallistuneen hänen pitämäänsä hartaustilaisuuteen.

Tarvitaan muutosta tapakulttuuriin - armeijassakin. Tarvitaan myös tukea alokkaille uskonnollista painostusta vastaan - niin perheeltä kuin kavereiltakin. Sotilasvakuutus- ja -valatilaisuuksiinhan voi osallistua myös varusmiehen perhettä ja kavereita, joten asiasta voi hyvin puhua. Tuetaanpa siis ei-uskonnollisia alokkaita uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen valintaan, jos se on lähempä-nä hänen tosiasiallista katsomustaan!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu