Paljonko Kotkassa oli työttömiä silloin kun Lindelöf aloitti kaupunginjohtajana ja paljonko on nyt?
Lindelöf toi työttömyyden Kotkaan
LindeToiTyöttömyyden
26419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Liian paljon ja super paljon.
Perustele miten se toi, miten hoiti asiat että työttömiä tuli. Asiat miten se toimi saavuttaakseen työttömyyden? Miten vaikutti henkilökohtaisesti.?
Lindelöf loi yritysvastaisen ilmapiirin sekä käynnisti Kotkan velkaantumisen. Kaikenlainen yritystoiminnan ja työpaikkojen alasajo alkoi Kotkassa hänen kaudellaan niin suurteollisuudessa kuin pienyrityksissä.
Siis miten se teki sen? Lindelöfkö on alasajanut työpaikkoja ja muuta. Mitä se teki suurteollisuuden alas ajoon, mitä tarkoitat sillä? Ahlströmin lopettamista Karhulasta ym? Millä perusteella voit sanoa että Lindelöf olisi syyllinen niihin asioihin? Ajoiko se Korkeakosken tehtaatkin alas? Miten se on vaikuttanut konkreettisesti pienyritysten alas ajoon? Mitä Lindelöf käytännössä on tehnyt että niin olisi käynyt? Vastaa nyt perustellusti ja paikkansa pitävästi äläkä keksi ilmapiiriä ja muuta soopaa.
Narssu taas väitteli paskaa ja puuta ja heinää. Ei pysty perustelemaan juttujaan, kunhan trollaa. Ei pysty perustelemaan Lindelövin tekoja mitä väittää järkevän johtajamme tekemäksi. Näin ollen narssu taas jälleen kerran trollaa sitä hullua juttua mitä tekee aina.
Asialliseen+kysymykseen+asiallinen+vastaus:+Vuoden+2002+syyskuussa+Kotkan+työttömyysprosentti+oli+14,8+%.++Kesäkuun+2017+lopussa+työttömien+työnhakijoiden+osuus+työvoimasta+oli+Kotkassa+18,2+%.+
Kotkassa+oli+kesäkuun+2017++lopussa+työttömiä+työnhakijoita+sen+sijaan+13+prosenttia+vähemmän+kuin+vastaavaan+aikaan+viime+vuonna.+Työttömyys+laski+suurimassa+osassa+Kaakkois-Suomen+kuntia,+mutta+kaupungeista+suhteellisesti+eniten+Kotkassa.+Haminassa+vähennystä+oli+kuusi+prosenttia+ja+Kouvolassa+kahdeksan.
Kaupunginjohtajan+suora+vaikutusmahdollisuus+missä+tahansa+Suomen+kaupungissa+esim.+irtisanomisiin+ja/tai+niiden+estämiseen+on+olematon,+käytännössä+mahdoton.+Kyllä+se+on+kapitalisti,+joka+(osinkoahneudessaan)+irtisanoo,+ei+virkamies.+Ja+niin+hullua+kaupunginjohtajaa+ei+ole+ollut+missään+eikä+tule,+jonka+intressi+olisi+hankaloittaa+tai+peräti+estää++uusien+työpaikkojen+tulemista+kuntaan.+
Lukekaa+ipanat+enemmän,+niin+luulette+vähemmän.+
http://www.kotka.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/kotka/embeds/kotkawwwstructure/17238_ta03.pdf
http://www.kymensanomat.fi/Online/2017/07/25/Kotkan+työttömyys+laski+vuodessa+13+prosenttia/2017322502115/4
Näin juuri narssullekin vastausta jos tajuaa yhtään mitään. KAUPUNGINJOHTAJA ei vaikuta työllisyys asioihin. Tätä olen yrittänyt antaa ymmärtää. Palstan trolli kun kääntää kaikki asiat päälaelleen.
Kaasuputkitehdas työllistää hetkellisesti satoja,mutta se on ohimenevää ja taas luvut rumenee Kotkassa.
Niistäkin yli puolet reuna kunnista olevaa työvoimaa kun kotkalaisista ei oikein ole työntekoon mutta lakkoilla kyllä osataan ja saitsuu haetaan.
Hei Asiavastaus työttömien määrä on vähentynyt, koska täältä on muutettu muualle. Pelkästään paskaporukka, kaupuginvirkapaskat ja Cursorin paskakonsultit ovat jäljellä. Työpaikkojen määrä on kato pienentynyt ja viisaampi ammattilainen on lähtenyt muualle.
Ja kaupungin johtaja on määrännyt paskoja eläkkeelle niin tilasto sen kuin paranee ja työllisyys on kohta Kotkassa huipussaan ja sillä maineella tänne tulee lisää työntekijöitä ja kukoistus Kotkalle on varma tulevaisuudessa.
Lindelöf käynnisti Kotkan rajun velkaantumisen ja yritysvastaisen ilmapiirin luomisen nimenomaan Salmisten dynastian kanssa yhdessä. Demareiden värisuora (Lindelöf & Salmiset) aloitti velkarahan suruttoman polttamisen uskomattomiin visioihin joita mietittiin etanaillallisilla viinin voimalla ympäri maailmaa.
Viimetöikseen Lindelöf onnistui myymään Kotkan arvokkaimman ja tuottavimman omaisuuden saadakseen Louis Vuittonin ym. eliittikaupat kotkansaaren perukoille.
Sitte se on narssun kanssa samaa luokkaa konnuuksissa, vetää ohi koko ajan matkoja ja ravintola iltoja seuruetta myöten ja vohkii rahaa narssun malliin kun kartuttaa eläkepäivien rahoja. Varmaan käy vieraissakin salaa. Osaa nauttia eliitti elämästä ja nyt ennen kuin jää eläkkeelle niin pitää entistä enemmin huolta näistä tärkeimmistä asioistaan. Jää sitten hyvät muistot eläkkeelle. Mitä väliä enää on Kotkan velkaantumiselle kun vastuu jää pois seuraavien ongelmaksi. Kyllä siinä visiotkin löytyy.
Kotkaa on johdettu demareiden ja alkoholin avulla vuosikaudet. Seuraukset on nyt kaikkien tiedossa: jättityöttömyys ja ylivelkaantuminen.
Demarit on ollut, mutta alkoholi ei. Ei lindelöf ole juoppo eikä kukaan muukaan Kotkan kaupungin virkahenkilöistä. Etanat ja viinikin on vain täällä ollut trolli aiheena, mutta ei muuten. Narssu päälimmäisenä ollut trollaamassa.
Lindelöf on itse myöntänyt Kysan sivuilla juovansa viiniä joka päivä. Ne henkilöt joiden on juotava alkoholia päivittäin ovat alkoholisteja asemastaan riippumatta.
Nythän trendi on kääntynyt Kotkassa laskuun talouden nousun myötä.
Älkää unohtako matujen hyysäämistä kukas sen sirkuksen maksaa ...No veroja maksavat kotkalaiset tietysti.Pelkästään venäläisiä kotkassa työttöminä jotakin 800 kpl....Afrikkalaisista varmaan 97 prosenttia.
Ennen Lindelöfin aikakautta Kotkan talous ja velkatilane oli kunnossa. Nyt hänen aikakautensa jälkeen talous ja velkaantumeisuus on surkeammassa jamassa kuin koskaan aikaisemmin Kotkan koko historian aikana. Syrjäytyneitä kotkalaisia ei ole ollut koskaan niin paljon kuin nyt.
E Linde ole tuonut mitään. Kyllä nyt on koko Euroopan tilanne ja laajemmaltikin huono tilanne. Täällä palstalla ei ole kuin yksi idiootti ja se on narssu. Se kylvää näitä negatiivisia juttuja paikkakuntaa koskien koko ajan ja haukkuu ja molla, negatiivinen tyyppi kellä ei ole edes ystäviä. Ei yhtä positiivista asiaa ole narssulla. Kiitosta ei pysty koskaan sanomaan mistään.
Ja kohta esiinnyt taas narssunasi. Kirjoitustyylisi kertoo että olet tämänkin takana. Monipersoona kun olet. En minä, kun se toinen. Tosi uskottavaa..
Kyllä laitan Kotkan alamäen täysin linden syyksi. Big bluff koko mies. Seuraavalla on tosi rojekti rakentaa linden munauksista toimiva kaupunki.
Kerro Lindelövin henkilökohtaiset teot mitä se on tehnyt, että on täysin hänen syytä että ettei kaupunki toimisi? Mitä alamäkeä Kotka on mennyt? Mitä sitten pitää tehdä, että rakennetaan toimivaksi Kotkan kaupunki? Miksi se nyt ei toimi? Kyllä kaupunki näyttää toimivan kaikin puolin suurimman henkilömäärän arvioinnin mukaan.
Eliitti hoitaa hommat .... ja kaiikki kusee
Nii ... se työttömyys lisääntyy
Kotkan alas-ajo käynnistyi jo -80 luvulla.
Mites elitti hoiteli sitä asiuaa silloin, vai oliko syynä muka joku suhdanne-peikko. Taisi eliitti keskittyä vain oman hyvän vaalimiseen ....