Pintavaahtoa

Jerusalemissa on taas otettu lämpöä, kun Israel asensi Temppelivuorelle metallinpaljastimia ja muita valvontalaitteita. Tällä on ollut eniten uutisarvoa Suomessa. Kun katsoin BBC: na CNN:n uutisia, niin tämä ei kelvannut uutiseksi lainkaan. Edes Al-Jazeera ei aluksi noteerannut tätä vaan ihan oikein raportoi monista muista sen alueen paljon merkittävämmistä tapahtumista.

Metallinpaljastimet ja muut valvontalaitteet valitettavasti kuuluvat nykyaikaan. Kun Temppelivuoren vieressä menee Itkumuurille, niin metallinpaljastimet on vastaavalla tavalla kuin lentokentillä. Samaan törmää myös esim. Pietarinkirkossa. Nyt näen täysin mahdollisena, että joku esim. kristitty tai juutalainen uskonnollinen fanaatikko menee Temppelialueelle ja tekee veritekoja. Sen jälkeen aloitetaan jälleen kerran mesoamaan Israelia vastaan.
14278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kiitos mielipiteistäsi. Asioilla on aina kaksi puolta. Metallin paljastimet kuuluu nykyaikaiseen vartiointiin ja turvallisuuteen. Silloin pommeja ei ole niin paljon.

Äänestä
  • Kukahan terrorisoi ja ketä??? Ns. palestiinalaisia ainakin terrorisoivat ja alistavat eniten heidän johtajansa, jotka käyttävät omaa kansaansa ja sen tilannetta aseena Israelia vastaan. Vuosikymmenien aikana palestiinalaisille eri tahoilta annetut valtavat avustusrahat ja tarvikkeet ovat menneet isolta osin a) johtajien omaan käyttöön ja b) jatkuvaan valmistautumiseen sotaan Israelia vastaan.

    Äänestä

  • nöyryyttä, alistaa, ryöstää, kiduttaa ja murhaa,
    arabeja...

    mut, niin kuin kaikki tietävät ja historiakin todistaa,
    terrorilla luotu ja ylläpidetty valtio,
    hukkuu terroriinsa...

    Äänestä

  • juu, näinpä näyttää tapahtuvan nykyään useissa arabivaltioissa Israelin ympärillä.
    Ja jos Abbas / PA / Hamas tms. taho saisi joskus terrorilla ja valheilla hankittua itselleen oman valtion, niin mikähän ennuste sillä valtiolla olisi historian todisteen mukaan?

    Äänestä

  • nationalistiset fasistit, mitenkään natseista poikkea...

    juutalainen terroristi ampui juualaista pääministeriä selkään,
    ettei tulisi rauha...

    Äänestä

  • zionistitTerrorisoi kirjoitti:

    nöyryyttä, alistaa, ryöstää, kiduttaa ja murhaa,
    arabeja...

    mut, niin kuin kaikki tietävät ja historiakin todistaa,
    terrorilla luotu ja ylläpidetty valtio,
    hukkuu terroriinsa...

    Näinhän varsinkin Hamas toimii Gazassa. Jos ns. palestiinalaiset savaat joskus vielä lisää valtioita (Fatah palestiinalaisvaltion ja Hamas islamistisen valtion), eivät nämä tule olemaan pitkäikäisiä juuri tuon hohdon harjoittaman nöyryytyksen, murhien, terrorismin, kidutusten, jne. vuoksi.

    En hyväksy Rabinin murhaa. Häntä ei murhattu rauhan estämiseksi, vaan pysyvän rauhan mahdollistamiseksi. Keinot tällä mielenterveysongelmaisella murhaajalla olivat kuitenkin täysin väärät.

    Äänestä

  • zionisti listi tuhat naista ja lasta...

    hebronin siirtokunnuissa on sit varmaan,
    laajat mielenterveys ongelmat...

    zionin fasistiset tappajat kohtaa kyllä loppunsa,
    ei voi mitään, niin se vaan menee...

    Äänestä

  • gazanGettoon kirjoitti:

    zionisti listi tuhat naista ja lasta...

    hebronin siirtokunnuissa on sit varmaan,
    laajat mielenterveys ongelmat...

    zionin fasistiset tappajat kohtaa kyllä loppunsa,
    ei voi mitään, niin se vaan menee...

    Noin sekavasti kirjoittavan kirjoittajan kannattaisi nyt ainakin nykkua kunnolla ennen kuin jatkaa kirjoittamista.

    Äänestä

  • eihän se wannabe zionin jihadisti luettua ymmärrä,
    kun se ei ole zionin terroristien hymistelyä,
    tai arabien parjausta...

    Äänestä

Ikävä kyllä oli vaan pintavaahtoa. Minä niin toivoin, että olisi tullut kunnon rytinät. Paskaakos tässä soutaa ja huopata saman asian kanssa vuosikymmeniä. Katotaan kerralla kunnolla kellä on Temppelivuori - ja kellä ei. Ei siellä mitkään jaetut systeemit tule toimimaan ikinä.

Äänestä

Juutalaiset ja kristityt kulkevat Temppelivuorelle vain yhdestä portista, jossa kyllä on metallinpaljastimet ym. valvontasysteemit. He eivät pääse Vuorelle aseitten eikä edes minkäänlaisen uskonnollisen materiaalin kuten Raamattu, rukouskirja, uskonnolliset tunnukset ym. - kanssa, etteivät vain loukkaisi muslimien tunteita. Se, mitä niistä yhdestätoista portista, joista vain muslimit saavat kulkea, ja joille noita metallinpaljastimia ei hyväksytä, Vuorelle kantautuu, onkin sitten toinen juttu. Joten suurempi mahdollisuus veritekoihin Temppelivuorella ja Vuorelta käsin taitaa edelleen olla siellä "kupolin " alla rukoilijoitten suunnalla.

Äänestä

Minä olen aina luullut/ uskonut, että temppelivuorelta rukoukset menevät ylöspäin, ei Mekkaan päin.
Mutta tapansa kullakin.

Äänestä
  • Aivan varmasti tiedät, minne suuntaan muslimit rukoilee.

    Äänestä

  • vääräuskoisia,
    ja suoltaa hyytävää murhanhimoaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tikva kirjoitti:

Jerusalemissa on taas otettu lämpöä, kun Israel asensi Temppelivuorelle metallinpaljastimia ja muita valvontalaitteita. Tällä on ollut eniten uutisarvoa Suomessa. Kun katsoin BBC: na CNN:n uutisia, niin tämä ei kelvannut uutiseksi lainkaan. Edes Al-Jazeera ei aluksi noteerannut tätä vaan ihan oikein raportoi monista muista sen alueen paljon merkittävämmistä tapahtumista.

Metallinpaljastimet ja muut valvontalaitteet valitettavasti kuuluvat nykyaikaan. Kun Temppelivuoren vieressä menee Itkumuurille, niin metallinpaljastimet on vastaavalla tavalla kuin lentokentillä. Samaan törmää myös esim. Pietarinkirkossa. Nyt näen täysin mahdollisena, että joku esim. kristitty tai juutalainen uskonnollinen fanaatikko menee Temppelialueelle ja tekee veritekoja. Sen jälkeen aloitetaan jälleen kerran mesoamaan Israelia vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu